Mitä sellaisia asioita omana kouluaikanasi opetettiin vielä lapsille, mitä omalle lapsellesi ei opeteta enää koulussa?
Itselleni opetettiin kaunokirjoitusta. Harmittaa hirveästi, ettei samaa taitoa opeteta enää nykyajan lapsille. Omankin lapsen käsiala näyttää ihan harakanvarpailta. 😒
Kommentit (557)
Kohdistamista. Kusi piti sattua siihen puuseen reikään, eikä lattialle.
Opetettiin kädessä pitäen.
Mitä lapsille nykyään opetetaan????
Omat lapseni ovat syntyneet 1976 ja 1978.
Lapset laitettiin toimimaan koulussa viikkovuoroin järjestäjinä. Tärkein tehtävä oli oman luokan päiväkirjan kuljettaminen koulupäivän ajan. Joka tunnin alussa opettaja merkkasi tuntinsa asiat kirjaan ja järjestäjän piti kertoa, että mitä oli tehtäväksi sekä kuka oli pois koulusta. Myös rangaistukset merkittiin päiväkirjaan. Järjestäjän piti myös tuulettaa luokka eli avata ja sulkea ikkunat, pyyhkiä liitutaulu, huuhdella pesusieni, auttaa opettajaa nostamaan karttoja ylös ja muuta sellaista. Koulupäivän jälkeen päiväkirja piti palauttaa opettajanhuoneeseen. Näin oli vielä 70-luvun loppupuolella yläkoulussa. Entisinä aikoina järjestäjät jopa hoitivat koulun puulämmitystä. Ja ties mitä muuta.
Minä aloitin peruskoulun vuonna 1992. Koko kouluajan tytöt ja pojat pyrittiin selkeästi eriyttämään toisistaan, mikä näkyi opetettavissa asioissa, vaatimustasossa, sekä tulevaisuuden suunnittelussa. Kaikessa näkyi "tytöille on hyväksyttävää tällaiset asiat, kun taas pojille tuollaiset"-tyylinen ajattelu. Minulla ei ole lapsia, mutta luulisin, että tällainen jaottelu ei ole enää nykypäivää.
Ei se sähköinen allekirjoitus ainakaan passiin tai henkilökorttiin kelpaa 🤭
Vierailija kirjoitti:
Ms dos käyttöjärjestelmä atk tunnilla.
Meillä oli CP/M
Pistään pulpetit suoraan ja tuoli paikalleen tunnin jälkeen.
Luokassa nousiin ylös kun opettaja tuli luokkaan.
N kirjaimen kohdalla aapisessa oli loru. Nee 4eri pesee kasvojaan, vaan puhdasta ei tule milloinkaan.
Ja virsiä laulettiin aika paljon. Häkellyin, kun tv:stä tuli Samuli Edelmanin tulkitsemana virsiä ja sanat tulivat jostain aivojen sopukasta kuin itsestään. Oli outo tilanne ja yllättävän rauhoittavaa laulaa mukana. Hautajaisia tms. lukuun ottamatta en laula virsiä.
Perhe ei ollut kotona ;)
Kotitaloustunnilla täydellistä kodinhoitoa ja kolmen ruokalajin aterioiden suunnittelu, valmistus ja myös hinta. Näin 60-luvulla tyttökoulussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nokkahuilun soittoa, nuotteja, kaunokirjoitusta, tekstausta, hiihtoa, pesäpalloa.
Miten ajattelet että nykylapset kirjoittaa, jos ei opeteta kaunokirjoitusta eikä tekstausta?
Kaunokirjoitusta ei opeteta mutta kaikkia noita muita mainitsemiasi opetetaan. Myös eläinten nimet opetetaan muistaakseni tokaluokalla. Se sitten on eri asia jääkö kenellekään mieleen minkä poikanen se kili nyt olikaan tai mikä on karju.
Tästä palasi mieleeni poikani alakouluaika. Heidän piti opetella kaikkien kotieläinten uroksien ja naaraiden ja poikasten nimet. Sitten tuli kokeet ja muut poika muisti, muuta se lehmän mies ei muistunut mieleen. Hän vastasi, että se on miesten mies ( sonni olisiollut oikein)🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen oli omat pulpetit, luku- ja harjoituskirjat, siniset vihot, lyijykynät ja kumit, harppi, geokolmio, puuvärit ja sakurat, tuoksuvat monisteet, piirtoheitin, avokelanauhuri, järjestäjät, omat eväät, sisätossut, kartta- ym. kuvataulut, diat ym.
Ylioppilaskirjoituksissa oli pakolliset 4 ainetta eli reaali, englanti, ruotsi ja äidinkieli. Vapaaehtoisina lyhyt- ja pitkä matematiikka sekä eri kielet. Realiin kuului historia, maantieto, uskonto, biologia, kemia ja fysiikka, psykologia eli nämä kirjoitettiin samalla kertaa! YO-kirjoitukset olivat keväällä ja reputtaneille uusinta syksyllä.
Mikä on sakura, josta 60-luvulla koulunsa käynyt ei ole koskaan kuulutkaan. Suomessa alkoi kouluruokailu vuonna 1948. Tämä siis kansa- ja kansalaiskoulussa, ja myöhemmin myös peruskoulussa. En tiedä, millä vuosikymmenellä loppui eväitten vieminen oppikoululaisilla.
Aloitin opparin 61 ja silloin oli kyllä koulussa ruokailu, mutta semaksoi.
Lemnmy oli ja on Jumala. Ysärillä rippukoulussakin opetettu fakta. Kolmantena päivänä Jumala nuuskasi amfetamiinsulfaattia, dokasi jaskacolaa ja soitti Rickenbacker-bassoaan nupit kaakossa.
Vierailija kirjoitti:
Kohdistamista. Kusi piti sattua siihen puuseen reikään, eikä lattialle.
Opetettiin kädessä pitäen.
Niin, edelleen miehet luulee pitelevänsä paloletkua kösissään! Astu vaan reippaasti lähemmäs!
Muistan että ala-asteella opetettiin kreikkalaisia pylväitä. En niitä sillon oppinu enkä ole sen jälkeenkään rakennellu kreikkalaisia tenppeleitä. Mikähän järki tässäkin on ollu?
Vierailija kirjoitti:
Joukko-oppia. Ei sitä meillekään opetettu kuin vuoden tai pari. Se oli eräänlaista matematiikkaa, vaikka se ei ollut.
Virsiä ja rukoilua joka aamu.
Mahdollisimman nopeasti hiihtämistä yksin metsässä 14-asteen pakkasessa.
Minkä helvetin takia kirjoitat että 14-asteen?! 🙄🙄
Miten ajattelet että nykylapset kirjoittaa, jos ei opeteta kaunokirjoitusta eikä tekstausta?
Kaunokirjoitusta ei opeteta mutta kaikkia noita muita mainitsemiasi opetetaan. Myös eläinten nimet opetetaan muistaakseni tokaluokalla. Se sitten on eri asia jääkö kenellekään mieleen minkä poikanen se kili nyt olikaan tai mikä on karju.