YLE: Aamutorkku voi eheytyä aamuvirkuksi heräämällä aikaisemmin. Laittakaas ne herätyskellot pirisemään aikaisemmin.
"Heini Tirkkonen oli väsynyt aamuisin ja ryhtyi heräämään vieläkin aikaisemmin unilääkäri kertoo, miksi siinä on järkeä."
"Lääkärin mukaan kaikkien kannattaisi lopettaa heräämisajasta lipsuminen."
Aamutorkkuisuus onkin siis vain ihmisen ryhdittömyyttä ja selkärangattomuutta eikä mikään geenijuttu toisin kuin jotkut vielä luulevat.
Kommentit (98)
Vierailija kirjoitti:
Olen itse ehdottomasti iltavirkku, mutta olen nyt itsepäisesti "kääntänyt" unirytmini niin, että herään joka aamu klo 6, oli sitten maanantai tai lauantai. "Kääntänyt" heittomerkeissä siksi, ettei unirytmini vielä kuukausienkaan jälkeen ole "korjaantunut" luontaiseksi aamuheräämiseksi, vaan joudun edelleen turvautumaan herätyskelloon.
Ja olen ihan yhtä väsynyt kellon soidessa, olin sitten nukkunut klo 24-06, 21-06, tai jopa 18-06. En tunnu koskaan saavan tarpeeksi unta, kun nukun ns. luonnollisen rytmini ulkopuolella. Sängystä ylös pääsemiseen minulla menee 30min-2h joka päivä, mutta lasken senkin voitoksi jos olen ylhäällä *jo* klo 8.
Jos sängystä ylös pääsemiseen menee 30min-2h joka päivä niin se ei ole voitto vaan itsensä kampittamista. Jotta kehosi kääntyisi oikeasti uuteen rytmiin niin pitäisi nousta ylös eikä jäädä sänkyyn torkuttelemaan. Sillon sisäinen kellosi saisi sen signaalin että nyt oikeasti herätään ja pyrkii säätymään uuteen rytmiin. Tuo on lähinnä kurjuuden maksimointia.
Sen kuitenkin sanon että tuskin sinä koskaan tulet aikaisin aamulla yhtä virkeä olemaan kuin aidosti aamuvirkut. Itse en ainakaan ole. Säännöllisyydellä siitä heräämisestä tulee kuitenkin vähän helpompaa eikä väsytä niin paljon. Itselläni meni puolisen vuotta siirtyä viikonloppuisin pitkään ja arkisin liian vähän nukkumisesta säännölliseen rytmiin ja nyt väsyttää vähemmän, mutta en minä mikään peipponen aamuisin silti ole tosiaankaan. Ja jos elämäntilanne joskus sen sallii niin ilman muuta siirrän rytmiä myöhäisemmäksi, se vain pitää tehdä niin että voi pitää saman rytmin sekä arkena että viikonloppuisin.
Uskallan sanoa, että kaikki lapset saa opetettua nukahtamaan aikaisin. Suuri osa suomalaisista lapsista meneekin jo 20-21 välillä väsyneinä nukkumaan. Tuohon perustaen uskallankin epäillä tuota geneettistä iltavirkkuutta. Ehkä jonkunlaista geneettistä tekijää voi olla, mutta ehkei ihan niin suuressa mittakaavassa, kun ihmiset puhuvat. Uskon, että suuri osa siitä, mitä iltavirkut väittävät geneettiseksi, johtuu ihan tottumuksesta.
Torkuttaminen on aivan idioottimaista. Aamu-unisena laitan kellon soimaan silloin kuin on aivan pakko nousta ja nousen silloin. En ymmärrä, miksi pitää herätä kesken unien, laittaa kello soimaan vähän ajan päästä uudestaan ja nukkua hetki. Senkin ajan olisi voinut nukkua rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Uskallan sanoa, että kaikki lapset saa opetettua nukahtamaan aikaisin. Suuri osa suomalaisista lapsista meneekin jo 20-21 välillä väsyneinä nukkumaan. Tuohon perustaen uskallankin epäillä tuota geneettistä iltavirkkuutta. Ehkä jonkunlaista geneettistä tekijää voi olla, mutta ehkei ihan niin suuressa mittakaavassa, kun ihmiset puhuvat. Uskon, että suuri osa siitä, mitä iltavirkut väittävät geneettiseksi, johtuu ihan tottumuksesta.
Itse ainakin pystyn liuuttamaan unirytmiä mihin suuntaan tahansa. Unenlaatu on se mikä ratkaisee kohdallani väsymyksen asteen.
Vierailija kirjoitti:
"
Kiitos kun kerroit, uskon kuitenkin tuntevani itseni ja tarpeen paremmin kuin random aamuihminen vauvapalstalla.
Aamuvirkut on kuin jotain sketsihahmoja yllättävän usein."
https://www.health.harvard.edu/blog/weekend-catch-up-sleep-wont-fix-the…
Tutkimusta löytyy pilivin pimein jos kiinnostaa faktatkin omiin harhaluuloihin takertumisen sijaan.
Kyllä, se on varma että voisin paremmin jos saisin elää oman rytmini mukaan myös arkena. Se ei kuitenkaan nykyisessä työssäni ole mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Uskallan sanoa, että kaikki lapset saa opetettua nukahtamaan aikaisin. Suuri osa suomalaisista lapsista meneekin jo 20-21 välillä väsyneinä nukkumaan. Tuohon perustaen uskallankin epäillä tuota geneettistä iltavirkkuutta. Ehkä jonkunlaista geneettistä tekijää voi olla, mutta ehkei ihan niin suuressa mittakaavassa, kun ihmiset puhuvat. Uskon, että suuri osa siitä, mitä iltavirkut väittävät geneettiseksi, johtuu ihan tottumuksesta.
Eikö tässä ole enemmänkin kyse aamu-unisuudesta eikä niinkään iltavirkkuudesta? Kyllä minäkin helposti nukahdan ennen iltakymmentä, mutta kun se herätys on kuudelta, niin olen joka arkipäivä armottoman väsynyt. On ihan sama nukkuuko 5, 8 vai 12h, kun herätys on itselle täysin luonnottoman aikaisin. Itselleni normaali heräämisaika on 9-10 välillä.
Odotan innolla sitä päivää kun saan nukkua vähintään yhdeksään.
Olin töissä jossa piti mennä kuuteen tai seitsemään. Oli hirveää aikaa. Ei ikinä enää.
Ihanaa olla selkärangaton ja ryhditön.
Kiinalaisia arvoja tuputetaan joka suunnasta, joka käänteessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kolme lasta jotka pakottivat aamuvirkuiksi,silmät ristissä raahustin aamuisin neuvolaan ja leikkipuistoon.
Nyt kun lapset ovat 12v,16v ja 19v nukun aamuisin pitkään,teen etätöitä pyjama päällä ja siivoan sekä lenkkeilen öisin. Viretystasoni on palannut korkeaksi kun minua ei pakoteta sängystä ylös aamukuudelta! (Tänään on poikkeus koska minulla on klo 9 hammaslääkäri.)
Joten se siitä "eheyttämisestä".
Sama kokemus. Pikkulapsiaikojen aamukuuden herääminen oli murhaa, vaikka jatkui säännöllisesti vuosia lomat ja viikonloput mukaan lukien. Nyt 13v ja 15 v nukkuvat puoleen päivään ja itse voin niin paljon paremmin.
Miksei aamuvirkuille illantorkuille koskaan sanota, että sitkeästi vaan valvot joka ilta puoleen yöhön, kyllä se siitä aikanaan helpottaa?
Meillä oli tuuria, kun lapsi ei ollut aamuvirkku. Kevyesti nukkui yhdeksään tai kymmeneen, ellei myöhempäänkin, riippuen vähän siitä milloin oli mennyt nukkumaan. Viisivuotiaaksi asti sai viettää huoletonta elämää, kunnes päiväkodin myötä alkoi kahdeksalta heräämiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Exäni koetti tätä eheyttämistä. Meni nukkumaan kello 20 ja vaati minutkin viereen,sitten hermostui kun katsoin kännykkää tai halusin seksiä tai menin tupakalle. Hänen mielestään olisin kyllä nukahtanut jos olisin tahtonut! Saatan alkaa siivota kaappeja tai leipoa mokkapaloja klo 2 yöllä mikä exäni mielestä oli täysin luonnotonta ja epänormaalia. Kerran menimme yhdessä kylpylään ja riitelyksihän se meni kun ex halusi aamupalalle heti kun aukesi ja sitten uimaan,minä taas aamupalalle viimeisten joukossa (muistaakseni klo 8-11 tarjottiin) ja sen jälkeen vielä torkkumaan hetkeksi.
No hyvä että erositte. Ei kahden noin eritahtisen elämästä mitään olisi tullut. Paitsi riitoja.
Kyllä eritahtisetkin voi elää yhdessä, mutta siinä tarvitaan kunnioitusta toista kohtaan. Jos toisella on oikeasti viivästynyt unirytmi, niin se pitää vaan hyväksyä. Asunnon pitää olla mielellään sellainen, ettei makuuhuoneessa nukkuva herää siihen, kun toinen häärii keittiössä aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Varsinkaan herkkäunisen unta ei saa häiritä.
Yhteistä hereilläoloaikaa ja vapaa-aikaa on tietenkin vähemmän kuin muilla, mutta samahan se on vaikkapa niillä, jotka ovat vuorotöissä eri aikoihin.
No mutta. Sittenhän epätyypilistä työaikaa tekeville on maksettava nykyistä paljon suurempi haittakorvaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Exäni koetti tätä eheyttämistä. Meni nukkumaan kello 20 ja vaati minutkin viereen,sitten hermostui kun katsoin kännykkää tai halusin seksiä tai menin tupakalle. Hänen mielestään olisin kyllä nukahtanut jos olisin tahtonut! Saatan alkaa siivota kaappeja tai leipoa mokkapaloja klo 2 yöllä mikä exäni mielestä oli täysin luonnotonta ja epänormaalia. Kerran menimme yhdessä kylpylään ja riitelyksihän se meni kun ex halusi aamupalalle heti kun aukesi ja sitten uimaan,minä taas aamupalalle viimeisten joukossa (muistaakseni klo 8-11 tarjottiin) ja sen jälkeen vielä torkkumaan hetkeksi.
No hyvä että erositte. Ei kahden noin eritahtisen elämästä mitään olisi tullut. Paitsi riitoja.
Kyllä eritahtisetkin voi elää yhdessä, mutta siinä tarvitaan kunnioitusta toista kohtaan. Jos toisella on oikeas
Mutta heidän tapauksessaan.......
Vierailija kirjoitti:
Miksi te valitsette itsellenne sellaisen ammatin ja työpaikan, johon mennään aikaisin? Eräs ystäväni hakkasi vuosia päätään seinään kunnes luovutti ja tekee nyt 2-vuorotyötä, jossa saa joka toinen viikko elää oman luontaisen rytminsä mukaan. Yksi toinen tekee pelkkää yövuoroa, nukkuu aamupäivän ja elää illat. On niitä vaihtoehtoja, jos "8-16" ei sovi.
Toisekseen ihmettelen oman kokemukseni kautta tätä väitettä, että eletään aamuvirkkujen rytmin mukaan. Itse olisin tehokkaimmillani heti aamulla työpäivän alettua, mutta pari ekaa tuntia roikutaan iltavirkkujen pöhnäisyyden takia kahvikuppien äärellä aamupalaveria pitäen. Tuo on ihan todella turhauttavaa ja nollaa omatkin työtehot. Sitten kun yhdeksältä lopulta pääsee töiden äärelle, on jo parin tunnin päästä ruokatauko. Iltavirkut alkaa heräillä vasta tässä vaiheessa.
Välillä kun sanon, että haluan nyt jättää palaverin väliin, kun olen tekemässä jotai
Niin no, ihan yhtä ärsyttävää tai vielä ärsyttävämpää on se, että te aamuvirkut aloitatte aikaisin ja sitten lopetatte jo klo 14 työt. Koskaan ei saa kiinni, kun muut tekee töitä 16-18 asti. Varsinkin se on todella ärsyttävää, että joustoa ei tule niiltä, jotka on esihenkilöasemassa. Siellä tiimiläiset ihmettelee, että mitä nämä klo 6 aloittavat ylipäänsä tekee (vai tekeekö mitään) ja koskaan eivät ole saatavilla, kun pitäisi. Ihan samalla tavalla te aikaisin aloittavat "nollaatte" muiden työtehon, kun klo 11 jälkeen jo haukotellaan palavereissa. Varsinkin jos työpaikalla on liukuma käytössä, on ihan turha narista. Tai sitten voi itseä lähteä johonkin tehtaaseen töihin, jossa kaikki aloittaa klo 6 ja lopettaa samaan aikaan.
Ja ei, ei mene tunteisiin, mutta hämmentää se, miten aamuvirkut ei näe muiden puolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te valitsette itsellenne sellaisen ammatin ja työpaikan, johon mennään aikaisin? Eräs ystäväni hakkasi vuosia päätään seinään kunnes luovutti ja tekee nyt 2-vuorotyötä, jossa saa joka toinen viikko elää oman luontaisen rytminsä mukaan. Yksi toinen tekee pelkkää yövuoroa, nukkuu aamupäivän ja elää illat. On niitä vaihtoehtoja, jos "8-16" ei sovi.
Toisekseen ihmettelen oman kokemukseni kautta tätä väitettä, että eletään aamuvirkkujen rytmin mukaan. Itse olisin tehokkaimmillani heti aamulla työpäivän alettua, mutta pari ekaa tuntia roikutaan iltavirkkujen pöhnäisyyden takia kahvikuppien äärellä aamupalaveria pitäen. Tuo on ihan todella turhauttavaa ja nollaa omatkin työtehot. Sitten kun yhdeksältä lopulta pääsee töiden äärelle, on jo parin tunnin päästä ruokatauko. Iltavirkut alkaa heräillä vasta tässä vaiheessa.
Välillä kun sanon, että haluan nyt jä
Jos työaika on määrätty alkamaan kello 7, niin miten ihmeessä muutan sitä miksikään muuksi? Ei edes se esimies voi sitä muuttaa, kun tuo on se työaika. Ei ole mitään liukuma.
Jos minä voisin päättää, niin palaveri olisi aina viimeisen tunnin aikana. Silloin käytäisiin päivä läpi ja sovittaisiin seuraavasta, että työt voisi aloittaa heti töihin tultua. Mutta nyt suurin osa ei kykene edes puhumaan ennen kuin se eka kuppi kahvia on ryystetty. Siinä on suttaantunut jo eka puolituntia, kun kahvit on keitetty ja se eka kuppi juotu ennen kuin päästään edes päivän asiaan.
Ja ei, minä en haukottele yhdeltätoista. Olen nukkunut yöni ja pysyn ihan hyvin toimintakykyisenä iltaan saakka. Se aamun vetelehteminen vain aiheuttaa sen, että tulee itsellekin vetelä olo ja työt ei lähde enää yhtä tehokkaasti käyntiin kuin ne lähtisi, jos heti pääsisi aloittamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te valitsette itsellenne sellaisen ammatin ja työpaikan, johon mennään aikaisin? Eräs ystäväni hakkasi vuosia päätään seinään kunnes luovutti ja tekee nyt 2-vuorotyötä, jossa saa joka toinen viikko elää oman luontaisen rytminsä mukaan. Yksi toinen tekee pelkkää yövuoroa, nukkuu aamupäivän ja elää illat. On niitä vaihtoehtoja, jos "8-16" ei sovi.
Toisekseen ihmettelen oman kokemukseni kautta tätä väitettä, että eletään aamuvirkkujen rytmin mukaan. Itse olisin tehokkaimmillani heti aamulla työpäivän alettua, mutta pari ekaa tuntia roikutaan iltavirkkujen pöhnäisyyden takia kahvikuppien äärellä aamupalaveria pitäen. Tuo on ihan todella turhauttavaa ja nollaa omatkin työtehot. Sitten kun yhdeksältä lopulta pääsee töiden äärelle, on jo parin tunnin päästä ruokatauko. Iltavirkut alkaa heräillä vasta tässä vaiheessa.
Sellaista se on, kun ihmisten kanssa töitä tehdään. Työpaikalle mahtuu monenlaista. Sitä en tosin ymmärrä, että missä työssä ei töitä voi tehdä muuten kuin, että joka aamu pitää jakaa työtehtävät. Tai jos työpaikalla on vetelehtijöitä, on esihenkilön vastuulla puuttua. Itse olen tehnyt muutamalle aamuvirkulle työkaverille selväksi, että ellei ole pakko, ei tarvitse soittaa aamukasilta.
olen 100% iltaihminen samaten vanhemmat ja sisarukset. Olen tehnyt töitä ja opiskellut eli ollut yhteiskuntakelpoinen kofeiinin ja melatoniinin avulla. Välillä olen pitänyt taukoja siten että nuo myrkyt häviää kehosta ja kuinka ollakaan klo 4 yöllä nukkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kolme lasta jotka pakottivat aamuvirkuiksi,silmät ristissä raahustin aamuisin neuvolaan ja leikkipuistoon.
Nyt kun lapset ovat 12v,16v ja 19v nukun aamuisin pitkään,teen etätöitä pyjama päällä ja siivoan sekä lenkkeilen öisin. Viretystasoni on palannut korkeaksi kun minua ei pakoteta sängystä ylös aamukuudelta! (Tänään on poikkeus koska minulla on klo 9 hammaslääkäri.)
Joten se siitä "eheyttämisestä".
Sama kokemus. Pikkulapsiaikojen aamukuuden herääminen oli murhaa, vaikka jatkui säännöllisesti vuosia lomat ja viikonloput mukaan lukien. Nyt 13v ja 15 v nukkuvat puoleen päivään ja itse voin niin paljon paremmin.
Miksei aamuvirkuille illantorkuille koskaan sanota, että sitkeästi vaan valvot joka ilta p
Hänen helvettinsä vasta alkamassa.
Vierailija kirjoitti:
Uskallan sanoa, että kaikki lapset saa opetettua nukahtamaan aikaisin. Suuri osa suomalaisista lapsista meneekin jo 20-21 välillä väsyneinä nukkumaan. Tuohon perustaen uskallankin epäillä tuota geneettistä iltavirkkuutta. Ehkä jonkunlaista geneettistä tekijää voi olla, mutta ehkei ihan niin suuressa mittakaavassa, kun ihmiset puhuvat. Uskon, että suuri osa siitä, mitä iltavirkut väittävät geneettiseksi, johtuu ihan tottumuksesta.
Minä jouduin menemään juuri lapsena normaaliin aikaan nukkumaan. Isoja ongelmia juuri unettomuuden takia joka onneksi alkoi ratkeamaan 20 vuotiaana kunnes valmistuin ammatillisesta koulusta ja jäin työttömäksi.
Entäs jos ei vain nukahda illalla? Aivan sama mihin aikaan menen sänkyyn, niin uni tulee aikaisintaan klo 00-01.