Arvonnassa voittamastani palkinnosta tulikin pään vaivaa :(
Voitin yhdessä instan arvonnassa 80 euron s-lahjakortin. Piti tulla alun perin jo marraskuussa, mutta ei kuulunut, joten kysyin perään. Arvonnan järjestänyt kertoi laittaneensa sen postiin ja pyysi odottamaan vielä. Odotin puolitoista viikkoa, mutta ei vieläkään näkynyt, joten kysyin uudelleen. Lähettäjä pahoitteli asiaa ja lupasi ostaa uuden s-kortin kirjattuna kirjeenä ja mikäli silti tulisi alkuperäinen kortti minulle myöhemmin, saisin totta kai pitää senkin.
Taas sain odottaa, mutta pari viikkoa myöhemmin lähettäjä ilmoitti laittaneensa kirjattuna kirjeenä minulle uuden s-lahjakortin ja antoi seurankoodin tähän. Samalla hän kertoi, että oli hänelle palautunut alkuperäinen kortti, mutta arveli oliko erehdyksessä laittanut kuoreen alkuperäisenkin kortin. Hän pyysi minua ilmoittamaan, kun sen saan, ettei tarvitse etsiä missä on. Tuli kuin tulikin minulle kirjattu kirje ja siinä oli molemmat 80 euron s-kortit. Ajattelin, että on kohteliasta ilmoittaa, koska pyysi, joten kerroin tästä lähettäjälle. Nyt lähettäjä pyytää, jos voisin lähettää toisen hänelle takaisin, jos hän maksaisi minulle lähettämisen. Näin hän siis pyörsi aiemman päätöksensä, että voisin pitää molemmat s-kortit. En tiedä miten maksaisi, varmaan tarvitsisi tilinumeroni tähän enkä sitä oikein uskaltaisi vieraalle antaa. Ehdotin siksi, jos voisin lähettää ilman merkkiä, että hän lunastaisi sen. Siten tulisi edullisemmaksi kuin hänen ehdottamansa pakettilähetys 5-6 euroa. Vielä en ole vastausta saanut tähän.
En tiedä olinko liian kiltti, kun ilmoitin saaneeni molemmat lahjakortit? Ajattelin vain, että olisi kohteliasta, koska pyysi. Oletin saavani joka tapauksessa pitää kummatkin, koska oli kertonut näin aiemmin, mutta päättikin toisin. En ole mikään rosvo, mutta tuntuu vain, että tuli itselle pään vaivaa yhdestä palkinnosta, koska pitää lähettää takaisin lähettäjän mokan takia :( Ajattelen myös, että olenko velvollinen lähettämään tuon ylimääräisen kortin, koska lähettäjälle minun osoite ja puhelinnumero eli hänellä oikeus vaatia?
Aika pitkä juttu, mutta jos joku jaksaisi lukea ja kommentoida.
Kommentit (133)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietääkseni skaupoista ei voi ostaa mitään muuta kuin postimerkkejä eli ei esim. pakkausta lähetykseen?
Entäs jos on asiamiesposti S-kaupassa?
Prismassako?
Jos ostaisin postimerkit palautettavalla lahjakortilla ja laittaisin kortin johonkin vanhaan kuoreen ja laitan postiin? Pitää ottaa video kuitenkin koko tapahtumasta. Näin ei tule mitään kuluja ja on todisteet itsellä.
Tietysti jos haluaa lahjakortin kokonaisena takaisin, silloin lunastusmaksuna järkevin.
Mitä tapahtuu jos et lähetä? Voiko periä saataviaan oikeusteitse?
Vierailija kirjoitti:
Tottakai palautat toisen. Postiennakolla helppoa, eli vastaanottaja maksaa postimaksun
Miten tehdään siinä? Käykö mikä tahansa kuori mikä kotoa löytyy eikä itse tarvitse maksaa mitään?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai palautat toisen. Postiennakolla helppoa, eli vastaanottaja maksaa postimaksun
Miten tehdään siinä? Käykö mikä tahansa kuori mikä kotoa löytyy eikä itse tarvitse maksaa mitään?
Ap
Ilmeisesti ei ollut tämäkään niin helppo juttu vaan silti täytyy maksaa itse 6,90 vähintään. Mitä järkeä siis?
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa oudolta. Miten ei muka huomaisi laittaneensa kahta korttia kuoreen? En sinuna antaisi mitään muita tietoja itsestäni enää tuolle henkilölle tai vastaisi yhteydenottoihin.
Jos korteilla on oikeasti jotain rahaa, käytä ne hyvillä mielen.
Kertoi, että on saattanut flunssaisena laittaa molemmat kortit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa oudolta. Miten ei muka huomaisi laittaneensa kahta korttia kuoreen? En sinuna antaisi mitään muita tietoja itsestäni enää tuolle henkilölle tai vastaisi yhteydenottoihin.
Jos korteilla on oikeasti jotain rahaa, käytä ne hyvillä mielen.
Minustakin on outoa , että ei "muista/tiedä", että laittoikin molemmat kortit postiin. Myös tuo, että alkuperäinen kortti mukamas ei ole tullut oleville kuulostaa oudolta.
Joku kusetus/ huijaus kyseessä?
Mitä voittaisi huijauksella? Ellei sitten tilinumeroa yritä tiedustella.
annoit kuitenkin puhelinnumerosi. kohta on kännylasku taivaissa!!!!
Vierailija kirjoitti:
annoit kuitenkin puhelinnumerosi. kohta on kännylasku taivaissa!!!!
Jo marraskuun lopussa sen annoin eikä kirjattua kirjettä saa ilman sitä.
Tekisi mieli vitkutella vastauksessani samalla tavoin kuin itse teki.
Vierailija kirjoitti:
Tekisi mieli vitkutella vastauksessani samalla tavoin kuin itse teki.
Vasta viikon, pari jälkeen vastaus miten aion lähettää ja sen jälkeen taas taas laitan odottamaan saman verran kun laitan vasta postiin :D
Päivitys tilanteeseen:
Arvonnan järjestänyt oli vastannut, että lunastusmaksuna sopii hänelle. En kuitenkaan aio pitää kiirettä lähettämisen kanssa, koska vielä viikonloppuna kova pakkanen ja menihän hänelläkin lähettämisessä aikaa. Ensin kuitenkin varmistan, että lahjakorteilla luvattu arvo.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai palautat toisen. Postiennakolla helppoa, eli vastaanottaja maksaa postimaksun
Aika kallis, kun 9,90e+postimaksu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käy nyt ensin katsomassa, että onko niillä korteilla lainkaan saldoa.
Niissä kyllä lukee päiväys ja summa, mutta ehkä voisin silti käydä tarkistamassa kaupassa myyjältä asian.
Hyvänen aika sentään, eihän se mitään todista mitä niissä lukee, et taida olla ihan välkyin tyyppi, sun kaltaisille tuleekin just näitä nettivoittoja vuodesta toiseen😂😂
Se oli vain huomio asiasta. Kyllä tajuan käydä tarkistamassa.
Päänvaivaa sulle tuli eikä pään vaivaa, mutta niin aina. Persulassa äidinkielikin aiheuttaa päänvaivaa, samoin se, varastaako joltakulta 80 euroa vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Älä missään tapauksessa anna tilinumeroasi!!!! Sen avulla huijarit tyhjentää tilisi nanosekunnissa. Lopeta yhteydenpito välittömästi ja toivo etteivät tule ovellesi.
miten tilinumerolla pystytään tyhjentämään tili?