Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Näin monta vuotta Suomessa täytyy tehdä töitä, jotta eläke on yhtä suuri kuin ei päiväkään töissä ollut saa tukia

Vierailija
16.01.2024 |

Talouselämä laski, kuinka kauan keskituloisen suomalaisen täytyy työskennellä, jotta hänelle kertynyt eläke yltää samaan kuin samana aikana ei päivääkään töissä ollut naapuri saa toimeentulotukea.

Työnteon väliin jättäneeksi henkilöksi oletimme yksinäisen miehen, joka asuu Helsingissä 40 neliön yksiössä. Asunnon vuokra on 900 euroa kuukaudessa, vesimaksu 20 euroa kuukaudessa ja saunamaksu 12 euroa kuukaudessa.

Miehellä ei ole siis koskaan ollut tuloja.

Kelan laskurin mukaan tällainen henkilö saa toimeentulotuen perusosaa 587,71 euroa kuussa sekä asumistukea 465,50 euroa eli yhteensä 1 053 euroa kuukaudessa.

Toimeentulotukea maksetaan sen verran, että henkilölle jää vuokran ja terveysmenojen jälkeen tuon perusosan verran käyttöön rahaa.

Yleensä toimeentulotuen saajalla on siis muita tuloja, esimerkiksi työttömyysetuus ja asumistuki. Nämä lasketaan yhteen, jonka jälkeen lasketaan menot yhteen ja puuttuvan osuuden saa toimeentulotukena.

Pelkästään yhdistelmän toimeentulotuki ja asumistuki saaminen on poikkeustapaus. Se on yleisempi nuorilla, joilla ei ole oikeutta työttömyysturvaan.

Työttömyysturvan osalta on myös hyvä muistaa, että se on velvoittava. Työttömyysturvaa ei saa tekemättä mitään, vaan työttömältä edellytetään työnhakua.

Mediaanipalkkalaisen täytyy työskennellä 22,7 vuotta ennen kuin hänen kuukausieläkkeensä ylittää sen summan, joka töissä käymätön naapuri kuittaa tukina.

https://www.talouselama.fi/uutiset/nain-monta-vuotta-suomessa-taytyy-te…

 

Kommentit (201)

Vierailija
101/201 |
16.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jospa ne laskis myös mielenterveydelle hinnan, siinä työssäkäyvä voittaa aikalailla 100-0,tilastojenkin mukaan.

 

Matalapalkka-aloilla on köyhien työpaikkakiusaamista, joka aiheuttaa ahdistusta masennusta ja lihomista. Ihominen taas aiheuttaa kaikkia muita sairauksia.

Luuserien mielestä on tietysti työnteko kiusaamista,auta armias jos joutuisi sohvalta nousemaan.Johan siinä mielenterveys kärsii.

Vierailija
102/201 |
16.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Laskelma ei huomioi sitä, kuinka paljon työssäkäyvä pystyy kerryttämään omaisuutta enemmän kuin tukien varassa elävä. Esimerkiksi 20 vuoden aikana ero on merkittävä

Tässä on vielä se hienous, kun / jos elämänsä ehtoo puolella joutuu vanhainkotiin tai vastaavaan, niin henkilö joka on ollut ikänsä vapaamatkustaja saa kaiken hoidon ilmaiseksi. Ja henkilö joka on töitä tehnyt ja kerryttänyt itselleen omaisuutta, joutuu maksamaan itsensä kipeäksi hoidostaan.

 

Olen ollut aikoinaan kunnallisella vanhainkodissa töissä, samassa huoneessa elämänsä viimeisiä vuosia vietti ex toimitusjohtaja ja puistokemisti. Ex toimitusjohtaja maksoi hoidostaan huiman kuukausi maksun ja tämä ikänsä työtä vieroksunut ei maksanut varattomana kuin jotain nimellistä pientä korvausta.

Saman huolenpidon ja hoivan saivat. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/201 |
16.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

On muuten helvetin väärin et toiset saa maata kotina tekemättä mitään ja saa eläkkeen kun sen aika koittaa meinaan takuueläkkeen. Toinen raataa 30 vuotta duunissa ja saa saman summan kun se joka on maannut kotona. Eli n. 970-1000 euroo kuussa tähän saa työtä tekevä kansaneläkkeen. Tässä oma tilanne työvuosia takana 50 vuotta työeläke 700 euroo kuussa siihen kansaneläke 380 euroo 1080 euroo kuussa. Tämän saman summan oisin saanut takuueläkettä jos olisin viettänyt  noi työvuodet kotona. Asumistuki toimeentulotuki työttömyyskorvaus näiden turvin kotona. Nyt hallitus on ryhtynyt toimiin tämän törkeän epäkohdan korjaamiseksi. On käsittämätöntä että Suomessa on vapaamatkustajia järjestelmä on täysin mätä. Sosiaaliturva on tarkoitettu väliaikaiseksi ei pysyväksi olo tilaksi. Kun jää työttömäksi saa korvauksia mutta on haettava työtä ha palattava takaisin työelämään. Nyt tämä on jatkuva elämän muoto. Sairaat eläkkeelle ja

 

 

Pääosin olen samaa mieltä.

 

Ihmettelen vain sinun eläkettäsi? Olet ollut 50v töissä, mutta työeläkettä kertynyt vain 700€? 20k vuosituloillakin eläke olisi oikeasti 1000€ luokkaa, olet siis tienannut n. 1400€/kk työelämäsi ajan. Edes siivooja (täyttä työaikaa tekevä) ei saa noin matalaa palkkaa.

 

Olen itse ollut alle 10v täysiaikaisesti työelämässä, mutta eläkekertymäni on n.500 ja ikää 30v.

Vierailija
104/201 |
16.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laskelma ei huomioi sitä, kuinka paljon työssäkäyvä pystyy kerryttämään omaisuutta enemmän kuin tukien varassa elävä. Esimerkiksi 20 vuoden aikana ero on merkittävä

Tässä on vielä se hienous, kun / jos elämänsä ehtoo puolella joutuu vanhainkotiin tai vastaavaan, niin henkilö joka on ollut ikänsä vapaamatkustaja saa kaiken hoidon ilmaiseksi. Ja henkilö joka on töitä tehnyt ja kerryttänyt itselleen omaisuutta, joutuu maksamaan itsensä kipeäksi hoidostaan.

 

Olen ollut aikoinaan kunnallisella vanhainkodissa töissä, samassa huoneessa elämänsä viimeisiä vuosia vietti ex toimitusjohtaja ja puistokemisti. Ex toimitusjohtaja maksoi hoidostaan huiman kuukausi maksun ja tämä ikänsä työtä vieroksunut ei maksanut varattomana kuin jotain nimellistä pientä korvausta.

Saman huolenpidon ja hoivan saivat. 

Törkeää. 

 

Tässä konkreettinen esimerkki, miksi sen 80 ikävuotta lähestyvän henkilön kannattaa alkaa siirtämään hyvissä ajoissa omaisuuttaan lapsilleen tai muulle lähipiirille. On moraalisesti mielestäni väärin, että osa ihmisistä joutuvat maksamaan kaiken omista säästöistään ja toiset saa taas saman ilmaiseksi, kuten kaiken ovat saaneet elämässään.

 

Itse ainakin siirrän koko omaisuuteni lapseni hallinnoitavaksi hyvissä ajoin ennenkuin täysin höperöidyn. Eipähän valtio vie kaikkea! Lapseni kuitenkin on ollut osallinen omaisuuteni kartuttamisessa ja jatkaa sen perintöä (perheyritys).

Vierailija
105/201 |
16.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kadulleko ne ihmiset pitäisi heittää? Vai keskitysleirille? Ammutaanko aamunkoitteessa? Ehdotuksia?

Vierailija
106/201 |
16.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikki työttömät ei saa toimeentulotukea. 

Toimeentulotukeen vaikuttavat puolison tulot eikä lainat ole asumismenoja eikä saa omistaa kesämökkiä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/201 |
16.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kadulleko ne ihmiset pitäisi heittää? Vai keskitysleirille? Ammutaanko aamunkoitteessa? Ehdotuksia?

 

Onko mielestäsi reilua, että toinen saa kaiken ilmaiseksi ja toinen joutuu myymään asuntonsa kun tarvii hetkellisesti tuettua asumista esim. Loukkaantumisen ja siitä seuraavan kuntoutumisen vuoksi? Nuo laitosmaksut on useita tuhansia euroja/kk sellaiselle jolla on omia säästöjä.

 

Mieluummin kaikille se sama hoito ja jos haluat maksaa omasta pussista jotain niin saat extraa perushoidon päälle.

Vierailija
108/201 |
16.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tavoite on kyllä paljon suurempi eläke. Täytyy hankkiutua hommiin joista maksetaan niin että eläke on bruttona vähintään 3500 euroa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/201 |
16.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kotihoitaja maksu menee eläkkeen suuruuden mukaan. 

Vierailija
110/201 |
16.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eläkemaksut palkasta menevät nykyisille eläkeläisille. 

Omaa eläkettä sulle kertyy 1,5 % vuosipalkasta eli kun teet 30 vuotta töitä 2400 bruttopalkalla niin saat eläkettä 1500 brutto - verot. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/201 |
16.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eläkkeitä maksetaan 34,9 miljardia ja työttömyyskorvauksia 4,9 miljardia tällä hetkellä. 

Vierailija
112/201 |
16.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan noita minimityöeläkkeellä kituuttavia eläkeläisiä vaikka kuinka paljon, vaikka eivät ole ikinä olleet työttöminä. Takuueläkeläinen vetää saman rahan. Mielestäni työeläkkeiden pitäisi olla korkeammat.

Pienellä palkalla ikänsä töissä ollut siivooja saa eläkettä saman verran mitä joku kotona ikänsä lepäillyt. Ei ole oikein.

 

Siivooja voi kuitenkin olla rohkeasti ylpeä työurastaan. Onhan hän pienestä palkastaan maksanut verot ja varmasti saanut paljon fyysisiä vaivojakin "palkaksi". Mutta ylpeä voi olla. 

 

En silti ole sitä mieltä että se joka ei kykene töihin, joutuisi nälkää näkemään. Moni on mt- ongelmainen, rotuvammainen(sorry!), täysavuton aikaansaamaton tumpelo, tyhmä, rikollinen, päihderiippuvainen jne. Mutta jotain hyödyllistä voisivat silti tehdä. Ennen oli suojatyöpaikkoja kaikille.... 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/201 |
16.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eläke nousi 1150 ;n ja tuli 20€ yle vero. Ei tule tukia, kun on omaisuutta. Takuueläke ja as. tuki pk seudulla taitaa olla n.1500 verottomana. Ja ehkä harkinnanvaraista. Lähde: kela. Käykö kateeksi? KÄY.

Vierailija
114/201 |
16.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen 47 vuotias työttömänä 3 v ollut nainen, kahden teinin yh. Mikä olisi sopiva summa meille kuukaudessa? Viimeksi olin palkkatuetussa työssä vuosi sitten sen jälkeen en ole edes kaupan kassaksi päässyt. Ehkä meille pitäisi perustaa asuntolat, omat sairaalat ja joku merkki rintaan mitä pitää julkisella paikalla? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/201 |
16.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Se joka ei töitä tee, ei pidä syömänkään.

Mitä tekisit niille ihmisille, jotka eivät pysty työskentelemään sairauden tai vamman takia? Olkoot syömättä jne?

 

Vierailija
116/201 |
16.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mikään vihaketju kysymys on työn tekemisestä ja verojen maksamisesta Eikö jokaisen terveen ihmisen pidä tehdä työtä maksaa veroja. Miksi joillakin ihmisillä ei tätä velvollisuutta ole miksi he on vapaamatkustajia. Nostavat tukia työssä olevien henkilöiden maksamia veroja. Vero rahoilla rahoitetaan kelan tuet. Ei se kelalle tuleva raha tipu taivaasta. Tästä tässä on nyt kysymys. 

Tuo aloitusviestin juttu oli fiktiivinen, ei mitään faktaa kenestäkään.

Pitkään työttömänä tai työelämän ulkopuolella olevista suurin osa ei ole perusterveitä.

Mutta ennen kaikkea, Suomessa ei ole riittävästi työpaikkoja kaikille. Siitä syystä meillä on ne tuet.

 

Tuo on paljon toisteltu valhe, että työpaikkoja ei ole. Työtä on aina. Työ on ihmisen tekemistä, sellaista jota joku toinen on valmis ostamaan. Sitä on aina, koska siihen ei vaikuta mitkään yhteiskunnalliset kehitykset ja ilmiöt. 

 

Se mitä te tässä, ette hyväksy, että kaikesta työstä ei makseta samaa hintaa vaan hinta määräytyy työn arvon (ei ihmisarvon) mukaan. 

Vierailija
117/201 |
16.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Laskelma ei huomioi sitä, kuinka paljon työssäkäyvä pystyy kerryttämään omaisuutta enemmän kuin tukien varassa elävä. Esimerkiksi 20 vuoden aikana ero on merkittävä

Kuka kieltää tai estää tekemästä työtä? Ei kukaan. Hallituskin teoillaan jopa kannustaa kapista yksinhuoltajaakin menemään TÖIHIN.

Ja Vuonna 2024 kansaneläkkeen täysi määrä yksinasuvalle on 775,70 e/kk. Ja näitä ihmisiä on paljon jotka eivät tuon lisäksi saa pienintäkään tukea tuon summan lisäksi. Ja kyllä. Tuosta maksetaan myös vielä verot. Lopeta luuleminen ja marttyrointi sekä kateus.

Vierailija
118/201 |
16.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kadulleko ne ihmiset pitäisi heittää? Vai keskitysleirille? Ammutaanko aamunkoitteessa? Ehdotuksia?

Uuniin! Suihkun kautta!

Vierailija
119/201 |
17.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Te menette kyllä kerta toisensa jälkeen halpaan näihin kultapossukerholaisten helppoihin vanhanaikaisiin joilla kansa käännytetään toisiaan vastaan.



Millaisia ihmisiä nykypäivänä edes on sellaiset, jotka ei ole olleet päivääkään töissä. Joko hyvin sairaita ja täysin kykenemättömiä työmarkkinoille, tai vanhojen aikojen tapojen mukaan eläneitä maatalon emäntiä jotka on pitäneet taloa pystyssä monella tapaa, sillä aikaa kun miehet ovat pellolla.



Ihanko oikeasti olette kateellsia ja sitä mieltä että melkein yli 68- tms. vuotiaiden pitäisi saada aina vaan vähemmän rahaa kuin joku pieni takuueläke samalla kun lääkkeiden hinnat nousee ja inflaatio jyllää?



Ja kohta teidät saadaan taas toisia vastaan jopa samalla uutisella otsikkoa vaihtamalla:

"Suomessa ei tarvitse tehdä puoliakaan elämän työikäisyydestä töitä, jotta saa parempaa eläkettä"



Ja sitten voidaan taas tulla sankoin joukoin kirjoittelemaan kuinka on väärin että jotkut tekee koko elämänsä töitä ja toiset saa parempaa eläkettä jo sillä että "lusmuilevat" yli puolet elämästään.



Ja samaan aikaan jo valmiiksi kaikkein parhaiten toimeen tulevat vetävät aina vaan isomman siivun yhteisestä kakusta ja laittavat rahat ulkomaille verovapaasti pörssiin kun lampaat menee vaaliuurnille äänestämään purrat ja orpot päättämään asioistaan.



 

Vierailija
120/201 |
17.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän ne laskelmat päde yhtään, kun tavoite-eläkeikä ei toteudu: minun, nelikymppisen, oletetaan olevan työelämässä 8 vuotta pidempään kuin mitä vanhempani olivat. Ei tule toteutumaan.

Jos siis vaikka puolet ikäluokastani jää eläkkeelle jo 60-vuotiaana, järjestelmä kaatuu.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kolme neljä