Pikkupaikkakunnalle tuppukylään "jämähtäminen"
Olen aina ajatellut että ihmisen on hyvä nähdä erilaisia paikkoja, asua eri paikoissa, opetella sopeutumaan ja tutustumaan erilaisiin ihmisiin ym. Ajatusta on vahvistanut se että siskoni on asunut samalla pikkupaikkakunnalla koko ikänsä ja on todella suvaitsematon ja rajoittunut ja samoin hänen aikuinen poikansa. Myös asunut siellä vaan aina. Ovat epäileväisiä kaikkia yhtään erilaisia ihmisiä kohtaan, on kyse sitten ihonväristä, pukeutumisesta, suuntautumisesta tms.
Oma lapseni on tottunut erilaisuuteen, hänellä on kavereita ympäri Suomen ja on paljon käynyt Helsingissä ym. On hyvin suvaitsevainen ja avoin. Nuoresta alkaen puhuikin että haluaa muuttaa Helsinkiin tai jonnekin muualle isommalle paikkakunnalle.
Nyt sitten kävikin niin että löysi elämänkumppanin ja jäi sittenkin sinne pikkupaikkakunnalle asumaan. Näyttää siltä että ei ole muuttamassa minnekään.
Lohduttakaa nyt minua että hänestä ei tule suvaitsematonta kapeakatseisesti ajattelevaa rasistia, vaikka jäikin sinne? 😅
Kommentit (70)
Nämä ylimielisesti pikkupaikkakunnalla asuviin epäluuloisesti suhtautuvat ovat itse suvaitsemattomia.
Poikasi maailma on jo avautunut kun hänellä on nuo kaikki kokemukset. Ei siinä automaattisesti niin käy että mieli taas sulkeutuu.
Ei se asuinpaikka vaan ajatusmaailma. Se ei riipu asuuko pikkupaikalla vai isossa kaupungissa. Mutta provohan tämä taas on, että voidaan taas pikkupaikkoja haukkua.
Sieltä pikkupaikkakunnalta kyllä pääsee reissaamaan vaikka maailman ympäri ihan samalla tavalla kuin mistä tahansa muualtakin jos haluja on. Se on siitä kiinni haluaako, ja vaikuttaa että poikasi haluaa vaikka en varmaksi voi tietää.
Minusta tuo ajatusmaailmasi on aika rajoittunut ?
Hyvä että suojelee itseään. Mutta ei sen pitäisi tarkoittaa suvaitsemattomuutta. Pikkupaikka voi olla joillekin parempi, kuin ison kaupungin stressitila. Ainakin jos on paikkoja joissa voi käydä tai on miellyttävää. Umpikorpi paarmoilla ei sovi kesällä kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Nämä ylimielisesti pikkupaikkakunnalla asuviin epäluuloisesti suhtautuvat ovat itse suvaitsemattomia.
Mä asun itse vielä pienemmässä kunnassa. Mutta olen asunut sekä maalla että kaupungissa ihan ympäri maan. SE elämänkokemus on mielestäni hyvä asia. Ap
Olen siis läheltä seurannut nimenomaan siskoni ja hänen poikansa asennetta ja heistä se ajatukseni on lähtenyt. En tiedä tunnenko edes muita, jotka eivät koskaan ole asuneet missään muualla, nyt ei ainakaan tule mieleen.
Mutta hyvä huomio tuo että he eivät muutenkaan halua käydä oikeastaan missään. Voisivat olla ihan erilaisia ihmisiä, jos kävisivät. Ap
Se on nähty mihin se liika suvaitsevaisuus johtaa. En halua ikkunastani käsikranaatteja sisään vuosikymmenten suvaitsemisen jälkeen joten anteeksi vaan, elelen mielelläni suvaitsemattomana rassssena täällä tuppukylällä ihanassa rauhassa.
Joskus on ihan hyväkin olla vähän epäileväinen erilaisia ihmisiä kohtaan. Eivät kaikki ole aina hyvin aikein liikkeellä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ikänsä Helsingissä asuvaa pidetään maailmankansalaisena, mutta Pihtiputaalla asuva on jämähtänyt paikalleen?
Väkiluku.
Nykyään pystyy netissä kohtaamaan paljon erilaisuutta joten fyysinen ympäristö ei vaikuta yhtä vahvasti.
Vierailija kirjoitti:
Helsinki, suomalaisten onnela ?
Sitähän he itse itselleen hokevat. Paitsi ei se sitä ole, riittää kun katsoo rikostilastoja. Asuvat siellä rumissa neukkukuutioissaan ja ovat niin onnellisia.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ikänsä Helsingissä asuvaa pidetään maailmankansalaisena, mutta Pihtiputaalla asuva on jämähtänyt paikalleen?
Pikkupaikasta Helsinkiin muuttaneena, täällä tottuu että ympärillä puhutaan eri kieliä, pukeudutaan eri tavalla, erilaisuus ei pistä silmään kun päivittäin on ympärillä suunnasta toiseen ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsinki, suomalaisten onnela ?
Sitähän he itse itselleen hokevat. Paitsi ei se sitä ole, riittää kun katsoo rikostilastoja. Asuvat siellä rumissa neukkukuutioissaan ja ovat niin onnellisia.
Miksi se sinulle on ongelma?
Siellä missä asuu enemmän ihmisiä niin siellä on myös yksilöön kohdistuvia ongelmia enemmän
Olen asun Helsingissä ja pienemmissä kaupungeissa. Nyt asun tuppukylässä ja koen löytäneeni paikkani. Olenko rajoittunut ihminen? En ole.
Miksi ikänsä Helsingissä asuvaa pidetään maailmankansalaisena, mutta Pihtiputaalla asuva on jämähtänyt paikalleen?