Lue keskustelun säännöt.
Vihaan meidän koiraa.
11.01.2024 |
Raflaava otsikko, mutta ei nyt kaukanakaan totuudesta. Otettiin vajaa vuosi sitten pitkän harkinnan jälkeen koira, koko perhe aivan innoissamme odotettiin pentua ja hankittiin hirveästi tarvittavia välineitä, opiskeltiin asioita pennun koulutuksesta jnejne. Alkuun kaikki menikin ihan suht hyvin, pentu oppi sisäsiistiksi ja peruskäskyt nopeasti ja helposti. Ei rähjää remmissä tai muutenkaan, ei ole eroahdistusta ja melko hyväluontoinen tuntuu olevan kaikinpuolin.
KUITENKIN, en voi sille mitään että tunnen päivittäin ihan valtavaa raivoa tuota koiraa kohtaan. En voi sietää, kun se seuraa nenä perseessä kiinni joka paikkaan, sohvalla istuessa sen on pakko hypätä viereen ja tunkea naama kiinni omaan naamaan tai sitten vahdata ikkunasta ulos jolloin ikkunat ovat täynnä kuolajälkiä. Mitä tahansa jos unohtuu lattialle tai sopivalle korkeudelle pöydille/tasoille niin tuo varastaa ja syö sen pilalle. Kuinkakohan monet hanskat, sukat ja kengät se on jo tuhonnut, en pysy laskuissa. Suihkun jälkeen kun pyyhe päällä kävelen kylpyhuoneesta makuuhuoneeseen pukemaan, se hyökkää jostain kulman takaa ja tulee lipomaan märkiä jalkoja (hyi). Sohvat ovat pilalla, koska koira on painanut selkänojan tyynyt ihan lyttyyn ja purrut kankaan puhki useammasta kohdasta. Vieraita kun tulee, koira villiintyy ja hyppii päälle ja sama nenä perseeseen pakkomielle toistuu. Lyhyesti, mitä tahansa tässä talossa yrittääkään tehdä, koira tekee siitä 100x vaikeampaa ja paskempaa.
En osannut odottaa että elämä koiran kanssa olisi näin hirveää. Lapset ja mies ovat kiintyneitä koiraan, joten luopuminen olisi vaikeaa. Jos saisin itse päättää koira lähtisi samantien. Miten voisin oppia sietämään tätä elämää koiran kanssa? Välillä haluaisin vain itkeä, koska tuntuu että kaikki on pilalla tuon takia.
Kommentit (301)
Vierailija kirjoitti:
En minäkään enää kestäisi jatkuvaa koiranpitoa, sen tarpeiden mukaan elämistä, anovia katseita, karvaa jne. Aikuisen lapsen koiraa välillä hoidan, se riittää.
Meilläkin ollut aina koiria, mutta nyt odotan aikaa, että saan hoitaa joskus vain lasten lemmikkejä, en ota enää omaa koiraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei voi olla noin tyhmää ihmistä olemassa. 0/5.
Minä otin myös kymmenisen vuotta pitkän harkinnan jälkeen perheeseen koiran, ihanan kultisennoutajanpennun.
Rakastin sitä koiraa mutta en pitänyt siitä, jos kukaan tätä ymmärtää.
Ne kävelylenkit, oli sää mikä hyvänsä. Eläinlääkärilaskut, ei hetkeäkään omaa rauhaa, jatkuva syyllisyydentunto siitä etten viettänyt aikaa koiran kanssa. Turkin harjaus, sotku, kalliit ruoat, se vinkuminen ja itku aina kun lähdin johonkin. Jne jne.
Koira oli meillä kuusi vuotta ja sitten tein parhaan päätöksen sekä meille että koiralle: annoin sen ystäväperheeseen jolla oli aikaa, rakkautta, tonttia ja pitkäaikainen haave omistaa noutaja.
Ja kyllä, lapseni olivat surullisia asiasta ensin. Mutta he näkevät koiraa aina kun haluavat (nykyisin ei juuri enää ollenkaan, alussa enemmän)
En kadu päätöstä enkä ikävöi koiraa, vaikkakin itseäni syytän siitä että tein väärän päätöksen kun koiran hankin.
No on tapahtunut virhe, kun koira otettu. Hyvä puoli on, että eläimen voi kuitenkin myydä pois ja kun noin nuori niin menee kaupaksikin.
Vierailija kirjoitti:
Muuta omilles anna miehen ja lasten elää koiran kanssa.
Paska idea, yhdenkään elukan ei kuulu mennä ihmisperheenjäsenten edelle. Sulla on lähtenyt eläinten inhimillistäminen vähän lapasesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No etpä ole kovin huolellisesti opiskellut, kun et ymmärrä, että koira on ns. murkkuiässä, ja kokeilee ja testailee rajojaan. Aikuistuminen ja oppiminen kestää ja koko ajan pitää ohjata oikeaan suuntaan, hyvällä, ei pahalla, Kannustaen ja olemalla päämäärätietoinen "pomo".
Koira opetetaan olemaan tulematta sohvalle ja sänkyyn, ja sille laitetaan ikioma paikka johonkin, missä se saa omaa rauhaakin halutessaan.
Kun kunnolla lenkittää, leikkii ja antaa virikkeitä, koira on tyytyväinen eikä veuhkoa ympäri asuntoa, paitsi pentuna. Ihmisten päälle hyppiminen, haarovälin nuoleminen yms. pitää myös kitkeä pois. Koira tervehtii vieraita, mutta se ei jää liehumaan ruokapöydän ympärille, kun kahvitellaan tai ruokaillaan.
Koira on eläin ja käyttäytyy kuin eläin, mutta siitä saa muokattua aikalailla sellaisen kuin haluaa. Rotuvalinta on merkittävä asia, vaikka sen varaankaan ei aina voi laskea. Paljon kuitenkin pysty
Koiralle saa olla sohvapaikka, mutta sitä voi ohjata sohvalla. Ja voi olla myös ihmissänky, joka on erillinen. Lattialla on viimaista ja kylmää. Ehkä mattojakin.
Hyvä, että toit asian esiin. Parempi keskustella.
Kuten täällä sanottiin, koira voi haluta miellyttää ihmistä, joka ei siitä pidä. Ne vaistoaa herkästi asioita.
Eikö se mene muiden perheenjäsenten luokse samalla tavalla naamaan kiinni?
Koiralle pitää opettaa lisää asioita, esim vieraiden kohtaaminen. Voit pyytää naapureita soittaa ovikelloa, eikä ovea avata, jotta pelkkä kello ei saa koiraa riehaantumaan. Se on varmaan tottunut huomioon, kun koiraa on tultu pentuna katsomaan.
Koiran voi opettaa pois sohvalta, hanki sille kiva peti ja opeta oma paikka. Tai yksi paikka sohvalta, jossa sille oma alusta. Voi olla yksi katselupaikka. Ohjaa muita perheenjäseniä olemaan enemmän koiran kanssa. Ulkoilua ja virikkeitä.
Kun tulet suihkusta, pyydä toista perheenjäsentä keksimään koiralle muuta tekemistä. Koiraa pitäisi huomioida ja kehua juuri silloin, kun on paikallaan, eikä seuraa. Tykkääkö leikkiä itsekseen, syödä luuta, yms.
Jos perhe ei ole riittävästi apuna, voitte keskustella koiran antamisesta pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jännä että se voi olla noinkin päin että nainen inhoaa perheen lemmikkiä. Lähipiirissäni ne on aina miehet jotka ei juuri tykkää lemikeistä. Toisaalta eivät kyllä ole niitä olleet hankkimassakaan vaan ne ovat tulleet naisen mukana.
Mä ymmärtää sua ap oikein hyvin. Meillä oli ihan sama tilanne, kauan harkittu ja odotettu pentu tuli ja se koulutettiin ja kaikki oli sinänsä ihan ok. Mutta. En vaan ollut etukäteen tiennyt, millaista elämä koiran kanssa on. Se seurasi mua ihan joka paikkaan, eikä viihtynyt yhtään yksin. Halusi kaikkein mieluiten olla kiinni mun ihossa koko ajan. Kun kävin vessassa, se istui oven takana. Komensin sen välillä omaan petiin tai ylipäätään pois mun luota ja silloin se näytti hylätyltä ja surulliselta. Ei mun nuppi vaan kestänyt sitä loputonta seurailua. Yritin kyllä kovasti. Annettiin koira pois.
Nyt meillä on kissa jo vuosia ja se on IHANA! Oon ollut siihen aivan rakastunut alusta asti. Sillä ei oo mitään miellyttämisenhalua, tulee kyllä toisinaan nukkumaan syliin ja puskee jalkoihin. Voin seurata sen touhuja loputtomiin. Sohvat ja nojatuolit se on kynsinyt, mutta ei haittaa. Näin mulle selvisi, että olen hullu kissanainen 😀
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jännä että se voi olla noinkin päin että nainen inhoaa perheen lemmikkiä. Lähipiirissäni ne on aina miehet jotka ei juuri tykkää lemikeistä. Toisaalta eivät kyllä ole niitä olleet hankkimassakaan vaan ne ovat tulleet naisen mukana.
Miksi mennä yhteen naisen kanssa jonka lemmikeistä ei pidä. Net tulee kuitenkin aina mukana.
Tai no älä kerro koska arvaan miksi miehet tekee sitä....
Naurettavaa miten tähänkin ketjuun heti löyti tiensä muutama idiootti, jotka ei joko
a) ymmärrä lukemaansa tai
b) erota ihmistä eläimestä.
Kommentit, joissa kehotetaan ap:ta menemään piikille tai jättämään perheensä, oletteko jumalauta aivan tosissanne? Voiko näin yksinkertaisen typeriä ihmisiä edes olla olemassa? Meinaatte ihan tosiaan, että ap nyt hankkii oman pikku yksiön ja muuttaa sinne ja tämä on sille loppu perheelle ihan ok 😂 Voi jeesus. Eläin on eläin, sen ei koskaan tulisi mennä arvoasteikolla perheessä ihmisten hyvinvoinnin edelle. Ap, juttele tilanteesta miehesi kanssa. Miettikää yhdessä miten tilanne pitäisi ratkaista, onko esimerkiksi vastuu koirasta jäänyt liiaksi sinun harteille, niinkuin usein tuppaa käymään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole koiranpennun vika, että sinä et osaa sitä kouluttaa ja kasvattaa etkä ole kykenevä pitämään siitä huolta. Ja jos sun mielestä on inhottavaa, että koiranpentu nuolee sun jalkoja, et ole sellainen ihminen, joka ansaitsee koiraa elämäänsä.
Ota yhteyttä koiran kasvattajaan ja pyydä häntä etsimään koiralle parempi koti. Ja sen jälkeen et ota enää koskaan yhtään lemmikkiä.
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärtää sua ap oikein hyvin. Meillä oli ihan sama tilanne, kauan harkittu ja odotettu pentu tuli ja se koulutettiin ja kaikki oli sinänsä ihan ok. Mutta. En vaan ollut etukäteen tiennyt, millaista elämä koiran kanssa on. Se seurasi mua ihan joka paikkaan, eikä viihtynyt yhtään yksin. Halusi kaikkein mieluiten olla kiinni mun ihossa koko ajan. Kun kävin vessassa, se istui oven takana. Komensin sen välillä omaan petiin tai ylipäätään pois mun luota ja silloin se näytti hylätyltä ja surulliselta. Ei mun nuppi vaan kestänyt sitä loputonta seurailua. Yritin kyllä kovasti. Annettiin koira pois.
Nyt meillä on kissa jo vuosia ja se on IHANA! Oon ollut siihen aivan rakastunut alusta asti. Sillä ei oo mitään miellyttämisenhalua, tulee kyllä toisinaan nukkumaan syliin ja puskee jalkoihin. Voin seurata sen touhuja loputtomiin. Sohvat ja nojatuolit se on kynsinyt, mutta ei haittaa. Näin mulle selvisi, että olen hullu kissanainen 😀
Ymmärrän täysin. Koirasta luopuminen oli varmasti hyvä ja helpottava idea. Meidän perhe ei onneksi koskaan tehnyt tuota virhettä, että oltaisiin otettu koira, vaikka lapset sitä toivoivat. Kaksi kissaa on ja ne ovat aivan ihania. Lapsetkin kantavat vastuuta kissoista todella hyvin. Koiraa ei enää kaipaa meidän perheessä kukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koiraihminen mutta vaimoni on. Kompromisseja pitää tehdä parisuhteissa eli meillä on ollut koiria. Viimeisin oli tosi rasittava mutta vaimolle äärimmäisen rakas. Ei siinä auttanut kuin jaksaa enkä olisi ikinä halunnut että koira joudutaan lopettamaan vaikka jokainen tietää että ennemmin tai myöhemmin niin käy. En koiran vaan vaimon vuoksi.
Sen verran AP:lle tiedoksi että jos koira viluttaa alusta asti niin siihen ei totu. Se pikemminkin viluttaa vuosi vuodelta enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärtää sua ap oikein hyvin. Meillä oli ihan sama tilanne, kauan harkittu ja odotettu pentu tuli ja se koulutettiin ja kaikki oli sinänsä ihan ok. Mutta. En vaan ollut etukäteen tiennyt, millaista elämä koiran kanssa on. Se seurasi mua ihan joka paikkaan, eikä viihtynyt yhtään yksin. Halusi kaikkein mieluiten olla kiinni mun ihossa koko ajan. Kun kävin vessassa, se istui oven takana. Komensin sen välillä omaan petiin tai ylipäätään pois mun luota ja silloin se näytti hylätyltä ja surulliselta. Ei mun nuppi vaan kestänyt sitä loputonta seurailua. Yritin kyllä kovasti. Annettiin koira pois.
Nyt meillä on kissa jo vuosia ja se on IHANA! Oon ollut siihen aivan rakastunut alusta asti. Sillä ei oo mitään miellyttämisenhalua, tulee kyllä toisinaan nukkumaan syliin ja puskee jalkoihin. Voin seurata sen touhuja loputtomiin. Sohvat ja nojatuolit se on kynsinyt, mutta ei haittaa. Näin mulle selvisi, että olen hullu kissanainen 😀
"Kauan harkittu ja odotettu pentu" ja silti et selvittänyt edes jumalauta alkeellista infoa siitä, miten koirat käyttäytyvät, ennen kuin otitte sen koiran? Joo, koira haluaa olla perheensä lähellä. Koska sellaisia koirat ovat. Aika perusasia koiriin liittyen.
Koiran ostamisesta pitäisi tehdä luvanvaraista ja ihmisten pitäisi läpäistä joku testi ennen kuin heille annetaan koira.
Nyt ihan oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
En ole koiraihminen mutta vaimoni on. Kompromisseja pitää tehdä parisuhteissa eli meillä on ollut koiria. Viimeisin oli tosi rasittava mutta vaimolle äärimmäisen rakas. Ei siinä auttanut kuin jaksaa enkä olisi ikinä halunnut että koira joudutaan lopettamaan vaikka jokainen tietää että ennemmin tai myöhemmin niin käy. En koiran vaan vaimon vuoksi.
Sen verran AP:lle tiedoksi että jos koira viluttaa alusta asti niin siihen ei totu. Se pikemminkin viluttaa vuosi vuodelta enemmän.
Aivan totta, vuosi vuodelta enemmän!
T. Nainen, perheessä koira 8 v toivottavasti ei kauaa enää..
Ihmiset eivät koiraa ottaessaan oikein tajua, että koko elämä muuttuu. Koira ei ole lelu, jonka kanssa on aina kivaa, tai joka työnnetään nurkkaan kun ei huvita. Koirat ovat elämäntapa.
Tee koiran kanssa kunnon lenkit ja aktivointi leikkejä ja rajaa sen elintilaa koiraportilla. Kun väsytät sitä aktivoinneilla se nukkuu pitkät ajat omalla pedillään. Ei koiran tarvitse päästä kaikkiin huoneisiin, kunhan sitä on tarpeeksi aktivoitu.
Hommaa koiraportti ja pistä se aidan taakse, kun haluat olla rauhassa, menet suihkuun tai tulee vieraita. Uskoisin, että saatte koiruuden opetettua tuosta käytöksestä pois. Lisäksi on vielä ihan kersa. Muutaman vuoden päästä voi olla jo järkeä päässä.
Mutta ymmärrä fiilikset. Tuon takia mulla ei ole koiraa. Sitoo aivan liikaa ja en jaksaisi olla koko ajan huolehtimassa siitä. Reissuunkin olisi vaikea lähteä. Aivan hirveintä olisi, jos sattuisi tulemaan sellainen eroahdistuva tapaus. Hyi, ei kiitos, vaikka toisten koirista tykkäänkin ja annan rapsuja niille.
Valitettavasti se koira jää usein äidin vastuulle. Lapset kasvaa omiin menoihinsa, harrastukset, kaverit. Muuttavat opiskelemaan jne. Kuka vastaa koiran ruuasta, ulkoilusta , terveydestä-. Sotkujen siivoomisesta . no liian isein jää äidin harteille loppupeleissä.