Miksi ihmiset ovat varmoja, että Stubb on tuleva presidentti?
Kommentit (79)
Tämä palsta ei edusta kaikkia äänestäjiä, Stubbin ohella Haavisto ja Rehn ovat yhtä vahvoilla.
Otsikko itsessään ei mukaile totuutta. Eivät ihmiset tällä hetkellä ole varmoja millään tavalla Stubbin valinnasta. Todellisuus näytti yhdessä suuressa kauppakeskuksessa, missä oli sekä Stubbin Stubbila että Rehnin piste, aivan toisenlaiselta. Rehnin piste oli liekeissä, mutta ihmettelin, että onko medialla oikea tilannekuva, kun Stubbilassa oli koko kiireimmän ostoslauantain vain omat paikallisen Kokoomuksen edustajat paikalla. Kerran tai kaksi miehistö Stubbilassa vaihtui ja Stubbin standille tai Stubbilaan ei näkynyt seisahtamaan keskustelemaan jääneitä. Rehnin standilla sen sijaan keskusteltiin vilkkaasti. Minulle tuo kertoi omaa kieltään.
Porukka unohtaa, että on myös toinen kierros. En millään usko, että yli puolet suomalaisista äänestäisi tuota saatanan nilkkiä.
"Todellisuus näytti yhdessä suuressa kauppakeskuksessa, missä oli sekä Stubbin Stubbila että Rehnin piste, aivan toisenlaiselta."
Suurin osa ihmisistä ei tee valiuntaansa minkään torikampanjan perusteella. En ole ikinä edes käynyt yhdenkään ehdokkaan vaaliteltalla tai standillä vaikka nämä ovat jo kuudennet presindentinvaalit joissa äänestän.
Kenen ehdokkaista voisit kuvitella pitävän seuraavankaltaisen puheen: "Kansalaiset. Elämme päivää ja hetkeä, jolloin elämme sitä hetkeä, kun toteamme että naapurivaltiomme Venäjä on kohdistanut iskunsa meidän maatamme kohtaan."
Ja kuka omaa sen asenteen, että ei pelätä eikä hyssytellä, ollan rohkeita ja suoria. Ja myös tehdään asioille se mitä voidaan. Täytyy sanoa että en kaikista ehdokkaista osaa piirtää mieleeni pelotonta ja rohkeaa puhujaa pahan keskellä. Eikä myöskään kelpaa "mitäs minä sanoin." Ja muutama ehdokas on enemmän paikallaan vanhoissa tehtävissään, joten en äänestä koska he sopivat muihin tehtäviin mutta ei presidentiksi.
Äänestän vain JOS on Haaviston kanssa kakkoskierroksella, rasittavan snobi ja omahyväinen tyyppi. Haavisto on pahin kaikista!
Alexander Stubb ei ole uusi Suomen presidentti. Sen sijaan Alexander Stubb on Suomen uusi EU-komissaari. Jutta Urpilainen valitaan suurella äänimäärällä europarlamentin. Li Andersson, Sari E., Harry Harkimo ja Jussi Halla-aho jatkavat eduskunnassa ja muissa poliittisissa toimissaan kuin mitään presidenttiehdokkuutta ei olisi koskaan ollutkaan. Mika Aaltola palaa Ulkopoliittiseen instituuttiin ja Olli Rehn Suomen pankkiin samalla asenteella. Pekka Haavisto valitaan Suomen presidentiksi ja Alviira Alametsä nousee eduskuntaan.
Ei ole ainakaan minun presidenttini. Ei siellä kyllä ketään muukaan vakuuta. Stubido on liian lipevän ja ylimielisen oloinen besserwisseri.
Haavistoa ei valita, tulee häviämään oli vastassa sitten kuka tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Porukka unohtaa, että on myös toinen kierros. En millään usko, että yli puolet suomalaisista äänestäisi tuota saatanan nilkkiä.
Jos saaŧanan nilkkí on Stubb, niin toiselle kierrokselle päästessään hän on täysin varma voittaja. Eikä tarvitse 50% suomalaisista äänestää häntä, riittää kun yli 50% äänestäneistä äänestää Stubbia. Kokoomuksen äänestäjät ovat varmimpia äänestäjiä, RKP:n samoin.
Haavisto ja Halla-aho ovat liian monelle totaalinen no-no, joten Stubb voittaa. Jos pääsee siis toiselle kierrokselle.
Vierailija kirjoitti:
Tämä palsta ei edusta kaikkia äänestäjiä, Stubbin ohella Haavisto ja Rehn ovat yhtä vahvoilla.
Älä unohda kansan valintaa eli Halla-ahoa.

Rehn ja tuppi ovat toisella kierroksella, Rehn voittaa ja minä voitan kontin kaljaa vedonlyönnissä.
Eihän siitä kukaan varma olekaan, ainoastaan media, jonka taustoja voi jokainen miettiä, jos se tämmöstä ehdokasta ajaa presidentiksi väkisin, kuin stubb.
Mielipiteisiin yritetään vaikuttaa minkä ehditään. Aina sama juttu. Toivottavasti ihmiset ei mene lankaan, ja kuvittele että oman suosikin äänestäminen on turhaa, koska"kuitenkin se stuppi voittaa", kaikkein pahinta jos äänestää itsekin stuppia, koska "se kumminkin voittaa, niin saan ainakin olla voittajan puolella sit"..
Ajatelkaa järjellä, jos sitä on suotu. Kaikille ei ole, varsinkaan niille jotka tota stubbidia sitten menee ja äänestää. Kaikkein huonoin vaihtoehto. Jopa aaltola tai harkimo olis parempia.
Kun poissulkee faktoilla mahdottomat ehdokkaat niin vain Stubb jää jäljelle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porukka unohtaa, että on myös toinen kierros. En millään usko, että yli puolet suomalaisista äänestäisi tuota saatanan nilkkiä.
Jos saaŧanan nilkkí on Stubb, niin toiselle kierrokselle päästessään hän on täysin varma voittaja. Eikä tarvitse 50% suomalaisista äänestää häntä, riittää kun yli 50% äänestäneistä äänestää Stubbia. Kokoomuksen äänestäjät ovat varmimpia äänestäjiä, RKP:n samoin.
Haavisto ja Halla-aho ovat liian monelle totaalinen no-no, joten Stubb voittaa. Jos pääsee siis toiselle kierrokselle.
Mutta kun se Alexander Stubb ei oikeasti edes halua Suomen presidentiksi vaan EU-komissaariksi. Petteri Orpo kiristää tällä Alexander Stubbia eli Petteri Orpo suostuu siihen, että Alexander Stubbista tehdään Suomen seuraava EU-komissaari vain jos lähtee presidenttiehdokkaaksi, eikä voita vaaleja.
Gallupit pitävät yleensä kutinsa noin selkeissä tapauksissa. En aio minäkään häntä äänestää, mutta pidän silti varmana, että oma ehdokkaani ei edes pääse toiselle kierrokselle.
Vierailija kirjoitti:
Tämä palsta ei edusta kaikkia äänestäjiä, Stubbin ohella Haavisto ja Rehn ovat yhtä vahvoilla.
Olisihan se hienoa jos Elisabeth Rehn pääsisi Suomen presidentiksi.
Tottakai tiedät. Eiväthän kaikki koskaan äänestä samaa ehdokasta. Ei tämä sentään mikään Pohjois-Korea ole. Riittää että tarpeeksi moni äänestää, ja gallupeiden perusteella Stubbin kannatus on suuri.