Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä oppia elämään vaikean lapsuuden kanssa?
12.12.2023 |
Minulla on hyvin vaikea ja traumaattinen lapsuus mihin liittyy useiden läheisten ja vanhempien menettäminen ja ongelmat lastensuojelun kanssa. En ole koskaan saanut tarvitsemaani tukea ja aikuistuttuani olin raunio. En pysty työelämään mutta nyt kolmekymppisenä alan harkita ammatillisen tutkinnon opiskelua. Minua huolettaa pystynkö siihenkään. Vaikka lapsuudessani on jo aikaa tuntuu että se on joka paikassa vastassa. Terapiat on kokeiltu moneen kertaan, mutta niistä ei ole ollut hyötyä.
Kommentit (80)
Mitäpä jos itse olisit kiitollinen niistä vanhemmistasi ja jatkaisit elämää?
Toki voit jumittua lapsuuteesi, mutta ei siitä mitään hyötyä ole. Voi olla, että ystäväsikin kyllästyvät seuraasi jos aina vähättelet heidän ongelmiaan kuten viestiesi perusteella kuulostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisitko sitten sellaisen vanhemman kuin biologinen isäni? Hän tappoi vaimonsa aja pikkusisarukseni kun olin teini.
Kaikki vanhemmat ei ole hyviä vanhempia mistä pitäisi olla kiitollinen tai onnellinen.
Kuulostaa oudolta että edelleen kolmekymppisenä yrität elää lapsuuttasi ystäviesi kautta.
Elossa oleva vanhempi on aina parempi ja silloin kaikki on vielä mahdollista. Sitä ei sovi unohtaa.
Ap
Oikeastaan ei ole, koska ihmiset ei pääsääntöisesti muutu ja hankala vanhempi on erittäin varmasti hankala myös aikuiselle lapselle. Joidenkin vanhemmat ovat suorastaan vaarallisia.
Olet hyvin itsekeskeinen traumojesi vuoksi ja triggeröidyt uudestaan ja uudestaan ystäviesi elämistä.
Sinulla on vain yksi elämä ja voit vaikuttaa ainoastaan siihen. Hanki koulutus, puoliso ja lapset, tai mitä ikinä olet elämässäsi halunnut. Olet sen arvoinen.
Ilman rakkautta jääminen lapsena vaikuttaa koko elämään, perusturvallisuuden tunteeseen ja käsitykseen omasta itsestä.
Ehdottomasti kuitenkin kannattaa nyt lähteä rakentamaan elämäänsä uudelleen, esimerkiksi juuri lähteä opiskelemaan ja saada siten jotain vaihtelua.
Terapiasta voi olla hyötyä myöhemminkin, ja kannattaa esimerkiksi kokeilla eri terapiamuotoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisitko sitten sellaisen vanhemman kuin biologinen isäni? Hän tappoi vaimonsa aja pikkusisarukseni kun olin teini.
Kaikki vanhemmat ei ole hyviä vanhempia mistä pitäisi olla kiitollinen tai onnellinen.
Kuulostaa oudolta että edelleen kolmekymppisenä yrität elää lapsuuttasi ystäviesi kautta.
Elossa oleva vanhempi on aina parempi ja silloin kaikki on vielä mahdollista. Sitä ei sovi unohtaa.
Ap
Todellakin. Kaikki on mahdollista eli lisätraumatisoituminen.
Ihan ekaksi, onko masennuksesi hoidettu? Se tekee mitä ihmeellisimpiä ajatusvääristymiä.
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos itse olisit kiitollinen niistä vanhemmistasi ja jatkaisit elämää?
Toki voit jumittua lapsuuteesi, mutta ei siitä mitään hyötyä ole. Voi olla, että ystäväsikin kyllästyvät seuraasi jos aina vähättelet heidän ongelmiaan kuten viestiesi perusteella kuulostaa.
Helppo huudella kun itsellä on vanhemmat elossa. Et taida olla kokenut mitään rankkoja asioita koska et ymmärrä mitään elämän vaikeista asioista.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaista tukea olisit tarvinnut mielestäsi? Otan osaa suruusi läheisten menettämisestä. Vanhempien menetys on hurjan iso asia. En tiedä auttaisiko sinua se että viettäisi joka päivä/aamu suruhetken. Surullista musiikkia soimaan, vellomidta surussa, kateudessa ja katkeruudessa esim. 15 minuuttia. Itselleni tuo on puhdistavaa. Sen avulla jaksan olla tavallinen/iloinen aina yhden päivän. Näin saan sitten iloisia/tavallisiakin asioita elämääni.
Jotain sellaista että olisi huomioitu paremmin ja autettu. Tuntuu ettei ystäviäkään kiinnosta. Kun tapaamme niin tapaamisilla he puhuvat ihan tavallisista arkisen pienistä ongelmista tai parisuhdeongelmistaan. Eniten ihon alle menee ne kun jotkut riitelee vanhempiensa kanssa tai tilittää miten huonot välit heillä on vanhempiensa kanssa, vaikka heillä on sentään vanhemmat. Haluaisin vain poistua paikalta ja välttyä kuulemasta niitä.
Minkälaisessa terapiassa oikein kävit, jos siellä ei kuunneltu? Puhuitko nyt totta, kun sanoit käyneesi terapiassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisitko sitten sellaisen vanhemman kuin biologinen isäni? Hän tappoi vaimonsa aja pikkusisarukseni kun olin teini.
Kaikki vanhemmat ei ole hyviä vanhempia mistä pitäisi olla kiitollinen tai onnellinen.
Kuulostaa oudolta että edelleen kolmekymppisenä yrität elää lapsuuttasi ystäviesi kautta.
Elossa oleva vanhempi on aina parempi ja silloin kaikki on vielä mahdollista. Sitä ei sovi unohtaa.
Ap
Oikeastaan ei ole, koska ihmiset ei pääsääntöisesti muutu ja hankala vanhempi on erittäin varmasti hankala myös aikuiselle lapselle. Joidenkin vanhemmat ovat suorastaan vaarallisia.
Olet hyvin itsekeskeinen traumojesi vuoksi ja triggeröidyt uudestaan ja uudestaan ystäviesi elämistä.
Sinulla on vain yksi elämä ja voit vaikuttaa ainoastaan siihen. Hanki koulutus, puol
Hankala vanhempi on sentään olemassa oleva vanhempi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos itse olisit kiitollinen niistä vanhemmistasi ja jatkaisit elämää?
Toki voit jumittua lapsuuteesi, mutta ei siitä mitään hyötyä ole. Voi olla, että ystäväsikin kyllästyvät seuraasi jos aina vähättelet heidän ongelmiaan kuten viestiesi perusteella kuulostaa.
Helppo huudella kun itsellä on vanhemmat elossa. Et taida olla kokenut mitään rankkoja asioita koska et ymmärrä mitään elämän vaikeista asioista.
Ap
Ei meillä kaikilla ole vanhemmat elossa tai osa elämää, vaikka olisivat elossa. Sinulla on asennevika, mitä lääkityksiä on kokeiltu? Käytätkö päihteitä?
Käänny ympäri. Seisot elämäsi aikajanalla katsoen menneisyyteen ja kävelet eteenpäin takaperin. Jos käännyt, niin kaikki paska jää taaksesi ja näet tulevaisuuden mahdollisuudet. Tämä vaatii sinulta halua kääntyä. Kun olet valmis ja käännyt, niin huomaat, miten hiton paljon helpompaa elämä onkaan. Välillä voi vilkaista taakseen ja huomata, että asiat ovat pienentyneet kun pääset etenemään aikajanallasi rivakammin kun olet oikein päin. Muutos lähtee sinusta. Esim. jos kaverisi puhuvat ärsyttävistä vanhemmistaan, voit kääntää keskustelun siihen millaisia vanhempia te aiotte olla tulevaisuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse muistan kaksivitosena, miten huohentunut olin siitä, että paska ja rankka lapsuus on ohi ja nyt alkaa aikuisuus omilla ehdoillani.
Joo, elävä vanhempi on "kiva", kun tulet hylätyksi joka päivä uudelleen ja uudelleen. Siihen pitää vain tottua, kuten ajallaan vanhemman kuolemaankin.
Miten menetit vanhempasi? Onko sinulla muistikuvia heistä? Oliko teillä rakastava suhde?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten menetit vanhempasi? Onko sinulla muistikuvia heistä? Oliko teillä rakastava suhde?
Ne juoksi junan alle kun eivät kestäneet meitä lapsia.
ap
Mulla tosi traumaattinen lapsuus. Itse olen lukenut ja kuunnellut paljon self help kirjoja sekä opiskellut psykologiaa.
Uhriksi jääminen esim lapsuuden traumassa vielä aikuisena on tapa vältellä vastuuta ja työtä. On aina helpompi sanoa ettei voi koska trauma kun mennä ikäviä ja hankalia asioita kohti. Ja niitä kohti on mentävä jos sieltä suosta tahtoo ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos itse olisit kiitollinen niistä vanhemmistasi ja jatkaisit elämää?
Toki voit jumittua lapsuuteesi, mutta ei siitä mitään hyötyä ole. Voi olla, että ystäväsikin kyllästyvät seuraasi jos aina vähättelet heidän ongelmiaan kuten viestiesi perusteella kuulostaa.
Helppo huudella kun itsellä on vanhemmat elossa. Et taida olla kokenut mitään rankkoja asioita koska et ymmärrä mitään elämän vaikeista asioista.
Ap
Molemmat biologiset vanhempani kuolivat kun olin alle kouluikäinen. Olen myös menettänyt muita läheisiä, esimerkiksi siskon ja tädin. Minulla on kuitenkin paljon muita ihmisiä elämässäni, kuten vaikka vanhemmat. Ei se ole ystäviesi syytä mitä sinä olet kokenut. On väärin kiukutella heille siitä että heillä on vanhemmat elossa. Erikoista sekin, miten otat itseesi siitä että muilla on vaikeaa vanhempiensa kanssa. Eihän sinun vanhempasi edes liity siihen mitenkään. Ei elämä aina helppoa ole, varmaan kenelläkään. Mutta lopulta vain itse voi valita, mitä tekee elämällään.
Onpas lapsellinen ajattelutapa että kaikilla olisi ollut hyvät vanhemmat. Taidat tosiaan olla siellä lapsen tasolla.
Sen voi jättää taakseen eikä elää sen kanssa.
Älä vello menneessä vaan keskity hetkeen ja tulevaisuuteen. Terapiaa ehdottaisin, mutta jos olet sen kerta jo käynyt.
Mutta et voi ikuisesti miettiä menneitä, eihän siitä tule mitään. Katse eteenpäin. Kaikilla meillä on omat ongelmamme ja joillekin ne on valitettavasti ikävämpiä kuin toisille. Itsensä täytyy vaan kovettaa ja puskea eteenpäin. Itse olen ainakin ajatellut, että ketään ei kiinnosta minun ongelmani eikä se murehtimisesta parane. Olen opetellut rakastamaan ja pitämään itse huolta itsestäni. Kenenkään muun tunteilla minua kohtaan ei oikeastaan ole loppujen lopuksi väliä.
Oman ajatustavan muuttaminen positiivisemmaksi vaatii todella työtä, mutta se kannattaa.
Huomaa helposti, miksi ap ei ole hyötynyt terapiasta. Mikään ei muutu, jos henkilö itse ei halua muuttua. Ja koska muutos on tuskallista, sitä vältellään viimeiseen asti. On helpompi tarrautua vaillejäämisiinsä ja kadehtia muita kuin kokea tunteet, hyväksyä menetys ja se, että se voi toistua. Ymmärrettävää, mutta estää elämästä. Itse kutakin.
Ap:n olisi hyvä tiedostaa, että muiden vanhemmat eivät ole hänen vanhempiaan ja kunnioittaa muiden kokemusta. On loukkaavaakin tulla kertomaan muille, miten heidän pitäisi olla kiitollisia mahdollisesti koko oman elämän pilanneen ihmisen elossaolosta.
Tuskin hänkään pitäisi siitä, jos me tulisimme sanomaan hänelle, että paras vanhempi on kuollut vanhempi. Vaikka se oma kokemus aidosti olisikin.
Vierailija kirjoitti:
Älä vello menneessä vaan keskity hetkeen ja tulevaisuuteen. Terapiaa ehdottaisin, mutta jos olet sen kerta jo käynyt.
Mutta et voi ikuisesti miettiä menneitä, eihän siitä tule mitään. Katse eteenpäin. Kaikilla meillä on omat ongelmamme ja joillekin ne on valitettavasti ikävämpiä kuin toisille. Itsensä täytyy vaan kovettaa ja puskea eteenpäin. Itse olen ainakin ajatellut, että ketään ei kiinnosta minun ongelmani eikä se murehtimisesta parane. Olen opetellut rakastamaan ja pitämään itse huolta itsestäni. Kenenkään muun tunteilla minua kohtaan ei oikeastaan ole loppujen lopuksi väliä.
Oman ajatustavan muuttaminen positiivisemmaksi vaatii todella työtä, mutta se kannattaa.Niin ja piti lisätä vielä, että lakkaa syyttämästä muita ongelmistasi ja ota itse vastuu loppuelämästäsi.
Eikä ollut. En kutsunut sitä isäksi, koska miksi olisin? Meillä ei ollut koskaan minkäänlaista vanhemman ja lapsen välistä suhdetta. Pelottava, arvaamaton ja vaarallinen, tuntematon ihminen se oli.