Jumalan kiitos meillä on vaan näitä tyttöjä!

ostin mekkoja, punaisia vaatteita, suutuin kun ihmiset ehdottelivat entäs jos se on poika. (ei oltu ultrassa kysytty kumpi tulee). Ajattelin, että en halua poikaa.

Tyttö syntyi



toisessa raskaudessa mietin välillä miltä tuntuisi kantaa poika lasta sylissä, mutta ajattlin, että tyttö se on oltava, tytöt ovat ihania. En halua villiä poikaa. vaan ihania tyttöjä niin kun esikoisenikin.

Tuli synnytys ja kätilö nosti lapsen syliinsä ja kysyi kerkesinkö nähdä kumpi se oli? Nyökkäsin ja mielessä kirosin, nyt sitten se poika tuli :(

Poika ei huolinut rintaa, nukkui vaan ja oli tyytyväinen kun sai maitonsa pullosta. Katsoin, että tuota minun pitäisi rakastaa, haluan rakastaa, se on minun lapseni, mutta se ei tuntunut rakkaalta, se oli poika. Olin pettynyt. Itkin.

Tulin kotiin, poika ei vieläkään suostunut rinnalle, lypsin hänelle maitoani ja itkin, että en osaa rakastaa poikaa. Sitten mietin miksi? En osannut vastata. Lapis oli 1kk, kun ensimmäisen kerran lähdin kavereiden kanssa baariin. Muut kyselivät miksi halusin lähteä vauvani luota. Totesi vaan, että eihän sille rinta kelpaa, hyvin voi mieskin vauvan hoitaa kotona. Aamulla mietin Mitä erilaista siinä on tyttöön verrattuna? Miksi se on kauheaa, että hän on poika. Katsoin vauvaa avarin silmin. Hänellä oli oikeasti suloinen nenä, söpöt huulet, hän oli ällistyttävän komea vauva. No seuraava kysymys on, miksi en rakasta häntä, mikä hänessä on se, että miksi hän ei kelpaa minulle, voiko yhdet munat olla niin suuri asia. Otion vauva syliini haisteli häntä ekan kerran kunnolla, hän tuoksui ihanalle. Katsoin hänen sinisiin silmiinsä, ne olivat uskomattoman siniset. Hänen söpöä suppu suuta, hän hymyili minulle (ensi hymy). Aloin itkeä, otin hymyistä monta kuvaa ja itkin. Mutta jotain tapahtui sisälläni tajusin, että poikaakin voi rakastaa. Poikaklin voi olla ihana, poikakin voi olla suloinen. Annoin itselleni luvan rakastaa tätä poikaa, poikaa (joka on nyt 5,5kk) joka on nyt minulle ehkä rakkaampi, kun esikoinen. Tai yhtä rakas. En ikipäivänä vaihtaisi häntä toiseen tyttöön, olen löytänyt syvän rakkauden tähän pieneen miehen alkuun

Tytöt huutavat, paiskovat tavaroita ja haistattelevat äideilleen. Tekevät karkausreissuja (eivät tule yöksi kotiin eivätkä vastaa puhelimeen). Kauhulla olen näitä juttuja kuunnellut ja kasvatuksessa ei ole vikaa, tasapainoisista perheistä molemmat lähtöisin.

Säälittää, kun äiti hylkää jo synnytyslaitoksella.

Ota huomioon että sukupuolihormonit eivät jyllää vielä 5-vuotiailla, vaan käyttäytyminen riippuu lapsen temperamentista ja ennen kaikkea siitä, miten kasvattajat ovat vahvistaneet/heikentäneet lapsen tiettyjä luonteenpiirteitä. Ellei sukupuolikasvatus ole liian ahdasmielistä, tytöstäkin voi kehkeytyä hyvin villi.

sitä tunteiden paloa ei välttämättä tyttölasten äisit saa ikinä kokea. Ehkä sinulle on niin hyvä, tyydyt vähempäänkin.

90 % lapsirikollisista on poikia, vankiloissa paaaljon enemmän miehiä

Taitavat olla 27:n kaltaisten äitien poikia.

mä myös inhoan poikia, siis lapsia

en tiedä mistä johtuu, mä en vaan jaksa/kestä niitä yhtään!! Toki tulee joskus joku poikkeus vastaan, mutta suurin osa poikalapsista on ihan hirveitä, sorry vaan! Ihan pienet vielä menee, mutta sellaiset 8-15-vuotiaat pojat... auts!!!

Kammoksut vastakkaista sukupuolta, koska se muistuttaa jostain herkästä kohdastasi. Et kontrolloi poikia ja se pelottaa, mikä syy lieneekin?

Kasvatuksen puutetta lienee suurimmalla osalla ketkä pahoille teille joutuvat.

90 % lapsirikollisista on poikia, vankiloissa paaaljon enemmän miehiä

.

Säälittää, kun äiti hylkää jo synnytyslaitoksella.

27 viesti oli mahottoman rehellinen ja avoin. Ehkä hän oli masentunut. Ehkä hän oli tietämätön, mutta rehellinen hän ainakin on. Ja äitinä varmasti paljon parempi kuin sinä nro 28 - provosoiva ilkimys...

Eli 27 - ei jää traumoja :) Hän on kokenut äidin rakkauden.

Säälittää, kun äiti hylkää jo synnytyslaitoksella.

Eipä lasten luonteessa isoa eroa ole, molemmat villitsee toisiaan ja kumpikin riehuu ihan yhtä lailla.

Isä on pikemminkin tyttärien ihailtavana.

Sitä paitsi, nössö äiti kasvattaa nössöjä lapsia oli ne kumpaa sukupuolta vaan... Voi sitten äiti kuvitella että "kiltteys" onkin vain sukupuolikysymys!

Meillä on kulmakunnan rauhallisin lapsi - poika. Tytöt ovat aivan yhtä fyysisiä, ellei enemmänkin kuin villit pojat (joita ei paljon tuttavapiirissä olekaan).



Minä olin itse teininä aivan kamala tyttö, enkä taatusti keskustellut mistään tunteista äitini kanssa vaikka hän siihen hienosti pyrkikin :D uskon, että kontakti oli parempi veljeni kanssa ja nyt itse aikuisena olen myös päätynyt todistelemaan armotonta etääntymistä äitien ja tyttärien välille. Kun se teini-ikä tulee niin ei siinä paljon sukupuolet takaa, etteikö mitään suuria angsteja tulisi.



Tuntuu, että tytöt vielä aggressiivisemmin pyrkivät eroon äidin läheisyydestä. Pojat ovat passiivisempia.

ole koskaan kuullut varhaisesta vuorovaikutuksesta? Poika ei halunnut rinnalle, eikä äiti edes yrittänyt, lähti jo kuukauden ikäisen vauvansa luota pois baariin, jne. Käy todella pientä sääliksi äidin kylmyys :(



28

ole koskaan kuullut varhaisesta vuorovaikutuksesta? Poika ei halunnut rinnalle, eikä äiti edes yrittänyt, lähti jo kuukauden ikäisen vauvansa luota pois baariin, jne. Käy todella pientä sääliksi äidin kylmyys :(

28

Sairaalassa kiellettiin imetysyritykset. Yritin silti salaa imettää, herätin vauvan vähän aiemmin, ettei ruokarytmi häiriintynyt. Mutta ei se onnistunut.

No sanotaan nyt, että tällähetkellä osittain imetän vauvaa, kiinteitä olen aloitellut. Poika on saanut 1 dl:n korviketta elämänsä aikana. Paljon olen nähnyt hänen eteen vaivaa (joka ei ole uroteko, niin kuuluu ollakkin) ja suuri rakkauteni häntä kohtaan vaan kasvaa. Minulla on ihana poika ja ihana tyttö ( sekä aviomies), joita rakastan koko sydämestäni

ostin mekkoja, punaisia vaatteita, suutuin kun ihmiset ehdottelivat entäs jos se on poika. (ei oltu ultrassa kysytty kumpi tulee). Ajattelin, että en halua poikaa.

Tyttö syntyi

toisessa raskaudessa mietin välillä miltä tuntuisi kantaa poika lasta sylissä, mutta ajattlin, että tyttö se on oltava, tytöt ovat ihania. En halua villiä poikaa. vaan ihania tyttöjä niin kun esikoisenikin.

Tuli synnytys ja kätilö nosti lapsen syliinsä ja kysyi kerkesinkö nähdä kumpi se oli? Nyökkäsin ja mielessä kirosin, nyt sitten se poika tuli :(

Poika ei huolinut rintaa, nukkui vaan ja oli tyytyväinen kun sai maitonsa pullosta. Katsoin, että tuota minun pitäisi rakastaa, haluan rakastaa, se on minun lapseni, mutta se ei tuntunut rakkaalta, se oli poika. Olin pettynyt. Itkin.

Tulin kotiin, poika ei vieläkään suostunut rinnalle, lypsin hänelle maitoani ja itkin, että en osaa rakastaa poikaa. Sitten mietin miksi? En osannut vastata. Lapis oli 1kk, kun ensimmäisen kerran lähdin kavereiden kanssa baariin. Muut kyselivät miksi halusin lähteä vauvani luota. Totesi vaan, että eihän sille rinta kelpaa, hyvin voi mieskin vauvan hoitaa kotona. Aamulla mietin Mitä erilaista siinä on tyttöön verrattuna? Miksi se on kauheaa, että hän on poika. Katsoin vauvaa avarin silmin. Hänellä oli oikeasti suloinen nenä, söpöt huulet, hän oli ällistyttävän komea vauva. No seuraava kysymys on, miksi en rakasta häntä, mikä hänessä on se, että miksi hän ei kelpaa minulle, voiko yhdet munat olla niin suuri asia. Otion vauva syliini haisteli häntä ekan kerran kunnolla, hän tuoksui ihanalle. Katsoin hänen sinisiin silmiinsä, ne olivat uskomattoman siniset. Hänen söpöä suppu suuta, hän hymyili minulle (ensi hymy). Aloin itkeä, otin hymyistä monta kuvaa ja itkin. Mutta jotain tapahtui sisälläni tajusin, että poikaakin voi rakastaa. Poikaklin voi olla ihana, poikakin voi olla suloinen. Annoin itselleni luvan rakastaa tätä poikaa, poikaa (joka on nyt 5,5kk) joka on nyt minulle ehkä rakkaampi, kun esikoinen. Tai yhtä rakas. En ikipäivänä vaihtaisi häntä toiseen tyttöön, olen löytänyt syvän rakkauden tähän pieneen miehen alkuun

Minullakin olisi ihan varmasti juuri tuon kaltaiset tunnelmat alkuun, jos poikalapsi minulle syntyisi - jostakin syystä niin sitä pelkään. :-( Ihana kuulla kuitenkin, että rakkaus löytyi, vaikka alku olikin vaikeaa. Ihanan rehellinen kirjoitus! Kiitos sinulle paljon rehellisyydestäsi. Arvostan sitä todella.

Ap.

Ap.

Että ei käy sitten niin, että mies lähtee parin vuoden kuluttua nuoren naisen kanssa yrittämään vihdoinkin sitä poikaa, ja ap jää kolmen tytönhupakkonsa kanssa vuokrakasarmiin "leikkimään tyttöjen juttuja".

mä myös inhoan poikia, siis lapsia

en tiedä mistä johtuu, mä en vaan jaksa/kestä niitä yhtään!! Toki tulee joskus joku poikkeus vastaan, mutta suurin osa poikalapsista on ihan hirveitä, sorry vaan! Ihan pienet vielä menee, mutta sellaiset 8-15-vuotiaat pojat... auts!!!

Kammoksut vastakkaista sukupuolta, koska se muistuttaa jostain herkästä kohdastasi. Et kontrolloi poikia ja se pelottaa, mikä syy lieneekin?

eli se ei liity niinkään vastakkaiseen sukupuoleen, vaan juuri poikaLAPSIIN. Miksi? Sen kun tietäisi. Ei ole mitään lapsuustraumojakaan poikien puolelta.

Ja ap, sulla on jo KAKSI tyttöä! Jos miehesi toivoo poikaa niin onko oikein ajoittaa yhdynnät tyttömyönteisiksi?



Mietihän sitä. Kyllä sinä sitä poikaakin oppisit rakastamaan. Meille syntyi tytön jälkeen poika ja vaikka itse toivoin taas tyttöä niin erityisen ihanaa on ollut nähdä miten ylpeä mies on siitä että hänellä on oma poika jonka kanssa voi tehdä niitä poikien juttuja! :)

ihanampaa lasta ei löydy.

hyvä mielikuvitus, hauska, seurallinen, toiminnallinen ja tykkää keskustella.

mulla ei ole koskaan tylsää tämän lapsen kanssa, vaan viihtyvyys on taattua aina.