Tänään tuhannet työläiset vastustavat demokratiaa eli kansanvaltaa
Työväenliike osoittaa nyt todelliset kyntensä. Yhtäläinen äänioikeus ei sille kelpaa. Se haluaa vähemmistönä sanella valtion politiikan yli äänestäjien ja heidän valitsemiensa edustajien. Siihen se pyrkii vahingoittamalla yrityksiä ja kansalaisten arkea.
Satutan sinua jos et tee mitä haluan. Satutan lisää kunnes teet. Ajatelkaa tällaista ihmistä puolisona, vanhempana, läheisenä. Myrkyllistä. Järjestönä se onkin monen muuten järkevän ihmisen mielestä ihan OK vaikka rapauttaa vain demokratian perustaa. Mitäs lakkojengi sitten sanoo kun seuraava taho kävelee demokratian yli asein ja soihduin ja satuttaminen suuntautuukin esim. vasemmistoon? Ehkä vasta kantapään kautta tulee ikävä oikeutta ja järjestystä.
Häpeällistä.
Kommentit (111)
No joo, pointti oli siis, että miksi surra leipäjonojen pituutta, jos osa on siellä ilman todellista tarvetta. Ja turha myös surra rahan riittämättömyyttä, jos iso osa siitä kuluu tupakkaan ja niihin koiriin.
Kun ei ymmärrä edes omaa parastaan tai minkäänlaisia syy-seuraussuhteita, kannattaa jättää aloitukset väliin.
Tämä hallitus kyllä pyllistää kaikille muille paitsi suomenkansalle. Se siitä demokratiasta...
Ap, höpölöpö
Mielenilmauksen tarkoituksena on kiinnittää hallituksen huomio siihen,
Että demokraattisessa yhteiskunnassa tehdään ja neuvotellaan yhdessä kaikkien osapuolien kanssa koko kansan parhaaksi,
eikä harrasteta yksipuolista sanelupolitiikkaa ja viedä hädänalaisilta viimeisiä ropoja.
Tähän mennessä tämä hallitus on pahiten velkaa ottanut hallitus miesmuistiin ja ensi vuoden ennusteet on nousseet tähtitieteellisistä lukemista jo galaktisiin,
ei millään pahalla, mutta totuuden saa sanoa.
Kansa haluaa leipää ja töitä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihervassuille ei ihmisten vapaa tahto äänestämisessä sovi. Ei se sopinut kommunismissakaan.
Sinäkin saat täällä aamusta iltaan spämmätä, koska vasemmisto on hankkinut sosiaaliedut, työttömyystuet, sairaseläkkeen, ja asumistuet. Sinun rakastamasi Persut vaan haluaa viedä kaiken. Kummasti sinullekin kelpaa nuo vasemmisto hankkimat sosiaalituet. Eikö sinun kannattaisi antaa ne vapaaehtoisesti pois, niin näyttäisit, että kene joukoissa oikeasti seisot.
Voin antaa ne helposti pois, kun mitään niistä en saa. Lasketaanko minulta sitten myös vero-% esim. 20 pinnaa alas?
En saa mitään, mutta aamusta iltaan täällä tuilla spämmäät. Mene vttu töihin sinäkin.
Tällä hetkellä päivystyshommissa; kattelen miten laitteet pyörii. Mene sinä kommunisti vaan sorvin ääreen pois siitä kännykältä.
Vierailija kirjoitti:
En tunne ketään joka tukisi näitä lakkoilijoita. Päinvastoin.
Tänään ylpeänä töihin pelastamaan Suomen taloutta.
Söpöä miten suomalaiset elää herrain nuhteessa.
Hyvä että olet löytänyt elämääsi tarkoituksen muista mennä joka päivä ja luopua vapaaehtoisesti kaikista oikeuksistasi työtekijänä. Ihmisen tarkoitushan on kartuttaa rikkaiksi syntyneiden omaisuutta. Ja muista kytätä muita työntekijöitä ja vaatia heiltäkin oikeuksien poistoa että herrat saavat lisää Kobe-sisäfilettä notkuviin pöytiinsä😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häpeällistä on poliitikkojen tapa luvata kuu taivaalta kampanjan aikana, eli äänestäjille valehdellaan härskisti päin naamaa. Minä voin ehdokkaana ja vaikka puoleen puheenjohtaja luvata, että jos minut valitaan pääministeriksi niin esimerkiksi koulutukseen ei kosketa ilman, että on aikomustakaan pitää lupausta (vuoden 2015 koulutuslupaus).
Tällaisessa tilanteessa kansan täytyy pystyä laittamaan joku stoppi härskille meningille. Muuten elettäisiin jonkin sortin harvainvallassa tai diktatuurissa, ei demokratiassa.
Demokratiassa se stoppi laitetaan seuraavissa vaaleissa, jolloin jokainen voi vaikuttaa. Harvainvallassa muutaman tuhannen työmarkkinajärjestö pistää maan seis ja kiristää haluamansa hallitusohjelman.
Jos muutama tuhat pystyy pistäämään koko maan seis, niin jää muutama miljoona muuta, joilla ei ilmeisesti ole osaa eikä arpaa pitämään Suomea käynnissä.
Oletettavastl oberin "oikeiston sanotaanko esim. kadunturvajoukot" on kunnian kukko kutsunut koolle jo viimeistään viiden aikaan ja sillä porukalla ja oikein kunnon työmoraalilla hoidatte hommat. Paitsi jos tarkoitit että "katukuvan epämieluisat ihmiset = duunarit, ilmiöt = huomattavissa oleva työn suorittaminen ja aatteet = joku feministismi ehkä".
No ei vaan, näyttäkää mallia miten hommat hoituu! Tai no, yritä pistää turhajoukot syljeskelemään jollekin sivukadulle pois haitolta.
No mites Persujen armeijan käynti? Vieläkään ei ole saatu vastausta milloin Jussi ja Sebu käy intin loppuun? Häh!?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä pitäisi herätä siihen että näilläkin leikkauksilla otetaan velkaa rajusti. Ei ole rahaa mitä ihmiset vaativat. Sitä ei ole. Ei ole mitään isoa rikkaiden joukkoa jolta otetaan ne rahat veroja kiristämällä, heitä ei ole. Eikä asiaa auta se että ei ilmesty töihin.
Rahaa ei ole, koska tämä hallitus on jo tuhonnut kansan luottamuksen omaan ja valtion talouteen. Tämä hallitus on luonut laman Suomeen.
Näin tekee kokoomus joka kerta, kun on pm puolue.
Vassarit tuhlaa rahaa aina kaksin käsin ja lumipåalioilla heittelemällä. Sitten itketään leikkauksia, jotka moisesta käytöksestä aina vääjäämättä seuraa.
Velka on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa. Vanha suomalainen sananlasku, joka tarkoittaa sitä, että ainahan o
Porvarit tuhlaa rahaa aina kaksin käsin ja lumipalloilla heittelemällä. Sitten raivotaan kun ei saa tehdä köyhille leikkauksia, jotka moisesta käytöksestä aina vääjäämättä seuraa. Velka on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa.
Vierailija kirjoitti:
Sosialismi ei voi ikinä toimia ilman jonkinlaista väkivaltaa tai pakottamista, koska muuten on mahdoton saada ihmisiä jakamaan omaa omaisuuttaan muille vastoin tahtoaan.
Hhhmmm 🤔 Minusta kapitalismissa ilmenevä hierarkisuus johtaa väkivaltaan ja sortoon. Sosialismia vastustava eliitti ajaa tätä sortosotakoneistoa keskiluokan "turvallisuus-"joukoillaan läpi itseään alempia luokkia vastaan, joilla ei kirjaimellisesti ole mitään muuta menetettävää kuin kahleensa.
Yleislakkoa odotellessa... Siihen tämä menee ihan varmasti.