"Alenna rimaasi" kommentit ei oo minkään arvoisia
Silloin kun olin pahasti masentunut ajattelin, että mun pitää kiinnostua melkein kenestä tahansa naisesta johon päinkään en olisi ennen katsonut. Muuten en tulisi mitään perhettä saamaan. Nyt kun olen tervehtynyt niin saankin paljon ulkoisesti kauniimmilta naisilta huomiota, kuin olisin kuvitellutkaan. Se olisi ollut ihan karmea virhe jos olisin ottanut kenet tahansa naisen johon en olisi ollut tyytyväinen.
Se olisi ollut luovuttajan ratkaisu ja olisin ampunut sillä itseäni jalkaan.
Kommentit (75)
Ongelma oli siinä, että ap oli masentunut ja epätoivoinen ja toivoi naisen parantavan hänet kuin taikaiskusta.
Kyllä se on niin, että jokainen on itse vastuussa hyvinvoinnistaan, eikä sitä vastuuta voi siirtää seurustelukumppanille.
Kun ap sitten itse otti itseään niskasta kiinni ja meni hakemaan ammattilaisapua masennukseensa ja tuli kuntoon, niin selvähän se, että elämä alkaa sen jälkeen hymyillä monilla eri tavoilla.
Kunpa se yksi palstajankkaajamies ottaisi vaarin tästä ap:n kertomasta ja tekisi saman, eikä vain ulisisi päivästä päivään, miten naiset eivät kelpuuta.
Vierailija kirjoitti:
Jos ootte ollut vuosia sinkkuna niin olis syytä alentaa rimaa. Varsinkin 40 v naisten.
No, palstamiehet, kuka teistä haluaa vuosia sinkkuna olleen 40 v naisen, käsi ylös!
Vierailija kirjoitti:
Nätti naama on loppujen lopuksi aika merkityksetön detalji verrattuna sanotaanko tavikseen. Sitten voi olla eri asia, jos naama on kuin Marty Feldmanilla.
Mknä olen Marty Feldman -fani.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma oli siinä, että ap oli masentunut ja epätoivoinen ja toivoi naisen parantavan hänet kuin taikaiskusta.
Kyllä se on niin, että jokainen on itse vastuussa hyvinvoinnistaan, eikä sitä vastuuta voi siirtää seurustelukumppanille.
Kun ap sitten itse otti itseään niskasta kiinni ja meni hakemaan ammattilaisapua masennukseensa ja tuli kuntoon, niin selvähän se, että elämä alkaa sen jälkeen hymyillä monilla eri tavoilla.
Kunpa se yksi palstajankkaajamies ottaisi vaarin tästä ap:n kertomasta ja tekisi saman, eikä vain ulisisi päivästä päivään, miten naiset eivät kelpuuta.
Enkä toivonu naisen parantavan itseäni. Toi on ihan hatusta vedetty väite. Kävin terapiassa jo ennen kuin masennus alkoi ja jatkoin sitä koko masennuksen ajan. En mä missään vaiheessa odottanut minkään muun parantavan mua kuin terapian ja lääkkeiden.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ootte ollut vuosia sinkkuna niin olis syytä alentaa rimaa. Varsinkin 40 v naisten.
No, palstamiehet, kuka teistä haluaa vuosia sinkkuna olleen 40 v naisen, käsi ylös!
Ihan hyvin voisin ottaa jos siinä ei olisi mitään isompaa vikaa. Ihmiset voi olla pitkään sinkkuna monista eri syistä.
"Kuka on edes puhunut siitä että hakisi vain ulkonäkö edellä? "
No aika moni. Jos puhutaan siitä milloin ehdotetaan riman laskemista niin se tapahtuu juuri silloin kun ilmoitetaan että sen kumppanin pitää olla ehdottoman kaunis tai muuten ei vain onnistu.
Jos erityisen hyvä ulkonäkö on ehdoton vaatimus niin kyllähän silloin haetaan parisuhdetta ulkonäkö edellä vaikka miten olisi muitakin kriteerejä.

Miten niin? Samalla tavalla voi sanoa että haetaan sivistys edellä jos vaatii myös että naisella pitää olla korkea yleissvistyksen taso.

No jos se on ehdoton vaatimus niin kyllä, silloin haetaan sivisys edellä. Jos jotain pitää toisella ehdottomasti olla niin silloin se on vaatimus joka menee muiden vähemmän ehdottomien kriteerien edelle.
Ja jos palataan tähän riman laskemiseen niin siinä se paras neuvo on juurikin ehdottomuudesta luopuminen. Kun luovut siitä että joku on pakollista niin valinnanvapautesi laajenee hurjasti ja voit havaita potentiaalisissa kumppaneissa tärkeitäkin asioita joita et olisi ennen havainnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ootte ollut vuosia sinkkuna niin olis syytä alentaa rimaa. Varsinkin 40 v naisten.
No, palstamiehet, kuka teistä haluaa vuosia sinkkuna olleen 40 v naisen, käsi ylös!
Minä otin viisi vuotta sinkkuna olleen 48-vuotiaan naisen.
Tai no, hän oli myös leski.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kuka on edes puhunut siitä että hakisi vain ulkonäkö edellä? "
No aika moni. Jos puhutaan siitä milloin ehdotetaan riman laskemista niin se tapahtuu juuri silloin kun ilmoitetaan että sen kumppanin pitää olla ehdottoman kaunis tai muuten ei vain onnistu.
Jos erityisen hyvä ulkonäkö on ehdoton vaatimus niin kyllähän silloin haetaan parisuhdetta ulkonäkö edellä vaikka miten olisi muitakin kriteerejä.
Miten niin? Samalla tavalla voi sanoa että haetaan sivistys edellä jos vaatii myös että naisella pitää olla korkea yleissvistyksen taso.
No jos se on ehdoton vaatimus niin kyllä, silloin haetaan sivisys edellä. Jos jotain pitää toisella ehdottomasti olla niin silloin se on vaatimus joka menee muiden vähemmän ehdottomien kriteerien edelle.
Ja jos palataan tähän riman laskemise
Jos on useampi ehdoton asia, niin ei voi sanoa että menisi jokin asia edellä.
Jotkut ehdottomat vaatimukset on ihsn hyviä asioita niin ei päädy yhteen sellaisen kanssa jonka kanssa se ei pidemmän päälle toimisi. En mä voisi olla jonkun kanssa jonka yleissivistys on heikko. Paljon parempaa olla yksin kuin huonossa suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kuka on edes puhunut siitä että hakisi vain ulkonäkö edellä? "
No aika moni. Jos puhutaan siitä milloin ehdotetaan riman laskemista niin se tapahtuu juuri silloin kun ilmoitetaan että sen kumppanin pitää olla ehdottoman kaunis tai muuten ei vain onnistu.
Jos erityisen hyvä ulkonäkö on ehdoton vaatimus niin kyllähän silloin haetaan parisuhdetta ulkonäkö edellä vaikka miten olisi muitakin kriteerejä.
Miten niin? Samalla tavalla voi sanoa että haetaan sivistys edellä jos vaatii myös että naisella pitää olla korkea yleissvistyksen taso.
No jos se on ehdoton vaatimus niin kyllä, silloin haetaan sivisys edellä. Jos jotain pitää toisella ehdottomasti olla niin silloin se on vaatimus joka menee muiden vähemmän ehdottomien kriteerien edell
No ei ole. Minä olen kyllä onnellisempi miehen kanssa joka ehdottaa seksiä sanoilla "pannaanko", juo sixpackin päivässä ja ei tiedä mikä on Ranskan pääkaupunki. Kyllä miestenkin pitäisi vähän miettiä kriteereitään.
Selvä.
Eli onko ratkaisu tähän ongelmaan de, että naiset pakotetaan olemaan miesten kanssa,joita he eivät halua?
Eli mies haluaa missitasoisen 20-vuoriaan naisen,mutta on itse PerusJorma 50wee. Säädetään laki,joka pakottaa naiset huolimaan mies,kuin mies, joka naisen haluaa,riippumatta siitä,mitä nainen itse haluaa. Vaihtoehtona on kuristushuone 20-vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma oli siinä, että ap oli masentunut ja epätoivoinen ja toivoi naisen parantavan hänet kuin taikaiskusta.
Kyllä se on niin, että jokainen on itse vastuussa hyvinvoinnistaan, eikä sitä vastuuta voi siirtää seurustelukumppanille.
Kun ap sitten itse otti itseään niskasta kiinni ja meni hakemaan ammattilaisapua masennukseensa ja tuli kuntoon, niin selvähän se, että elämä alkaa sen jälkeen hymyillä monilla eri tavoilla.
Kunpa se yksi palstajankkaajamies ottaisi vaarin tästä ap:n kertomasta ja tekisi saman, eikä vain ulisisi päivästä päivään, miten naiset eivät kelpuuta.
Enkä toivonu naisen parantavan itseäni. Toi on ihan hatusta vedetty väite. Kävin terapiassa jo ennen kuin masennus alkoi ja jatkoin sitä koko masennuksen ajan. En mä missään vaiheessa odottanut minkään muun parantavan mua kuin terapian ja lääkkeiden.
Mutta sinun olisi kuitenkin pitänyt saada itseäsi "tasokkaampi" nainen, eli ainakin sellainen,jolla ei ollut mt-ongelmia?
Mites kun täälläkin oli juuri ketju,jossa mies oli Tinderissä kertonut, että ei mt-lääkkeitä syöville naisille. Tämäkö ei sitten toimi toisinpäin? Eli naisten on huolittava mt-lääkkeitä syövä, eli mt-ongelmainem mies?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet tekevät usein niin että ovat naisen kanssa josta eivät ole kiinnostuneita. Tätä kutsutaan hyväksikäytöksi, koska he ovat yhdessä ainoastaan seksin vuoksi, eivät panosta suhteeseen lainkaan ja pettävät ja jättävät sillä sekunnilla kun joku muu kiinnostuu, ja haku on päällä jatkuvasti ja muille flirttaillaan jatkuvasti. Joten onnittelut, olet normaali ihminen joka ei harrasta toisten hyväksikäyttämistä.
Minusta on todella kuvottavaa että miehille tuollainen käytös nähdään jotenkin normaaliksi. Ihan uskomatonta että jollekin pitää erikseen kertoa että valehtelu sitoutumisesta ei ole ok.
Onneksi kukaan nainen ei harrasta tuollaista :D Aika rahvaanomaista yleistää tuo nimenomaan miesten ominaisuudeksi sen takia, että jotkut narsistiset miehet tekevät tuollaista.
Laaja otanta tuttavapiiristäni kertoo, että onnistunut parisuhde alkaa yleensä ihastunut nainen ja välinpitämätön mies -yhdistelmästä. Jos mies on kovin rakastunut ja saa naisen pitkän "piirityksen" jälkeen omakseen, on ennuste taas äärimmäisen huono.
Vierailija kirjoitti:
Mikäli alentaisin rimaa, en olisi onnellinen sellaisen miehen kanssa, joka ei ole samalla aaltopituudella minun kanssani. mielummin tyytyväisenä yksin, kuin huonossa parisuhteessa kaksin.
Juuri noin.
Minua on huvittanut kaveripiirissä pari naista. He ihmettelivät ja päivittelivät, kun meidän kaveripiirissä oleva nainen oli sinkkuna monta vuotta. Näille kahdelle se oli jotenkin ongelma. Aina kyseli, että miksi ei kelpaa ketään ja mikään. Sitten hän sanoi, että ei minulla ole mikään tarve olla olemisen pakosta jonkun kanssa. On kiva työ, on ihan ok palkka ja oma koti. Elämässä on kaikki kunnossa eikä puutu yhtään mitään. Jos joskus joku tulee vastaan sillai, että se ihminen kolahtaa, niin en sano sille EI. Sitten tämä löysi sen hyvän miehen. Ei hän sitä julistanut missään, että seurustelee. Niin nämä kaksi ihmettelijää siitäkin teki numeron, kun ei ole kertonut sitä asiaa. Sitten kun hän meni naimisiin, niin siellä häissä huomasin sen, että meitä kutsuttuja oli 6 ihmistä. Hän on karsinut elämästään paljon ihmisiä ja oli kutsunut vaan kaikista läheisimmät mitä nyt hänen elämässään on.
Olen itse aina miettinyt, että miten voi toisten elämäntyyli olla noin kiinnostavaa ja stressaavaa, kun se jonkun elämä ei edes kuulu kellekkään.
Vierailija kirjoitti:
Selvä.
Eli onko ratkaisu tähän ongelmaan de, että naiset pakotetaan olemaan miesten kanssa,joita he eivät halua?
Eli mies haluaa missitasoisen 20-vuoriaan naisen,mutta on itse PerusJorma 50wee. Säädetään laki,joka pakottaa naiset huolimaan mies,kuin mies, joka naisen haluaa,riippumatta siitä,mitä nainen itse haluaa. Vaihtoehtona on kuristushuone 20-vuotta.
Mitä ihmettä sä sekoilet? Ei tuo liity avaukseen mitenkään. Ihmeen toksista meininkiä.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma oli siinä, että ap oli masentunut ja epätoivoinen ja toivoi naisen parantavan hänet kuin taikaiskusta.
Kyllä se on niin, että jokainen on itse vastuussa hyvinvoinnistaan, eikä sitä vastuuta voi siirtää seurustelukumppanille.
Kun ap sitten itse otti itseään niskasta kiinni ja meni hakemaan ammattilaisapua masennukseensa ja tuli kuntoon, niin selvähän se, että elämä alkaa sen jälkeen hymyillä monilla eri tavoilla.
Kunpa se yksi palstajankkaajamies ottaisi vaarin tästä ap:n kertomasta ja tekisi saman, eikä vain ulisisi päivästä päivään, miten naiset eivät kelpuuta.
Enkä toivonu naisen parantavan itseäni. Toi on ihan hatusta vedetty väite. Kävin terapiassa jo ennen kuin masennus alkoi ja jatkoin sitä koko masennuksen ajan. En mä missään vaiheessa odottanut minkään muun parantavan mua
MIssä mä sanoin etten olis huolinut toista masentunutta kumppanikseni? Minkä takia pitää laittaa sanoja mun suuhun? Onks lukutaito laskenu jo näin rankasti heikentyneiden pisa-tulosten myötä?
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet tekevät usein niin että ovat naisen kanssa josta eivät ole kiinnostuneita. Tätä kutsutaan hyväksikäytöksi, koska he ovat yhdessä ainoastaan seksin vuoksi, eivät panosta suhteeseen lainkaan ja pettävät ja jättävät sillä sekunnilla kun joku muu kiinnostuu, ja haku on päällä jatkuvasti ja muille flirttaillaan jatkuvasti. Joten onnittelut, olet normaali ihminen joka ei harrasta toisten hyväksikäyttämistä.
Minusta on todella kuvottavaa että miehille tuollainen käytös nähdään jotenkin normaaliksi. Ihan uskomatonta että jollekin pitää erikseen kertoa että valehtelu sitoutumisesta ei ole ok.
Onneksi kukaan nainen ei harrasta tuollaista :D Aika rahvaanomaista yleistää tuo nimenomaan miesten ominaisuudeksi sen takia, että jotkut narsistiset miehet tekevät tuollaista.
Laaja otanta tuttavap
Minkä takia näin?
"
Mutta sinun olisi kuitenkin pitänyt saada itseäsi "tasokkaampi" nainen, eli ainakin sellainen,jolla ei ollut mt-ongelmia?
Mites kun täälläkin oli juuri ketju,jossa mies oli Tinderissä kertonut, että ei mt-lääkkeitä syöville naisille. Tämäkö ei sitten toimi toisinpäin? Eli naisten on huolittava mt-lääkkeitä syövä, eli mt-ongelmainem mies?"
Sä siis ajattelet, että ihmisillä on täysi velvollisuus pitää syntyvyyslukuja yllä ja jos joku sanoo ettei alenna rimaa, niin se tarkoittaa että ihmisiä pitää pakkonaittaa vanhan ajan malliin? Mee jonnekin incel-foorumille levittämään tuota sanomaa.
Kuka on edes puhunut siitä että hakisi vain ulkonäkö edellä? Totta kai kenellä tahansa täysjärkisellä ihmisellä on muitakin kriteereitä.