Millainen oli aamupalasi tänään?
Kommentit (190)
Kaksi Ruispalaa, joissa päällä Oivariinia ja kalkkunaleikkelettä sekä kirsikkatomaatteja. Bulgarian jogurtti ja lasi vettä.
Olutta, voikkaria, kahvia. Hetkeä myöhemmin lisää olutta jne.
Onneksi etäpäivä loppuu ihan just niin voi alkaa ryyppäämään.
Muroja, leipä, tomaatti ja kurkkua.
Vierailija kirjoitti:
Veteen sekoitettuja ohrajauhoja. ( kokoomukselaiset ja muut köyhien vihaajat tykkää)
Keitä siitä muttia.
Kaksi palaa leipää levitteellä, yksi paistettu kananmuna, maustamatonta jukurttia, jossa kaurahiutaleita, pähkinöitä ja päällä hillosimä, lisäksi kiivi ja kaksi tomaattia, juomana tee. Kun tein elämäntapa muutoksen pian kuusi vuotta sitten ja pudotin painoa 20kg, muutin ruokailutapojani. Hyvä, runsas aamupala toimii minulla.
Kahvia ja tupakkaa. En syö aamulla mitään. Vasta joskus puolenpäivän aikaan ekan kerran.
Hoikkana on pysytty.
Soijajogurttia, leipää, kahvia.
Ensin kuppi mustaa kahvia ja n 0,5l vettä. Kaksi ohutta palaa ruisleipää paahdettuna, Alentajaa ja tuorekurkkua. AB-maustamaton jugurtti vadelmilla.
Tämä on lomapäivän aamiainen. Työpäivänä vettä runsaasti ja mustaa kahvia, lounas on sitten ensimmäinen kiinteä ruoka.
Otin ulkoa kiinni oravan, nyljin sen, join veren, tein sen sisäelimistä pirtelöä tehosekottimessa ja laitoin joukkoon appelsiinimehua, että saisin c-vitamiinia. Join seoksen. Sen lihat paistoin lounaaksi ja söin viime vuonna keräämieni ja säilömieni villikasvien kanssa. Esim. koivun lehtiä, apilaa, voikukan lehtiä ja nokkosta.
Kahvia, mustikkamehua, kaksi siivua leipää, leikkelettä, juustoa ja suolakurkkua, paistettu kananmuna ja kaksi siivua galia-melonia.
Kauraleipäpalan puolikas, kinkkusiivu päällä (ei rasvaa), 2 kuppia kahvia ja eiku baanalle.
En ole vielä ruokaillut tänään, pätkäpaastoan.
Kahvia, nuuska huuleen ja töihin.
Mukillinen mustaa kahvia. Kunto on helkutin kova.
Annos kuutta erilaista lääkettä, kaurapuuroannos raejuustolla, puolukka- survoksella ja noin desi maitoa. Lasi hanavettä.
Kaksi riisipiirakkaa ja kupillinen sokerilla makeutettua teetä. Viikon hotelliaamiaisten jälkeen maistui oikein hyvältä.
100 grammaa mysliä, jonka päällä kaadoin ab+ maustamatonta jogurttia ja silppusin kuoritun banaanin siihen sekaan.
Keitettyjä kanamunia. En saanut niitä kuitenkaan kuorittua.🙂🤗
Veteen sekoitettuja ohrajauhoja. ( kokoomukselaiset ja muut köyhien vihaajat tykkää)