Tunnetko ketään alle 25-vuotiaana vanhemmaksi tullutta?

Vierailija kirjoitti:

Mä taidan olla ystävistäni ainoa joka sai lapset nuorena, en silti mistään hinnasta vaihtaisi toisin, olisi nyt yli 35v hirveää olla vauvan/taaperon äiti. 

Mulla ihan sama. Nyt oma lapsuuden ystäväpiiri saa esikoisiaan. Itse tykkään elellä koululaisten lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Miksen tuntisi?

Kiihkouskovaiset ja opiskeluhaluttomat sikiävät jopa alle parikymppisinä. Päälle vahinkoraskaudet.

Mutta suurin osa haluaa elää ensin, joten lasten aika on yli 30-vuotiaana. Jokainen tietää, että vauvojen jälkeen elämä asettuu pyörimään päiväkodin, ruokakaupan ja työkaupan ympyrää. Jotkut yrittävät pyristellä, mutta sitä se on. 

No, minä ja mieheni saimme esikoisemme parikymppisinä kesken opiskelujen, pari lasta lisää myöhemmin, mutta nekin alke 3-kymppisinä. On silti akateemiset tutkinnot, työpaikat ja ihan korkeat tulotkin. Matkustetaan vuosittain ja harrastetaan päivittäin liikuntaa. Elämä on hyvää kaikin puolin. Sitäpaitsi nyt yli 4-kymppisinä lapset ovat jo isoja ja itse on yhä vetreä tekemään vaikka mitä!

Minä ja puolisoni oltiin 19-vuotiaita kun saatiin esikoinen ja 20-vuotiaina saatiin kuopus. Nyt kun ollaan yli 30-vuotiaita niin vasta alkaa ne oman ikäiset saamaan niitä lapsia ja me puolison kanssa vain tuumattu että ei herranjestas me enää jaksettaisi vauva-aikaa ja pikkulapsi-ikää enää, yhtäkään ei enää tule meille eikä olis enää edes mahdollistakaan. Meillä ei oo kuin 5-7 vuotta kun lapset on täysi-ikäisiä ja lähtevät pois kotoota. Sitten alkaa meillä se vapaus taas olla ja tehdä mitä haluaa. Muut vaihtaa vielä vaippoja sillon.

Oon kyllä iloinen että saatiin lapset nuorena. Koskaan ei mulla eikä puolisollani ole ollut tarvetta bailata ja ns. toteuttaa asioita mitkä muka täytyisi toteuttaa ennen lasten hankkimista. Ollaan enemmän oltu tälläsiä kotihiiriä ja rauhallisia ihmisiä. 

Ikävä kyllä ikärasismia ollaan saatu kokea nuorina vanhempina. Meitä on kyseenalaistettu ja ihmetelty ja ties mitä. Hyvin ollaan pärjätty ja kehuja saatu, lapsetkin saa niin monesti aina kehuja.

Tuntuu vaan olevan monille muille ihmisille se ongelma jos saa nuorena lapsia. Vielä 30-40 vuotta sitten oli ihan normaalia saada lapsia alle 25-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen useammankin. Olin nuorempana ns. sossutapaus ja liikuin melko huonossa seurassa. Oli ihan tavallista, että muijista tuli äitejä nuorina ja "isät" olivat joko kadoksissa tai linnassa, paitsi ne huumeiden takia martyyrikuoleman kokeneet yksilöt.

Osa heistä on siirtänyt syrjäytymisen lapsilleen ja osa taas kasvoi vastuullisiksi aikuisiksi lapsiensa myötä.

Minäkin liikuin ihme porukoissa nuorena ja tulin äidiksi alle 20-vuotiaana. Kasvoin vastuulliseksi, kun pääsin lapsen myötä irti noista piireistä ja lapsestani tuli raitis, järkevä ja ahkera nuori mies. Olen hänestä aivan äärettömän ylpeä <3

Kiva kuulla! Saat olla lapsesi lisäksi itsestäsi myös ylpeä.

Tämä kannattaa kaikkien wt-huutelijoiden muistaa. Vaikka omista taustoista johtuen vanhemmuus alkaisi haastavasti, se ei tarkoita automaattista epäonnistumista. Kaikki me emme ponnista samanlaisista lähtökohdista, mutta jokaisella meillä on varaa empatiaan ja ymmärrykseen. Ne ovat ilmaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vain Wt porukka porsii alle 25 ikäisinä.

Ilmeisesti lääkärit siis ovat heitä? Lääkiksessä vaikka kuinka moni sai lapsen tai useammankin jo opiskeluaikana, reilusti alle kolmekymppisenä.

Äitini, hän oli 17v, kun minä synnyin.

Mä olin 24 kun sain ainoan lapseni, lapsen isä oli tuolloin 31. Mun äiti oli 19 kun sai mut.

Vierailija kirjoitti:

Mä taidan olla ystävistäni ainoa joka sai lapset nuorena, en silti mistään hinnasta vaihtaisi toisin, olisi nyt yli 35v hirveää olla vauvan/taaperon äiti. 

Näinpä. Nyt 40+ -ikäisenä ei ollenkaan haittaa, että lapset ovat aikuisia ja itsekin vielä suht nuori. 

Täällä pyörii hyvinkin iäkkäitä ihmisiä, joiden nuoruudessa oli tavallista tulla vanhemmaksi, varsinkin äidiksi parikymppisenä.

Siskoni 17v, mies 21v.  Ehtivät olla 50 vuotta onnellisesti naimisissa ennenkuin mies kuoli Parkinsonin tautiin.

Serkun vaimo 16v, serkku 19v. Ovat nyt olleet 29v yhdessä ja ensimmäinen lapsenlapsikin on jo syntynyt. 

Serkkuni ja pari vanhaa kaveria. 

Itse sain lapsen 19-vuotiaana, mies oli 21v. Nyt lapsi on jo aikuinen. Ihan suunniteltu lapsi oli. Ei oltu mitään uskovaisia tai ongelmanuoria. Koulut käyty ja töitä tehty. Lapsella ollut hyvä lapsuus. On yhdessä ja erikseen harrastettu ja reissailtu. Ei oltu mitään bilettäjiä niin sellaista ei olla edes kaivattu. Meille sopi tuo ikä mutta jokainen tekee silloin kuin itselle sopii ja tuntuu että voi tarjota lapselle hyvän elämän.

Itseni! Sain esikoisen 18-vuotiaana, toisen 22-vuotiaana ja kuopuksen 32-vuotiaana. Nyt olen 37v. Kaikilla sama isä. 

Useamman. Nuorin oli 16v.

Tunnen useammankin alle 25-vuotiaana äidiksi tulleen. Useampi heistä on nykyisin diplomi-insinööri ja yksi lääkäri. Lapsetkin ovat jo aikuisia.

Tunnen monia. Itsekin olin 24 ja mies 25, kun saatiin toivottu esikoinen.

Vaikka kuinka monia. Nuorimmat tuntemani äiti ja isä olivat 14- ja 15-vuotiaita kun heidän lapsensa syntyi.

Miksi lapsena pitää lapsi saada? Sen voi helposti tappaa abortilla.

Olin 24 kun ensimmäinen kolmesta lapsesta syntyi, mies 28. Naimisissa oltiin (ja ollaan) ja ihan tarkoituksella haluttiin perhe sen ikäisenä kuin se biologisesti järkevintä on perustaa. 

Mies on luonut menestyksekkään uran tässä vuosien aikana. Itsekin olen saanut opiskella mieleni mukaan, mutta enimmäkseen olen halunnut keskittyä perheeseen. Onnellisia olemme. 



Tällaiset elämän valinnat kannattaa tehdä ihan itse ja omaan järkeen perustuen, eikä kuunnella kaikenmaailman höpöhöpö-mielipiteitä. 

Kolme, 18, 19, 20v, jokainen raskaus oli suunnittelematon.