Arvonnassa voittamastani palkinnosta tulikin pään vaivaa :(
Voitin yhdessä instan arvonnassa 80 euron s-lahjakortin. Piti tulla alun perin jo marraskuussa, mutta ei kuulunut, joten kysyin perään. Arvonnan järjestänyt kertoi laittaneensa sen postiin ja pyysi odottamaan vielä. Odotin puolitoista viikkoa, mutta ei vieläkään näkynyt, joten kysyin uudelleen. Lähettäjä pahoitteli asiaa ja lupasi ostaa uuden s-kortin kirjattuna kirjeenä ja mikäli silti tulisi alkuperäinen kortti minulle myöhemmin, saisin totta kai pitää senkin.
Taas sain odottaa, mutta pari viikkoa myöhemmin lähettäjä ilmoitti laittaneensa kirjattuna kirjeenä minulle uuden s-lahjakortin ja antoi seurankoodin tähän. Samalla hän kertoi, että oli hänelle palautunut alkuperäinen kortti, mutta arveli oliko erehdyksessä laittanut kuoreen alkuperäisenkin kortin. Hän pyysi minua ilmoittamaan, kun sen saan, ettei tarvitse etsiä missä on. Tuli kuin tulikin minulle kirjattu kirje ja siinä oli molemmat 80 euron s-kortit. Ajattelin, että on kohteliasta ilmoittaa, koska pyysi, joten kerroin tästä lähettäjälle. Nyt lähettäjä pyytää, jos voisin lähettää toisen hänelle takaisin, jos hän maksaisi minulle lähettämisen. Näin hän siis pyörsi aiemman päätöksensä, että voisin pitää molemmat s-kortit. En tiedä miten maksaisi, varmaan tarvitsisi tilinumeroni tähän enkä sitä oikein uskaltaisi vieraalle antaa. Ehdotin siksi, jos voisin lähettää ilman merkkiä, että hän lunastaisi sen. Siten tulisi edullisemmaksi kuin hänen ehdottamansa pakettilähetys 5-6 euroa. Vielä en ole vastausta saanut tähän.
En tiedä olinko liian kiltti, kun ilmoitin saaneeni molemmat lahjakortit? Ajattelin vain, että olisi kohteliasta, koska pyysi. Oletin saavani joka tapauksessa pitää kummatkin, koska oli kertonut näin aiemmin, mutta päättikin toisin. En ole mikään rosvo, mutta tuntuu vain, että tuli itselle pään vaivaa yhdestä palkinnosta, koska pitää lähettää takaisin lähettäjän mokan takia :( Ajattelen myös, että olenko velvollinen lähettämään tuon ylimääräisen kortin, koska lähettäjälle minun osoite ja puhelinnumero eli hänellä oikeus vaatia?
Aika pitkä juttu, mutta jos joku jaksaisi lukea ja kommentoida.
Kommentit (133)
Vierailija kirjoitti:
Päänvaivaa sulle tuli eikä pään vaivaa, mutta niin aina. Persulassa äidinkielikin aiheuttaa päänvaivaa, samoin se, varastaako joltakulta 80 euroa vai ei.
En ole varastamassa yhtään mitään koska en aio pitää toista korttia. Harmittaa vain kun mokasi lähettäjä ja ite joutuu nyt korjaamaan asian.
Minäkin taidan käydä tyhjentämässä sähköyhtiön tilin, kun olen kerta sähkölaskusta saanut selville sen tilinumeron.
Ja eikö sillä ylimääräisellä s-kortilla olisi voinut Prisman infotiskiltä käydä ostamassa postimerkit. Viimeksi möivät kuoriakin.
Vierailija kirjoitti:
Ja eikö sillä ylimääräisellä s-kortilla olisi voinut Prisman infotiskiltä käydä ostamassa postimerkit. Viimeksi möivät kuoriakin.
Onko näin? Onkohan kaikissa Prismoissa? Ja tarkoitatko siis yhtä kirjekuorta?
En ymmärrä, miksi pitää lähetellä korttia edestakaisin, kun voisit paljon helpommin maksaa lähettäjän tilille 80 € ja käyttää molemmat kortit itse (toki sen jälkeen, kun olet ensin tarkistanut korttien saldon ja voimassaolon).
Vierailija kirjoitti:
Tottakai palautat toisen. Postiennakolla helppoa, eli vastaanottaja maksaa postimaksun
Pitäisi nähdä vaivaa paikkaillakseen höseltäjän virheitä? Ap on nyt jo joutunut kyselemään perään, ja vielä pitäisi tehdä lisää?
Itse ilmoittaisin hänen epäpätevyydelleen, että tulee hakemaan, muussa tapauksessa pidän itse.
kannattaa käyttää kortti lähes tyhjäksi ja sit lähettää
Eli keskiviikkona kerroin hänelle saaneeni kummatkin kortit, mutta nyt huomasin, että oli poistanut viestin, jossa pyysi 20. joulukuuta ilmoittamaan tuliko minulle kummatkin kortit. Halusiko peitellä mokansa vai miksi poistanut viestin?
Otin nyt varmuuden vuoksi kuvakaappaukset kaikista viesteistä instassa, ettei yhtäkkiä ala 'katoamaan' nekin.
Nyt en oikein tiedä onko kumpikaan vaihtoehto sen parempi eli postimerkkien ostaminen lahjakortilla tai lunastusmaksun käyttö. Entä, jos henkilö haluaa lahjakortin kokonaisena ja lunastuksessa taas, että entä jos ei mene perille? Vaikka kuvaisin videon, onko se siltikään täysin pätevä, voi silti luulla, että joku muu kirjekuori? Pitäisikö ehdottaa kirjettä postiennakolla, olisi 7,80 euroa, vaikka on vähän kalliimpi kuin 5-6 euroa, jota itse ehdotti?

Vaikka samantien voisin silloin suoraan tilille pyytää, kun postimaksu kuitenkin ensin itse maksetaan ja vastaanottaja maksaa lopulta lähettäjän tilille.
Jos tämä ei ole provo, niin täytyy sanoa, että ap tekee asiasta hankalaa. Ja käyttää ihan turhaan lisää aikaa täällä.
Vierailija kirjoitti:
Voi hel.....vetti... 😂 et uskalla antaa TILINUMEROA vieraalle ihmiselle 😂😂 pelkäätkö, että hän siirtää sinulle rahaa :DDDD
Miksi ihmeessä ap. pitäisi antaa tilinumeronsa? Kysymys on lahjakortista.
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä ei ole provo, niin täytyy sanoa, että ap tekee asiasta hankalaa. Ja käyttää ihan turhaan lisää aikaa täällä.
Varmaan ajattelenkin liikaa tätä asiaa. Kävin kuitenkin tarkistamassa ja korteilla on luvatut summat sekä päiväykset pitävät paikkansa. Mietin vain, että uskallanko laittaa ilman postimerkkiä, ettei katoa postissa? Otin varmuuden vuoksi videon siitä, kun laitoin kortin kirjekuoreen ja täytyy ottaa toinen video, kun laitan kirjelaatikkoon. Mutta onko se riittävä? Ehkä pitäisi ottaa yhtenäinen video samanaikaisesti siitä, kun laitan kuoreen ja tiputan postiin. Toinen vaihtoehto olisi laittaa postiennakkokirjeenä, joka maksaa 7,80 euroa. Pitäisikö olla huolissaan kirjeen katoamisesta, että voin joutua korvausvastuuseen? :/
Vierailija kirjoitti:
Olet toiminut oikein ja rehellisesti arvonnan järjestäjää kohtaan. Koska järjestäjä mokaa yhä uudelleen ei sinun vastuullasi oli korjata hänen virheitään. Ei ainakaan niin vaivalloisesti kuin hän ehdottaa.
Jos lahjakortissa on oikeasti saldoa olet saanut helposti 80 euroa. Niinpä palauta se toinen kortti ihan tavallisella kirjemerkillä ja vain pahoittelet, ettet nyt ehdit keskittymään asiaan enempää. Kirjemaksu on 2.30 euroa eli pieni raha siitä, että pääset jutusta eroon. Älä jää lutraamaan kuka lupasi ja mitä ja miten paljon. Jos on seko toisessa päässä sitä parempi päästä nopeasti eroon.
Kuvaa se kirjekuori ja videoi, kun laitat postilaatikkoon. Se toimikoon todisteena, että lahjakortti on palautettu ja posti selvittäköön sotkunsa ja jos kortti nyt vielä kerran häviäisi. Posti tunnistaa lähetyksiään myös kuvan perusteella ja kuva- ja videotodistusaineisto on sinun vahvuutesi tässä sotkussa.Onko riittävä todiste merkittä postitettuna?
Vierailija kirjoitti:
Voi hel.....vetti... 😂 et uskalla antaa TILINUMEROA vieraalle ihmiselle 😂😂 pelkäätkö, että hän siirtää sinulle rahaa :DDDD
Kerropa valopää miksi ap:n tulisi antaa oma tilinumeronsa arvonnan järjestäjälle, kun ap:llä itsellään on hallussa kaksi lahjakorttia, joista toinen pitäisi palauttaa arvonnan järjestäjälle? Eikö tuossa tilanteessa pitäisi paremminkin ap:n tietää arvonnan järjestäjän tilinumero, johon ap voi paluttaa ylimääräisen lahjakortin arvon? Tietenkin sen jälkeen kun on itse käyttänyt lahjakortit tai tarkistanut että niillä on oikeasti katetta ja käyttöaikaa. Mitään järkevää selitystä ei ole sille, että arvonnan järjestäjä kinuaa ap:n tilinumeroa.
Vierailija kirjoitti:
Älä missään tapauksessa anna tilinumeroasi!!!! Sen avulla huijarit tyhjentää tilisi nanosekunnissa. Lopeta yhteydenpito välittömästi ja toivo etteivät tule ovellesi.
Kaikien yritysten tilit onkin sitten varmaan kaiken aikaa tyhjinä, kun ne laittavat laskuihinsa varomattomuuttaan tilinumeronsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet toiminut oikein ja rehellisesti arvonnan järjestäjää kohtaan. Koska järjestäjä mokaa yhä uudelleen ei sinun vastuullasi oli korjata hänen virheitään. Ei ainakaan niin vaivalloisesti kuin hän ehdottaa.
Jos lahjakortissa on oikeasti saldoa olet saanut helposti 80 euroa. Niinpä palauta se toinen kortti ihan tavallisella kirjemerkillä ja vain pahoittelet, ettet nyt ehdit keskittymään asiaan enempää. Kirjemaksu on 2.30 euroa eli pieni raha siitä, että pääset jutusta eroon. Älä jää lutraamaan kuka lupasi ja mitä ja miten paljon. Jos on seko toisessa päässä sitä parempi päästä nopeasti eroon.
Kuvaa se kirjekuori ja videoi, kun laitat postilaatikkoon. Se toimikoon todisteena, että lahjakortti on palautettu ja posti selvittäköön sotkunsa ja jos kortti nyt vielä kerran häviäisi. Posti tunnistaa lähetyksiään myös kuvan perusteella ja kuva- ja videotodistusaiTiedän, ettei eroa postitanko ilman merkmerkkiä tai merkin kanssa eli voi kadota yhtä lailla. Kiinnostaisi kuitenkin tietää, että onko jonkun tarvinut käyttää todistusaineistoina ottamaansa videota postin kadotettua lähetyksen ja auttoiko?
En ole. Voit tarvittaessa tarkistaa instasta, että arvonta järjestetty marraskuussa.