Voiko mt-ongelmaisia ja vaikkapa päihdeongelmaisia henkilöitä oikeasti määräänsä enempää auttaa?
Usein sanotaan, että hoitoa on hankala saada jos on mt-ongelmaa tai päihderiippuvuutta. Tässä kohtaa silti kysyn, että mikä on yhteiskunnalle realismia? Jos meillä on esim puoli miljoonaa mt-ongelmaista tai päihderiippuvaista, niin onhan se sanomattakin selvää, ettei yhteiskunnalla ole mitään mahdollisuuksia resurssien puolesta tällaisesta ikinä selvitä. Missä kohtaa on oikeus ruveta vaatimaan yksilön vastuuta itsestään ja milloin taas voi syyttää yhteiskuntaa kylmästä toiminnasta? Tässä kohtaa monia ohjaa tunneajattelu ja se jo valmiiksi pilaakin rationaalisen järjen keskustelua aiheesta, mutta kuten todettua, onhan se selvää, ettei yhteiskunta voi hoitaa kaikkia tapauksia kun niitä on satojatuhansia.
Kommentit (90)
Tämähän se on taustalla, eli ei oteta vastuuta itsestä tai omasta voinnista missään vaiheessa. Syytetään vaan "mielenterveyspalveluiden" puutteesta oman elämäntyylin aiheuttamia ongelmia. Ihan käytännönesimerkki: kannabiksen käyttö johtaa siihen alttiuden omaavilla henkilöillä psykoosiin, mutta otetaan silti se riski ja itketään huonoa lapsuutta. Minulla oli tosi huono lapsuus, isä riehui kännissä, telkkari ikkunan läpi jouluaattona yms. menoa jatkuvasti mutta en lähtenyt uhriutumaan ja vaipumaan huumeiden maailmaan vaan käsittelin nuo asiat ja olen nyt tasapainoinen normaalielämää elävä aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia ei voi auttaa, se on fakta! Toivottavasti kaverini ei kuulu em. oorukkaan. Alan olla vain huolissani. Takana avo/ yksityislääkäri /perheen tuki - erikoissairaanhoitoa- sairaala - avo- tuettua, yks. Lääkäri.ä ja perheen tuki joka vaiheessa. Mutta ei vaan helpota.
Kuuluu samaan porukkaan, valitettavasti.
Kaveri päihteetön, mutta ajattelen, et odottaa kuuta taivaalta. Mihin tämä sitten päätyy, kai ymmärtää jossain vaiheessa, et itsekin pitää muuttaa ajattelua ym. Haluaa apua.
Perhekään ei aina paras tuki. Kun sairaan ihmisen leikkiin lähtee, siitä on vaikea päästä ulos. Ensin tarkoitetaan hyvää, mutta kun mikään ei riitä..
Olen joskus tännekin kirjoittanut ihan realismina, että jonku päihteidenkäyttäjän kuolema pitäisi nähdä helpotuksena. Vanhemmat ovat surun murtamia, ymmärrän, mutta jos 3-kymppistä on yritetty hoitaa moneen kertaan ja aina ratkennut niin ei se viimeinen hoito olisi ratkaissut mitään. Aivot on jo juotu ja/tai narkattu, mitään työtä tuskin enää saa.
Siellä on pohjalla joku ongelma johon päihdettä on käytetty ja sillä päihteellä pilattu loput.
Päihderiippuvaisista on pidettävä kumminkin huolta, vaikka hoito ei tehoaisi. Ensisijaisesti lähtisin laajentamaan hoitokeinovalikoimaa. Selvästi siellä pitäisi olla enemmän vaihtoehtoja, koska ihmiset ovat erilaisia.
Päihderiippuvaista itsekkäämpää ihmistä saa etsiä. Suku on iso ja isoon sukuun mahtuu kaikenlaisia ihmisiä.
Älkää ikinä yrittäkö auttaa päihderiipuvaista. He haluavat vain hyötyä teistä. Parhaiten sen näkee, kun katsoo sivusta kuinka he käyttävät auttajia hyväkseen.
Vierailija kirjoitti:
Tämähän se on taustalla, eli ei oteta vastuuta itsestä tai omasta voinnista missään vaiheessa. Syytetään vaan "mielenterveyspalveluiden" puutteesta oman elämäntyylin aiheuttamia ongelmia. Ihan käytännönesimerkki: kannabiksen käyttö johtaa siihen alttiuden omaavilla henkilöillä psykoosiin, mutta otetaan silti se riski ja itketään huonoa lapsuutta. Minulla oli tosi huono lapsuus, isä riehui kännissä, telkkari ikkunan läpi jouluaattona yms. menoa jatkuvasti mutta en lähtenyt uhriutumaan ja vaipumaan huumeiden maailmaan vaan käsittelin nuo asiat ja olen nyt tasapainoinen normaalielämää elävä aikuinen.
Eli mielestäsi kaikki mt-ongelmaiset on jonkun sortin päihderiippuvaisia ja ongelma täten helposti ratkaistavissa, kunhan lopettaa päihteet?
Vierailija kirjoitti:
Olen joskus tännekin kirjoittanut ihan realismina, että jonku päihteidenkäyttäjän kuolema pitäisi nähdä helpotuksena. Vanhemmat ovat surun murtamia, ymmärrän, mutta jos 3-kymppistä on yritetty hoitaa moneen kertaan ja aina ratkennut niin ei se viimeinen hoito olisi ratkaissut mitään. Aivot on jo juotu ja/tai narkattu, mitään työtä tuskin enää saa.
Siellä on pohjalla joku ongelma johon päihdettä on käytetty ja sillä päihteellä pilattu loput.
Ongelmaan pitäisi tarttua silloin kun hlö tuntee tarvetta juoda ongelmaan. Tarvitaan resursseja juuri tuohon vaiheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämähän se on taustalla, eli ei oteta vastuuta itsestä tai omasta voinnista missään vaiheessa. Syytetään vaan "mielenterveyspalveluiden" puutteesta oman elämäntyylin aiheuttamia ongelmia. Ihan käytännönesimerkki: kannabiksen käyttö johtaa siihen alttiuden omaavilla henkilöillä psykoosiin, mutta otetaan silti se riski ja itketään huonoa lapsuutta. Minulla oli tosi huono lapsuus, isä riehui kännissä, telkkari ikkunan läpi jouluaattona yms. menoa jatkuvasti mutta en lähtenyt uhriutumaan ja vaipumaan huumeiden maailmaan vaan käsittelin nuo asiat ja olen nyt tasapainoinen normaalielämää elävä aikuinen.
Eli mielestäsi kaikki mt-ongelmaiset on jonkun sortin päihderiippuvaisia ja ongelma täten helposti ratkaistavissa, kunhan lopettaa päihteet?
Olen sitä mieltä että sinun pitää lukea kommentit ja ajatella 10 sekuntia ennenkuin kommentoit.
Olen ollut alkoholisti 11 vuotiaasta lähtien ja nykyään syön useampaa eri masennuslääkettä. Huimausaineitakin on mennyt.
Olen sitä mieltä että apua pitäisi antaa heille, kenellä on motivaatiota sen vastaanottamiseen. Väkisin ei kannata.
Muut voitaisiin laittaa vaikka sataman rantamuurille riviin seisomaan ja työntää mereen.
M41
Päihderiippuvuus eri sairaus kuin puhdas mt. Mt kaverista huolissani, ei vielä mikään vanha, mutta luulee et apu tulisi valmiina tarjottimella. Itse olen puhunut oma-avusta... Kohta 2 vuotta, ei tartu ajatukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämähän se on taustalla, eli ei oteta vastuuta itsestä tai omasta voinnista missään vaiheessa. Syytetään vaan "mielenterveyspalveluiden" puutteesta oman elämäntyylin aiheuttamia ongelmia. Ihan käytännönesimerkki: kannabiksen käyttö johtaa siihen alttiuden omaavilla henkilöillä psykoosiin, mutta otetaan silti se riski ja itketään huonoa lapsuutta. Minulla oli tosi huono lapsuus, isä riehui kännissä, telkkari ikkunan läpi jouluaattona yms. menoa jatkuvasti mutta en lähtenyt uhriutumaan ja vaipumaan huumeiden maailmaan vaan käsittelin nuo asiat ja olen nyt tasapainoinen normaalielämää elävä aikuinen.
Eli mielestäsi kaikki mt-ongelmaiset on jonkun sortin päihderiippuvaisia ja ongelma täten helposti ratkaistavissa, kunhan lopettaa päihteet?
Kaikki mt ongelmaiset eivät ole päihderiippuvaisia, mutta kaikki päihderiippuvaiset ovat mt ongelmaisia.
Valtaosa mt ongelmista poistuu itsestään kun lopettaa päihteet.
Joissain tapauksissa paras lääke olisi n. 8 grammaa lyijyä/nikkeliä, niskan kautta nautittuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämähän se on taustalla, eli ei oteta vastuuta itsestä tai omasta voinnista missään vaiheessa. Syytetään vaan "mielenterveyspalveluiden" puutteesta oman elämäntyylin aiheuttamia ongelmia. Ihan käytännönesimerkki: kannabiksen käyttö johtaa siihen alttiuden omaavilla henkilöillä psykoosiin, mutta otetaan silti se riski ja itketään huonoa lapsuutta. Minulla oli tosi huono lapsuus, isä riehui kännissä, telkkari ikkunan läpi jouluaattona yms. menoa jatkuvasti mutta en lähtenyt uhriutumaan ja vaipumaan huumeiden maailmaan vaan käsittelin nuo asiat ja olen nyt tasapainoinen normaalielämää elävä aikuinen.
Eli mielestäsi kaikki mt-ongelmaiset on jonkun sortin päihderiippuvaisia ja ongelma täten helposti ratkaistavissa, kunhan lopettaa päihteet?
Olen sitä mieltä että sinun pitää lukea kommentit ja ajate
Hae apua. Käsittele asiat. Muuta ei osata hokea ja tuo kuitenkin ilmeisesti jotenkin maagisesti ratkaisee kaikki ongelmat. Olitko itse koskaan edes vakavasti masentunut isäsi riehumisesta, vai oliko asian käsittely ehkä sitä ettet vain noteerannut koko asiaa ja häivyit kuvioista mahdollisimman pian. Kun painotit sitä ettet ainakaan huumeita alkanut käyttämään. Aivan kuin se olisi joku ainut keino miten se olisi voinut mennä.
Vierailija kirjoitti:
Itse kärsin parhaillaan mt-ongelmista ja on kehoitettu hakemaan apua. Koen kuitenkin että tarjotusta avusta ei ole apua ja sen hakeminen tuntuu siksi vastenmieliseltä. Ainut toimiva ratkaisu tuntuu nyt olevan erakoituminen, omassa rauhassa ainakin saa mieli levätä ja tuntuu että ne mt-ongelmat tulee muista ihmisistä.
Pelkkä jutustelu ja lääkkeet eivät useinkaan auta, mutta se on ainoa mitä tarjotaan. Itse olisin hyötynyt aikoinaan sähköhoidosta, mutta ei kuulunut kuulemma mikään muu psyk.polin keinovalikoimaan kuin joka toinen viikko tyhjän jauhaminen psyk.sh:n tai psykologin kanssa ja lisäksi lääkkeet. Se ei siis ole millään tavoin terapiaan verrattavaa vaan usein melko turhaa jutustelua. Muuta oli ihan turha edes yrittää ehdottaa.
Samoin huonoa eli masentavaa ja ahdistavaa tilannetta ylläpitäviin juurisyihin ei kukaan ollut halukas puuttumaan ja siis oikeasti auttamaan. Ex sai huoltokiusata, sillä siihen puuttuminen ei kuulunut kenenkään PERHEPALVELUITA tarjoavan sos.yksikön vastuulle...Ratkaisuksi tarjottiin, että minä voin käydä keskustelemassa asiasta! Samaa tarjottiin ratkaisuksi Kelan mielivaltaisiin hylsyihin tyky-selvitysten ja lukuisien B-todistusten jälkeen. Köyhyysloukkuun ja puuttuviin kenkiin tarjottiin taas - mitäpä muutakaan kuin keskusteluapua. Tätä se oikeasti on, joten painukaa nyt vttuun mussuttamasta miten ihmisiä ei muka pystytä auttamaan ja että he eivät viitsi itse tehdä mitään ja pälä pälä pälä. Tämä siis yleisesti, ei vain sulle.
Vierailija kirjoitti:
Tämähän se on taustalla, eli ei oteta vastuuta itsestä tai omasta voinnista missään vaiheessa. Syytetään vaan "mielenterveyspalveluiden" puutteesta oman elämäntyylin aiheuttamia ongelmia. Ihan käytännönesimerkki: kannabiksen käyttö johtaa siihen alttiuden omaavilla henkilöillä psykoosiin, mutta otetaan silti se riski ja itketään huonoa lapsuutta. Minulla oli tosi huono lapsuus, isä riehui kännissä, telkkari ikkunan läpi jouluaattona yms. menoa jatkuvasti mutta en lähtenyt uhriutumaan ja vaipumaan huumeiden maailmaan vaan käsittelin nuo asiat ja olen nyt tasapainoinen normaalielämää elävä aikuinen.
Olet oivaltanut jotain, jotka kaikki ei oivalla ikinä. Otat vastuun omasta elämästä. Avun saaminen pitää olla olla mahdollista, mutta ei se hoitaja/lääkäri voi sitä muutosta tehdä vaan itsensä se lopulta on vastuu omasta elämästä otettava. Kaikkea hyvää elämällesi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämähän se on taustalla, eli ei oteta vastuuta itsestä tai omasta voinnista missään vaiheessa. Syytetään vaan "mielenterveyspalveluiden" puutteesta oman elämäntyylin aiheuttamia ongelmia. Ihan käytännönesimerkki: kannabiksen käyttö johtaa siihen alttiuden omaavilla henkilöillä psykoosiin, mutta otetaan silti se riski ja itketään huonoa lapsuutta. Minulla oli tosi huono lapsuus, isä riehui kännissä, telkkari ikkunan läpi jouluaattona yms. menoa jatkuvasti mutta en lähtenyt uhriutumaan ja vaipumaan huumeiden maailmaan vaan käsittelin nuo asiat ja olen nyt tasapainoinen normaalielämää elävä aikuinen.
Eli mielestäsi kaikki mt-ongelmaiset on jonkun sortin päihderiippuvaisia ja ongelma täten helposti ratkaistavissa, kunhan lopettaa päihteet?
Kaikki mt ongelmaiset eivät ole päihderiippuvaisia, mutta kai
Joo hieno letkautus tuokin, paitsi ettei toimi niillä jotka ei käytä päihteitä ja kamppailevat ongelmineen "muuten vaan".