Alzheimeria sairastavalle suuttuminen, kokemuksia?

 joka toisella vanhuksella on Alzheimer.

 oikeustoimikelvottoman omaisuutta ei voi narskukaan hävittää ilman oikeuden lupaa.  Ja ddv valvoo vuositilitykset tarkastamalla hänen varojensa käytön

Mutta pääsee asumaan hänen asuntoonsa.

Vierailija kirjoitti:

 oikeustoimikelvottoman omaisuutta ei voi narskukaan hävittää ilman oikeuden lupaa.  Ja ddv valvoo vuositilitykset tarkastamalla hänen varojensa käytön

Mutta pääsee asumaan hänen asuntoonsa.

XD

Ainakaan pelottelemalla Alzheimer-potilasta ei saa tekemään mitä haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Ainakaan pelottelemalla Alzheimer-potilasta ei saa tekemään mitä haluaa.

Täähän se ois. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Muistisairaalle on ihan turha suuttua. Jos muistisairas sanoo pärjäävänsä ihan hyvin, silloin hän oikeasti tuntee pärjäävänsä ihan hyvin. Äitini mielestä heillä ei tarvitse käydä siivooja, koska hänhän siivoaa itse. Noh, ei ole pian kymmeneen vuoteen siivonnut, mutta sitähän äiti ei itse muista. Hänen muistissaan on ne ajat, jolloinv ielä siivosi itse, mutta viimeiset 10 vuotta ovat kadonneet hänen muistoistaan.

Muistisairaan kanssa on turhauttavaa, kun mikään järjellinen ja tässä maailmassa ei mene perille. Toistat samat asiat uudelleen ja uudelleen ilman, että mitään tapahtuu. Pahimmassa tapauksessa muistisairas vaan väittää vastaan ja suuttuu. Muistisairas on vähän niinkuin uhmaikäinen, jonka huomio pitää kääntää muihin asioihin kuin juuri sillä hetkellä olevaan ongelmaan ja yrittää saada hänet houkuteltua toimimaan halutulla tavalla. Muistaen kuitenkin, että voit houkutella nyt, mutta ei muistisairas enää muutaman tun

Noin se on!

Mun äiti on ollut taitava hoitamaan raha- ja muita asioita. Luulee hallitsevansa ne edelleen ja soittelee joka paikkaan ja kaikki menee sekaisin. Siis esim isännöintitoimistoon, pankkiin, vakuutusyhtiöön, apteekkiin, hätänumeroon jne. 

Anoppi alkoi olemaan itselleen vaarallinen kun karkaili ja moneen otteeseen tuli hälytys että nyt se taas lähti. Kodinhoitaja sitten ehdotti että pitää laittaa laitokseen. Anoppi ei suostunut hyvällä lähtemään niin sitten väkisin. Eli paikalle tilattiin ambulanssi, anoppi pyörätuoliin ja siitä palvelukotiin. Jos ei olisi lähtenyt niin sitten poliisivoimin. Mikään nätti puhe ei tepsinyt. Uskokaa että muistisairaat ei aina nättiä puhetta usko. Nyrkki täytyy lyödä pöytään.

Vierailija kirjoitti:

Anoppi alkoi olemaan itselleen vaarallinen kun karkaili ja moneen otteeseen tuli hälytys että nyt se taas lähti. Kodinhoitaja sitten ehdotti että pitää laittaa laitokseen. Anoppi ei suostunut hyvällä lähtemään niin sitten väkisin. Eli paikalle tilattiin ambulanssi, anoppi pyörätuoliin ja siitä palvelukotiin. Jos ei olisi lähtenyt niin sitten poliisivoimin. Mikään nätti puhe ei tepsinyt. Uskokaa että muistisairaat ei aina nättiä puhetta usko. Nyrkki täytyy lyödä pöytään.

Raakaa.

-

Kannattaa katsoa Areenasta elokuva The Father. Siinä hyvin tulee ilmi tuo, että millaiseen maailmaan muistisairas katoaa. Tai voisi kuvitella, että katoaa, eihän sieltä kukaan palaa kertomaan, että millaista se on. Sitä vähän ihmettelin elokuvassa, että hyödyttääkö se asioiden jatkuva selittäminen tai oikaiseminen mitään, jos toinen ei kuitenkaan muista. Eikö voisi vähäpätöisemmissä asioissa sanoa vaan, että joo joo, näinhän se on. Eikä hämmentäisi sairaan mieltä lisää selittämällä loputtomiin?

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin joka toisella vanhuksella on Alzheimer.

Sydänkohtaus estää Alzheimerin pahentumisen tehokkaasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin joka toisella vanhuksella on Alzheimer.

Sydänkohtaus estää Alzheimerin pahentumisen tehokkaasti.

Ja keuhkokuume

Alzheimerissa ei itse pidä tilaansa kummoisena. Jos saisin valita dementiani, niin silloin ottaisin sen. Läheisille se ei ole kivaa.

Luojan kiitos enää ei joudu mielisairaalaan tai hoitokotiin yhden lääkärin lausunnolla.

Kyllä on moni ihan terve, mutta arka ihminen - joutunut sukulaisten ryöstämäksi.

Kurja tilannehan se on kaikkien kannalta, jos joltakulta läheiseltä menee hermo muistisairaan läsnä ollessa. Oman kokemuksen perusteella kuitenkin vähän vaikuttaa siltä, että sekin valitettavasti kuuluu tuohon vaiheeseen. Ap:n tapauksessa suuttuja ei ollut lähisukua, mutta oman kokemuksen mukaan juuri kaikkein läheisimmin tekemisissä olevien on vaikeinta hyväksyä loppuun asti sitä, että toinen käyttäytyy kaikessa järjenvastaisesti, mikään ratkaisu ei käy ja kaikki on koko ajan vaikeaa.

Oma äitini hoiti vanhan veljensä asioita ja pahimpaan aikaan hänellä kiihtyi nollasta sataan joka kerta veljen asuntoon mennessä. Kerta toisensa jälkeen yritin selittää ja muistuttaa, että veli on nyt sairas ja pitää vaan päästää toisesta korvasta ulos, mutta se ei ole niin helppoa. Läheiset ihmiset osaavat sairainakin tökätä juuri sinne, mistä saa reaktion aikaan. Syytellä varastamisesta sitä ihmistä joka uhraa kaiken vapaa-aikansa auttamiseen ja esittää hulluja salaliittoteorioita aikaisemmilta vuosilta, kun kaikki oli vielä hyvin. Siksi tuo onkin niin hirveä tauti.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa katsoa Areenasta elokuva The Father. Siinä hyvin tulee ilmi tuo, että millaiseen maailmaan muistisairas katoaa. Tai voisi kuvitella, että katoaa, eihän sieltä kukaan palaa kertomaan, että millaista se on. Sitä vähän ihmettelin elokuvassa, että hyödyttääkö se asioiden jatkuva selittäminen tai oikaiseminen mitään, jos toinen ei kuitenkaan muista. Eikö voisi vähäpätöisemmissä asioissa sanoa vaan, että joo joo, näinhän se on. Eikä hämmentäisi sairaan mieltä lisää selittämällä loputtomiin?

Kun muistisairaus on vasta alkamassa, on ihan hyvä koittaa muistuttaa, mikä vuodenaika on, mikä viikonpäivä on jne. Mutta jossain vaiheessa ei enää kannata. Me esimerkiksi (kun äiti halusi toistuvasti lähteä tapaamaan vanhempiaan lapsuudenkotiinsa) alussa selitettiin äidille, että hänen vanhempansa ovat kuolleet jo vuosikymmeniä sitten. Näytettiin jopa vanhoja valokuvia hautajaisista jne. Alussa äiti ymmärsi itsekin unohtaneensa asian eikä mitään isompaa ongelmaa tullut. Kun äidin sairaus paheni, hän joka kerta kuultuaan vanhempiensa kuolemasta, järkyttyi syvästi. Sai siis "ensimmäistä kertaa" tiedän, että hänen vanhempansa ovat kuolleet. Ja jokainen läheisensä menettänyt tietää, miten riipaisevaa oli se hetki, kun kuuli läheisensä menehtyneen. Ei siis ollut enää mitään järkeä aiheuttaa äidille uudestaan ja uudestaan surua.

Äiti on edelleen viikottain lähdössä käymään lapsuudenkodissaan. Joskus olen kysynyt, että milläs ajattelit mennä, kun siellä on aika kylmä. Vastaa sitten, että laitan lämpimästi päälle ja kävelen rataa pitkin. Hänen lapsuudenkotinsa oli siis radan varressa ja siihen aikaan hyvin usein kuljettiin rataa pitkin. Vietin lapsuudessani paljon aikaa mummolassa ja seutu on mulle sen vuoksi tuttu, joten sitten olen saattanut äidille sanoa vaikka niin, että et sä nyt voi rataa pitkin mennä, koska "Kosken silta" on remontissa eikä siitä nyt pääse yli. Äiti siellä omassa laalaa-maailmassaan tajuaa, että jos sillan yli ei kerran nyt pääse, niin ei hän sitten pääsekään rataa pitkin kotiinsa. Sitten heitän jotain, että "Kosken sillan" pitäisi olla ensi viikolla valmis ja voidaan mennä vaikka yhdessä silloin. Äiti on ihan tyytyväinen ratkaisuun ja hetken päästä ei muista enää koko asiaa. 



Mun isälleni on tuottanut suuria vaikeuksia tällainen, koska isän mielestä pitää puhua totta. Mutta on isäkin nyt vähitellen oppinut huijaamaan äitiä, koska muuten äidin kanssa ei pärjää. 

Vierailija kirjoitti:

Läheiset ihmiset osaavat sairainakin tökätä juuri sinne, mistä saa reaktion aikaan. Syytellä varastamisesta sitä ihmistä joka uhraa kaiken vapaa-aikansa auttamiseen ja

Tuo varastamisen pelko ja luulo, että sairaalta on varastettu jotain on ilmeisen yleistä muistisairauksissa. Kun alkaa itse unohtaa minne on laittanut tavaroitaan hyvään talteen ja sitten luulee, että ne on varastettu. Ei se ehkä ole sitä, että haluaisi juuri tökätä sitä, joka on erityisesti avuksi. 

 "Alussa äiti ymmärsi itsekin unohtaneensa asian eikä mitään isompaa ongelmaa tullut. Kun äidin sairaus paheni, hän joka kerta kuultuaan vanhempiensa kuolemasta, järkyttyi syvästi. Sai siis "ensimmäistä kertaa" tiedän, että hänen vanhempansa ovat kuolleet. Ja jokainen läheisensä menettänyt tietää, miten riipaisevaa oli se hetki, kun kuuli läheisensä menehtyneen. Ei siis ollut enää mitään järkeä aiheuttaa äidille uudestaan ja uudestaan surua."

Reipas ja tunnollinen lammas, kirjoitit tuon yllä olevan. Lainaukset ei tunnu toimivan kunnolla. Ilmeisesti muistisairaalla katoaa sekin käsitys, että minkä ikäinen itse on. Ei ymmärrä sitä, että on itse jo iäkäs, eivätkä omat vanhemmat mitenkään voisikaan olla enää elossa, mutta omassa mielessä on kai sitten sen ikäinen, että voisi vielä "mennä kotiin". Se on surullista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Läheiset ihmiset osaavat sairainakin tökätä juuri sinne, mistä saa reaktion aikaan. Syytellä varastamisesta sitä ihmistä joka uhraa kaiken vapaa-aikansa auttamiseen ja

Tuo varastamisen pelko ja luulo, että sairaalta on varastettu jotain on ilmeisen yleistä muistisairauksissa. Kun alkaa itse unohtaa minne on laittanut tavaroitaan hyvään talteen ja sitten luulee, että ne on varastettu. Ei se ehkä ole sitä, että haluaisi juuri tökätä sitä, joka on erityisesti avuksi. 

Joo, ei se ole tahallista. Mutta juuri nämä varastamis- ja suhmurointiepäilyt tietysti kohdistuvat niihin henkilöihin, joita sairas tapaa usein. Sitten taas ne, jotka asuvat jossain kauempana, saavat osakseen kaunista muistelua ja kehuja. Tuossa The father -elokuvassa oli tätäkin hyvin kuvattu, kun isä kehui poissa olevaa siskoa ja moitti ikävää tytärtään joka tästä päivästä toiseen huolehti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Läheiset ihmiset osaavat sairainakin tökätä juuri sinne, mistä saa reaktion aikaan. Syytellä varastamisesta sitä ihmistä joka uhraa kaiken vapaa-aikansa auttamiseen ja

Tuo varastamisen pelko ja luulo, että sairaalta on varastettu jotain on ilmeisen yleistä muistisairauksissa. Kun alkaa itse unohtaa minne on laittanut tavaroitaan hyvään talteen ja sitten luulee, että ne on varastettu. Ei se ehkä ole sitä, että haluaisi juuri tökätä sitä, joka on erityisesti avuksi. 

Joo, ei se ole tahallista. Mutta juuri nämä varastamis- ja suhmurointiepäilyt tietysti kohdistuvat niihin henkilöihin, joita sairas tapaa usein. Sitten taas ne, jotka asuvat jossain kauempana, saavat osakseen kaunista muistelua ja kehuja. Tuossa The father -elokuvassa oli tätäkin hyvin kuvattu, kun isä kehui poissa olevaa siskoa ja moitti

Eikä muistanut sitä, että se toinen tytär oli kuollut. Tai nyt kun ajattelen asiaa, enpä ole varma oliko, kaikki tapahtumat oli niin hyvin sekoitettu, ettei siitä oikein tiennyt mikä oli sairaan mielessä sekaisin menneitä asioita. Mutta tosiaan, ainakaan ei ollut paikalla se toinen tytär.