R a i s k a u s t e n määrä Suomessa on noussut koko 2000-luvun
Kommentit (207)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta tämä keskustelu ahdistelun ja miesten kamaluuden ja niin edelleen ympärillä on vaikuttanut todella kurjasti nuorten keskinäisiin suhteisiin. Yläkouluikäisiä ja vielä valitettavasti vanhempiakin ikäluokkia kun on vuosikymmenten yli läheltä tarkkaillut, on nyt yleistynyt sellainen kahtiajako jota ennen ei nähnyt. Nuoret naiset ja miehet eivät enää sillä tavalla luontaisesti hakeudu toistensa seuraan kuin aiemmin. On kaveriporukoita, joihin kuuluu vain toista sukupuolta. Kohtaamisia syntyy enää julkisilla paikoilla tai suuremmissa julkisissa tai yksityisissä tapahtumissa. Kuulemani mukaan pikaviestiryhmätkin on sukupuolittuneet, lukuunottamatta jotain institutionaalisia ryhmiä, kuten koululuokka. Poikien suusta usein kuultua on "tytöt on valittajia ja määräilijöitä", vaikuttaa, että tytöillä puolestaan olisi enemmän halua viettää aikaa poikien kanssa. Sukupuolien välinen segrekaatio on siir
Vastaat minulle niin minäpä puolestaan vastaan sinulle: Kenen naisten tavoite? Come on. Nuoret tytöt tai naiset eivät tavoittele yhtään mitään vast*kkainasettelua vaan sen tekevät meidän puolestamme muoti-ilmiöt joilla myydään meikkejä, musiikkia jne. kardashianit, amerikkalaiset räppärit jne käyttävät hyvin taitavasti näitä jännitteitä hyväkseen ja tienaavat sillä rahaa. Lisäksi kärsimme kaikki vähemmistön innokkuudesta tuoda suomalaiseen julkiseen keskusteluun yhdysvaltain kaksipuoluejärjestelmän lieve-ilmiön: pol*risaation. M*rin käytti sitä saadakseen kannatusta, mm.
jos emme ole varovaisia, olemme noiden voimien s*tkynukkeja, kuten sinäki nyt olet.
Monellako täällä trollaavalla on äiti, sisko, isä, veli, poika?? Katsokaapa syvälle syvälle peiliin. Oletteko osa ratkaisua vai osa ongelmaa?
Pi*tarin trollit ovat vain moraalittomia raukkoja, loput hyödyllisiä idi**tteja. Kumpaan ryhmään te kuulutte?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi myös tulla kunnolla lakiin muutos jossa oikeasti väärät syytökset rangaistaisiin samalla tavalla kuin esim raiskauksesta täysin syyttömänä tuomittu esim joka joutuu linnaan pariksi vuodeksi. Sama tuomio kuuluisi siinä tapausessa valehtelijalle.
riittää että pitää olla 24 tuntia aikaa tehdä ilmoitus ja konkreettisia todisteita.
Miksi haluat traumatisoituneelle uhrille tehdä asian vielä vaikeammaksi? Ra is kaus on hirveä kokemus, kun joku käyttää kehoasi ilman lupaasi. Siitä ei toivuta fyysisesti ja vielä vähemmän henkisesti kovin nopeasti. Et voi määritellä, milloin ihminen on kykenevä ilmoituksen tekemään sellaisen trauman jälkeen. Moni tekee ilmoituksen heti, jolloin todisteet eivät ehdi hävitä, mutta osa ei kykene asiasta puhumaan heti.
"noussut"... vuosituhannen seisokki. Pervo ap!
Onpas kiukkuista. Eikös olekin hyvä, kun suomalaisten tekemät vähenee vuosi vuodelta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista nähdä ne tilastot kuinka naiset käyttää r aiskausilmoitusta kostoaseena? Sehän tiedetään että ne mysslimit nyt vaikka r aiskaa unessaan.
Mutta Suomalainen mies ei varmana r aiskaa läheskään niin paljon ku väitetään.
Suurin osa naisista taitaa olla siideripissiksiä pettämässä poikaystäväänsä ja sitten seuraavana aamuna kun pää selviää niin iske pettäjänmorkkis. Suuri vääryys pelimiehelle, joka onnistui keplotteleen varatun naisen sänkyynsä.
Nukkuvaan yhtyminen on r a i s kaus. Niitähän noi keissit yleensä on, että se mies räplää ja panee sammunutta. Älkää panko kännissä, jos ette tajua onko toinen mukana vai ei, se ei ole mikään pelimiesliike vaan seksuaalista väkivaltaa.
Tän takia hieman katson etten sammu bileissä
Ra Is kaus ei ole sammuneen uhrin syy vaan tekijän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista nähdä ne tilastot kuinka naiset käyttää r aiskausilmoitusta kostoaseena? Sehän tiedetään että ne mysslimit nyt vaikka r aiskaa unessaan.
Mutta Suomalainen mies ei varmana r aiskaa läheskään niin paljon ku väitetään.
Suurin osa naisista taitaa olla siideripissiksiä pettämässä poikaystäväänsä ja sitten seuraavana aamuna kun pää selviää niin iske pettäjänmorkkis. Suuri vääryys pelimiehelle, joka onnistui keplotteleen varatun naisen sänkyynsä.
Nukkuvaan yhtyminen on r a i s kaus. Niitähän noi keissit yleensä on, että se mies räplää ja panee sammunutta. Älkää panko kännissä, jos ette tajua onko toinen mukana vai ei, se ei ole mikään pelimiesliike vaan seksuaalista väkivaltaa.
Jos ajat kesärenkailla talviliukkailla ja satasen vauhdista auto lähtee käsistä ja törmäät vastaantulijaan, niin syy ei ole sinun eikä renkaat vaan sää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista nähdä ne tilastot kuinka naiset käyttää r aiskausilmoitusta kostoaseena? Sehän tiedetään että ne mysslimit nyt vaikka r aiskaa unessaan.
Mutta Suomalainen mies ei varmana r aiskaa läheskään niin paljon ku väitetään.
Suurin osa naisista taitaa olla siideripissiksiä pettämässä poikaystäväänsä ja sitten seuraavana aamuna kun pää selviää niin iske pettäjänmorkkis. Suuri vääryys pelimiehelle, joka onnistui keplotteleen varatun naisen sänkyynsä.
Nukkuvaan yhtyminen on r a i s kaus. Niitähän noi keissit yleensä on, että se mies räplää ja panee sammunutta. Älkää panko kännissä, jos ette tajua onko toinen mukana vai ei, se ei ole mikään pelimiesliike vaan seksuaalista väkiv
Jos ajat kesärenkailla talviliukkailla ja satasen vauhdista auto lähtee käsistä ja törmäät vastaantulijaan, niin syy ei ole sinun eikä renkaat vaan sää
Vain rais kaajat syyttävät uhria. Normaali ihminen ei rais kaa nukkuvaa. Eikö se ollukin not all men ja miesvihaa kohdella jokaista miestä varmana rais kaajana, vai miten se vinkuna meni?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se olla mulle suuri ullatus.
Kuka sinä olet? Et kuulosta suomalaiselta??
Se olet sinä itse. Maalaispersu, joka teeskentelee ulukomualaista juuri siten kuin on Pekka Puupää-elokuvista oppinut. Et ikinä ole jutellut yhdenkään muualta tulleen kanssa, joten ei tiedä, että moni heistä on sinua koulutetumpi, fiksumpi ja ennenkaikkea päästään terveempi.
Etkä tajua sitäkään, että miehet raiskaavat. Se sukupuoli, jota sinä edustat. itsekkäät, tunnehäiriöiset miehet, sellaiset kuin sinä.
Teeskentelee ulkomaalaista?!
Miten KUKAAN voi olla niin tyhmä että tosissaan kuvittelee tuon olevan joku totinen teeskentely-yritys.
Taidat olla kuapunkilaista teeskentelevä juntti skutsiböndeltä,
Jos minkään muun rikoslajin yleisyys nousisi yhtä paljon, niin kyllä olisi perustettu komiteaa ja kirjoiteltu mietintöä, mutta kun on kyse raiskauksista, niin näin vain nyt tapahtuu. Ilmoituskynnys mystisesti laskee yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä että näistä ilmoitetaan.
Tän takia en ole suomalaisten naisten kanssa missään tekemisissä. Ei vaan uskalla. Jos olemme asunnossa ja emme edes kosketa toisiamme niin olen oikeudessa todella ahtaalla kun nainen alkaa satuilee.
Hyvä, jatka tuolla linjalla.
Minustakin se on hyvä. En ole ainoa joka seurustelee ulkomaalaisen naisen kanssa. Kuitenkin se jostain syystä tuomitaan suomalaisten naisten toimesta.
No, eipä teitä urveloita toivoisi kyllä ulkomaalaistenkaan naisten riesaksi.
Tämä! suomalaisen miehen
Täh? Enkö saa olla onnellinen hänen puolesta? Voi mitä katkeruuden määrää on suominaisen mieli täynnä!
Jos avioliitossa tapahtunut raiskaus oli ok 95 asti, niin olisko sen kriminalisoinnilla jotain vaikutusta? Ja tietty, että tilastoidaan tarkemmin.
Vierailija kirjoitti:
Ilmoituskynnys on laskenut. Enosta tai naapurin Erkki-sedästäkin uskalletaan jo tehdä ilmoitus.
Juu. Naapurin erkkejä ja enoja ne suurimmaksi osaksi nykyään ovatkin.......
Vierailija kirjoitti:
Jos avioliitossa tapahtunut raiskaus oli ok 95 asti, niin olisko sen kriminalisoinnilla jotain vaikutusta? Ja tietty, että tilastoidaan tarkemmin.
En kyllä muista milloin on länsimaalaisessa lainsäädännössä raiskaus ollut laillinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista nähdä ne tilastot kuinka naiset käyttää r aiskausilmoitusta kostoaseena? Sehän tiedetään että ne mysslimit nyt vaikka r aiskaa unessaan.
Mutta Suomalainen mies ei varmana r aiskaa läheskään niin paljon ku väitetään.
Suurin osa naisista taitaa olla siideripissiksiä pettämässä poikaystäväänsä ja sitten seuraavana aamuna kun pää selviää niin iske pettäjänmorkkis. Suuri vääryys pelimiehelle, joka onnistui keplotteleen varatun naisen sänkyynsä.
Nukkuvaan yhtyminen on r a i s kaus. Niitähän noi keissit yleensä on, että se mies räplää ja panee sammunutta. Älkää panko kännissä, jos ette tajua onko toinen mukana vai ei, se ei
"Normaali ihminen" Raiskaaja ei ole normaali ihminen. mistä tiedät kuka on raiskaaja? no siksipä ei kannata sammua sohvalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä että näistä ilmoitetaan.
Tän takia en ole suomalaisten naisten kanssa missään tekemisissä. Ei vaan uskalla. Jos olemme asunnossa ja emme edes kosketa toisiamme niin olen oikeudessa todella ahtaalla kun nainen alkaa satuilee.
Hyvä, jatka tuolla linjalla.
Minustakin se on hyvä. En ole ainoa joka seurustelee ulkomaalaisen naisen kanssa. Kuitenkin se jostain syystä tuomitaan suomalaisten naisten toimesta.
Jos sä rais kaat sen seurustelukumppanis niin tuomion sä siitäkin saat.
En ymmärrä pointtiasi? Varma
Missä kohdin sanoin rasikaavani hänet? Miksi herjaat ja vääristelet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista nähdä ne tilastot kuinka naiset käyttää r aiskausilmoitusta kostoaseena? Sehän tiedetään että ne mysslimit nyt vaikka r aiskaa unessaan.
Mutta Suomalainen mies ei varmana r aiskaa läheskään niin paljon ku väitetään.
Suurin osa naisista taitaa olla siideripissiksiä pettämässä poikaystäväänsä ja sitten seuraavana aamuna kun pää selviää niin iske pettäjänmorkkis. Suuri vääryys pelimiehelle, joka onnistui keplotteleen varatun naisen sänkyynsä.
Nukkuvaan yhtyminen on r a i s kaus. Niitähän noi keissit yleensä on, että se mies räplää ja panee sammunutta. Älkää panko kännissä, jos ette tajua onko toinen mukana vai ei, se ei ole mikään pelimiesliike vaan seksuaalista väkivaltaa.
Pidät varmaan uutena vuotena rakettia kädessä ja syytät siitä rakettia kun sormet menee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi myös tulla kunnolla lakiin muutos jossa oikeasti väärät syytökset rangaistaisiin samalla tavalla kuin esim raiskauksesta täysin syyttömänä tuomittu esim joka joutuu linnaan pariksi vuodeksi. Sama tuomio kuuluisi siinä tapausessa valehtelijalle.
riittää että pitää olla 24 tuntia aikaa tehdä ilmoitus ja konkreettisia todisteita.
Miksi haluat traumatisoituneelle uhrille tehdä asian vielä vaikeammaksi? Ra is kaus on hirveä kokemus, kun joku käyttää kehoasi ilman lupaasi. Siitä ei toivuta fyysisesti ja vielä vähemmän henkisesti kovin nopeasti. Et voi määritellä, milloin ihminen on kykenevä ilmoituksen tekemään sellaisen trauman jälkeen. Moni tekee ilmoituksen heti, jolloin todisteet eivät ehdi hävitä, mutta osa ei kykene asiasta puhumaan heti.
Traumaterapiaa.
Tässä myös suojellaan heitä jotka joutuu tänä päivänäkin lukuisissa valheellisissa ilmiannoissa tuomituiksi. Laki tulisi olla kaikille sama.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä näy miehillä olevan aivoja eikä selkärankaa. Hirveän hyvä silti, koska Suojelupoliisi on selvillä, ketkä täällä mesovat. Naisia ja ulkomaalaisia vihaavat ovat seurannassa. Heidät mainitaan Supon Uhka-arvion kohdassa "sisäiset uhkatekijät: äärioikeisto ja incel-liike".
Myös äärivasemmisto ja femcelit/feministit on seurannassa.
Laita linkki supon raportista kuinka iso uhka äärivasemmisto on.
Sinulla ja muilla foliohattupäillä epäilemättä on, mutta supolla ei.