Miten elämässä pitäisi mennä eteenpäin jos töihin ei pääse, kouluihin ei pääse? Loppuelämä työttömänä?
Miten elämässä pitäisi mennä eteenpäin jos töihin ei pääse, kouluihin ei pääse? Loppuelämä työttömänä?
Kommentit (89)
Vierailija kirjoitti:
Ihan ketä tahansa ei kannata usuttaa yrittäjäksi. Omassa tuttavapiirissä on myös perhe, joka yrittämällä ajautui vain syvempään ahdinkoon. Osaamattomuutta jäi verot maksamatta, ja nyt peräti uhataan vankilatuomiolla. Mitään varsinaisia rikollisia eivät ole, vaan ainoastaan hölmöjä.
Nimenomaan. Täysin nappiin sanottu. Mun mielestä ei missään nimessä yrittäjäksi. Ei ainakaan heti.
Itse päätin kokeilla siipieni kantavuutta osuuskunnan suojissa. Siinä olen palkansaaja. Osuuskunnan taloushallinto hoitaa ennakonpidätykset palkasta samoin kuin alv-ilmoitukset, eläkemaksut, vakuutukset ym.
Ei kertakaikkiaan voi jäädä verot tai alvit maksamatta. Ei tarvitse huolehtia kirjanpidosta tai tehdä tilinpäätöstä tms. Eikä tarvitse ottaa lainaakaan.
Voi ensin aivan rauhassa kokeilla, kantaako homma pidempään vai ei. Yrityksen voi perustaa myöhemmin, kun on vakiintunut asiakaskunta ja rahatilanne ym. Niin itsekin ajattelin että testaan ensin ja perustan yrityksen joskus myöhemmin. En ole perustanut vieläkään enkä aio ikinä perustaakaan, kun en koe siihen mitään tarvetta.
Ei kaikki saa valmiiksi pedattua työpaikkaa (kun sitä armopalaa ei vain osu kohdalle).
Eikä kaikista ole yrittäjiksi, eikä tarvitsekaan olla.
Mutta siinä välissä on paljon välimuotoja.
Voi elämä, kommenttini poistettiin. Puhuin CV:n aukoista ja en työllistynyt niiden vuoksi millään mutta kun kävin tutkinnon niin kukaan ei näitä aukkoja enää katsonut, olin heti pätevä hakija. Kouluttautuminen kannattaa aina jos mahdollista
Vierailija kirjoitti:
Tee ensimmäisenä toiminimi ja hae y- tunnus. Ne onnistuu netissä ja rekisteröintimaksut jotain kymppejä. Luku- tai laskentahommat ei näytä ilmeisesti onnistuvan niin sitte lapio ja lumikola käteen ja tarjoaamaan palveluita. Yksityisasiakkaat saa kotitalousvähennyksen töistä kun sulla on y tunnus ja yrityksille alv vähennys. 15ke saa tehdä alv vapaasti / verovuosi. Kesällä teet puutarha / maalaus / lapio ym hommia. Siitä se lähtee
Periaatteessa erinomaisen hyvä muuten, mutta pientä tarkennusta antaisin.
Toiminimeä ja Y-tunnusta ei kannata hankkia ihan ensimmäiseksi. Koska sen jälkeen olet helposti TE-toimiston silmissä yrittäjä ja työttömyysturvan kanssa saattaa olla jatkossa hankaluuksia. Paitsi siis jos homma lähtee lentoon saman tein, niin silloinhan työllistyminen onnistui eikä työttömyyspäivärahoja enää tarvitakaan.
Vaan jos homma menee mönkään ja pitää palata kortistoon, niin sitten voi pelkkä Y-tunnus olla sellainen mörkö, että sen hankkiminen kaduttaa jälkeenpäin. Teen itsekin sellaisia töitä, joista asiakkaat voi hakea kotitalousvähennystä. Ja se onnistuu vallan hyvin, sillä laskulla on osuuskunnan Y-tunnus ja sitä käyttäen vähennyksen hakeminen onnistuu.
Noista mainitsemistasi puutarhahommista voin sanoa, että omakotitaloalueilla näkee usein paljon pensasaitoja. Ja niitä pitää leikata aika usein. Ehkä kerran kesässä, mutta ainakin joka toinen kesä. Eli kun pääsee muutaman aidan leikkaamaan, on töitä ja asiakkaita pitkälle tulevaisuuteen. Ellei siis jotenkin mokaa hommaa tai hinnoittele itseään ulos. Jos olisin nuorempi, niin tekisin noita kesällä mieluusti. Sadepäivät tekisin muuta ja sopivalla ilmalla trimmailisin pensasaitoja. Kun pikkuisen saa rutiinia työhön ja on hyvät vehkeet, niin sitä tekee aika nopeastikin.
Sopivalla alueella kun olet aitaa leikkaamassa, niin ohikulkeva naapuri naapuri tulee aika helposti kysymään, millä hinnalla teet. Kokemusta on.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärränkö oikein, että tämä on selvästi järjestelmän vika? Itselläsi on kaikki edellytykset, kova tahto ja tsemppi ja teet hirmusti töitä päivittäin päästäksesi koulutukseen tai työhön. Mutta järjestelmä estää molemmat. Olen vahvasti sitä mieltä, että tällainen yhteiskunta on mätä.
Sanoisin että olet osittain oikeassa.
Yhteiskunta ollaan me kaikki. Ollaanko me mätiä? Ehkä. Kysymys kuuluukin, miksi sinä tai minä ja me kaikki muut tässä ketjussa ei tarjota kenellekään työpaikkaa? Siinähän se vika on. Me ei luoda/tarjota tarpeeksi työpaikkoja.
Ei ne työpaikat ole mikään yhteiskunnan mustasta aukosta tuleva taikalääke. Ne syntyy kannattavista yrityksistä, jotka tarvitsee työvoimaa toimintaansa varten.
Miksi ei ole kannattavia yrityksiä? Tämä voi hyvinkin olla yhteiskunnan syytä, jos se hankaloittaa yritysten toimintaa (lisävastuut, pykäläviidakko, direktiivit, muuttuvat säännöt tms). Tai jos se verottaa yrityksiä sen verran rajusti että kannattavuus heikkenee. Eikä pelkästään verot, vaan sivukukut ym. Verotuksenkin kanssa voi elää jos sen kanssa voi jotenkin suunnitella tulevaa. Mutta jos verotusta vispataan edestakaisin, niin ei se ainakaan helpota yrittäjän
Tai jos niitä yrityksiä on, miksi ne ei tarvitse työvoimaa? Automatisoituminen, robotit, globalisaatio jne. kaikki yhteiskunnan syytä? Pitäiskö meidän äänestää sellainen hallitus, joka taikoo nuo pois?
Yhteiskunnan syytä on tavallaan pitkään hellitty ajatus siitä, että opiskellaan ensin ammatti ja sitten mennään valmiiksi pedattuun duuniin jollekin toiselle. Jos suurin osa suomalaisista ajattelee noin, niin sitten ollaan lopulta pitkälti ulkomaisten yritysten työpaikkojen varassa. Jos ei ole tarpeeksi niitä, joka perustaa yrityksen, (saa sen vielä kannattamaan) ja alkaa tarjota työpaikkoja muille, niin käy juuri näin, missä nyt ollaan. Työpaikkoja ei ole läheskään kaikille.
Jos mietin omalta kohdaltani, että miksi en ole perustanut yritystä, niin löydän äkkiä muutaman hyvän syyn. 1: Se asenne, että mennään toiselle töihin (en ole kotoa saanut mallia tai rohkaisua siihen että yrittäminen kannattaa). 2: Olen lähtöisin vähävaraisesta perheestä, joten ei ole ollut kultalusikkaa suussa eikä mitään sellaista pesämunaa, jolla olisi voinut yrityksen polkaista pystyyn, eikä ole ollut kiinnostusta ottaa lainaakaan. Tämä jälkimmäinen on siinä mielessä yheiskunnan syytä, että verokiila on melko kova, moni asia maksaa paljon ja vaurastuminen on hankalaa. Eihän tyhjätaskut yrityksiä perustele. Jos olisi enemmän vaurautta, niin se voisi poikia helposti lisää vaurautta ja sitten oltaisiin positiivisessa kierteessä. Nyt taitaa kierre olla negatiivinen.
Mitä voitaisiin tehdä, että työpaikkoja tulisi lisää?
Amikseen oppisopimuskoulutukseen esim lähihoitaja, jonkin firman kurssimuotoiseen koulutukseen esim vartija, amikseen kurssimuotoiseen koulutukseen esim hoiva-avustaja, keikkatyötä/kesätyötä/osa-aikaista /määrä-aikaista työtä työkokemuksen keräämiseksi, freelance työt, oma yritys, amk varten maksullisia valmennuskursseja, avoimen amkn kurssit ja avoimen väylä.
Saitko näistä mitään ajatuksia, ap?
Naurattaa kuntouttavat ja muut pelleilyt tässä työllisyystilanteessa. Mitä rahanhukkaa mutta tantoille suojatyöpaikkoja
vihreät tekevät kaltaisillesi käyttöhuoneita. siellä on talvipakkasillakin kiva piikittää muiden vihervasemmistolaisten kanssa veronmaksajien rahoilla
Varmaan niinkin...
Mutta muistetaanpa se, että saadakseen aikuiskoulutustukea vaaditaan 8v työsuhde, tai tauoton työhistoria. Aika harvalla oikeasti koulutustukea on ollut mahdollista pysyä niin kauan töissä. Monet sitä oikeasti tarvitsevat ovat pätkätyöläisiä ja välillä työttöminä.
Lisäksi tuen määrä on x% edellisen vuoden tuloista, eli mitä pienempi palkka, sen pienempi tuki.
Sen sijaan, että syytetään väärinkäytöstä, pitäisi pohtia kenelle siitä oikeasti olisi ollut hyötyä.