Tunnetteko ihmisiä, jotka valehtelevat ja liioittelevat koko elämäntarinansa?

On mahdollista että osa muistaa tai tulkitsee asioita vahingossa väärin elämästään. Mutta pakko myöntää että baletti ja liikuntakerho on hieman eri asioita. Ehkä osa haluaa vaikuttaa hienommalta kuin arkitodellisuus on. Vaikka muuten ilmapiiriä halutaankin kohottaa, ettei ole tylsää tai ankeaa.

"En ole mikään sankari, kaukana siitä, koska tästä harva tietää enkä vaadi mitään ylistystä. Enkä ole parempi ihminen. Olen vain ihminen, joka koki lapsena asioita, joita yhdenkään lapsen ei pitäisi. Minulla kesti pitkään tulla edes itse sinuiksi näiden asioiden kanssa. Voit kutsua minua vaikka pelkuriksi, mutta minulla ei ole rohkeutta pilata usean ihmisen elämää kertomalla totuutta. Enkä todellakaan kestäisi sitä, että minua ei uskottaisi, vähäteltäisiin ja hylättäisiin. On ollut valtava työ päästä siihen missä olen, jonkinlaiseen tasapainoon."

Valehteleminen on turhaa, jos tarkoitat sitä, että olet valehdellut siitä millainen lapsuuden perheesi on. Menen terapiaan käsittelemään itsellesi merkitykselliset ja vaikeat asiat, jotka eivät kuulu muille eivätkä muut edes halua tietää sinun vaikeista asioistasi aivan lähimpiä lukuunottamatta. Valehtelemalla asioista teet itsellesi hallaa, käsittelemällä asiat ne menisivät oikeisiin mittasuhteisiin eli siihen, että omista yksityisasioista ei edes tarvitse kertoa kenellekään eikä se ole sinulle hyväksikään, jos ne asiat ovat vaikeita ja problemaattisia. On hyvä pitää rajat ihmisiin ja kertoa vain lähimmille vaikeista asioista. Valehtelu on siis aivan tarpeetonta ja haitallista.

Sellainen ajattelu, että sinun totuutesi olisi jokin suuri salaisuus, jonka kaikki tahtoisivat tietää on osoitus siitä, miten iso ja käsittelemätön asia se sinulle itsellesi on. Ihmisillä on omat murheensa ja salaisuutensa, ei sinun tarvitse salata mitään eikä kertoa valheita, jotka vain sotkevat ihmissuhteesi. Hankaliin ihmisiin on syytä pitää etäisyyttä, jos sellaisia on.

Jos elämässäsi olet valehdellut menneisyytesi ja paljon asioita, niin selvitä syyt siihen äläkä selitä sitä pakoksi, koska kyse on oikeasti mielenterveysongelmasta. Mutta siihenkin saa apua, jos hakee.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen yhden sellaisen ihmisen, joka oli kanssani samalla luokalla ihan tavallisella luokalla koulussa. Kävi siellä säännöllisesti ja oli keskinkertainen oppilas, eli ei kaikista huonoin, mutta ei myöskään paraskaan. Käytös ei ehkä ollut kaikista parasta. Hän on myöhemmin ollut jonkin verran julkisuudessa ja häntä on haastateltu joihinkin lehtiin. Niissä jutuissa hän kertoo olleensa jossain erityiskoulussa, jossa oli oppimisvaikeuksista kärsiviä ja lievästi kehitysvammaisia oppilaita. Hänen käytöksessä oli aina todella huonoa, hän pinnasi usein jopa viikkokausia ja tuli muka joskus kouluun humalassa. Mitään tuollaista minä en kyllä muista yhtään. Hänen lapsuudenperheestään ja elämästään kotona en tiennyt mitä se oli, mutta hän on myöhemmin kertonut kuinka vanhemmat olivat alkoholisteja, hänen isosiskonsa hoiti häntä enemmän kuin vanhemmat kuin hän oli lapsi ja että hän oli usein viikkokausia poissa kotona lapsena milloin missäkin ilma

Outoa, ettei toimittaja ole tarkistanut lähdetietoja tuon paremmin. 

Tästä keskustelusta tulee mieleen oma lapsuuteni. Kukaan ulkopuolinen ei olisi ikinä uskonut mitä perheessämme tapahtuu silloin kun muut ei olleet sitä näkemässä, vaikka olisin kertonut.

Molemmilla vanhemmilla oli ongelmia päihteiden kanssa, mutta ne ei todellakaan näkyneet ulospäin. Mikään taho ei ollut asiasta tietoinen. Vanhemmat kävi töissä ja hoiti lapset ja elämänsä hyvin, mutta samalla vahingoittivat niillä päihteillä eniten itseään. Vanhemmat oli periaatteessa hyviä vanhempia, mutta heillä oli ongelmia päihteiden ja lisäksi mielenterveyden kanssa. Oli lapsena raskasta joutua toisinaan pelkäämään että jompikumpi tekee joko vahingossa tai tahallaan itselleen jotain.

Vierailija kirjoitti:

Tästä keskustelusta tulee mieleen oma lapsuuteni. Kukaan ulkopuolinen ei olisi ikinä uskonut mitä perheessämme tapahtuu silloin kun muut ei olleet sitä näkemässä, vaikka olisin kertonut.

Molemmilla vanhemmilla oli ongelmia päihteiden kanssa, mutta ne ei todellakaan näkyneet ulospäin. Mikään taho ei ollut asiasta tietoinen. Vanhemmat kävi töissä ja hoiti lapset ja elämänsä hyvin, mutta samalla vahingoittivat niillä päihteillä eniten itseään. Vanhemmat oli periaatteessa hyviä vanhempia, mutta heillä oli ongelmia päihteiden ja lisäksi mielenterveyden kanssa. Oli lapsena raskasta joutua toisinaan pelkäämään että jompikumpi tekee joko vahingossa tai tahallaan itselleen jotain.

Tässä keskustelussa on kyse ihmisestä, joka valehtelee koko elämäntarinsa. Vale on vale, se taas on ihan eri asia, että perheissä on vaiettuja asioita, joita ei uskoisi.

Suurinosa ihmisistä luottaa siihen että toinen puhuu totta kertoessaan vaikka elämästään. Oletus on siis se että toinen on rehellinen. 

Siksi nämä on niin kinkkisiä juttuja,kun joku poikkeaa totutusta. Sitä ei haluta uskoa. Ja siksi valehtelu on niin helppoa sille joka on siihen tottunut. 

Yleensä tämmöisillä ihmisillä menee itselläänkin sekaisin se, että mikä on totta ja mikä valhetta. Koska puhuvat niin paljon parlturia. 

Jotkut ihmiset ei selkeästi ole törmännyt tämmöiseen kuvatunlaiseen ihmiseen. Menee puurot ja vellit sekaisin. Pysytään aiheessa. 

Se että lapsena jättää asioita kertomatta johtuu siitä että lapsi ajattelee asioista eri tavalla kuin aikuiset. Ei lapsi koe samoja asioita merkityksillisiksi tai kertomisen arvoisiksi.

Meidän perheeseen kuului perheen ulkopuolisten, kavereiden ja heidän vanhempiensa, tuttavaperheiden, opettajien jne. silmissä äiti, isä ja kaksi lasta. Todellisuudessa veljeni isä ei ollut minun isäni vaan isäni asui muualla. Pidin yhteyttä hänen kanssaan ja vietin aikaa hänen luonaan ja isänpuoleisten sisarusteni kanssa, mutta todennäköisesti en maininnut siitä sen kummemmin edes kaikille kavereille, saati opettajille tai puolitutuille.

Vierailija kirjoitti:

Se että lapsena jättää asioita kertomatta johtuu siitä että lapsi ajattelee asioista eri tavalla kuin aikuiset. Ei lapsi koe samoja asioita merkityksillisiksi tai kertomisen arvoisiksi.

Meidän perheeseen kuului perheen ulkopuolisten, kavereiden ja heidän vanhempiensa, tuttavaperheiden, opettajien jne. silmissä äiti, isä ja kaksi lasta. Todellisuudessa veljeni isä ei ollut minun isäni vaan isäni asui muualla. Pidin yhteyttä hänen kanssaan ja vietin aikaa hänen luonaan ja isänpuoleisten sisarusteni kanssa, mutta todennäköisesti en maininnut siitä sen kummemmin edes kaikille kavereille, saati opettajille tai puolitutuille.

Tässä ei nyt puhuta tämmöisestä. 

Ymmärsin täsmälleen mitä ap tarkoittaa. Hämmästyin ihan, koska en ole aiemmin nähnyt missään keskustelua aiheesta. Tämä ei mikään kauhean yleinen homma taida olla. 

Tässä ei nyt tosiaankaan puhuta näistä mitä muutama ylläoleva kommentoija puhuu. Kaksi eri asiaa. 

Narsistista. Veljeni on tällainen , ottaa minun tekemät "ansiolliset asiat" itsensä tekemiksi ja kun jää kiinni "no , sehän oli vaan semmosta". En ole tekemisissä.

Juu, tunnen, mutta ei nyt ihan noin systemaattista valehtelua, muutta asioiden vääristelyä ja liioittelua jolla yritetään saada itsensä jotenkin parempaan ja srvostetumpaan valoon.

Klassinen esimerkki:

Oltiin ala- yläaste ikäisinä yleisurheilijoita kaverini kanssa. Käytiin urheilukerhossa kerran viikossa ja sitten oli 4-5 kertaa kesässä kisat, max piirinmestaruustasolle koskaan päästiin. Ei meillä ollut edes mitää henk koht valmentajia. Hän alkoi sanomaan jossain vaiheessa jopa minulle, että "kun mullahan on se kilpaurheilutausta, niin...." tai puhui jostain jutusta että sillon nuorena kun olin kilpaurheilija....   voi kääk.

Ehkä tässä tärkein tähänelle itselle oli se että voi sanoa olleensa edes joskus jotain ja hänelle on tärkeää olla erityinen, eli ei voinut vaan sanoa että "sillon kun harrastin yleisurheilua"

Hän myös liioittelee omaisuutensa arvoa, ulkomaanmatkojen hintaa ym ym, hänellä on kova tarve tuoda esiin miten erinomainen on ja miten hulppeaa elämää viettää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä keskustelusta tulee mieleen oma lapsuuteni. Kukaan ulkopuolinen ei olisi ikinä uskonut mitä perheessämme tapahtuu silloin kun muut ei olleet sitä näkemässä, vaikka olisin kertonut.

Molemmilla vanhemmilla oli ongelmia päihteiden kanssa, mutta ne ei todellakaan näkyneet ulospäin. Mikään taho ei ollut asiasta tietoinen. Vanhemmat kävi töissä ja hoiti lapset ja elämänsä hyvin, mutta samalla vahingoittivat niillä päihteillä eniten itseään. Vanhemmat oli periaatteessa hyviä vanhempia, mutta heillä oli ongelmia päihteiden ja lisäksi mielenterveyden kanssa. Oli lapsena raskasta joutua toisinaan pelkäämään että jompikumpi tekee joko vahingossa tai tahallaan itselleen jotain.

Tässä keskustelussa on kyse ihmisestä, joka valehtelee koko elämäntarinsa. Vale on vale, se taas on ihan eri asia, että perheissä on vaiettuja asioita, joita ei uskoisi.

Eihän aloituksessa ollut kyse siitä. Enemmän kiinnostaa, miksi aloituksessa haluttiin niin kovasti kyseenalaistaa tai kiistää kyseisen henkilön vanhempien alkoholismi? Ja miksi niin yritetään vängätä että se ei voisi olla totta, vaikka perheen ulkopuolinen ei voi totuutta tietää?

Jos lapsi joutuu elämään esimerkiksi päihteiden keskellä koko lapsuutensa, voi siinä käydä niin että lapsi pakenee omaan mielikuvitukseen. Tämä ei kuitenkaan johdu siitä että lapsi tietoisesti valehtelisi, vaan oma mielikuvitus voi olla ainoa keino lapselle kestää sitä elämää. Eikö siinä Eerika-casessakin ollut käynyt niin?

Kaikki vihervassarit. 

Kyllä. Jos ei pitänyt jostain ihmisestä saattoi keksiä ihan tuulesta temmattuja juttuja kuten että on huudellut rivouksia parvekkeelta ja kaikki jotka oikeasti tuntevat kyseisen ihmisen tietää ettei todellakaan  niin tekisi. On myös asioita jotka ei ole edes mahdollisia ihan lainsäädännön vuoksi tai muuten ja pokkana silmät kirkkaina väittää että niin se isoisä tai mikä lie teki. Itse kuuntelin hiljaa ja en sanonut mitään, moni uskoi juttuihin. Absurdeinta on että kehuskelee itseään yltiörehelliseksi vaikka on yksi pahimmista valehtelijoista joita tiedän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä keskustelusta tulee mieleen oma lapsuuteni. Kukaan ulkopuolinen ei olisi ikinä uskonut mitä perheessämme tapahtuu silloin kun muut ei olleet sitä näkemässä, vaikka olisin kertonut.

Molemmilla vanhemmilla oli ongelmia päihteiden kanssa, mutta ne ei todellakaan näkyneet ulospäin. Mikään taho ei ollut asiasta tietoinen. Vanhemmat kävi töissä ja hoiti lapset ja elämänsä hyvin, mutta samalla vahingoittivat niillä päihteillä eniten itseään. Vanhemmat oli periaatteessa hyviä vanhempia, mutta heillä oli ongelmia päihteiden ja lisäksi mielenterveyden kanssa. Oli lapsena raskasta joutua toisinaan pelkäämään että jompikumpi tekee joko vahingossa tai tahallaan itselleen jotain.

Tässä keskustelussa on kyse ihmisestä, joka valehtelee koko elämäntarinsa. Vale on vale, se taas on ihan eri asia, että perheissä on vaiettuja asioita, joita ei uskoisi.

Nyt ei ole kyse tuosta vaan siitä, voiko ulkopuoliset tietää oliko perheessä alkoholismia. Kaikkea ei voi leimata valheeksi jos ei itsekään tiedä totuutta.

Vierailija kirjoitti:

Ystävä alkoi teininä ja aikuisena väittää että isänsä olisi ollut muka väkivaltainen häntä ja muuta perhettä kohtaan. Mitään todisteita tällasiesta ei ole ja olen satavarma että niin hauska ja rento isä ei ole tehnyt mitään sellaista mitä ystävä väittää.

Voivoikuinkahan moni perheväkivallan harjoittaja on mitä ihanin ihminen ulospäin mutta kodin seinien sisällä kun ulkopuolisia ei ole todistamassa onkin sitten ihan muuta. Naiivi toi sun oletus, todella naiivi. 

Minä taas olen törmännyt siihen, että ihmisten odotetaan liioittelevan elämäntarinaa. Työelämässä liioitellaan menestystä ja saavutuksia. Jos on rehellinen, pidetään outona ja varmaankin epärehellisenä.

Itse olen joutunut perättömien juorujen kohteeksi. En tiedä, mistä ne ovat alkaneet. Olen välillä miettinyt, onko syynä se, että en kerro itsestäni väritettyjä juttuja kuten työelämässä on tapana. Siitä on sitten vedetty ihan ihmeellisiä johtopäätöksiä.

Opiskeluaikoina oli luokalla eräs henkilö joka eli ihan jossain rinnakkaistodellisuudessa.

Kiva nuori mies (ainakin päällisin puolin), kiltti, sivistynyt, fiksu ja hauskaa seuraa. Mutta hän sepitti jatkuvasti erilaisia tarinoita perheestään, kotioloistaan, varallisuudesta jne. Tietenkin niin päin että vaikutti olevan varakkaasta perheestä jossa kaikki oli upeasti, oli omakotitaloa, useampi mökki, vene, autoja, ulkomaanmatkoja jne. 

Joku luokallamme kuitenkin tunsi jonkun muun joka oli samalta paikkakunnalta (kaukana opiskelupaikastamme) kun tuo tyyppi ja he olivat ihan tavallinen pienituloinen duunariperhe kaupungin vuokrataloissa asuvana.

Emme koskaan sanoneet sinulle että tiedämme hänen selittäkää tarinoita, vaikka minä näin hänet hiihtoloman aikana vilaukselta kun tuli solariumista, jolloin hän väitti olleensa jossain etelän auringossa. Oli vaalennuttanu hiuksensakin.

Uskon että tuo oli epävarman, huonoitsetuntoisen ja todella yksinäisen ihmisen selviytymiskeino.

Olisipa kiva tietää mitä hänelle nykyisin kuuluu ja miten elämä on mennyt mutta todennäköisesti kuulemani tarina olisi ihan jotain muuta kuin todellisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävä alkoi teininä ja aikuisena väittää että isänsä olisi ollut muka väkivaltainen häntä ja muuta perhettä kohtaan. Mitään todisteita tällasiesta ei ole ja olen satavarma että niin hauska ja rento isä ei ole tehnyt mitään sellaista mitä ystävä väittää.

Voivoikuinkahan moni perheväkivallan harjoittaja on mitä ihanin ihminen ulospäin mutta kodin seinien sisällä kun ulkopuolisia ei ole todistamassa onkin sitten ihan muuta. Naiivi toi sun oletus, todella naiivi. 

Niin. Hämmästyttävän usein.