Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Hautajaiset ja kutsumattomat vieraat

Vierailija
10.12.2023 |

Onko teille käynyt niin että läheisenne hautajaisiin olisi tullut tai yrittänyt tulla kutsumattomia vieraita?

Isäni kuoli psri viikkoa sitten ja hänen hautajaisensa olivat eilen. Hän oli paljon mukana erilaisessa toiminnassa ja hänellä oli paljon tuttuja, mutta omaisten toiveesta hautajaiset järjestettiin yksityisesti pienemmällä porukalla perheen ja lähisuvun kesken. Kutsutuille vieraille soitettiin ja heille kerrottiin aika ja paikka. Huomasin jo siunaustilaisuudessa kirkossa, että paikalla oli muitakin. Osalla heistä oli jopa kukat mukana.

Kun siirryttiin muistotilaisuuteen, yritti sisään tulla omaisyen ja muiden läheisten seassa myös näitä muitakin ihmisiä, jotka oli seuranneet siunaustilaisuusesta muistotilaisuuspaikalle. Jotkut pääsikin, ja osa käännytettiin takaisin. Heistä jotkut jäi pihaan pyörimään kuitenkin. En tiedä mitä sitten tapahtui koska sitten keskityin jo itse siihen tilaisuuteen. En kuitenkaan ole varma oliko kaikki kutsuttuja, koska ihmisiä oli sen verran paljon ja kaikkia en tuntenut niin hyvin. Ymmärrän että jotkut tuttavat ja kaukaisemmat sukulaiset olisi ehkä halunneet osallistua, mutta eikö tuo ole jo aika outoa, että saavutaan paikalle vaikka ri ole kutsuttu?

Kommentit (190)

Vierailija
1/190 |
10.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siunaustilaisuuteen ja haudalle saa tulla kuka haluaa mutta hautajaistilaisuuteen ei

Vierailija
2/190 |
10.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

On tosi outoa, että tullaan muistotilaisuuteen. Itse hautajaisiin osallistuminen taas on sallittua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/190 |
10.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kamala tilanne. Itse en ole vielä ollut kokemassa tuollaista mutta voin kuvitella että tuo tulee eteen ainakin toisen vanhemman kohdalla, ehkä kummankin kohdalla. 

Muistotilaisuuteen ei minusta ole soveliasta änkeytyä ilman kutsua.

Vierailija
4/190 |
10.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta on outoa, että osa kutsumattomista pääsi ja osa käännytettiin pois. 

Vierailija
5/190 |
10.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

No periaatteessa tiedän että kirkkoon "saa tulla kuka tahansa" jos kirkon ovet on auki, mutta silti. Osa siis meni laskemaan kukkiakin ennen kuin kaikki kutsutut vieraat oli laskeneet omat kukkansa.

Vierailija
6/190 |
10.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No periaatteessa tiedän että kirkkoon "saa tulla kuka tahansa" jos kirkon ovet on auki, mutta silti. Osa siis meni laskemaan kukkiakin ennen kuin kaikki kutsutut vieraat oli laskeneet omat kukkansa.

Siis ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/190 |
10.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisikohan tässä ollut jokin väärinkäsitys, jos paikalle oltiin tultu kukkien kanssa? A on kuullut B:ltä, että hautajaiset ovat silloin ja silloin. A on  sitten ymmärtänyt tämän kutsuksi tai kuvitellut, että tilaisuuteen on yleinen kutsu.

Vierailija
8/190 |
10.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minusta on outoa, että osa kutsumattomista pääsi ja osa käännytettiin pois. 

Kaikki kutsumattomat yritettiin käännyttää esimerkiksi sisääntullessa ovilla, mutta se oli liki mahdotonta koska on vaikea suuresta ihmismäärästä valvoa kuka olikaan se tuttu ja kutsuttu ja kuka ei, kun ihmiset kulki sisään ja osa taas ulos hakemaan jotain. Tilaisuudessa asian huomasi siitä että väkimäärä ei täsmännyt kutsuttuihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/190 |
10.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hautajaiset ja häät + muut pippalot on hyviä safkaamispaikkoja. Toki täytyy valita isompi tilaisuus, että ikään kuin hukkuu sinne sekaan ja saa hyvät ruoat ilmaiseksi. Tiedän parikin tyyppiä, jotka pks:lla harrastaa tätä. Jotkut käyvät myös puffeteissa ja hotelleissa.

Vierailija
10/190 |
10.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moniin hautajaisten muistotilaisuuksissa saa vatsansa täyteen. Kannattaa ainakin yrittää päästä mukaan esim. "vanhana lapsuudenystävänä".

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/190 |
10.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olisikohan tässä ollut jokin väärinkäsitys, jos paikalle oltiin tultu kukkien kanssa? A on kuullut B:ltä, että hautajaiset ovat silloin ja silloin. A on  sitten ymmärtänyt tämän kutsuksi tai kuvitellut, että tilaisuuteen on yleinen kutsu.

Voin hyvin kuvitella että taustalla on jotain tällaista.

Ap

Vierailija
12/190 |
10.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirkkoon ei voi ketään estää tulemasta, vaikka henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos ei ole kutsuttu, niin on tökeröä mennä kirkkoonkin. Seurakuntatoimistoon voi halutessaan omainen ilmoittaa, että sieltä ei kerrota siunauksen ajankohtaa, jos joku kysyy. Muistotilaisuus on aina vain kutsutuille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/190 |
10.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei toki muistotilaisuuteen voi tulla, koska tarjoilut on mitoitettu oletuksen nukaan, mutta olisin tyytyväinen jos vainajalla on ollut paljon läheisiä, jotka ovat halunneet tulla haudalle kukkia tuomaan. 

Vierailija
14/190 |
10.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lohet ja pateet on kalliita, ovela maksaa vähemmän tai ei lainkaan 😁

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/190 |
10.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kirkkoon ei voi ketään estää tulemasta, vaikka henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos ei ole kutsuttu, niin on tökeröä mennä kirkkoonkin. Seurakuntatoimistoon voi halutessaan omainen ilmoittaa, että sieltä ei kerrota siunauksen ajankohtaa, jos joku kysyy. Muistotilaisuus on aina vain kutsutuille.

Näin minäkin asiasta olen ajatellut. Haluaisin itse ainakin ehdottomasti kunnioittaa niiden omaisten tahtoa hautajaisten järjestämisen suhteen, ja siksi pidän kirkkoon tai muualla pidettävään siunaustilaisuuteenkin ilman kutsua menemistä aika erikoisena. En tiedä mitä seurakuntatoimisto kanssa on sovittu koska en itse siellä asioinut, mutta voin hyvin kuvitella että tieto on kulkenut kutsutuilta muille kutsuttujakin kun oli noin 100 vierasta. Niin millä kontrolloit kaikkien sanomisia, ketomisia tai tekemisiä.

Ap

Vierailija
16/190 |
10.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei toki muistotilaisuuteen voi tulla, koska tarjoilut on mitoitettu oletuksen nukaan, mutta olisin tyytyväinen jos vainajalla on ollut paljon läheisiä, jotka ovat halunneet tulla haudalle kukkia tuomaan. 

Haudallahan voi toki käydä vaikka sitten kun hautajaisväki on lähtenyt. Sinnehän ne kukat jää muutenkin.

Tässä tapauksessa hautaa ei tosin ollut vaan arkku lähti odottelemaan krematorioon viemistä. Kukat laskettiin kirkossa, mistä ne kerättiin tilaisuuden lopuksi mukaan.

Ap

Vierailija
17/190 |
10.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Takavuosina oli jokin TV-tarina, missä vanha mummo kävi eri hautajaisissa. Tytär kuuli asiasta joltain kirkon henkilöltä, joka kertoi tyttären  mummolla olleen paljon suremista viime aikoina. Näin asia paljastui tyttärelle ja mummon hautajaiskäynneille stoppi.

Vierailija
18/190 |
10.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Millainen menu teillä oli muistotilaisuudessa. Oliko paistia vai kalaa?

Vierailija
19/190 |
10.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis saatoitte käännyttää myös kutsuttuja pois? Oliko kuinka iso tilaisuun ja kuinka paljon oli kutsumattomia vieraita?

Vierailija
20/190 |
10.12.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äitipuoleni hautajaisiin kutsuttiin vain tietyt vieraat, mutta silti osa yritti päästä mukaan. Eivät vaan päässeet, kun kirkon ovet oli lukossa ja sisään kuljettiin vain takaovesta, minkä luo pääsi vain kutsutut. Äitipuoleni oli työnsä puolesta ollut julkisuudessa ja paikalla oli myös paikallislehden toimittajia. Ainoa toimiva systeemi että sisään päästettiin vain kutsutut. Meidän lastenkin vuoksi parempi niin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän seitsemän viisi