Lue keskustelun säännöt.
Onko läheisriippuvuus sama asia kuin läheisyyden ja sylin kaipuu? T. Eronnut ja hyvin yksinäinen
17.12.2023 |
Onko tää läheisriippuvuutta vai mitä, kun nyt eron jälkeen mulla on ihan hirveä kaipuu päästä jonkun lähelle ja syliin? Ja silittämään tukkaa ja halailemaan ja pussailemaan. Eksää en kyllä kaipaa enkä ketään tiettyä ajattele. Lähinnä tässä harmituksen vallassa vertaan itseäni niihin eronneisiin, jotka ovat oikein tyytyväisiä elämäänsä sinkkuina. Mä en ole 😔
Aina sanotaan että pitäisi osata olla yksin onnellinen ensin, vasta sitten voi mahdollinen parisuhde alkaa hyvältä pohjalta. Näin ajattelen itsekin, mutta toteutus ontuu! Oon ollut sinkkuna aiemminkin, eikä oikein hyvin sujunut silloinkaan.
Elämässä on kyllä kivoja asioita ja työ ja ystävät ja perhe. Mut olo on ihan ontto. Mihin mä tämän kaiken paijaamisen tarpeen puran? Koiran paijaaminen ei riitä.
N45
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Miten tulkitsette sen että nykyinen naisystävä haluaa olla koko ajan lähellä, kaipaa suutelua sekä kosketuksia. Joskus jopa niin paljon että se hieman häiritsee. Onko se sitä läheisyyden kaipuuta, hyväksyntää, vai mitä? Tausta: hänen isä kuoli kun hän oli pieni ja äiti on ollut melko etäinen lapsiinsa.
Tuo on ihan "normaalia". Toiset ihmiset tykkäävät fyyisestä läheisyydestä ja toiset eivät. Kerro suoraan, miltä sinusta tuntuu. Ehkä seuraavassa suhteessa osaat ottaa tuon asian puheeksi jo alussa, kun tiedät omat tarpeesi ja myös sen, mistä et pidä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tulkitsette sen että nykyinen naisystävä haluaa olla koko ajan lähellä, kaipaa suutelua sekä kosketuksia. Joskus jopa niin paljon että se hieman häiritsee. Onko se sitä läheisyyden kaipuuta, hyväksyntää, vai mitä? Tausta: hänen isä kuoli kun hän oli pieni ja äiti on ollut melko etäinen lapsiinsa.
Voihan se olla noita kumpaakin. Tietysti helppo ajatella että lapsuus on vaikuttanut paljon tässä tapauksessa. Jos hän on muuten tasapainoinen eikä esim takertuvaa sorttia, voi hyvin olla vaan hänellä tuollainen tarve ihan muuten vaan. Itsellä on ainakin jatkuva halipula, mut osaan kyllä ihan yksinkin olla. Ei ole traumoja takana.
Minulla on traumoja, mutta omakaan läheisyyden osoittaminen ei ole mitenkään sairaalloista. Tykkään, että suudellaan ja halataan, ollaan lähekkäin, jotkut eivät tykkää.
Läheisriippuvuus psykologinen termi, se on sairaus. Vaikka termiä käytetäänkin yleisesti väärin. Se on käännös englanninkielisestä "co-dependance", eli kirjaimellisesi käännettynä "yhdessä riippuvainen".
Alunperin läheisriippuvaisella tarkoitettiin alkoholi- ja huumeriippuvaisten läheisiä, jotka mahdollistivat läheisensä riippuvuuden pysymällä tukena, kärsimällä ja kestämällä ja ns. hyysäämällä.
Myöhemmin termi laajennettiin tarkoittamaan myös psyykkisesti häiriintyneiden (esim narsistit) läheisiä, jotka käyttäytyvät samalla tavalla, eli mahdollistavat omalla toiminnallaan läheisensä käyttäytymisen.
Läheisyydenkaipuulla ei läheisriippuvuudessa ole mitään tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Läheisriippuvuus psykologinen termi, se on sairaus. Vaikka termiä käytetäänkin yleisesti väärin. Se on käännös englanninkielisestä "co-dependance", eli kirjaimellisesi käännettynä "yhdessä riippuvainen".
Alunperin läheisriippuvaisella tarkoitettiin alkoholi- ja huumeriippuvaisten läheisiä, jotka mahdollistivat läheisensä riippuvuuden pysymällä tukena, kärsimällä ja kestämällä ja ns. hyysäämällä.
Myöhemmin termi laajennettiin tarkoittamaan myös psyykkisesti häiriintyneiden (esim narsistit) läheisiä, jotka käyttäytyvät samalla tavalla, eli mahdollistavat omalla toiminnallaan läheisensä käyttäytymisen.
Läheisyydenkaipuulla ei läheisriippuvuudessa ole mitään tekemistä.
Läheisriippuvuus on traumareaktio. Kenestäkään ei tule läheisriippuvaista, ellei joku ensin traumatisoi ihmistä. Ja tuntuisi siltä, että sen trauman on pitänyt syntyä omassa lapsuusperheessä kasvuympäristössä, koska aikuisena saadussa traumassa ihmisellä on jo muovautunut persoonallisuus pohjana.
No minullakaan ei ole mitään traumoja, ihan hyvä lapsuus, mutten ole koskaan tykännyt mistään kihnaamisesta lähekkäin, ehkä joskus nuoruuden huumassa ekan poikaystävän kanssa lyhyen aikaa. AIkuissuhteissa en ole tykännyt, siksi olenkin valinnut sen että jos seurustellaan, omat kodit molemmilla ja omat makuuhuoneet. En pysty nukkumaan sekuntiakaan jos joku toinen kuorsaa vieressä. Äitini mukaan lapsenakaan en tykännyt sylissä istumisesta, vaan äkkiä piti kiemurrella pois ihan pienestä asti. Halailusta en ole koskaan erityisemmin välittänyt, corona aika oli minunkaltaiselleni ihan hienoa aikaa kun ei kukaan tupannut omalle reviirille. Uskon että me nyt vaan yksinkertaisesti synnymme erilaisiksi, ilman sen kummempaa analyysiä. Tärkeintä on vain se että on rehellinen toiselle, ja jos parisuhteeseen aikoo, kertoo toiselle rehellisesti sen mitä mieltä on omista rajoistaan. Jos on kovin erilaiset "kihnaus" tarpeet, ei toimi pidemmän päälle. Näin se vain on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten tulkitsette sen että nykyinen naisystävä haluaa olla koko ajan lähellä, kaipaa suutelua sekä kosketuksia. Joskus jopa niin paljon että se hieman häiritsee. Onko se sitä läheisyyden kaipuuta, hyväksyntää, vai mitä? Tausta: hänen isä kuoli kun hän oli pieni ja äiti on ollut melko etäinen lapsiinsa.
Miksi se häiritsee
Voihan se olla noita kumpaakin. Tietysti helppo ajatella että lapsuus on vaikuttanut paljon tässä tapauksessa. Jos hän on muuten tasapainoinen eikä esim takertuvaa sorttia, voi hyvin olla vaan hänellä tuollainen tarve ihan muuten vaan. Itsellä on ainakin jatkuva halipula, mut osaan kyllä ihan yksinkin olla. Ei ole traumoja takana.