Jumalan kiitos meillä on vaan näitä tyttöjä!

Ja tämä ei ole sitten mikään provo - ihan oikeasti olen tätä mieltä.



Molemmissa raskauksissani suorastaan pelkäsin, että vauva on poika - onneksi sain molemmilla kerroilla tytön. Ajattelin silloin, ja ajattelen yhä, ettei minusta olisi poikalapsen äidiksi! En kestäisi sitä hulinaa, fyysisyyttä leikeissä, testosteronin aiheuttamaa kilvoittelua muiden kanssa yms. juttuja mitä poikalapsen kanssa kuvaan kuuluu.



Etenkin nyt tämä tunne vain vahvistui, kun luin läpi tuon ketjun 5 vuotiaan pojan äidistä ja siitä hädästä, mikä hänellä poikansa puolesta on. Tämän ikäinen tarvitsee jo leikkikaveria (meilläkin on 5 vuotias tyttö) ja kamalaa olisi, jos tarjonta kavereista olisi oikeasti tota luokkaa! :-(



Yritämme kolmatta lasta - arvatkaas vaan ajoitammeko tarkoituksella yhdynnät ennen ovulaatiota? Minä en halua poikalasta, saavat muut kasvattaa ne pojat - minä keskityn näihin tyttöihin.