Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi monet ajattelevat että aikuisen elämään kuuluu vain työ ja lapset?
01.01.2024 |
Olen ihmetellyt viime aikoina kuinka monet aloittavat kuulumisten vaihdot tai keskustelut kysymällä "No mitäs töissä?" tai "No, jokos teille on tulossa vauva?" vain siksi, että olen tällä hetkellä työtön, juuri osa-aikaisen työn päättänyt parikymppinen eikä minulla ole lapsia. Puoliso on, mutta emme kumpikaan halua lapsia ja sen olen kaikille kertonut kun ovat kysyneet. Ystävät usein kertovat kuulumisistaan vain työaikatauluistaan, jostain mitä työkaveri on kertonut töissä, milloin seuraava työpäivä on yms. Samalla tavalla he joilla on lapsia, puhuvat vain siitä miten lapsilla menee kun kysyn VANHEMPIEN kuulumisia, kerrotaan mitä lapsi on puuhannut hoidossa, mitä on oppinut, hauskan jutun minkä on kertonut... Ja en voi kuin miettiä, että tätäkö se aikuisten elämä valtaosalle on? Ei mitään omia harrastuksia tai mielenkiinnon kohteita, ei juttuja mistä voisi puhua muiden kanssa (enkä nyt tarkoita niitä töitä, lapsia tai perus arkea) vaan nimenomaan vaikka jotain kirjaa mistä on pitänyt, jostain uudesta harrastuksesta jonka on aloittanut, eläimistä, itseä kiinnostavista uutisista, elokuvista tms.
Ja kyllä, ennen kuin joku tulee pätemään että "sellaista se aikuisten elämä vain on", tiedän että työ ja lapset ovat iso osa elämää - mutta eivät koko elämä. Mutta minua surettaa se, että niin monet eivät tee niiden vuoksi enää asioita mistä pitävät, vaan yrittävät vain selvitä päivästä toiseen. Opiskeluaikoina mentiin ja tehtiin kaikkea kivaa, puhuttiin kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä, tehtiin spontaanisti asioita ja kaikilla tuntui olevan parempi mieliala ja muutenkin kaikki olivat paljon elämänhaluisempia. Nyt muutama vuosi myöhemmin, ja he, joilla on lapsia eivät tee enää mitään. Ovat kotona lasten kanssa tai samaan aikaan töissä, heistä ei koskaan kuulu mitään, he eivät koskaan ehdi tavata, eikä heillä ole enää muuta kerrottavaa, kuin lastensa kuulumiset. Minulla ei ole mitään lapsia vastaan, mutta on uuvuttavaa kun haluaisi tavata ystävää ja kuulla miten hän voi, jonka sijaan saan kuulla pari tuntia siitä milloin vauva on ollut kipeä, milloin hymyili ekan kerran ja miten rankkaa on valvoa. Sama niiden kanssa, joilla on työpaikka, hyvä että saa suunvuoroa kun toinen vaan jauhaa töistä sitä ja tätä ja miten pitkiä vuoroja on, kuinka joku työkaveri on inhottava ja kaikki vihaa hänen käytöstään yms. Minäkin olen ollut useammassa työpaikassa ja opiskellut töiden lomassa, mutta silti minulla oli niin paljon muuta mihin halusin aikani ja energiani käyttää, enkä vapaa-aikaani jauhaa töistä ja opinnoista.
Ehkä minä sitten vain olen erilainen aikuinen, koska en kestäisi viikkoakaan noin tylsää arkea ilman harrastuksiani ja yhteistä aikaa puolisoni kanssa, vaikka hän on töissä niin silti aikaa on. Silloinkin kun minä olin töissä myös, kotiin saapuessa sen voi unohtaa. Alettiin laittaa ruokaa yhdessä, pelattiin pelejä, katsottiin elokuvia, minä teen käsitöitä ja ulkoilen, luen paljon kirjoja yms. enkä vain voi ymmärtää, miten tylsään elämään niin monet tyytyvät. Vai olenko minä ainoa, jolla on luovuutta ja intoa tehdä muutakin kuin vain pyörittää arkea?
N24
Kommentit (90)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset tekevät niitä asioita, joita he luulevat toisten heidän haluavan tekevän.
Ihan sama se lapsettomilla on. Yksi kaveri puhuu vain työstään, toinen vain koirastaan. Yksi vain itsestään. Sekin on raskasta, kun kaikki on vain minä, minä, minä. Yksi tappelee kaikkien ihmisten kanssa eli puhuu vain riidoistaan. Ei aina kuule hirveesti kiinnosta. Jos ihminen on kiva, niin sitä kuuntelee hammasta purren, jos ei, niin ottaa etäisyyttä, kun on muutakin tekemistä.
Itse kuulen mieluusti eri aloilla ja erilaisissa asemissa työskentelevien arkisia työjuttuja. Se mikä on toiselle itsestäänselvää, tylsää ja arkipäiväistä ei tulisi minun tietooni ikinä muuta kautta.
sen sijaan harrastukset ovat mielestäni tylsistä tylsin aihe. Suurin osa tuttavistani harrastaa jonkinnäköistä urheilua. En kerro itse mitä olen tehnyt salilla, ei kiinnosta mieheni pipolätkäkuviot eikä se, paljonko crossfitissä käyvä kaverini kyykkää. Käyn myös musiikkiharrastuksessa, mutta en siitä keksisi puhuttavaa kenenkääb kanssa. Musiikkia harrastamattoman kaverin kanssa en jaksaisi päivitellä jotain itsestäänselvyyttä, aiheesta jotain tietävän kanssa en myöskään keksisi mitään. Haluan harrastaa sitä asiaa, en puhua siitä.
mielenkiinnonkohteistani puhuisin mieluusti, mutta ne ovat niin nieche että tuskin löytyy tästä maasta montaa joka edes tietäisi mistä puhutaan. Ja jälleen kerran, keskustelu aiheesta joka on toiselle vieras ja toiselle tuttu turhauttaa, oli kumpi osapuoli tahansa.
(lapseton 30v)
Lapsiperhe-elämä on pääsääntöisesti aika kurjaa. Mitä vähemmän turvaverkkoja, sitä kurjempaa. Tästä kurjuudesta sitten jaaritellaan ja voivotellaan. Jos joku onnistuu sisällyttämään elämäänsä jotain muutakin sisältöä niin se on ehdottomasti kateuden paikka.
Elämä on nyt tosi kivaa, kun lapset ovat isompia. Pikkulapsiaika oli aivan kidutusta, eikä muita ihmisiä välttämättä jaksanut tavata ja vaikka tapasi, niin piti tosi paljon tsempata ettei hiero kurjaa oloa toisen naamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ne nyt vain veivät pääosan ajastani silloin kun lapset olivat pienempiä. Toki säilytin omia mielenkiinnon kohteitani ja tapasin ystäviäni sen verran kun pystyin. Realiteetit on realiteetteja ja kyllä sen lapsen ympärillä tuleekin pyöriä (oikealla tavalla), jotta siitä kasvaa tervepäinen ihminen. Nyt nuorempikin on jo 17, joten voin esimerkiksi opiskella lisää kiinnostavia asioita ja harrastaa jotain omaa.
Se on ihan ymmärrettävää, pikkulapsiaikana, mutta monella vanhemmalla se jatkuu pidemmälle. Minun ystäväpiirini on laaja, ja osan lapset ovat jo teinejä, mutta silti he huolehtivat lapsistaan kuin he eivät osaisi pestä omia pyykkejään, siivota huoneitaan, laittaa ruokaa tai mennä mopolla/pyörällä harrastuksiinsa. Osa on edelleen "kotiäitejä" vaikka vanhin lapsi on aikuinen, ja nuorin 12. Tuntuu että monen minuus sulaa yhteen vanhemmuuden kanssa, eikä sitten osa
Minulla ei kai sitten ole niin laaja ystäväpiiri, en tunne ketään tuollaista. Ylipäätään ei silloin ruuhkavuosien aikaankaan missään nimessä puheenaiheet pyörineet vain lapsissa ja/tai työssä, vaan pääosin mm. politiikassa. Mutta ehkä se mulla on eri kun olen ollut politiikassa mukana jo siitä asti kun esikoinen oli pieni ja työt ja opiskelut on vaihdelleet, välillä olen ollut työtön, eli aiheet vaihtuu jatkuvasti. Eri ystävien kanssa puhutaan vähän eri aiheista, toisia kiinnostaa puutarhanhoito, toisia ei pätkääkään jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsesi ympärillä sinä pyörit ainakin tuon aloituksen perusteella.
Vastaappa mulle miten se on itsensä ympärillä pyörimistä, että elää elämää josta pitää, on harrastuksia ja nauttii siitä mitä tekee? Se että on vapaa tekemään mitä haluaa? Minulla on iso suku ja aktiivisesti autamme puolisoni kanssa hänen vanhempiaan ja minun mummiani, hoidetaan toisten lemmikkejä yms.
ap
Niin muutkin tekevät. He elävät omaa elämäänsä ja puhuvat siitä, mikä on heille tärkeää.
Koko ajan ei voi nauttia, ja siitäkin pitää uskaltaa puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työ ja lapset ovat ensimmäinen kerros. Niistä on helppo puhua vähän etäisempienkin tuttavien kanssa tai lämmittelynä. Mitä lähempi ihminen on kyseessä, sitä syvemmälle kerroksia yhdessä kuoritaan. Olen viettänyt kaksi päivää hyvien lapsiperheellisten ystävien kanssa. Edellä mainittujen lisäksi puhuimme elämänkatsomuksista, tulevista vaaleista ja ehdokkaista, tulevaisuuden peloista, toiveista ja tavoitteista yksilöllä ja yhteiskunnalla, kielistä ja kulttuureista, Finlandia ehdokkaina olleista kirjoista, kirkon tulevaisuudesta, mielenterveydestä, taiteen tekemisestä, ekologiasta, musiikista ja paljosta muusta.
Lapset ja työ ovat niin iso osa elämää, että olisi outoa sivuuttaa ne täysin ystävien kanssa keskustellessa. Ymmärrettävästi niistä riittää puhuttavaa, mutta niin muistakin aiheista.
Ehkäpä aikuisilla oma elämä kapenee joka tapauksessa ja aihe vain vaihtelee - lapset, lemmikit, työ, politiikka, harrastukset tms. Aika harvassa taitaa olla aikuiset, joiden elämässä tapahtuisi jotain uutta ja jännittävää koko ajan, tai tulisi jotain uusia näkökulmia ja ajateltavaa. Nuorempana sitä oli avoimempi, kun etsi omaa itseään eikä vielä tiennyt mitä haluaa tai mistä tykkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperhe-elämä on pääsääntöisesti aika kurjaa. Mitä vähemmän turvaverkkoja, sitä kurjempaa. Tästä kurjuudesta sitten jaaritellaan ja voivotellaan. Jos joku onnistuu sisällyttämään elämäänsä jotain muutakin sisältöä niin se on ehdottomasti kateuden paikka.
Elämä on nyt tosi kivaa, kun lapset ovat isompia. Pikkulapsiaika oli aivan kidutusta, eikä muita ihmisiä välttämättä jaksanut tavata ja vaikka tapasi, niin piti tosi paljon tsempata ettei hiero kurjaa oloa toisen naamaan.
Miten sen kukin ottaa. Mielestäni lapsiperhe-elämä on pääsääntöisesti mahtavaa ja parasta sen kaikissa vaiheissa.
Et ehkä ymmärrä että monelle ne työt ja lapset on sitä elämää ja mielenkiinnonkohdetta. Minulla ei ole lapsia, mutta ainoat haaveeni ovat aina liittyneet ammattiini joten se että puhun työstäni ei tarkoita että olisin jotenkin ns. kadottanut itseni vaan olen siellä missä haluan.
Lapsien kanssa sama juttu monilla ihmisillä. Se on sitä elämää jota on haluttu ja ainahan se ei ole helppoa tai mukavaa mutta harvat oikeasti arvokkaat asiat elämässä ovat.
Sulla on ihan hyvää pohdintaa ja selkeästi enemmän näkemystä kuin ikäisilläsi keskimäärin, mutta siinä olet nuori ja siinä et osaa olla muuta kuin nuori, että ajattelet löytäneesi jonkun lopullisen totuuden. Sama kelaa me ollaan kaikki jossain määrin pyöritelty, mutta totuus on että ikä muuttaa meitä kaikkia ja arvojamme, ja sitä mistä nautimme. Ei välttämättä samanlaisiksi kuin muilla, mutta eri ihmisiä me kaikki olemme 35 kuin 24- vuotiaina. Hyvä niin ja sinun kuuluukin olla tuollainen kuin nyt olet. Neuvoisin että älä silti ala ylimieliseksi, ei kukaan kauaa jaksa ihmistä joka ajattelee elävänsä parempaa ja oikeampaa elämää kuin muut, varsinkin jos muilla ei ole elämässään mitään valittamista vaan se on just sitä mitä ovat halunneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämäni muodostui tosi tylsäksi juuri kaksivitosena. Tein paljon kaikkea, luin, maalasin, tuunasin kaikenlaista, tein käsitöitä, mutta tuntui siltä, ettei tämä ole minua varten. Mentiin sitten naimisiin ja saatiin pari lasta. Elämässä oli jälleen sisältöä ja mielekkyyttä. Lapset ovat jo aikuisia ja nyt minulla on taas aikaa tehdä kaikkea mistä pidän. Sitäkin osaa arvostaa ihan eri tavalla nyt.
Etsi parempia ystäviä. Tavikset on taviksia. Jos olet luova ihminen pikku paikkakunnalla on vaikeaa löytää samanhenkisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset nyt vaan ovat vanhemmille se erityinen oma mielenkiinnon kohde. Eikä pieniä lapsia voi laittaa syrjään siksi aikaa että äiti lukee kirjan ja harrastelija kaikenlaista kivaa töiden jälkeen.
Pikkulapsiaika on lyhyt. Se menee nopeasti ohi. Ystävien pitää vaan pystyä sietämään se, että ne lapset ja heidän hyvinvointinsa ovat vanhemmille ensiarvoisen tärkeitä.
Mutta kyllä se omakin aika koittaa kunhan sille löytyy tilaa ja energiaa.
Vierailija kirjoitti:
Et ehkä ymmärrä että monelle ne työt ja lapset on sitä elämää ja mielenkiinnonkohdetta. Minulla ei ole lapsia, mutta ainoat haaveeni ovat aina liittyneet ammattiini joten se että puhun työstäni ei tarkoita että olisin jotenkin ns. kadottanut itseni vaan olen siellä missä haluan.
Lapsien kanssa sama juttu monilla ihmisillä. Se on sitä elämää jota on haluttu ja ainahan se ei ole helppoa tai mukavaa mutta harvat oikeasti arvokkaat asiat elämässä ovat.
Sulla on ihan hyvää pohdintaa ja selkeästi enemmän näkemystä kuin ikäisilläsi keskimäärin, mutta siinä olet nuori ja siinä et osaa olla muuta kuin nuori, että ajattelet löytäneesi jonkun lopullisen totuuden. Sama kelaa me ollaan kaikki jossain määrin pyöritelty, mutta totuus on että ikä muuttaa meitä kaikkia ja arvojamme, ja sitä mistä nautimme. Ei välttämättä samanlaisiksi kuin muilla, mutta eri ihmisiä me kaikki olemme 35 kuin 24- vuotiaina. Hyvä niin ja sinun
En ole missään vaiheessa väittänyt, että olen löytänyt jonkun "lopullisen totuuden". Maailma kiehtoo minua valtavasti ja minulla on jatkuvasti uusia näkemyksiä ja unelmia, harrastuksia ja asioita joista innostun. Keskusteluni tarkoitus oli nimenomaan kysyä sitä, miksi kaltaiseni aikuiset ovat niin harvassa. Tykkäsi lapsista tai työstään, ei sillä ole väliä - vaan sillä etteivät ihmiset kyllästy samaan tylsään arkeen ja halua enempää kuin työpaikan ja lapsia. En ole myöskään koskaan ollut ylimielinen tai väittänyt elämäni olevan parempaa, ja tiedän että mitä vanhemmaksi kasvan sitä mukaa ajatusmaailmani ja arkenikin muuttuu.
Jos keot tällä tavalla erilaiset ajatukset ylimielisenä, se minusta kertoo siitä että olet epävarma omasta elämästäsi ja siksi koet kaltaiseni ihmiset uhkana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ehkä ymmärrä että monelle ne työt ja lapset on sitä elämää ja mielenkiinnonkohdetta. Minulla ei ole lapsia, mutta ainoat haaveeni ovat aina liittyneet ammattiini joten se että puhun työstäni ei tarkoita että olisin jotenkin ns. kadottanut itseni vaan olen siellä missä haluan.
Lapsien kanssa sama juttu monilla ihmisillä. Se on sitä elämää jota on haluttu ja ainahan se ei ole helppoa tai mukavaa mutta harvat oikeasti arvokkaat asiat elämässä ovat.
Sulla on ihan hyvää pohdintaa ja selkeästi enemmän näkemystä kuin ikäisilläsi keskimäärin, mutta siinä olet nuori ja siinä et osaa olla muuta kuin nuori, että ajattelet löytäneesi jonkun lopullisen totuuden. Sama kelaa me ollaan kaikki jossain määrin pyöritelty, mutta totuus on että ikä muuttaa meitä kaikkia ja arvojamme, ja sitä mistä nautimme. Ei välttämättä samanlaisiksi kuin muilla, mutta eri ihmisiä me kaik
Et ole uhka. Olet vain rasittava.
Vierailija kirjoitti:
Katsos, ihmiset aikuistuvat. Odotapa 10 vuotta ja huomaat muutoksia myös omassa ajattelussasi ja arvomaailmassasi.
Silloin parikymppisenä olin itsekin kiinnostunut vain seuraavan vkonlopun tahmaisista bileistä ja tein töitä ostaakseni nahkaisen olkalaukun.
Kyse ei ole aikuistumisesta vaan vauvaantumisesta. Vauvaantuneilla elämä alkaa usein pyöriä uuden organismin ympärillä ja jutut ovat sen mukaiset. Lapsettomilla ihmisen ydin pysyy, mutta matkaan tulee elämään liittyviä oppeja kuten se, että kaikkea ilmaista viinaa ei tarvitse juoda.
Mammoilla ei ole muuta elämää kuin lapset, etsi parempia ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet 24 eli hyvin nuori, en itse ainakaan edes mieltänyt itseäni aikuiseksi tuossa iässä. Et ole töissä eikä sinulla ole lapsia, joten aiheet eivät sinua kiinnosta, eli melko itsekeskeistä tuokin. Työ ja lasten kanssa oleminen täyttävät ihmisen ajan tietyssä vaiheessa aika kattavasti, mutta sekin on vain yksi vaihe. Joskus ehtii harrastaa, lukea jne. taas sitten enemmän. Ei se ihmistä pysyvästi kavenna, jos lasten ollessa pieniä ei ehdi kiinnostua samoista asioista kuin sinä. Lapset ja työ kuitenkin myös antavat paljon, eikä niitä ole syytä dissata.
Ihan itse valittua p'skaa sellainen vaihe. Kakaroita ei tarvitse tehdä. Työlle ei tarvitse uhrata koko elämäänsä.
Kuka tätäkin alapeukuttaa? Katkerat orjina raatavat mammat? XD Ihan oikeasti: omaa tyhmyyttänne.
Alue: Aihe vapaa
Niin, ei niitä suotta kutsuta ruuhkavuosiksi. Ne helpottavat lasten kasvaessa, ja sitten on taas aikaa kaikille niille asioille, joista nauttii. Mulla on yksi aikuinen lapsi ja yksi ystävä yli 40 vuoden takaa, joka sai omansa yli 10 v myöhemmin. Ei meistä kumpikaan ole persoonaltaan muuttunut, vaikka vuorotellen oli vuosikaudet vähän kiire ja sen myötä puheenaiheet vähissä. Väliaikaista kaikki on vaan, lapsiperhevuodetkin.