Rakas päiväkirja

Vierailija kirjoitti:

Maanantai ja hirmumyrsky. Tuuli vinkuu nurkissa, onneksi ei vedä vaik sata vuotias talo onkin. Villasukat on silti mukavat...

Onni on satavuotias talo ja villasukat. En kadehdi, olen onnellinen puolestasi. 

"Olen miettinyt samaa, miehen ja naisen erilaisuutta. Harva nainen sisäsyntyisesti ymmärtää mitä miehen kunniantunto on, harva ymmärtää haurauden, herkkyyden rakkaudessa ja seksissä. Hyvin harva kunnioittaa, koska ei ymmärrä, mikä merkitys asialla on. Melkein jokaisella naisella on kyky latistaa, vähätellä, mitätöidä, repiä ja pilkata rikki kaikki se mikä miehessä on hyvää, kaunista ja kunnioitettavaa, silloin kun naista ei ole kuultu ja ymmärretty. Silloin ei ole enää mitään hyvää, ei kunniaa, ei haurautta eikä herkkyyttä, on pelkkää  julmuutta ja ilkeyttä ja ymmärtämättömyyttä. Murskaavaa, hajottavaa. Mies ei osaa kuunnella naista, väheksyy naisen tarpeita eikä tee, mitä nainen pyytää. Tai tekee käskystä tai vain sanoo tekevänsä. Kumpikaan ei ole toista parempi, ei mies eikä nainen, he ovat erilaisia. On niin helppo ymmärtää väärin, on niin helppo alkaa kilpailla paremmuudesta ja yhtäkkiä kilpaillaankin siitä kuka on paskin. Kunnioitus. Minä kunnioitan, vaikka en aina ymmärrä tai hyväksy. Tunne kontrollin menetyksestä, periksi antamisesta. "

Ehkäpä moni nainen ottaa itsestäänselvyytenä miehen rakkauden. Ja jos hän ei ole kotonaan saanut mallia toisen kunnioittamisesta ja hyvästä parisuhteesta, hän istuttaa nälvimisen, mitätöinnin ja repivän pilkan omaankin parisuhteeseensa. Ja mies jää, jos hänellä ei ole riittävän vahva itsetunto tai kotoa rakastavan suhteen mallia, jolloin hän lähtisi pois ja jättäisi.

Hyvin monella on kotoa malli sukupuolten taistelusta eikä rakastavasta yhteiselosta. Mieskin voi olla se latistava ja mitätöivä tyranni ja ilonpilaaja ja vastaavasti sellainen nainen jää, jonka itsetunto on heikko, eikä mallia hyvästä, rakastavasta suhteesta ole. 

Mutta miehen hauraudesta oli puhe. Mies ei yleensä valita, hän käy hyökkäykseen tai lähtee. Jotkut miehet jopa haluavat "vahvan ja omapäisen naisen", "hullun naisen", koska heidän mallinsa parisuhteesta on taistelupari, joka tappelee ja sopii sekä elää jatkuvassa vuoristoradassa. Tuloksena voi olla vaikka vaikea atooppinen ihottuma, mutta ulkopuolisin silmin tuollaista "rakkautta" on vaikea ymmärtää. Miksi taistella kotona, eikö maailmassa ole tarpeeksi haastetta niin että kotona voisi vain levätä rakastavassa sylissä? En ikinä huolisi kumppania, jonka kanssa elämä ei ole helppoa.

En myöskään ymmärrä yhtään usein toisteltua lausetta siitä, että parisuhde vaatii työntekoa. Se perustuu luultavasti tyytymissuhteisiin ja malliin, missä taistellaan asioista, joista ei koskaan tulisi edes keskustelua, jos kumppani olisi oikeasti sopiva. Avioliitto työntekona on suorastaan masentava skenaario, kun tietää mitä oikeasti toimiva ja rakastava suhde on. Katsotaan samaan suuntaan, on paljon yhteistä eikä mikään hierrä. Pyydetään ja annetaan anteeksi eikä isoja ristiriitoja ole.

Muistelen sitä yhtä elokuvaa, Rautanaamio, jossa ihminen roikkui pitkään kahlittuna seinään. Caprio kai oli pääosassa. 

Väsyttää. Luonto on kaunis ympärillä. Saunaan tekee mieli, ja juosta lumihankeen. 

Koira nukkuu. Pikkuinen. Vanhenee kuten minäkin. 

Voikaa hyvin jos voitte.

Se että olen kokenut paljon pahaa ei tee minusta uhria enää koskaan.

Eteenpäin.

"En myöskään ymmärrä yhtään usein toisteltua väitettä siitä, että parisuhde vaatii työntekoa." 

Tätäkin olen miettinyt. Minusta se tarkoittaa sitä, että pitää tehdä työtä itsensä kanssa ollakseen hyvä puoliso, toisen arvoinen. Kehittyä ja kasvaa ihmisenä, oppia vuorovaikutustaitoja. Oppia tekemään yhteistyötä. Ei niin, että yrittäisi muuttaa toista mieleisekseen. Kuka viisas sanoi jotenkin niin, että molempien pitäisi itse tehdä 80% ja odottaa toiselta vain 20%? En muista, enkä ole varma luvuista nyt. Lapsuuskodin kiintymusmallien sanotaan vaikuttavan tiedostamattomasti paljon puolison valintaan. Minusta se on ihan loogista, koska kukaan ei valitse tarkoituksella elämäänsä ihmistä joka rassaa omia kipupisteitä. Siksikin ajattelen, että vain itseään ja omia tapojaan voi muuttaa. Toinen mahdollisesti pystyy päättämään muuttaa itseään, ja silloin suhde voi olla hyvä, molemmille onnellinen. Voi olla, että olen asenteellinen, mutta minusta tuntuu että naisella on nopeampi kyky tunnistaa tilanne. Pelastaminen ei toimi, eikä äidiksi ryhtyminen.

Hengitän. Olen olemassa. Elävä. 

En saa kättä nyrkkiin. Nivelrikko. Stressi. Hymähdän.

Kirjoitan.

Piirrän. 

Laulan. 

Hiljaa. 

Vierailija kirjoitti:

Hyaloronihappo teki palojälkiä silmänympärysihoon! Onkohan kukaan saanut samanlaista vaivaa ja paraniko bepanthenillä?

Tiedän vain, että silmänympärysihon kanssa tulisi olla tarkka. Bebanthenia voi käyttää palovammojen hoitoon sitten kun ihoon ei satu, mutta silmänympärysihosta en tiedä. Onko mahdollista soittaa terveyskeskukseen, päivystykseen tms. ja kysyä? Sieltä saa varmasti oikean vastauksen voiko käyttää. Tuliko pahat jäljet?  Toivottavasti saat pian avun.

Vierailija kirjoitti:

Rakas poliisisetä tai täti!

 

Voisitko pitää huolen minusta ja mun lapsesta ettei meijän tarttis pelätä mitään hirveää. 😞 

Mitä sinulle ja lapselle kuuluu nyt? Oletko saanut asioita etenemään? Oletko uskaltanut?

Luin taas tänään Vauva-palstalla tyhmiä asioita, voi krääh kun ihmiset on joskus tyhmiä. Itse hassuttelin pari asiaa, jonkun mielestä nekin on tyhmiä. Ollaan kaikki tyhmiä täällä.

Rakas päiväkirja, no pussy today.

Vierailija kirjoitti:

"En myöskään ymmärrä yhtään usein toisteltua väitettä siitä, että parisuhde vaatii työntekoa." 

Tätäkin olen miettinyt. Minusta se tarkoittaa sitä, että pitää tehdä työtä itsensä kanssa ollakseen hyvä puoliso, toisen arvoinen. Kehittyä ja kasvaa ihmisenä, oppia vuorovaikutustaitoja. Oppia tekemään yhteistyötä. Ei niin, että yrittäisi muuttaa toista mieleisekseen. Kuka viisas sanoi jotenkin niin, että molempien pitäisi itse tehdä 80% ja odottaa toiselta vain 20%? En muista, enkä ole varma luvuista nyt. Lapsuuskodin kiintymusmallien sanotaan vaikuttavan tiedostamattomasti paljon puolison valintaan. Minusta se on ihan loogista, koska kukaan ei valitse tarkoituksella elämäänsä ihmistä joka rassaa omia kipupisteitä. Siksikin ajattelen, että vain itseään ja omia tapojaan voi muuttaa. Toinen mahdollisesti pystyy päättämään muuttaa itseään, ja silloin suhde voi olla hyvä, molemmille onnellinen. Voi olla, että olen asenteell

Ainakin parisuhdeterapeutit ovat tuosta työnteosta puhuneet siten, että se tarkoittaa työntekoa yhdessä, ei yksin. Sopimista, kompromissien tekemistä jne. Mutta käytännössä se varmaan menee noin, että vain toinen yrittää parhaansa, jos omaksuu työnteon edellytykseksi parisuhteelle. Ainakin näin, kun eräs ystäväni tätä mallia omaksui omaksi ajatusmallikseen. He olivat terapiassa, tekivät työtä, mikään ei lopulta parantunut yhtään, päinvastoin, ja lopuksi mies vielä rakastui toiseen jätti vaimon, joka olisi edelleen vetänyt kivirekeä perässään eli jatkanut töitä.

Minusta koko työnteon malli parisuhteessa tuntuisi viittaavan turvattoman kiintymyssuhdemallin mukaiseen parisuhteeseen, joka on on työjuhdan elämää, tyytymistä ja riitaa. Tietysti kovalla työllä ja terapialla omaa kiintymyssuhdemallia voi muuttaa. Mutta se ei ole turvallisesti kiintyneen parisuhdemalli missään nimessä eikä mikään psykoterapeuttinen parisuhdetta käsittelevä oppikirja puhu työnteosta parisuhteen mallina. Se on vain mediahaastatteluissa esillä oleva teema, joka on alkanut itseäni ärsyttää. Sen vuoksi, koska se tuntuu markkinoivat turvatonta parisuhdetta normaalina. Työn tekemisen voi hyvin ymmärtää sellaisena, että kaikkea pitää vain sietää (kuten toistuvaa epäluotettavuutta, pettämistä ja huonoa kohtelua) ja tehdä vain enemmän työtä. Riippuvainen ihminenhän uskoo, että rakkaus pitää ansaita. Hän tekee töitä vaikka maailman tappiin, että toinen rakastaisi, vaikka moinen työnteko on osoitus vain siitä, että suhde on tuhoisa.

Rakkaus ja työnteko ei mielestäni sovi millään tavalla yhteen, minkä vuoksi olen moista kielikuvaa pitkään ihmetellyt. Toki moni ns. parisuhdeammattilainen jota mediassa haastatellaan ei sitä oikeasti ole. Ei psykoterapeutti tai psykiatri puhuisi rakkaudesta työntekona, näin uskon. Rakkautta ei voi eikä pidä yrittää ansaita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyaloronihappo teki palojälkiä silmänympärysihoon! Onkohan kukaan saanut samanlaista vaivaa ja paraniko bepanthenillä?

Tiedän vain, että silmänympärysihon kanssa tulisi olla tarkka. Bebanthenia voi käyttää palovammojen hoitoon sitten kun ihoon ei satu, mutta silmänympärysihosta en tiedä. Onko mahdollista soittaa terveyskeskukseen, päivystykseen tms. ja kysyä? Sieltä saa varmasti oikean vastauksen voiko käyttää. Tuliko pahat jäljet?  Toivottavasti saat pian avun.

Kiitos kivasta vastauksesta! Soitin terveyskeskukseen ja sieltä käskettiin kysyä apteekista. Sieltä määrättiin ohuempaa Bepanthenia käyttöön ja jotain silmänympärysvoidetta. Ainakin kirvely ja polttelu loppui, mutta jälki on ennallaan. 

Jatkan tähän, ettei tule kiikkerää tornia.

Kiitos numero 71, niin samaa mieltä olen. Ei auta hyvä tahto ja pyrkimykset, jos toinen tippuu kärryiltä tai ei kiinnosta. Ei siihen tosiaan toisen osapuolen auta jäädä itseään kasvattamaan tai roikkumaan.  Mahdoton ajatus olisi, että rakastaminen tarkoittaisi irvistelyä ja kauheaa puurtamista, kummaltakaan osapuolelta. Tai tyytymistä ja jatkuvaa riitelyä. (Pitkässä) parisuhteessa (kymmenien) vuosien aikana tulee monenlaisia vaiheita, ylä- ja alamäkiä. Tärkeintä minusta on se, että molemmat haluavat kulkea samaan suuntaan, vaikka joskus  olisi kivi kengässä ja muruja hampaiden välissä. Mistä luinkaan, että välttelevä tai ristiriitainen lapsuuden kiintymyssuhdemalli on yleisin Suomessa? Turvallinen olisi harvinaisin. Minusta ihminen voi oppia aika paljon, jos uskaltaa ja on motiivi muuttaa ajatteluaan ja tekemisiään. Puhutaan paljon elinikäisestä oppimisesta ja resilienssistä, joka vaihtelee elämäntilanteissa. Se olisi ainakin motiivina hyvä, jos turvattoman tai  ristiriitaisen mallin onnistuisi katkaisemaan, ettei periydy omille lapsille. Jos puolisot haluavat kulkea samaan suuntaan elämäntiellään, minusta se vaatii molemmilta työtä itsensä kanssa. Jos toinen haluaa rakastaa, hänkin haluaa kehittyä ollakseen hyvä toiselle. En ajattele, että kummankaan pitäisi yrittää ansaita rakkautta, ajattelen että molempien pitäisi antaa toisilleen rakkaus. Molempien pitäisi haluta olla hyvä toiselle, olla armollinen (antaa anteeksi) jos toinen tekee virheitä, pitäisi osata kiittää (olla kiitollinen) siitä mitä saa toiselta. Minulta se vaatii työtä, jos haluan olla "parempi" ihmisenä, että olisin tyytyväinen siihen mitä teen, miten olen. Etten olisi esimerkiksi lyhytpinnainen (minusta minun mielipiteeni ja tapani on melkein aina paras). Hyväksyisin ettei toinenkaan ole mikään kiiltokuvakerubi. Että ymmärtäisin, että me emme voi olla toistemme klooneja, emme ajatuksissa, suunnitelmissa ja haluamisissa. Tammi ja sypressi eivät kasva toistensa varjossa. Itsellenikin minun pitää olla armollinen. Molemmat näkevät, että sana "tahdon" on totta. En tiedä, onko kaikki aina selvää, kaunista ja ongelmatonta, jos on ollut se turvallinen kiintymyssuhde? Huh, ja onneksi nämä ovat vain ajatuksia päiväkirjassa eikä kirje. En ikinä osaisi kirjoittaa niin, että kirjekaveri ymmärtäisi miten ajattelen tai koen jonkun asian. Kiitos päiväkirja, ettet ajattele huonoa tajunnanvirrastakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyaloronihappo teki palojälkiä silmänympärysihoon! Onkohan kukaan saanut samanlaista vaivaa ja paraniko bepanthenillä?

Tiedän vain, että silmänympärysihon kanssa tulisi olla tarkka. Bebanthenia voi käyttää palovammojen hoitoon sitten kun ihoon ei satu, mutta silmänympärysihosta en tiedä. Onko mahdollista soittaa terveyskeskukseen, päivystykseen tms. ja kysyä? Sieltä saa varmasti oikean vastauksen voiko käyttää. Tuliko pahat jäljet?  Toivottavasti saat pian avun.

Kiitos kivasta vastauksesta! Soitin terveyskeskukseen ja sieltä käskettiin kysyä apteekista. Sieltä määrättiin ohuempaa Bepanthenia käyttöön ja jotain silmänympärysvoidetta. Ainakin kirvely ja polttelu loppui, mutta jälki on ennallaan. 

Yritin kirjoittaa vastauksen, mutta kommentti jonoutettiin asiattomuuksien takia. Mielestäni ihan nätisti sanoin että hyvä juttu, että helpotti ja kiitos kun kerroit. Olikohan tämä se asiattomuus: V aro ettei p a k k a n e n p u  rai se s a m a a n ko h t a an? :D

Vierailija kirjoitti:

Jatkan tähän, ettei tule kiikkerää tornia.

Kiitos numero 71, niin samaa mieltä olen. Ei auta hyvä tahto ja pyrkimykset, jos toinen tippuu kärryiltä tai ei kiinnosta. Ei siihen tosiaan toisen osapuolen auta jäädä itseään kasvattamaan tai roikkumaan.  Mahdoton ajatus olisi, että rakastaminen tarkoittaisi irvistelyä ja kauheaa puurtamista, kummaltakaan osapuolelta. Tai tyytymistä ja jatkuvaa riitelyä. (Pitkässä) parisuhteessa (kymmenien) vuosien aikana tulee monenlaisia vaiheita, ylä- ja alamäkiä. Tärkeintä minusta on se, että molemmat haluavat kulkea samaan suuntaan, vaikka joskus  olisi kivi kengässä ja muruja hampaiden välissä. Mistä luinkaan, että välttelevä tai ristiriitainen lapsuuden kiintymyssuhdemalli on yleisin Suomessa? Turvallinen olisi harvinaisin. Minusta ihminen voi oppia aika paljon, jos uskaltaa ja on motiivi muuttaa ajatteluaan ja tekemisiään. Puhutaan paljon elinikäisestä oppimisesta ja resilienssistä, joka va

Hyvin kirjoitat.

On arvioitu, että suomalaisista noin 30 prosenttia on turvallisesti kiintyneitä. Ja välttelevästi kiintyneitä olisi eniten mm. sotatraumojen ja niiden periytymisen takia. Tutkimustietoa suomalaisten kiintymyssuhdemalleista (montako prosenttia mitäkin) ei ole olemassa. Koska nämä haastatellut ovat psykoterapeutteja, voi heidän aineistonsa olla valikoitunutta, koska vastaanotolle tulee pääasiassa ongelmaisia pareja. 

Turvallisesti kiintyneillä tulee myös ylä-  ja alamäkiä, mutta heidän on helpompi selvitä niistä, taidot ja turvallisuudentunne ovat paremmat kuin turvattomilla. On aika paljon tutkimustietoa siitä, että hyvinvointi kasautuu samoille ihmisille ja pahoinvointi taas toisille, ikävä kyllä. Niin tässäkin asiassa. 

Rakas päiväkirja , en ikinä maailmassa ole ollut niin peloissani kuin nyt. Joudun ensi viikolla suureen leikkaukseen ja olen todella , todella kauhuissani . Pelkään kuolemaa enemmän kuin mitään . Olen yksikseni kotona ja mietin tätä asiaa koko ajan . En voi oikein jakaakaan tätä kenenkään kanssa . Onneksi kuitenkin lapseni ovat aikuisia , tosin niille esitän huoletonta . Olen tehnyt heille kansion mistä löytyy kaikki tarpeelliset paperit ja maksetut laskut, tunnuslukulaite ym . Tämä on ihan kamalaa .

Muistelin tänään 8.2.2024 kuinka Urho Kekkonen kirjoitti aikanaan, kuinka syksyllä 1978 oli erittäin kaunis ruska.

Jopa kaikkien aikojen hienoin.

Vierailija kirjoitti:

Rakas päiväkirja , en ikinä maailmassa ole ollut niin peloissani kuin nyt. Joudun ensi viikolla suureen leikkaukseen ja olen todella , todella kauhuissani . Pelkään kuolemaa enemmän kuin mitään . Olen yksikseni kotona ja mietin tätä asiaa koko ajan . En voi oikein jakaakaan tätä kenenkään kanssa . Onneksi kuitenkin lapseni ovat aikuisia , tosin niille esitän huoletonta . Olen tehnyt heille kansion mistä löytyy kaikki tarpeelliset paperit ja maksetut laskut, tunnuslukulaite ym . Tämä on ihan kamalaa .

Oivoi  voimia sinulle, on kauheaa olla peloissaan. Aika etenee yhtä aikaa liian hitaasti ja kiitämällä 

Pitelen peukkuja, että kaikki menee hyvin. Kirjoittelehan sitten tänne

N63

Juu, kirjoitan jos vain kaikki menee hyvin . Kiitos sanoistanne .

Vierailija kirjoitti:

Rakas päiväkirja , en ikinä maailmassa ole ollut niin peloissani kuin nyt. Joudun ensi viikolla suureen leikkaukseen ja olen todella , todella kauhuissani . Pelkään kuolemaa enemmän kuin mitään . Olen yksikseni kotona ja mietin tätä asiaa koko ajan . En voi oikein jakaakaan tätä kenenkään kanssa . Onneksi kuitenkin lapseni ovat aikuisia , tosin niille esitän huoletonta . Olen tehnyt heille kansion mistä löytyy kaikki tarpeelliset paperit ja maksetut laskut, tunnuslukulaite ym . Tämä on ihan kamalaa .

Hyvä ystävä. Kaikki menee niin hyvin kuin pitääkin leikkauksessa, johon sinä pääset  ensi viikolla. Tietysti sinua jännittää paljon, se on iso asia. Kauhunkin ymmärrän, se on asia johon omat kädet ei voi vaikuttaa. Et voi itse varmistaa, että kaikki menee niin kuin pitää. Olet aina pitänyt asiat järjestyksessä, tarpeelliset langat järjestyksessä. Kaikki hallinnassa, on vaikea luovuttaa vastuu toisille. Leikkaus voi olla iso tai pieni, lääkärit hoitavat molemmat yhtä suurella ammattitaidolla. Potilas pelkää helposti  molempia. Hän on silti hyvissä käsissä.

Ystävä, pyydän ettet pelkäisi kuolemaa. Se vie sinulta luottamuksen niihin jotka auttavat sinua - eihän se leikkaus ole turha. Se on tarpeellinen, ja se antaa sinulle jotakin hyvää. Jos voit, laita päiväkirjaan viikonpäivä, me ajattelemme sinua,  me kannattelemme sinua erityisesti sinä päivänä. Voit ajatella, että olemme siellä katsomassa, että kaikki menee hyvin. Voit tuntea, että pidämme sinua kädestä, silitämme käsivartta. Uskomme sinun puolestasi, että kaikki menee hyvin. Myöhemmin voit kirjoittaa päiväkirjaan, että kaikki meni hyvin, ystävät olivat tukena ja se auttoi sinua. Kiitos että kerroit meille, kiitos että jaoit asian meidän kanssa. Kaikki menee hyvin. Sano se itsellesi.