Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se velvollisuus auttaa ja hoitaa loppuu kun lapsuus loppuu. Sitten lopulta roolit kääntyvät, vanhempi alkaa olla se joka tarvitsee apua.

Eikä tosiaan ole velvollisuutta kuunnella aikuisen perseilyä loputtomiin. Lapsen pitää kasvaa tasaveroiseksi aikuiseksi, ei kiukutella kuin teini loputtomiin.

Joskus parasta kaikille on katkaista välit, eihän kaikki muutkaan aikuiset tule toimeen keskenään. Ei siinä tarvitse mitään syyllisiä määrittää.

Ilman muuta on parasta katkaista välit, jos ei kertakaikkiaan toimeen tulla eikä puolin ja toisin haluta tulla vastaan.

Täällä vaan oli aika paljon äitejä, joiden mielestä lapsi ei saisi tällä tavoin itsenäistyä.

Terveeseen itsenäistymiseen ei koskaan, ei ikinä, ei milloinkaan kuulu välien katkaiseminen. 

Sairaiden vanhempien kanssa ei terve itsenäistyminen onnistukaan. Terveet vanhemmat tukevat lastensa itsenäistymistä ja kestävät päästää lopulta irti ja lapsen maailmaan. Sairaat pyrkivät pitämään kontrollinsa alaisena ja syyllistävät lasta heidän hylkäämisestään. Ei lapsen tietenkään pitäisi joutua vanhempiaan "hylkäämään", mutta jos ei muuten pääse elämään omaa aikuista elämäänsä, ei siinä muutakaan voi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saman perheen lapsia ei koskaan kohdella samoin. Eikä edes rakasteta yhtä paljon.

Kyllä kohdellaan ja rakastetaan. 

Jep, tähän ainakin normaalit vanhemmat pyrkii. Tietenkin jokainen lapsi on erilainen, joten tilanteissa pitääkin kohdella eri tavoilla. Esim. itse ollaan tsempattu kympin tyttöä relaamaan, tyyliin luvattu kymmenen euroa huonosta numerosta edes joskus, ja laiskaa veljeään ollaan tsempattu lukemaan kokeeseen, luvattu kymppi jos saa kasin. Hyvä vanhempi ottaa lapsen eri tilanteet ja temperamentit huomioon, ja mukauttaa käytöstään senkin mukaan. Joku lapsi tarvitsee ulkoapäin tiukemmat rajat kuin toinen, jolla ne rajat on liiankin tiukat ihan omasta takaa, jnpp. 

Mutta jokaista rakastetaan yhtä paljon, tietenkin <3

&nbsp

Olettehan jo muistaneet tehdä testamentin, jolla koko omaisuus menee tämän huonosti suoriutuvan hyväksi... sellainen äiteen pikku nuppu ressukka <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin olen antanut äidilleni anteeksi mutta se ei tarkoita sitä että haluan voida jatkuvasti huonosti hänen lähellään. 

Rajaaminen on tärkeää.

Onnistuminen vaatii sen, että vastapuoli ymmärtää rajan käsitteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saman perheen lapsia ei koskaan kohdella samoin. Eikä edes rakasteta yhtä paljon.

Kyllä kohdellaan ja rakastetaan. 

Jep, tähän ainakin normaalit vanhemmat pyrkii. Tietenkin jokainen lapsi on erilainen, joten tilanteissa pitääkin kohdella eri tavoilla. Esim. itse ollaan tsempattu kympin tyttöä relaamaan, tyyliin luvattu kymmenen euroa huonosta numerosta edes joskus, ja laiskaa veljeään ollaan tsempattu lukemaan kokeeseen, luvattu kymppi jos saa kasin. Hyvä vanhempi ottaa lapsen eri tilanteet ja temperamentit huomioon, ja mukauttaa käytöstään senkin mukaan. Joku lapsi tarvitsee ulkoapäin tiukemmat rajat kuin toinen, jolla ne rajat on liiankin tiukat ihan omasta takaa, jnpp. 

Mutta jokaista rakastetaan yhtä paljon, tietenkin <3

&nbsp

Ja tuosta se hyvin suoriutunut lapsi voisi 30 v myöhemmin voisi syyttää teitä narsisteiksi, jotka suosivat yhtä lasta. Olisiko siinä mitään järkeä?

Äitimyytti elää ja hengittää. Mutta ilmeisesti myös lapsimyytti? 

On myös lapsia, jotka syntyy häiriintyneinä. Nämä piirteet näkyy esimerkiksi valehteluna, aggressiivisuutena, kiusataan pienempiä sisaruksia, ollaan kateellisia, joudutaan ongelmiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini oli vähän kuin Scarlett OHara. Kun tarpeeksi paljon prseili tarpeeksi kauan, niin lopulta Rhettin rakkaus kuoli. Nyt hänen sitten pitää jatkaa elämäänsä ilman minua.

Kuka vertaa äitiään rakastettuun?

Itse asiassa aika monesti mielisairas äiti, ilmeisesti etenkin yksinhuoltajat, käyttäytyvät kuin lapsi olisi hänen kumppaninsa. Sulupuolella ei ole väliä. On jopa mustasukkainen, ihan samat käytösmallit kuin mitä parisuhteessa mutta vain platonisena. Tälle tulee varmasti alanuolia, mutta pitää ihan paikkansa.

Hyvin harvoin.

Tiedät mistä? Äiti pyrkii alitajuisesti täyttämään perherooleja ja mt-ongelmaisilla on erityisesti vaikeuksia jäsenn

On todella tavallista, että narsistimiehen elämän nainen ja "vaimo" on sen oikean vaimon sijaan äiti. Eivät he itse näe tässä mitään ongelmaa, se äiti tai se mies. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saman perheen lapsia ei koskaan kohdella samoin. Eikä edes rakasteta yhtä paljon.

Kyllä kohdellaan ja rakastetaan. 

Jep, tähän ainakin normaalit vanhemmat pyrkii. Tietenkin jokainen lapsi on erilainen, joten tilanteissa pitääkin kohdella eri tavoilla. Esim. itse ollaan tsempattu kympin tyttöä relaamaan, tyyliin luvattu kymmenen euroa huonosta numerosta edes joskus, ja laiskaa veljeään ollaan tsempattu lukemaan kokeeseen, luvattu kymppi jos saa kasin. Hyvä vanhempi ottaa lapsen eri tilanteet ja temperamentit huomioon, ja mukauttaa käytöstään senkin mukaan. Joku lapsi tarvitsee ulkoapäin tiukemmat rajat kuin toinen, jolla ne rajat on liiankin tiukat ihan omasta takaa, jnpp. 

Mutta jokaista rakastetaan yhtä paljon, tietenkin <3

&nbsp

Me kyllä maksettiin hyvin suoriutuvallekin joskus, mut tosiaan harvoin, ja sit pikemmin siitä harvinaisesta seiskasta :D Hän sai kannuksensa lukuisten stipendien muodossa, eikä ole -ainakaan myöntänyt- kokeneensa vääryyttä, vaan ymmärtää et rahat ois loppuneet jos oltais joka kympistä maksettu joka vuosi, ka kun oli 9.8 vielä lukiossakin... 

Ei muuten mitään vikaa, mutta kun stressasi itsensä henkihieveriin, vaikka puhuttiin asiasta ihan todella paljon. Ja vaikka meillä ei ole ollenkaan suorituskeskeiset arvot vaan päinvastoin. Onneksi hän on nyt yliopistossa aidosti oppinut ottamaan rennommin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saman perheen lapsia ei koskaan kohdella samoin. Eikä edes rakasteta yhtä paljon.

Kyllä kohdellaan ja rakastetaan. 

Jep, tähän ainakin normaalit vanhemmat pyrkii. Tietenkin jokainen lapsi on erilainen, joten tilanteissa pitääkin kohdella eri tavoilla. Esim. itse ollaan tsempattu kympin tyttöä relaamaan, tyyliin luvattu kymmenen euroa huonosta numerosta edes joskus, ja laiskaa veljeään ollaan tsempattu lukemaan kokeeseen, luvattu kymppi jos saa kasin. Hyvä vanhempi ottaa lapsen eri tilanteet ja temperamentit huomioon, ja mukauttaa käytöstään senkin mukaan. Joku lapsi tarvitsee ulkoapäin tiukemmat rajat kuin toinen, jolla ne rajat on liiankin tiukat ihan omasta takaa, jnpp. 

Mutta jokaista rakas

Älä huoli Sini, ei sillä mitään rahaa ole. Kaikki meni nigerialaiselle prinssille. Ei kukaan mitään ole saamassa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä vanhempien kanssa kokonaan välien katkaisu on varmaan joskus välttämätöntä, jos on jatkuvaa väärinkohtelua ym.eikä saa muuten pidettyä rajoja. 

Ei kuitenkaan kevyin perustein, koska tämä ei ole mikätahansa ihmissuhde vaan oman elämän ja kasvun kannalta tärkeä suhde. Siinä jää yksi oman elämän kehitystehtävä saavuttamatta.

Minusta nämä asialla tässä ketjussa lesoavat ja kauheaa kieltä käyttävät ovat epätasapainoisia ihmisiä ja he jakavat vaarallisia ohjeita muille.

Olen pääosin samaa mieltä, mutta että yksi oman elämän kehitystehtävä saavuttamatta? En minä voi äitiäni kehittää, ja kyllä minä sanoisin että viimeistään viisikymppisenä ne omat kehitystehtävät lapsen roolissa alkavat olla saavutettuja. 

En minä ajatteele enkä sanonut että pitäisi elää tiivistä elämää äitinsä kanssa. 

Päinvastoin, aikuinen pystyy jo rajaamaan suhteensa vanhempiinsa. 

Sensijaan ei kannata kokonaan katkoa välejä, jos se on mahdollista. Ihan oman itsensä vuoksi.

Lainaus:

En vakuuttunut. Mikä ihmeen suorittaminen? Onko suorittamista onnistua elämässä, saada kiva ammatti, koti, harrastuksia, perhe jne? Ihan nurinkurinen ajatus.

 

Kommentti:

Tämä on myös tärkeä huomio. Olen vältellyt terapiaa muun muassa siksi, että on aika yleinen narratiivi terapian myötä kokea jonkunlainen ihanan tervehdyttävä ja välttämätön romahdus, jonka myötä menetetään esimerkiksi työ ja toimeentulo pitkäksi aikaa, jopa lopullisesti. Aletaan etsiä helpostusta omaan oloon ja elämään heittämällä pois ehkä myös parisuhde - eroaminenhan on sosiaalisesti hirveän kannustettu ratkaisu, toisin kuin etäisyyden ottaminen dysfunktionaaliseen lapsuudenperheeseen keski-iässä.

Tuo aikaisempi viesti, missä joku kertoi menneensä terapiaan oman ja lapsen sairastumisen sekä vanhempien kuoleman vuoksi ja terapeutin tarttuneen voimalla heti parisuhteeseen olettaen vian olevan siinä, on kuvaava.

Ilmeisesti osa terapeuteista ohjaa potilaansa elämää kohti tämmöisiä käänteentekeviä episodeja. Itselläni on ehjä ja onnellinen oma perhe, hyvä arvostettu ammatti ja korkeat tulot. Ei ole enää hirveän pitkää aikaa siihen, että voin jäädä hyvässä järjestyksessä riittävän hyvälle eläkkeelle, jos en nyt mene kokemaan mitään tervehdyttäviä romahduksia. Niinpä olen vaan pragmaattisesti karsinut elämästä pois kuormittavia asioita ja lisännyt hyviä ja palauttavia asioita. 

Jos lapsessa on valmistusvirhe niin tietenkin se on vanhempien vika. Ehkä ollut väärä asento tehdessä tai kusta lirahtanut sekaan.

Vierailija kirjoitti:

Äitisuhde on ihan eri kuin rakkaussuhde. Ensinnäkin ilman sitä äitiä ei olisi sinua. Jos vihaa äitiään, niin vihaa vähän niinkuin itseäänkin? Tätäkin syytä pohtia.. Ehkä kiitollisuutta voi lähteä hakemaan sitä kautta? Sain tämän elämän.

Tuo kai vanhempien kaltoinkohtelussa on yksi vaikeimpia asioita; jos edes oma vanhempi ei rakasta ja välitä niin olenko rakkauden arvoinen edes? Eli kyllä, monet vihaavat itseään, pitkään. Mutta koska sai tämän elämän, voi oppia itse rakastamaan itseään ja luopua vanhempien uskottavasta sabotaasista, arvottomuuden kokemuksesta. Ja kiitollisuuden voi näyttää siten, että elää itsestään välittäen ja itseään sabotaasilta suojaten. Valoon päin!

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoitit tuolla "sivumennen sanottuna" lapsikaan ei ole täydellinen? Miksi se pitäisi sanoa sivumennen? Jokainen tietää ettei kukaan ole täydellinen. Tuollainen omaa hyvyyttä alleviivaava sivumennen- kommentti soittaa vähän hälytyskelloja.

Tämä. Miksi tartutaan johonkin sanontaan sivumennen? Eihän voida tietää mitä kirjoittaja sillä tarkoitti. Miten siinä omaa hyvyyttä alleviivataan? Ei ole ihme jos tulee väärinkäsityksiä kun jonkun yhteen sanaan tartutaan. Hälytyskelloja soittaa tuo vastaajan kommentti. Ohis. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin olen antanut äidilleni anteeksi mutta se ei tarkoita sitä että haluan voida jatkuvasti huonosti hänen lähellään. 

Rajaaminen on tärkeää.

Onnistuminen vaatii sen, että vastapuoli ymmärtää rajan käsitteen.

Raja laitetaan niin, että se toimii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin olen antanut äidilleni anteeksi mutta se ei tarkoita sitä että haluan voida jatkuvasti huonosti hänen lähellään. 

Rajaaminen on tärkeää.

Ja joskus se raja on no contact. Vaikka minun äiti on toistaiseksi onnistunut joten kuten noudattamaan asettamaani rajaa, että en suostu vatvomaan 40 vuotta sitten tapahtuneita vääryyksiä heidän parisuhteessaan, niin ihan vain jo pelkkä henkinen ilmapiiri ja 24/7 miinakentällä kävely on raskasta vaikka miina ei juuri silloin laukeaisikaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisenä kasvaminen ei ole helppo tehtävä. Mielestäni yksi hyvinvoinnin peruspalikoista on pyrkiä harmoniaan. Löytää niitä ratkaisuja vaikeisiinkin elämäntilanteisiin, ihmissuhteisiin. Kaikki kokee elämässään paljon vääryyttä, omia lapsia kuolee, puoliso, on sairautta, kärsimystä. Silti nämä voi käsitellä niin että kykenee elämään ilman katkeruutta. 

Oppimassa täällä ollaan. Joskus vanhemmat on sairaita ja kaltoinkohdelleet lapsiaan. Joudutaan katkaisemaan välit.

Mutta se on sitten eri aihe kuin tämä ketju. Kaikkea hyvää tulevaan vuoteen.

 

Muuten juuri näin, mutta että "kaikki kokee elämässään paljon vääryyttä" ? Minä en ole kokenut, ja siitä olen kiitollinen. 

Eikä kuolema ole vääryys, ellei se ole tappo tms. Eikä läheskään kaikki kärsimyskään ole vääryyttä. Vääryys on sitä, että on jonkun toisen väärinteon kohteena, ei mikä tahansa kärsimys, kipu, menetys ja suru. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saman perheen lapsia ei koskaan kohdella samoin. Eikä edes rakasteta yhtä paljon.

Kyllä kohdellaan ja rakastetaan. 

Jep, tähän ainakin normaalit vanhemmat pyrkii. Tietenkin jokainen lapsi on erilainen, joten tilanteissa pitääkin kohdella eri tavoilla. Esim. itse ollaan tsempattu kympin tyttöä relaamaan, tyyliin luvattu kymmenen euroa huonosta numerosta edes joskus, ja laiskaa veljeään ollaan tsempattu lukemaan kokeeseen, luvattu kymppi jos saa kasin. Hyvä vanhempi ottaa lapsen eri tilanteet ja temperamentit huomioon, ja mukauttaa käytöstään senkin mukaan. Joku lapsi tarvitsee ulkoapäin tiukemmat rajat kuin toinen, jolla ne rajat on liiankin tiukat ihan omasta takaa, jnpp. 

Mutta jokaista rakas

Hyvinkin paljon. Tai se paapottu katsoo, että häntä on kaltoinkohdeltu, jos se toinen on pärjännyt paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saman perheen lapsia ei koskaan kohdella samoin. Eikä edes rakasteta yhtä paljon.

Kyllä kohdellaan ja rakastetaan. 

Jep, tähän ainakin normaalit vanhemmat pyrkii. Tietenkin jokainen lapsi on erilainen, joten tilanteissa pitääkin kohdella eri tavoilla. Esim. itse ollaan tsempattu kympin tyttöä relaamaan, tyyliin luvattu kymmenen euroa huonosta numerosta edes joskus, ja laiskaa veljeään ollaan tsempattu lukemaan kokeeseen, luvattu kymppi jos saa kasin. Hyvä vanhempi ottaa lapsen eri tilanteet ja temperamentit huomioon, ja mukauttaa käytöstään senkin mukaan. Joku lapsi tarvitsee ulkoapäin tiukemmat rajat kuin toinen, jolla ne rajat on liiankin tiukat ihan omasta takaa, jnpp. 

Mutta jokaista rakas

Testamentti menee tiukasti tasan, tietenkin. 

 Tasapuolisuus ei aina vaadi vaikkapa tismalleen euromääräisesti samanarvoista joululahjaa. Tai harrastukset, tämä kympin tytön harrastukset ovat maksaneet paljon enemmän kuin veljensä. Ei siksi etteikö oltais molemmille maksettu yhtä kalliit, mutta kun lasten toiveet on olleet niin erilaiset. Eikä veli koe, että olis jäänyt vähemmälle.

Joo ei kaikki lapset ole niitä pellavapäisiä kullannuppuja. Myös persoonallisuushäiriöiset on olleet pikkulapsia joskus.

On hyvä laittaa kontekstiin,  että onko ihminen itse tasapainossa.  Siis hän joka sysää kaiken vanhempiensa niskaan. Millaiset ihmissuhteet hänellä on muihin ihmisiin? Onko pidetty, fiksu, ajattelevainen? 

Jos näet muiden päälle hyökkäävän ihmisen, jolla ei ole yhtään kaveria tai läheistä ihmissuhdetta. Niin on vaikea kuvitella että kaikki vika on ollut omissa vanhemmissa? 

Helppo heittää, että aikuinen pystyy jo rajaamaan suhteensa vanhempiin, ja heti perään että kumminkin pitää olla tekemisissä. Jos vanhemmat ovat omasta puolestaan rajattomia, ei rajaaminen toimi kuin välit katkaisemalla. Se että on aikuinen, ei muuta ihmistä taikuriksi.