🍔 Lihavat ja laihduttajat, TIEDÄTTEKÖ kuinka vaikeaa on pysyä hoikkana laihduttamisen jälkeen? 🍔 Asiasta on tehty useampi tuore tutkimus.
Laihduttaminen on elimistölle viesti nälänhädästä, siitä että ruoan saaminen ei enää olekaan ihan varmaa. Tämä herättää geeneissämme olevan selviämisvietin ja elimistö alkaa hamuamaan ylimääräistä rasvakerrosta kaikin mahdollisin keinoin. Hormonitoiminnan takia mm. kyky tuntea kylläisyydentunnetta heikkenee ja tässä tilanteessa ihminen syö liikaa.
Lihominen on jättänyt elimistämme rasvasolujen määrän koholle, laihduttaminenkaan ei enää tilannetta muuta, vaikka rasvasolujen koko pienenee laihduttaessa.
Laihduttamisen jälkeen jäytävä nälkä kestää ihmisestä riippuen 1 - 3 vuotta ja sitä ei loppujen lopuksi kestä kukaan. Nälkä onkin yksi tunnettu kidutuskeino.
Tutkimuksessa laihduttaminen johti lopulta painoindeksi kohoamiseen lähtötilannetta korkeammaksi. Laihduttaminen siis tekee ihmisestä lihojan.
Paras - ja käytännössä ainoa - tapa pysyä hoikkana on olla koskaan lihottamatta itseään. Tästä syystä itsestään hoikkana pysyvät ovat sellaisia ihmisiä, jotka ovat aina olleet hoikkia. Muut ovat lihavia tai ikuisia jojoilijoita.
Lihavat, älkää enää odottako, että voisitte enää olla hoikkia kuin tilapäisesti vain. Kaikki tuntemani laihduttajat ovat lihoneet takaisin - korkojen kera. Se on todella sääli näiden ihmisten puolesta.
Kommentit (43)
Sä laihdut ruokavaliolla mutta pääset ja pysyt oikeasti hyvässä kunnossa ja hyvän näkösenä vain treenamalla. Sen kun ottaa tavaks nii ei tarvi enää "laihdutella". Tätä läskit ei hiffaa..
Ihan laihduttamalla laihdutin bmi 32 -> bmi 22. Lihoin aika nopeasti noin 27-29-vuotiaana, aloin laihduttaa 32-vuotiaana ja tuo tulos tuli alle puolessa vuodessa. Ja on pysynyt 5 vuotta. Eikä ole mitään hulluja kylläisyyden tunteen katoamisia tai muuta.
Laihdutin osapaastoilla ja ruoan laatua tarkkailemalla. En nykyään syö esim aamupalaa tai myöhään iltapalaakaan. Hyvin pärjään.
Ois kyllä harmittanut jos olisin tuollaisia puheita uskonut ja jättänyt laihduttamatta. Olisin varmaan lihonut lisääkin. Ja nukkunut huonosti, kärsinyt kivuista ja saanut aktivoitua ties mitä sairauksia.
Pullukat on söpöi ku eivät usko että laihtua pitää
Tuttavaa ahdisti laihduttaminen ja sai verovaroilla maksetun lihavuusleikkauksen. Vähän aikaa hoikistui, mutta sitten on lihonut takaisin ja nykyään painaa enemmän kuin koskaan ennen. Vika on pääkopassa, kun kokoajan pitää syödä ja juoda makeaa.
Hyvä kun karkikkien ja suklaan hinnat nousevat ja hyvä muistutus ettei niitä tarvitse ollenkaan kun olen sokeria vähentänyt muutenkin ylipainoisena ja diabeetikkona. Sokeri aiheuttaa diabeetesta ja syöpää.
Lapsuudessa syötiin sokeria kuin simo hilloa kun se oli halvinta mössöä. Ihme että on vielä elossa siitä järkyttävästä sokeripitoisesta ruokavaliosta. Elintapojen kakkostyypin diabetes tuli viiskymppisenä.
Lapsena ja nuorena en voinut mitään vaikuttaa ruokaan jotenka se ruoka oli ihan kuidutonta ja ihan pelkkää vehnä pulla mössöä mitä sai.
https://www.helsinginuutiset.fi/teemat/8211529
Siinä se mitä AP ajaa takaan. Se on ikävä kyllä totta.
Ei ole olemassa mitään luontaisesti hoikkia, jotka voivat syödä mitä tahansa lihomatta. On olemassa energiamäärä, jonka kuluttaa, ja energiamäärä, jonka saa.
Jos syö vähemmän kuin kuluttaa, niin laihtuu. Hyvin yksinkertaista.
Aineenvaihdunta sairaudet ja imeytymishöiruöt ovat sitten eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kun karkikkien ja suklaan hinnat nousevat ja hyvä muistutus ettei niitä tarvitse ollenkaan kun olen sokeria vähentänyt muutenkin ylipainoisena ja diabeetikkona. Sokeri aiheuttaa diabeetesta ja syöpää.
Lapsuudessa syötiin sokeria kuin simo hilloa kun se oli halvinta mössöä. Ihme että on vielä elossa siitä järkyttävästä sokeripitoisesta ruokavaliosta. Elintapojen kakkostyypin diabetes tuli viiskymppisenä.
Lapsena ja nuorena en voinut mitään vaikuttaa ruokaan jotenka se ruoka oli ihan kuidutonta ja ihan pelkkää vehnä pulla mössöä mitä sai.
Aivan ihmeellinen kuvitelma, että ylipainoiset tykkäävät pullasta. Minä en ainakaan saata edes syödä karkkia enkä pullaa..hedelmätkin ovat aivan liian makeita. Greippi ja sitruuna ovat ainoa, joita saatan syödä, mutta greippilin siinä rajoilla, että on ihan liian sokerinen.
Kyllä minua vain lihottaa rasva, ja aina tekee mieli suolaista.
Tästä syystä laihdutusbisneksellä on varma tulevaisuus.
Pysyvät terveelliset elintapojen muutokset. Ei poppaskonsteja, ei diettejä. 👍
Ei ole mulle vaikeaa.
Olen ollut koko aikuisiän samanpainoinen 50kg. Miksi annatte itsenne lihoa kymmeniä kiloja?
Ei oikeastaan mitenkään vaikeaa. Olen noin 17kg kevyempi kuin joskus 12-13 vuotta sitten olin. Ja siinä se on pysynyt tinkimättä oikeastaan sen jälkeen mistään.
Ratkaisu omalla kohdallani piili lähinnä siinä, että kun paino oli lähellä sataa kiloa, niin silloin se oli todella paljon itselle. Eli sitä varten joutui ihan syömällä syömään.
Tää 80kg olotila pysyy luonnostaan.
Ainut asia mitä en ymmärrä on kun kukaan ei liho viikossa eikä edes kuukaudessa kymmeniä kiloja niin miksi ihminen ei heti kun huomaa että painoa alkaa tulla muuta ruokailutapoja.
Jos mulle ei mahdu 26 tuuman farkut niin aloittaisin välittömästi dieetin.
Minä olen ollut 80+ kiloinen 11 vuotiaasta lähtien, sitten kasvoin 50-60 cm parissa vuodessa ja paino oli ns "normaali".Nykyään 115 kiloa/187 cm. Niin kauan kun pystyn itse liikuttelemaan kilojani kaikki on ok.
Vierailija kirjoitti:
Ainut asia mitä en ymmärrä on kun kukaan ei liho viikossa eikä edes kuukaudessa kymmeniä kiloja niin miksi ihminen ei heti kun huomaa että painoa alkaa tulla muuta ruokailutapoja.
Etköhän sä ymmärrä. Samasta syystä kuin muutkin asiat joissa ihminen ei ole aina järkevä.
Mulla on toiminut aika kivasti tämmönen "nälkäkuuri pudotus". 6 päivää vesipaastoa, 3 viikkoa ketoa,(- 9 Kg) 2 viikoa normaalia syömistä(+2kg). kierros alkaa alusta. Normaalin syömisen jakso alkaa muuttumaan tietoisesti valikoivaksi, vaikka kävin ihan burger kingissä ja tilasin ison aterian ja lisä burgerin yms, söin karkkia, mutta kokonaiskalorimääräni pysyi silti alle päivän kulutuksen tässä kahden viikon aikana, en vaan pystynyt syömään vanhaan malliin. Kun toinen kierros lähti paastoa käyntiin, nesteet oli tulleet takaisin muuten paino oli pysynyt samassa, tämän päättelin siitä että ensimmäinen paastopäivä jälkeen painoni oli alhaisempi kun silloin kun lopetin 3 viikon keto vaiheen. nyt olen toisen kierroksen tokanpäivän paastolla.ja seuraava 7 kiloa lähtee toivottavasti. katotaan lähdenkö kolmannelle kierrokselle, vai opinko syömään normaalisti, sen jälkeen voin aloittaa lihaskunnon kasvattamisen.
Oma kokemus on että on eroa myös siinä miten se paino on hankittu.
Jos syömällä älyttömiä määriä ruokaa (ei herkkuja) Silloin pienenee yleensä vatsalaukkukin kun tarpeeksi pitkään jatkaa kohtuukäyttöä. Eli silloin on helpompi normalisoida annoskoko, kun ei vaan enää uppoa vanhaan malliin kuin yrittämällä. Ja sitä ei kannata tehdä vaikka aivot sitä mässäilun tuomaa dobamiinodoussia vaatisivatkin. Tämä lienee yleisempää miehillä.
Jos taas kilot on tulleet lähinnä extraherkuista. Hyvin energiatiivitä eikä samalla tavalla täyttäviä, niin silloin vaatii enemmän kuria karsia ne herkut pois. Koska ruuan määrästä ei ole silloin järkeä karsia. Tämä taitaa olla naissukupuolen juttu enemmän
Toki ei ole mitenkään mustavalkoinen jako. Maistuu se munkki miehillekkin
Ystäväni yrittää laihduttaa ja nyt hän yrittää keksiä kaikenlaisia tekosyitä syömiseen. Hän haluaisi lähteä tiettyjen ihmisten kanssa ostoksille, koska tietää näiden menevän shoppailureissulla syömään. Milloin vain hänen kanssa puhuu niin hän kääntää puheenaiheen ruokaan. Mahtaa olla melkoinen nälkä, kun elämä ja ajatukset pyörivät ruoan ympärillä.