Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi monet ajattelevat että aikuisen elämään kuuluu vain työ ja lapset?
01.01.2024 |
Olen ihmetellyt viime aikoina kuinka monet aloittavat kuulumisten vaihdot tai keskustelut kysymällä "No mitäs töissä?" tai "No, jokos teille on tulossa vauva?" vain siksi, että olen tällä hetkellä työtön, juuri osa-aikaisen työn päättänyt parikymppinen eikä minulla ole lapsia. Puoliso on, mutta emme kumpikaan halua lapsia ja sen olen kaikille kertonut kun ovat kysyneet. Ystävät usein kertovat kuulumisistaan vain työaikatauluistaan, jostain mitä työkaveri on kertonut töissä, milloin seuraava työpäivä on yms. Samalla tavalla he joilla on lapsia, puhuvat vain siitä miten lapsilla menee kun kysyn VANHEMPIEN kuulumisia, kerrotaan mitä lapsi on puuhannut hoidossa, mitä on oppinut, hauskan jutun minkä on kertonut... Ja en voi kuin miettiä, että tätäkö se aikuisten elämä valtaosalle on? Ei mitään omia harrastuksia tai mielenkiinnon kohteita, ei juttuja mistä voisi puhua muiden kanssa (enkä nyt tarkoita niitä töitä, lapsia tai perus arkea) vaan nimenomaan vaikka jotain kirjaa mistä on pitänyt, jostain uudesta harrastuksesta jonka on aloittanut, eläimistä, itseä kiinnostavista uutisista, elokuvista tms.
Ja kyllä, ennen kuin joku tulee pätemään että "sellaista se aikuisten elämä vain on", tiedän että työ ja lapset ovat iso osa elämää - mutta eivät koko elämä. Mutta minua surettaa se, että niin monet eivät tee niiden vuoksi enää asioita mistä pitävät, vaan yrittävät vain selvitä päivästä toiseen. Opiskeluaikoina mentiin ja tehtiin kaikkea kivaa, puhuttiin kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä, tehtiin spontaanisti asioita ja kaikilla tuntui olevan parempi mieliala ja muutenkin kaikki olivat paljon elämänhaluisempia. Nyt muutama vuosi myöhemmin, ja he, joilla on lapsia eivät tee enää mitään. Ovat kotona lasten kanssa tai samaan aikaan töissä, heistä ei koskaan kuulu mitään, he eivät koskaan ehdi tavata, eikä heillä ole enää muuta kerrottavaa, kuin lastensa kuulumiset. Minulla ei ole mitään lapsia vastaan, mutta on uuvuttavaa kun haluaisi tavata ystävää ja kuulla miten hän voi, jonka sijaan saan kuulla pari tuntia siitä milloin vauva on ollut kipeä, milloin hymyili ekan kerran ja miten rankkaa on valvoa. Sama niiden kanssa, joilla on työpaikka, hyvä että saa suunvuoroa kun toinen vaan jauhaa töistä sitä ja tätä ja miten pitkiä vuoroja on, kuinka joku työkaveri on inhottava ja kaikki vihaa hänen käytöstään yms. Minäkin olen ollut useammassa työpaikassa ja opiskellut töiden lomassa, mutta silti minulla oli niin paljon muuta mihin halusin aikani ja energiani käyttää, enkä vapaa-aikaani jauhaa töistä ja opinnoista.
Ehkä minä sitten vain olen erilainen aikuinen, koska en kestäisi viikkoakaan noin tylsää arkea ilman harrastuksiani ja yhteistä aikaa puolisoni kanssa, vaikka hän on töissä niin silti aikaa on. Silloinkin kun minä olin töissä myös, kotiin saapuessa sen voi unohtaa. Alettiin laittaa ruokaa yhdessä, pelattiin pelejä, katsottiin elokuvia, minä teen käsitöitä ja ulkoilen, luen paljon kirjoja yms. enkä vain voi ymmärtää, miten tylsään elämään niin monet tyytyvät. Vai olenko minä ainoa, jolla on luovuutta ja intoa tehdä muutakin kuin vain pyörittää arkea?
N24
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Kerroppa hyvä ap trolli että mitä muuta siihen pitäisi kuulua kuin lapset ja työ? Sen jälkeen kun on opiskeltu ja valmistuttu on aika MENNÄ TÖIHIN, asettua aloilleen ja perustaa perhe. Siinä vaiheessa nuoruus on ohi, kavereitten kanssa hengailut loppuvat, ja turhat harrastelut on harrasteltu koska kaiken maailman maalaamisille ja karatekursseille ei ole enää sen jälkeen aikaa kun ollaan aikuisia ja käydään töissä. Ja sitten kun ruuhkavuosina on lapsia, niin sitä aikaa kaikelle muulle on vielä vähemmän, niin että hyvä jos ehtii ja jaksaa käydä ruokakaupassa tekemässä pakolliset ostokset tai edes nukkua kunnolla.
Trololoo vaan itsellesi. Eihän kukaan oikeasti voi olla tuollainen lammas?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehken ihan tavoita tätä huolta, vaikka toki tunnistan, että omakin pikkulapsiaika on vähentänyt harrastuksia, mutten ehkä ihan tavoita sitä, miten ajan puute tekisi ihmisistä tylsempiä. Yliopisto-opiskelijana parin kaljan jälkeen jostain ranskalaisesta taidepläjäyksestä puhuminen oli paljon tylsempää kuin nykyinen elämäni.
Samalla olen tehnyt elämääni määrittävän suurimman yksittäisen valinnan lapsien myötä. Minua ihmisenä tulee tästä iäisyyteen määrittämään isyyteni täysin toisella tavalla kuin tylsät heittoni oulipo-liikkeestä. Miksen puhuisi tästä elämäni suurimmasta valinnasta itselleni tärkeiden ihmisten kanssa?
Minulle ainakin on huomattavasti helpompaa puhua taidenäyttelystä tai päräyttävästä kirjasta kuin vanhemmuudestani. Sinun mittareillasi elän ilmeisesti elämääni enemmän puhumalla harrastuksistani kuin puhumalla elämästäni. Toisia vaihdan puolen vuoden välein, toista rakennan vuosikymmenistä toiseen.
M, 4 lasta
Vierailija kirjoitti:
Se johtuu ihan siitä että jos sulla on lapsi/ lapsia niin ne vie kaiken energian lähestulkoon. Myös kaikki rahat. Sitten kun menet töihin niin sit ainakaan ei oo voimia eikä kyllä aikaakaan spontaanisti lehahdella ympäriinsä.
Eli vastaus jota et halunnut : semmoista se aikuisen, työssäkäyvän , perheellisen elämä on. Ja varmasti moni yrittää tätä vastaan rimpuilla. Olen itsekin yrittänyt kehitellä ratkaisuja. Mutta minkäs teet. Aika, rahat ja voimat on rajalliset.
Ajattelin itsekin noin nuorena, lapsettomana.
No olisko se ratkaisu ollut jättää ne kakarat tekemättä? Mikä siinä on, että pitää väkisin suorittaa elämää tietyn kaavan mukaan "koska kaikki muutkin"?
Ennen lasten saamista ajattelin vähän samoin kuin ap, että elämä perheellisenä on supertylsää ja vaikka lapsia hankkisin, niin kävisin useamman kerran viikossa harrastamassa ja näkemässä kavereita. Kun eka lapsi syntyi, niin nuo asiat tuntuivatkin yhtäkkiä aivan tylsiltä ja merkityksettömiltä, ja halusin viettää aikani ensisijaisesti lapsen kanssa. Sama juttu töiden kanssa, etukäteen ja opiskeluaikojen hanttihommien seurauksena kuvittelin työelämän olevan tylsää, mutta oman alan töihin päästyä se osoittautuikin todella mielenkiintoiseksi.
Jos ap yhtään lohduttaa, niin lasten kasvaessa muutkin asiat alkavat yleensä taas kiinnostaa. Omat lapset ovat nyt molemmat koululaisia ja toinen teini, ja olen palannut säännöllisten harrastusten pariin. Myös kavereita tulee nähtyä huomattavasti enemmän kuin pikkulapsiaikana. Sinänsä en ymmärrä miksi lapset muutenkaan estäisivät tekemästä mielenkiintoisia asioita. Meillä lasten kanssa on matkustettu, käyty museoissa, leffassa, teatterissa ja oopperassa, retkeilty luonnossa, käyty ravintoloissa ja kahviloissa sekä harrastettu mm. musiikkia ja erilaisia liikuntalajeja. Kirjoja voi lukea paitsi yhdessä lasten kanssa, myös illalla lasten mentyä nukkumaan tai vaikka työmatkalla. Toki täytyy ottaa huomioon, että lasten kanssa vaikka taidenäyttelyssä ei pysty syventymään teoksiin tuntikausiksi, mutta toisaalta lapsilta niihin voi saada aivan uutta näkökulmaa. Ei lasten hankkiminen siis automaattisesti tarkoita sitä, että kaikki vapaa-aika kuluu kotona ja leikkipuistossa, ja lomalla käydään korkeintaan jossain puuhamaassa, ja että siksi kaikki muut puheenaiheet loppuisivat.
Ehkä asia kannattaa ottaa varovasti puheeksi kavereiden kanssa? Tai sitten keksiä tapaamisiin sellaista yhteistä tekemistä, joka vie keskustelun pois kaikkein arkisimmista aiheista? Esimerkiksi lähdette kaverin kanssa ensin leffaan tai taidenäyttelyyn ja vasta sen jälkeen kahville, jolloin keskustelu aika luontevasti lähtee liikkeelle siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ehkä ymmärrä että monelle ne työt ja lapset on sitä elämää ja mielenkiinnonkohdetta. Minulla ei ole lapsia, mutta ainoat haaveeni ovat aina liittyneet ammattiini joten se että puhun työstäni ei tarkoita että olisin jotenkin ns. kadottanut itseni vaan olen siellä missä haluan.
Lapsien kanssa sama juttu monilla ihmisillä. Se on sitä elämää jota on haluttu ja ainahan se ei ole helppoa tai mukavaa mutta harvat oikeasti arvokkaat asiat elämässä ovat.
Sulla on ihan hyvää pohdintaa ja selkeästi enemmän näkemystä kuin ikäisilläsi keskimäärin, mutta siinä olet nuori ja siinä et osaa olla muuta kuin nuori, että ajattelet löytäneesi jonkun lopullisen totuuden. Sama kelaa me ollaan kaikki jossain määrin pyöritelty, mutta totuus on että ikä muuttaa meitä kaikkia ja arvojamme, ja sitä mistä nautimme. Ei välttämättä s
Jos olen rasittava, voitko perustella miksi? Siksi että ajattelen vapaasti toisin kuin sinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on mielenkiintoinen työ, joka kiinnostaa myös muun alan ystäviä. Työstäni kysellään paljon. Tämä ei tarkoita, etteikö muitakin puheenaiheita riittäisi.
Hyvät sulle, tasan ei käy onnen lahjat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ehkä minä sitten vain olen erilainen aikuinen, koska en kestäisi viikkoakaan noin tylsää arkea ilman harrastuksiani ja yhteistä aikaa puolisoni kanssa, vaikka hän on töissä niin silti aikaa on. Silloinkin kun minä olin töissä myös, kotiin saapuessa sen voi unohtaa. Alettiin laittaa ruokaa yhdessä, pelattiin pelejä, katsottiin elokuvia, minä teen käsitöitä ja ulkoilen, luen paljon kirjoja yms. enkä vain voi ymmärtää, miten tylsään elämään niin monet tyytyvät"
No et todellakaan ole erilainen aikuinen, teet ihan samoja asioita kuin kaikki muutkin. Niistä ei vaan tule puhuttua kuin sen lähimmän eli puolison kanssa.
Kaikki ystäväni joilla on lapsia nimenomaan valittavat siitä, että kun ei ole aikaa muulle kuin lapsille, heidän jälkiensä siivoamiseen ja hoitamiseen. Siskollani on kaksi lasta ja kolmas tulossa, hän aina valittaa miten minun kuulum
Minä olen aina katsonut telkkarista kaikki sarjat mitä olen halunnut, lukenut kirjoja ja tehnyt käsitöitä tai puutarhatöitä kun lapset on siinä. Eikä koskaan ole tarvinnut vessasta lähteä kesken kaiken, mulla on ibs niin vessaan on mentävä kun on mentävä, ja siellä menee se aika kun menee. Pienet lapset vaan pinnasänkyyn josta eivät pääse pois ja suihkuun tai vessaan.
Isompana oli portit käytössä jotta lapset pystyi jättämään hetkeksi keskenään olohuoneeseen lelujensa kanssa kun itse käy vessassa, muuten olisin paskonut housuuni monet kerrat kun miehellä oli 12h työvuorot kun kaksoset oli pieniä.
Olen myös aina käynyt silloin tällöin kotoa pois harrastuksissa aina halutessani, ja aina käynyt kaupassa yksin, eli silloin kun mies on kotona, samalla voisi tehdä muutakin jos huvittaa. Kun mies alkoi pärjätä kaksosten kanssa yksinään, lähti pari kertaa viikossa lasten kanssa iltaisin äitinsä luo kylään, niin sain olla kotona rauhassa yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ihmisille tärkeintä on työ. Siitä kysytään ja puhutaan. Ei muusta juurikaan.
Pikkulasten vanhemmat puhuvat toisinaan myös lapsista.
Itse en jaksa tällaista työ- ja urakeskustelua ollenkaan.
T. N43
Ei kyllä pidä paikkaansa. Ehkä sun kuplassa. Mulla on hyvin erilaisissa ammateissa lähipiirin ihmiset, eikä kukaan ole tuollainen, ei kyllä puhuta lapsistakaan kovin paljon, joskus jos on jotain pahempaa ongelmaa, mutta ei mistään peruskaurasta. On yrittäjää, lääkäriä, opettajaa, rehtoria... ei kukaan halua puhua työstään, ei myöskään duunarit, mitä mielenkiintoista siinä olisi? Joskus olen puhunut ystävättären kanssa töistä jos on ollut jotain pahempaa ongelmaa alaisten tai jonkun muun kanssa. Huomattavasti enemmän puhutaan yhteiskunnallisista asioista ja ihmissuhteisiin liittyvistä, välillä talouteen liittyvistä...
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä aikuisilla oma elämä kapenee joka tapauksessa ja aihe vain vaihtelee - lapset, lemmikit, työ, politiikka, harrastukset tms. Aika harvassa taitaa olla aikuiset, joiden elämässä tapahtuisi jotain uutta ja jännittävää koko ajan, tai tulisi jotain uusia näkökulmia ja ajateltavaa. Nuorempana sitä oli avoimempi, kun etsi omaa itseään eikä vielä tiennyt mitä haluaa tai mistä tykkää.
Kyllä mun elämä on laajentunut ikää myöden, olen mennyt mukaan politiikkaan kun esikoinen oli pieni, olen mennyt mukaan muidenkin yhdistysten toimintaan, harrastan erilaisia asioita kuin lapsena ja nuorena. Nuorena aikuisena kun muutin kotoa ja opiskelin ja sen jälkeen olin työttömänä kun ei ollut vielä lasta, elämä oli tylsintä, silloin en harrastanut kuin lukemista koska asuin Helsingissä, enkä siellä tiennyt mitään järkeviä harrastuspaikkoja ja yökerhot oli aika pian nähty. Opiskelijoille tarkoitetut jutut ei kiinnostaneet, lapsellista touhua, vaikka itse olin nuorimmasta päästä kun aloitin toisen asteen opinnot jo ennenkuin täytin 16v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tykkäsi lapsista tai työstään, ei sillä ole väliä - vaan sillä etteivät ihmiset kyllästy samaan tylsään arkeen ja halua enempää kuin työpaikan ja lapsia."
Miksi oletat että kaikkien työ tai lapsiperhearki on tylsää?
Mun mielestä tuo kyllä on ylimielistä, tai vaan mielikuvituksettomuutta, ettei osaa kuvitella että ihmiset on kaikki erilaisia, ja eri työpaikat on erilaisia, on tylsiä töitä ja on todella mielenkiintoisia töitä, ja eri työt on eri ihmisten mielestä mielenkiintoisia. Mun unelmatyö on jonkun toisen pahin helvetti.
Eikä mun lapset ainakaan tee mun elämästä tylsempää, päinvastoin. Ei mun olisi tullut käytyä ulkomaillakaan kuin kerran jos ei lapsia olisi. Nyt kun lapsi on asunut useassa eri maassa, on pitänyt lasten kanssa alkaa matkustella. Ja kun lapset oli pieniä, matkustettiin kotimaassa tietyissä kohteissa juuri lasten toivomuksesta. Aina valittiin paikat niin, että siellä paikkakunnalla oli jokaiselle jotakin. Sama juttu ulkomailla, jokainen perheenjäsen saa käydä paikassa joka kiinnostaa, joissain käydään koko porukalla, joissain osa perheestä eri paikoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä aikuisilla oma elämä kapenee joka tapauksessa ja aihe vain vaihtelee - lapset, lemmikit, työ, politiikka, harrastukset tms. Aika harvassa taitaa olla aikuiset, joiden elämässä tapahtuisi jotain uutta ja jännittävää koko ajan, tai tulisi jotain uusia näkökulmia ja ajateltavaa. Nuorempana sitä oli avoimempi, kun etsi omaa itseään eikä vielä tiennyt mitä haluaa tai mistä tykkää.
Kyllä mun elämä on laajentunut ikää myöden, olen mennyt mukaan politiikkaan kun esikoinen oli pieni, olen mennyt mukaan muidenkin yhdistysten toimintaan, harrastan erilaisia asioita kuin lapsena ja nuorena. Nuorena aikuisena kun muutin kotoa ja opiskelin ja sen jälkeen olin työttömänä kun ei ollut vielä lasta, elämä oli tylsintä, silloin en harrastanut kuin lukemista koska asuin Helsingissä, enkä siellä tiennyt mitään järkeviä harrastuspaikkoja ja yökerhot oli aika p
No ei mikään ihme että elämä on ollut tylsää silloin kun olet ollut vapaa, jos asut jossain betoniviidakossa ja luet vain kirjoja, onko se sun käsitys vapaa-ajasta? Lammas!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lampailla menee tunteisiin kun jollain on oikeasti vapaata tahtoa..
Olet ihan oikeassa! Noin käy suurimmalle osalle.
Itse olen jo yli 50 v. Kolmen lapsen äiti. Samanlailla itsellekin käynyt. Vasta kun lapset kasvaneet, niin huomannut kuinka tärkeää olisi ollut myös kiinnittää huomiota omiin harrastuksiin ja kasvamiseen aikuisena. Sama työelämässä. Se määritti ihan liian paljon ja liian pitkään omanarvontuntoa.
Omanarvontunto olisi pysynyt hyvänä, jos olisin kiinnittänyt enemmän omiin tarpeisiini huomiota, ihan niinkuin silloin nuorena ennen perhettä ja uraa.
Hienoa, että otit tällaisen näkökulman esiin. On tärkeä muistutus ihmisille, että iloitsisivat myös omasta elämästään ja omista harrastuksistaan, omasta kehityksestään ylipäätään!
Elämä kuluu nopeasti.
Kaikkea hyvää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet 24 eli hyvin nuori, en itse ainakaan edes mieltänyt itseäni aikuiseksi tuossa iässä. Et ole töissä eikä sinulla ole lapsia, joten aiheet eivät sinua kiinnosta, eli melko itsekeskeistä tuokin. Työ ja lasten kanssa oleminen täyttävät ihmisen ajan tietyssä vaiheessa aika kattavasti, mutta sekin on vain yksi vaihe. Joskus ehtii harrastaa, lukea jne. taas sitten enemmän. Ei se ihmistä pysyvästi kavenna, jos lasten ollessa pieniä ei ehdi kiinnostua samoista asioista kuin sinä. Lapset ja työ kuitenkin myös antavat paljon, eikä niitä ole syytä dissata.
En tiedä mitä olet tehnyt 24-vuotiaana, koska 24-vuotias on jo ollut aikuinen 6 vuotta. Olen mieltänyt itseni aikuiseksi 17-vuotiaasta saakka, koska silloin olen muuttanut yksin omilleni ja aloittanut ensimmäisen työni. Olen ollut useassa eri kesätyössä ja juuri päättyi vuoden mittainen osa-aikatyö - joten älä yhtään
Ikä tuo mukanaan sen, etten jaksa valittaa enkä välittää siitä, miksi jotkut käyttäytyvät kuten käyttäytyvät. Antaa ihmisten elää omaa elämään kuten itse parhaaksi kokevat.
Naiset tuovat tätä ajatusta tykö. Paradoksaalisesti heidän kilpailussa voittajalla ei ole mitään omaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet 24 eli hyvin nuori, en itse ainakaan edes mieltänyt itseäni aikuiseksi tuossa iässä. Et ole töissä eikä sinulla ole lapsia, joten aiheet eivät sinua kiinnosta, eli melko itsekeskeistä tuokin. Työ ja lasten kanssa oleminen täyttävät ihmisen ajan tietyssä vaiheessa aika kattavasti, mutta sekin on vain yksi vaihe. Joskus ehtii harrastaa, lukea jne. taas sitten enemmän. Ei se ihmistä pysyvästi kavenna, jos lasten ollessa pieniä ei ehdi kiinnostua samoista asioista kuin sinä. Lapset ja työ kuitenkin myös antavat paljon, eikä niitä ole syytä dissata.
En tiedä mitä olet tehnyt 24-vuotiaana, koska 24-vuotias on jo ollut aikuinen 6 vuotta. Olen mieltänyt itseni aikuiseksi 17-vuotiaasta saakka, koska silloin olen muuttanut yksin omilleni ja aloittanut ensimmäisen työni. Olen ollut useassa eri kesätyössä ja juuri päättyi vuoden mittainen osa-aikatyö - joten älä yhtään
Itse koin vahvasti aikuistuvani lukioiässä. 18-vuotias on täysivaltainen yhteiskunnan jäsen oikeuksineen ja velvollisuuksineen.
24-vuotias on tosiaan ollut jo 6 vuotta aikuinen. Moni on silloin suorittanut korkeakoulututkinnonkin.
Ei lapsettomana nuorena kannata edes yrittää ymmärtää minkälaista elämä ja ajatusmaailma on, kun vähän vanhenee ja olet vastuussa itsesi lisäksi pienistä elämistä. Se on yksinkertaisesti niin kokonaisvaltaista ja erilaista, että sitä ei pysty kokematta käsittämään.
Yhteiskunta puolestaan vaatii toimiakseen aikuisia ihmisiä, ketkä kykenevät kantamaan vastuuta ja uhraamaan osan elämästään työnteolle. Mikäli kaikki tekisivät vain mukavia asioita ja haaveilisivat kaiket päivät, ei kellään olisi mukava olla. Tämän soisi, että myös ne työtä vieroksuvat sisäistäisivät.
Ihmiset tekevät valintoja elämässään. On ihan ok puhua niistä. Sinä voit kertoa omista valinnoistasi ja kiinnostuksen kohteista.
Miksi toisten valinnat ovat Sinun ongelmasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerroppa hyvä ap trolli että mitä muuta siihen pitäisi kuulua kuin lapset ja työ? Sen jälkeen kun on opiskeltu ja valmistuttu on aika MENNÄ TÖIHIN, asettua aloilleen ja perustaa perhe. Siinä vaiheessa nuoruus on ohi, kavereitten kanssa hengailut loppuvat, ja turhat harrastelut on harrasteltu koska kaiken maailman maalaamisille ja karatekursseille ei ole enää sen jälkeen aikaa kun ollaan aikuisia ja käydään töissä. Ja sitten kun ruuhkavuosina on lapsia, niin sitä aikaa kaikelle muulle on vielä vähemmän, niin että hyvä jos ehtii ja jaksaa käydä ruokakaupassa tekemässä pakolliset ostokset tai edes nukkua kunnolla.
Trololoo vaan itsellesi. Eihän kukaan oikeasti voi olla tuollainen lammas?
Mitä lammastelua tuossa nyt on? Jos ajatellaan ihan matemaattisesti, niin työpäivä matkoineen ja lasten päiväkodista hakuineen vie jo vuorokaudesta helpostikin 10 tuntia. Jos ihmisen pitää nukkua 8 tuntia, niin jäljellä on kuusi tuntia aikaa. Aamutoimiin menee helposti lasten kanssa tunti tai puolitoista, kun itsekin pitää valmistautua töihin. Työpäivän jälkeen on pakko tehdä ruokaa, laittaa tiskit, pyykit jne. Välillä pitää käydä kaupassakin. Ja jos lapset on kouluikäisiä ja heitä on usemapia, niin harrastuskuskauksia riittää, läksyissä pitää auttaa, kokeisiin pitää kuulustella. Ja pitäisi kai lasten kanssa joskus ehtiä ihan ollakin. Ei tuosta yhtälöstä vaan jää aikaa filosofisiin keskusteluihin jne.
Alue: Aihe vapaa
"valtaosa vanhemmista jää pysyvästi sellaisiksi että he hukkaavat itsensä siinä muutaman vuosikymmenen aikana kun lapsia kasvattavat."
Ap, tuo on kyllä kukkua. Mun vanhemmilla oli parikymppisestä asti lapsia, nuorin lapsi syntyi kun vanhin jo muutti pois kotoa, eikä kumpikaan ole mihinkään hukanneet itseään. Äitini opiskeli samaan aikaan kun odotti nuorimmaista 35-vuotiaana ja kun lapsi oli pieni opiskelu oli vähän rankkaa kun imetti jne.
Sama juttu minulla, sain esikoisen 20v ja olen sen jälkeen tehnyt vaikka ja mitä, ei minua ole mitenkään kahlinnut se että olen ollut vanhempi. Työ on enemmän kahlitsevaa tottakai koska siellä on pakko olla joka arkipäivä, mutta sekin on ihan normaalia elämää, ei siihen tarvitse mitenkään erityisesti uppoutua, vapaa-aika on vapaa-aikaa.
Samoin nuorempi siskoni opiskeli ammattikorkeassa, ja tekaisi kaksi nuorinta lastaan samaan aikaan, puhuttiin hänen opiskelustaan enemmän kuin lapsista, tai siitä että hän teki välillä töitäkin.