Siviilipalvelus on minusta epäreilua. Kaikkien miesten pitäisi olla valmiita puolustamaan asein. Linkki
Kaiken huippu tuo yksi, että viihtyy yksin eikä tykkää jakaa tuoaa muiden kanssa.
Ei ole oikein, että jotkut vaarantavat henkensä toistenkin edestä. Kaikkien miesten pitäisi osallistua taisteluihin. Tuo ei saa olla mikään valinta.
Jos tulisi sota, sivareita kohtaan tulisi varmasti painetta.
Parempiin työpaikkoihin armeijan käymisellä on etua (johtajakoulutus aliupseereilla ja upseereilla)
Sivarius on oikein vain, jos on jokun sairaus, joka estää asepalvelun.
Miehet on fyysisesti vahvempia. Siksi on urheilussakin eri sarjat heille. Naiset voi hoitaa nuo sivarihommat ja muut kotirintaman työt.
Kommentit (124)
On melko väärä oletus, että modernin sodankäynnin aikana yhteiskunnan koko muu elämä lakkaisi. Katselkaahan vaan Ukrainaa ja sen Kiovaa ja Odessaa. Siellä eletään normaalihkoa siviilielämää, eikä suurin osa Ukrainan miehistä edes ole rintamalla, suuri osa on myös paennut muihin maihin. Näin se olisi oletattavasti myös meilläkin, ei sinne rintamalle pitkään aikaan läheskään kaikki miehet joutuisi, moni ei kenties ollenkaan, monet lähtisivät myöskin evakkoon Ruotsiin, keski-Eurooppaan tai Usaan.
Vierailija kirjoitti:
On melko väärä oletus, että modernin sodankäynnin aikana yhteiskunnan koko muu elämä lakkaisi. Katselkaahan vaan Ukrainaa ja sen Kiovaa ja Odessaa. Siellä eletään normaalihkoa siviilielämää, eikä suurin osa Ukrainan miehistä edes ole rintamalla, suuri osa on myös paennut muihin maihin. Näin se olisi oletattavasti myös meilläkin, ei sinne rintamalle pitkään aikaan läheskään kaikki miehet joutuisi, moni ei kenties ollenkaan, monet lähtisivät myöskin evakkoon Ruotsiin, keski-Eurooppaan tai Usaan.
Väärin. Ukrainassa ei ole käynnissä moderni sota. Siellä on käynnissä erikoisoperaatio. Venäjän sodan ajan dokriineihin kuuluvat ydinaseet. Huomaat eron heti kun sota alkaa. Toivotaan et venäjä sekä Nato löytävät muuta tekemistä.
Nainenkin tajuaa ettei kaikille miehille saa antaa asetta käteen.
Vierailija kirjoitti:
Yhtä tärkeitä mahdollisissa sota- ja poikkeustiloissa on siviilipalveluksen suorittaneiden panos.
Naiset voivat hoitaa ne hommat. Tärkeämpää olisi saada miehet silloin aseelliseen puolustukseen mukaan.
Armeija on päiväkoti täys'ikäsille. Tee mitä hienommat natsat omaava käskee puolen vuoden tai vuoden ajan ja leiki metsässä sotaa. Jippii.
Vierailija kirjoitti:
On melko väärä oletus, että modernin sodankäynnin aikana yhteiskunnan koko muu elämä lakkaisi. Katselkaahan vaan Ukrainaa ja sen Kiovaa ja Odessaa. Siellä eletään normaalihkoa siviilielämää, eikä suurin osa Ukrainan miehistä edes ole rintamalla, suuri osa on myös paennut muihin maihin. Näin se olisi oletattavasti myös meilläkin, ei sinne rintamalle pitkään aikaan läheskään kaikki miehet joutuisi, moni ei kenties ollenkaan, monet lähtisivät myöskin evakkoon Ruotsiin, keski-Eurooppaan tai Usaan.
Suomessa on niin vähän ihmisiä, että täällä kyll kaikki miehet joutuvat tositoimiin. Ei toki vanhukset ja sairaat, mutta muut.
Vierailija kirjoitti:
Miettikää, jos jokainen valitsisi mukavuussyistä sivarin. Mitä siitä seuraisi. Meidät valloitettaisiin noin vain. (Ei Natosta tule riittävästi joukkoja. Meidän on itse puolustauduttava.)
Ollaan väärällä tiellä, kun aseista voi kieltäytyä vain siksi, että ei mua huvita.
Jos ihan jokainen valitsisi siivilipalveluksen, kukaan ei kuolisi. Tulisi RAUHA
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei kerta kaikkiaan pysty ampumaan, niin kyllä jokaisen miehen pitäisi mennä tasaveroisesti silti sinne etjlinjaankin.
Siellä voi toimia ensiaputehtävissä, viestimiehenä, kuljettajana tai muonittajana.
Aina tulee fyysisiä tilanteita ja urheilussakin on eri sarjat naisille, joten naisia en rintamalle laittaisi.
P.s. Kyllä rintamalinjoja on edelleen, vaikka kaupungeissa edetäänkin.
Miksei nainen voisi toimia rintamalla esimerkiksi ensiaputehtävissä, viestissä, kuskina tai muonittajana?
Joo voi, mutta naisille sen pitää olla vapaaehtoista. Nainen on heikompi. Jos tulee keskitys kesken ruuanjakelun, on hitaampi suojautumaan.
Lisäksi naisella on riski joutua vihollisen väkisin maattavaksi.
Sodan aikaan naisille riittää erittäin paljon töitä, jotta kotirintama pysyy pystyssä. Myös perheen lapsista on huolehdittava. Useimmilla on parinkymmenen vuoden huolehtiminen lapsistaan (Siis jos on ikäerolla pari kolme)
Olipa aika sisäsiisti juttu sivarista. Pahempaa ajanhukkaa ei ole. Hyöty nolla.
Sivarimahdollisuus ei ole järkevää näin pienessä maassa.
Etulinjassa voisi halukkaat olla aseettomassa palveluksessa. Rakentamassa majoitusta ja poimimassa haavoittuneita ja viedä hoitoon.
Jos sota syttyy, itte puolustan ainakin ensisijaisesti omaa kotiani ja sukulaisia/läheisiäni. En kusipäisiä poliitikkoja, ym. turhia virkamiehiä...
Niin kauan kun naiset eivät ole velvollisia käymään armeijaa on siviilipalvelus ainoastaan reilua.
Naurahdin väitteelle, jossa armeijan käynnistä olisi hyötyä parempaan työpaikkaan. Herää nyt jo oikeasti 2000-luvulle. Herää sen jälkeen uudestaan 2020-luvulle.
Jos sodasta/sotimisisesta vietäisiin sankarillisuus ja status pois niin kuka sitten puolustaisi rikkaita? Kaikelle on syynsä. Vai onko joku kuullut eliitin sankariteoista etulinjassa?
Vierailija kirjoitti:
Presidentti ehdotti naisillekin asepalvelusta. Siis Jenni käytännössä myös. Etulinjaan tietysti, koska edessä hän hän nytkin on. Niinkuin muutkin korkeat virkanaiset.
Ei siellä näitä valtion suurmiehiä nähdä. Vaikka heillä lienee eniten menetettävää. Kehumalla Jätkä poika pakotetaan. Näkeehän tuon moskovassakin. Bunkkereissaan istujat saa sitten jos voitto tulee, kiiltäviä merkkejä, värikkäitä nauhoja rinnuksiinsa, juhlapuheita heille pidetään. Jos Jätkä jäi henkiin, se on työtön kuin aloittaessa.
Soditteko sängynpaikan ja leipäpalan puolesta. Tuskin se voiton kaan myötä siitä muuksi muuttuu. Menkööt vaan omistava luokka itse puolustautumaan.
Onko ap itse käynyt armeijan?
En ole koskaan kuullut järkevää ja loogista selitystä sille, miksi tätä miehiä sortavaa ja perustuslain vastaista järjestelmää ei muuteta. Miehet ovat keskimäärin vahvempia kyllä, mutta eivät kaikki. Tällä logiikalla siis huonoinkin miessotilas on parempi kuin paras naissotilas? Ja sama logiikka koskee ilmeisesti sivareitakin. Motivaatiolla, osaamisella, älykkyydeellä, sota-ajan tehtävillä jne. ei ole asiassa mitään merkitystä. Ainostaan sukupuolella... v.... mitä p askaa
Valittaisiin parhaat puolustusvoimien tarpeet ja henkilön motivaatio sekä osaaminen huomioiden (sukupuolesta riippumatta). Näille henkilöille myös jonkinlainen järkevä korvaus palveluksesta esim. verotuksen tai alemman eläkeiän kautta.
Itsekään juuri asetta käyttänyt armeijassa. Olin lääkintämies. Meillä oli myös pari jotka suoritti aseetonta palvelusta läminä.
Mä en ole edes sivari . Vapautettu asepalveluksesta sekä en.ole sivaria käynyt. Jään odottaa mielenkiinnosta että kuinka pahasti AP kilahtaa.
Tämä on täysin totta. Se on kosketuspinta joka saattaa yhdistää varsinkin miehiä. Väittäisin että se luo monille yhteisöllistä tunnetta, on olemassa "me" ja "ne". Mutta eikö tuollaista kokemusta voisi hankkia vähemmänkin tuhoisin keinoin, keinoin jotka tuottaisivat yksilölle ja ympäristölle hyvää eikä kärsimystä?
Ainahan miehet ovat halunneet seikkailla ja kaivanneet jännitystä, kuulua johonkin suurempaan, monet myös taistella isänmaan puolesta ylistettyinä sotasankareina. Mutta onko sellainen lopulta mitään sankaruutta, tappaa, jopa vihata syvästi muita ihmisiä, eri mieltä olevia tai "vihollisia"? Jos olisi olemassa Jumala, eikä Hän olisi luonut myöskin ne "viholliset" ja mihin me silloin syyllistymme jos tapamme muita? Mitä opetti asiasta Jeesus?
Karu tosiasia on, että yleensä sankaruus unohdetaan varsin pian sodan päätyttyä. Maailma jatkaa menoaan, mutta tappaja joutuu elämään yhä taakkansa kanssa. Jäljellä on fyysiset vammat, moraalinen taantumus ja psyykkiset traumat. Ne joita menneisyys ei paina, ovat väistämättä surullisia hahmoja hekin.