Lue keskustelun säännöt.
4-vuotiaan kammottava uhma, mikään ei auta
23.01.2024 |
Lapsi täytti hiljattain neljä. Nyt vajaan vuoden on ollut selkeä uhmakausi, mikä on pahentunut viimeisten viikkojen aikana enkä enää tiedä mitä pitäisi tehdä. Säntillisesti ollaan toimittu ja laitettu esim. leluja jäähylle, jos lapsi ei tottele mutta hän ei ymmärrä syy-seuraussuhdetta lainkaan, vaan kun annetaan varoitus, että jos ei tottele niin lelu menee jäähylle ja hän vain jatkaa ja kun lelu laitetaan jäähylle, huutaa tyhmää isiä tai äitiä ja huutaa kuin hyeena. Ei ymmärrä ollenkaan, että rangaistus johtuu hänen tottelemattomuudestaan tai huonosta käytöksestä. Aamut ovat hirveitä, kun vitkuttelee pukemisen ja syömisen kanssa tahallaan ja ei auta, vaikka aamiainen jäisi syömättä (saa kyllä heti päiväkodissa aamiaista) tai lähdettäisiin puolipukeissa ulos (ei suostu laittamaan hanskoja, lähdetään sitten ilman ja riehuu hississä ja koko matkan päiväkotiin, muutenkin hän huutaa aivan hirveästi päivittäin niin, että naapurit varmaan jo häiriintyvät). Hän huutaa ja riehuu, jos asiat eivät mene mielensä mukaan ja itse olen todella tarkka siitä, että toimitaan aina samalla tavalla: huonosta käytöksestä seuraa aina rangaistus, useimmiten jää pulkkamäkeen menemättä jos ei suostu pukemaan tai sitten noita lelujen jäähylle laittoja. Siitä hän vaan sekoaa enemmän ja huutaa ja riehuu.
Mitä tässä voi enää tehdä? Tämäkin aamu oli aivan sekopäinen eikä mikään tehonnut. En jaksa tällaista. Ja pliis, älkää nyt sanoko että mitäs läksit tai anna lapsi pois. Kaipaan oikeita konkreettisia neuvoja. Oppaita olen lukenut ja ohjeita on netti pullollaan ja ollaan tehty juuri niin kuin niissä neuvotaan: ollaan johdonmukaisia. Lapsi ei vaan tajua ja meno pahenee koko ajan. Hän käyttäytyy samalla tavalla kummallekin vanhemmalleen.
Kommentit (550)
Kolmen jo aikuisen lapsen äidin ajatuksia: Selvästikään lapsesi ei välitä rangaistuksista. Ei siis kannata käyttää niitä. Lelu laitetaan jäähylle vain siinä tapauksessa, että lapsi tekee juuri sillä lelulla jotain vahingollista (esim. hakkaa jotain, mitä ei saisi). Herkkupäivää ei peruta kuin siinä tapauksessa, että juuri sinä päivänä tapahtuu jotain, minkä vuoksi herkkujen hankkiminen tai syöminen tuntuu mahdottomalta ajatukselta.
Todennäköisesti lapsi hakee käytöksellään huomiotasi. Kiinnitä häneen mahdollisimman paljon huomiota silloin, kun hän toimii toivotulla tavalla ja mahdollisimman vähän silloin, kun hän tekee jotain, mitä ei pitäisi.
Tee tapahtumista ennakoitavia. Jos kohta syödään, varoita siitä lastasi jo 10 minuuttia etukäteen ja toisen kerran 5 min etukäteen, jotta hän osaa valmistauta leikin keskeyttämiseen. Sama juttu pukemisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostatte epäreiluilta vanhemmilta. Rankaisevilta. Tottakai lapsi raivoaa jos heti rangaistaan! 4 vuotiaan kanssa voi rauhassa jutella, sopia asioista, antaa vaihtoehtoja, ohjata ja oikaista.... ilman jatkuvaa rankaisemista.
Terv Rankaisemalla kasvatettu itsekin.ja siitä suuresti kärsinyt
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tuon uhkailun tilalle hankkia muita keinoja ja lopettaa uhkailu ihan kokonaan. Esim. sellainen kuin positiivinen kasvatus tarjoaa ihan kursseja tähän.
Samaa mieltä. Uhkailu, rankaiseminen, sanktiot tuon ikäiselle ovat liikaa. 14 vuotiaille sitten. Tuon ikäisen aivot ja tunneosaaminen eivät ole kehittyneet vielä nimeksikään. Ei pysty ymmärtämään niin pitkälle että jos tulee tunnemyrsky siitä saa vielä kaupan päälle jonkin rangaistuksen. Rankaisemallako niitä lapsia edelleenkin kasvatetaan? Sen on todettu olevan huono tie jo kauan sitten. Liika vapauskaan ei toimi ainakaan kaikilla, mutta kultainen keskitie on ohjaava kannustava kiittävä kasvatus rajojen kera.
Vierailija kirjoitti:
Okei, kirjoitan varmaan epäselvästi. Mutta millä pakotan lapsen tekemään asioita joita hän ei suostu tekemään? Esimerkiksi tänään ei suostunut millään pukemaan, ei päivävaatteita, ei ulkovaatteita. Rangaistus oli sitten se, ettei ehtinyt syödä aamiaista kotona, sehän se rangaistus juuri on! Kun hän ei tee niinkuin käsken, jää jokin loogisesti väliin.
Eli: kun ei suostunut pukemaan reippaasti, sanoin ettei sitten ehditä syömään aamiaista kotona (se on yleensä vain banaani tms). Alkoi riehua siitä ja makasi lattialla mutta ei suostunut pukemaan. Lopulta kun sanoin, että nyt menee jokin lelu jäähylle jos ei pue, sai vihdoin vedetyksi vaatteet päälle mutta aikaa kului. Hän huusi koko ajan kiukkuisena ja se jatkui eteisessä, jossa ei suostunut pukemaan ulkovaatteita. Sanoin, että sitten lähdetään ilman ja sulloin kamat kassiin. Huuto vain yltyi ja lopulta sai kuitenkin haalarin puoliksi päälle ja kengät jalkaan ja sitten lähdettiin pu
Kysyt väärin.
Sinun pitäisi haluta tietää "miten saan lapseni haluamaan toimia oikein?"
Miksi haluaisit oppia pakottaamaan lasta kun on tärkeämpi, että lapsi haluaa itse toimia hyvin.
Kokeile positiivisen kautta, palkitse, älä rankaise. Sillä pienellä ei ole sisäistä motivaatiota vielä se tarvitsee jonkun ulkopuolisen tavoitteen jota kohti pyrkiä.
Minulla on äärimmäisen vahvatahtoinen lapsi jota ei pysty murtamaan, en saa häntä toimimaan haluamallani tavalla vain pakottamalla ja uhkailemalla. Suureksi avuksi on ollut tarrataulut/palkintotaulut.
Sovitaan yhdessä palkinto, teen siitä a4 tavoitetaulun jossa selkeät ruudut joihin laitetaan onnistuneesta tavoitteesta tarra, kun ruudut (aluksi vaikka 5kpl) ovat täynnä lapsi saa palkinnon. (Huom. Tarroja ei rangaistuksena oteta pois!!)
Teillä voisi olla tavoitteena "Puen itse viivyttelemättä"
En uhkaile vaan kerron hänelle selkeän syyn, miksi meidän pitää tehdä jotain juuri sillä hetkellä. Yritän saada häntä ymmärtämään, miksi pitää pukea reippaasti (jotta ehditään) tai miksi pitää tulla syömään (ruokailu on perheen yhteinen mukava hetki).
Lapsi on aina syönyt kotona pienen aamiaisen, jotta saa mahan toimimaan ja isomman hädän tehtyä kotona ennen päiväkotiin lähtöä. Muuten hän jostain syystä pinnaa sitä koko päivän ja saadaan hakiessa juosta kotiin pöntölle. Ja muutenkin haluan hänelle jotain pientä (yleensä se banaani, kananmuna, smoothie, pähkinöitä) kun aamuisin on hyvin nälkäinen.
Mun on pakko sanoa, että mitä enemmän riehuu, sitä vähemmän jaksan ottaa sitä vastaan ja vetäydyn kuoreeni. Se on noidankehä selvästi. Olen lapsen kanssa paljon enemmän kuin isänsä, sillä teen etänä töitä ja vien ja haen lapsen. Siksi musta tuntuu, että joudun ottamaan niin paljon enemmän tuota kiukuttelua vastaan vaikka uhmaa isäänsä ihan samalla tavalla.
Aamuisin on varattu luppoaikaa joko halimiseen tai siihen, että voi pienen hetken leikkiä tai jopa hidastella. Tänään vaan meni mulla täysin vati nurin, kun mikään ei mennyt läpi ja aika alkoi loppua. Toisinaan aamut menevät kuin unelma mutta tällaisina aamuina tekee mieli heittää hanskat tiskiin.
Ero on niin iso siihen, millainen lapsi oli vielä vuosi sitten. Se suorastaan surettaa. Ja suurin ongelma on, että tämä metodiikka ei toimi meidän lapseen enkä tiedä mikä toimisi. Annan hänelle paljon hellyyttä, rakkautta ja keskustellaan asioista paljon mutta kuten sanoin, tuo riehuminen vaan vie kaiken innostuksen siihen osaltani. Diagnoosia en todellakaan halua vaan keinoja saada lapsi tottelemaan ja olemaan riehumatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikuttaa valtataistelulta. Ja siltä, että lapsella on jatkuvasti rangaistuksen uhka päällä tai voimassa. Silloin ei ole tarvetta eikä usein edes halua käyttäytyä paremmin. Lasta turhauttaa, harmittaa ja suututtaa. Jankkaminen ja väittely riehuvan kiukuttelevan pienen lapsen kanssa on turhaa, eikä yleensä johda mihinkään. Lapselle annetaan vaihtoehdot. Aikuinen rajaa ja tekee tarvittaessa päätökset. Seuraamuksen on oltava kohtuullinen ja täsmällinen. Se ei voi olla viikon päässä oleva karkkipäivän menetys.. Kun aika koittaa, lapsi on jo unohtanut mistä rangaistus edes annettiin. Ja miksi. Se tuntuu lapsesta kohtuuttomalta ja epäreilulta. Mitä se onkin. Syy-seuraussuhde katoaa, koska pieni lapsi ei päivien takaista tapahtumaa muista eikä seuraamusta ymmärrä. Millaiset välit ovat sisarukseen? Saako sisarus enemmän positiivista palautetta ja huomiota?
Älä edes tarjoa kotona aamiaista ei ole tarkoitus että lapsi syö sen kotona ja päiväkodissa!
Laita vaatteet itse valmiiksi esille , aamulla väsynyt lapsi ei pysty keskittymään siihen mitä pitäisi pukea. Anna vaatteet yksi kerrallaan ja auta tarvittaessa.
Sun rankaisut ei ole johdonmukaisia, lapsi laitetaan jäähylle ei lelu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En uhkaile vaan kerron hänelle selkeän syyn, miksi meidän pitää tehdä jotain juuri sillä hetkellä. Yritän saada häntä ymmärtämään, miksi pitää pukea reippaasti (jotta ehditään) tai miksi pitää tulla syömään (ruokailu on perheen yhteinen mukava hetki).
Lapsi on aina syönyt kotona pienen aamiaisen, jotta saa mahan toimimaan ja isomman hädän tehtyä kotona ennen päiväkotiin lähtöä. Muuten hän jostain syystä pinnaa sitä koko päivän ja saadaan hakiessa juosta kotiin pöntölle. Ja muutenkin haluan hänelle jotain pientä (yleensä se banaani, kananmuna, smoothie, pähkinöitä) kun aamuisin on hyvin nälkäinen.
Mun on pakko sanoa, että mitä enemmän riehuu, sitä vähemmän jaksan ottaa sitä vastaan ja vetäydyn kuoreeni. Se on noidankehä selvästi. Olen lapsen kanssa paljon enemmän kuin isänsä, sillä teen etänä töitä ja vien ja haen lapsen. Siksi musta tuntuu, että joudun ottamaan niin paljon enemmän tuota kiu
Älä huoli. Tuo aika menee kyllä ohi. 4 vuotiaan uhma voi koetella koko perhettä. Lapsessasi ei ole mitään vikaa.
Omia tunteita kannattaa kohdata ja käydä läpi, ne nimittäin usein yllättävät kun lasten tunteet käyvät kuumina.
Onko mummia/ukkia/kummia tms joka joskus voisi ottaa lapsen hoitoon? Sitä saa kummasti energiaa kun pääsee vähän vapaaksi pikkulapsiarjesta.
Lapsi tarvitsee liikuntaa, menkää pulkkamäkeen, se rauhoittaa, kun lapsi raivoaa ota syliin ja pidä niin kauan siinä että hän rauhoittuu. Aluksi siinä voi todella kestää kauan yli tunnin omankin lapsen kanssa mennyt joskus pahassa uhmassa, kun lapsi oppii että sylistä ei pääse muuten pois kun lopettamalla täyttä kurkkua huutamisen, potkimisen yms se aika pienenee ja lopulta lapsi oppii ihan itsekin siihen että ei voi suuttuessa lyödä ja raivota loputtomiin. Siinä kestää vaan. Lapsi ei kehity niin nopeasti kun vaikka koiranpentu, vaan vaatii toistoja ihan todella paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies on sellainen, että hän alkaa uhkailla tosi helposti, jos lapsi ei toimi kuten pyydetään. Ja joka kerta se uhkailu, vaan pahentaa tilannetta ja saa lapsen raivon valtaan. Onneksi mies on itsekin huomannut tämän ja yrittää kovasti opetella muita keinoja. Se uhkailu vaan tulee niin selkärangasta, jos itselle on lapsena tehty niin eikä oikein ole muita keinoja.
Itse en käytä uhkailua ollenkaan, vaan käytän esim. leikkisyyttä, höpsöttelyä, mouse timeria (sovellus) jne. Toimii hyvin ja vuorovaikutus lapsen kanssa sujuu pääosin ihan hyvin. Toki joskus tulee ylilyöntejäkin Kannattaa siis opetella toisenlaisia keinoja niin arki paranee huomattavasti.
Ja kannattaa päästää irti ajatuksesta, että lapsi on tahallaan hankala. Usein käytöksen takana on jotain tarpeita. Tässä ketjussa mainittu kirja Hyvän vanhemman salaisuus puhuu just tästä asiasta ja on ihan lukemisen arvoinen.
Vierailija kirjoitti:
En uhkaile vaan kerron hänelle selkeän syyn, miksi meidän pitää tehdä jotain juuri sillä hetkellä. Yritän saada häntä ymmärtämään, miksi pitää pukea reippaasti (jotta ehditään) tai miksi pitää tulla syömään (ruokailu on perheen yhteinen mukava hetki).
Lapsi on aina syönyt kotona pienen aamiaisen, jotta saa mahan toimimaan ja isomman hädän tehtyä kotona ennen päiväkotiin lähtöä. Muuten hän jostain syystä pinnaa sitä koko päivän ja saadaan hakiessa juosta kotiin pöntölle. Ja muutenkin haluan hänelle jotain pientä (yleensä se banaani, kananmuna, smoothie, pähkinöitä) kun aamuisin on hyvin nälkäinen.
Mun on pakko sanoa, että mitä enemmän riehuu, sitä vähemmän jaksan ottaa sitä vastaan ja vetäydyn kuoreeni. Se on noidankehä selvästi. Olen lapsen kanssa paljon enemmän kuin isänsä, sillä teen etänä töitä ja vien ja haen lapsen. Siksi musta tuntuu, että joudun ottamaan niin paljon enemmän tuota kiu
Tiedoksi että lapsen otsalohko ei ole kehittynyt nimeksikään tuossa iässä. Kehitys jatkuu aina 25 vuotiaaksi saakka. Otsalohkossa sijaitsee tärkeät kyvyt joita lapsi vasta opettelee.
"Otsalohko, joka käsittelee suunnittelua, huomiokykyä, keskittymistä ja järkeilyä ei kehity täyteen kapasiteettiinsa kuin vasta myöhään teini-iässä tai varhais-aikuisuudessa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi lasta 14v ja 11v. 14v poika on aina ollut helppo, kaikki sopinut eikä oikeastaan mitään uhmia ole ollut. Mutta tämä 11v tyttö onkin toista maata :)
Ollut järkyttävä huutaja, kiukuttelija jo pienestä pitäen. Kovaääninen itkupilli ja joka asiasta. Kun oli pienempi niin meno oli osittain samanlaista kuin teillä, eipä sille mitään oikein voinut. Välillä meni hermot, välillä ei. Ja olit johdonmukainen tai et, niin sama lopputulos. Ja meillä sama juttu. Kotona asui pikku riiviö, mutta päiväkodissa ja koulussa itse enkeli. Joten ymmärrän juttusi pointin.
Mutta, en osaa mitään neuvoja antaa muuta kuin että aika auttaa. Se ei varmaan nyt paljon lohduta, mutta ei ole muutakaan neuvoa antaa. Tyttö on nyt siis jo 11v ja elämä helpompaa. Edelleen huomaa, että tulistuu asioista helposti, mutta hoksaa jo itse, että pieleen meni. Osaa tulla pyytämään anteeksi käytöstään. Jos jonnekin pitää lähteä ja toista ei k
Tytöt on, se on ihan evoluution tulos, jotta pienikokoinen tyttö selviää elämästä isojen poikien seassa, heidän on pitänyt joskus taistella ravinnosta ja huolenpidosta lapsilaumassa.
Ap, teette väärin. 4v on liian pieni asioiden laittamiseen jäädylle.
Sinun ja puolisosi tulee muistaa: lapsi käyttäytyy hyvin ja oikein, KUN PYSTYY.
Kun hänelle iskee uhma, ennen kuin itse raivoat ja laitat rangaistuksia, mieti sitä tilannetta: mitä siinä tapahtui? Mikä on lapsen uhmaan johtanut tilanne? Miten voisit itse vaikuttaa, ettei vastaavaa tapahdu? Lapsi kyllä antaa selkeitä merkkejä, että uhma on tulossa ja voit estää sen tilanteen, kun opit tulkitsemaan lasta.
Lapset tunteet ovat suuria ja aikuisen pitää olla aikuinen ja ottaa ne vastaan. Ei siinä rangaistukset auta. Laita väärässä kohdassa rankkua ja saat suuremman raivon. Kun osaat lukea lasta, selviät pienellä kohtauksella, jonka saa tyynnytettyä nopeammin. Jos sinä et pysty, kumppanisi on pystyttävä.
Osa lapsista reagoi rutiiniin ja sen muutoksiin. Osa kaipaa ymmärrystä ja joustoa.
No niin, kirjoitit, että aamut ovat vaikeita. Mikä niissä on vaikeaa? Annatteko lapselle tarpeeksi aikaa valmistautua? Laitoitteko vaatteet valmiiksi, jotta lapsi voi pukea ne loogisesti? Sujuiko edeltävä ilta hyvin? Entä yö? Herätittekö lapsen ajoissa? Voiko aamupalan miettiä niin, että se on helposti syötävä?
Konkreettinen neuvo: jos haluat, että lapsi laittaa hanskat, mutta lapsi ei, annat lapsen valita:
a) laittaako punaiset vai siniset hanskat - ei siis laittaako hanskat ylipäätään
b) laittaako oikean käden hanskan ensin vai vasemman käden hanskan ensin - ei sitä, että laitetaanko ne
Tämä ohje toimii käytännössä, sillä lapsi keskittyy siihen, että hän saa päättää ja hän saa valita ja kappas, hanskat onkin kohta kädessä. Auta pukemisessa, jos lapsi sanoo, ettei osaa, niin hän ei osaa. Auta ja opeta, niin lapsi kyllä oppii. Älä oleta mitään. Ohjaa, opasta, neuvo ja auta.
Osa lapsista on kilpailuhenkisiä, nämä lapset saa syömään nopeasti/pukeutumaan nopeasti, kun laittaakin leikkimielisesti kisan, että onko lapsi pukenut ennen vanhempaa. Lapselle tulee kummasti motivaatiota pukea ensin! Tämä toimii, jos olette oikeasti jo opettaneet lapsen pukeutumaan. Jos hän ei oikeasti osaa pukea nopeasti, teidän täytyy auttaa ja kannustaa lasta, ei moittia hitaudesta.
Unohdatte täysin, että lapsi TAHALLAAN vitkastelee. Miettikää ja selvittäkää, että miksi lapsi toimii kuten toimii. Osalla ei toimi itseohjautuvuus vielä 10v iässä, vaan he tarvitsevat apua, tukea ja myönteistä kannustusta. Kun tiedätte, että millainen lapsi teillä on, tiedätte, miten lapsi toimii kuten haluatte.
Miksi lapsi "vitkastelee"? Katsokaa aamun rakennetta. Onko tarpeeksi aikaa? Onko lapsi väsynyt? Onko telkkari päällä ja kivoja ohjelmia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on sellainen, että hän alkaa uhkailla tosi helposti, jos lapsi ei toimi kuten pyydetään. Ja joka kerta se uhkailu, vaan pahentaa tilannetta ja saa lapsen raivon valtaan. Onneksi mies on itsekin huomannut tämän ja yrittää kovasti opetella muita keinoja. Se uhkailu vaan tulee niin selkärangasta, jos itselle on lapsena tehty niin eikä oikein ole muita keinoja.
Itse en käytä uhkailua ollenkaan, vaan käytän esim. leikkisyyttä, höpsöttelyä, mouse timeria (sovellus) jne. Toimii hyvin ja vuorovaikutus lapsen kanssa sujuu pääosin ihan hyvin. Toki joskus tulee ylilyöntejäkin Kannattaa siis opetella toisenlaisia keinoja niin arki paranee huomattavasti.
Ja kannattaa päästää irti ajatuksesta, että lapsi on tahallaan hankala. Usein käytöksen takana on jotain tarpeita. Tässä ketjussa mainittu kirja Hyvän vanhemman salaisuus puhuu just tästä asiasta ja on ihan lukemisen arvoinen.
Kuulostat ihanalta äidiltä.
Ootko kokeillut rankaisemisen sijaan palkitsemista. Tee joku tarrataulu ja yhdessä sovitte palkinnon.
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi oma lapsi, niin läimäytys!
Silleenkö sut on kasvatettu? Läimäyttelemällä mennen tullen? Se on rikos tiedätkös sen!
Meillä oli aikoinaan ihan samanlaista pojan kanssa. Tarhassa käyttäytyi kuin mallioppilas, aina tuli pelkkää kehua ja kiitosta vasuissa. Sama jatkuu koulussa. Mutta kotona on toisinaan helvetti valloillaan. Edelleen vaikka on jo teini. Olen ajatellut että kaippa tuo normaali on, parempi että purkaa kotona eikä tuolla kylillä.
Tsemppiä ap:lle. Teillä on rankka vaihe. Kyllä se ajan kanssa helpottaa.
Aamut ovat pikkulapsiperheissä usein täynnä stressiä. Moni lapsi inhoaa aamukiirettä ja lähtöä.
Ja 4 vuotiasta ei kyllä passaa panna jäähylle. Typerä supernannyn ohje josta ei ole useimmille lapsille muuta kuin haittaa. Lapsi jää yksin suurten tunteiden kanssa jäähypenkissä. Siinä sitten opitaan tukahduttamaan todelliset tunteet, mikä voi myöhemmin johtaa mt- ongelmiin.
Puhetyylisi on hyvin negatiivinen ja vaativa. (pue reippaasti, ei sitten, vai et halua jne.). Jätä tuollaiset ensin pois. Et itsekään halua kuulla väkivaltaista verbaalista uhkailua. Joka lauseessa tulee vaikutelma, että on mahdotonta täyttää asetettuja kriteereitä, ja että jo valmiiksi on epäonnistunut. Voit silti olla toiminnassasi johdonmukainen ja sanoa, mitä haluat. Siis pelkästään nämä viisastelut karsimalla voit rentouttaa tilannetta ja itseäsi. Vaatii asennemuutosta. Toimii.
Minulla on kaksi lasta 14v ja 11v. 14v poika on aina ollut helppo, kaikki sopinut eikä oikeastaan mitään uhmia ole ollut. Mutta tämä 11v tyttö onkin toista maata :)
Ollut järkyttävä huutaja, kiukuttelija jo pienestä pitäen. Kovaääninen itkupilli ja joka asiasta. Kun oli pienempi niin meno oli osittain samanlaista kuin teillä, eipä sille mitään oikein voinut. Välillä meni hermot, välillä ei. Ja olit johdonmukainen tai et, niin sama lopputulos. Ja meillä sama juttu. Kotona asui pikku riiviö, mutta päiväkodissa ja koulussa itse enkeli. Joten ymmärrän juttusi pointin.
Mutta, en osaa mitään neuvoja antaa muuta kuin että aika auttaa. Se ei varmaan nyt paljon lohduta, mutta ei ole muutakaan neuvoa antaa. Tyttö on nyt siis jo 11v ja elämä helpompaa. Edelleen huomaa, että tulistuu asioista helposti, mutta hoksaa jo itse, että pieleen meni. Osaa tulla pyytämään anteeksi käytöstään. Jos jonnekin pitää lähteä ja toista ei kiinnosta, niin tämän ikäiselle on helppo sanoa, että ei sitten, me lähdetään, jää sinä kotiin, koska olet jo sen ikäinen, että saat olla yksin kotona. Kummasti se lähteminen alkaa kiinnostamaan...
Minusta meillä on selkeästi luonnekysymys tämä kiukkuasia. Poika on aina ollut umpi rauhallinen ja on edelleen. Mikään eri hermostuta. Tyttö on taas tulinen ja temperamenttinen ja kiihtyy nollasta sataan heti. Kasvatettu täysin samalla lailla, joten ei sekään taida olla syy/selitys.
Enpä muuta osaa toivottaa kuin tsemppiä arkeen, pitkiä hermoja (jotka varmasti menevät ja usein) ja odottelet päivää, jolloin helpottaa. Ja joku täällä huutelee, että vie tutkimuksiin. Pöh. Mitään tutkimuksia tarvitse. Se on eri asia, jos missään ei osaa käyttäytyä. Olen aina itse sanonut, että jos meillä olisi vain esikoinen, niin ihmettelisin suunnattomasti, että miten joku lapsi voi käyttäytyä huonosti tai valvottaa vanhempia tai ylipäätänsä kiukutella ja itkeä! Mutta joo, nyt ei tarvitse sitäkään ihmetellä.