Köyhyyden myötä ilo katoaa elämästä
Kyllä se vaan helpottaa elämää paljon, jos rahaa on riittävästi. Kun on vuosia joutunut laskemaan jokaisen euron ja sentin, millä maksetaan laskut ja ostetaan ruokaa, se todella vetää mielen matalaksi. Mistään virkistävästä toiminnasta kuten harrastukset ja matkat ei ole voinut haaveillakaan. Vihdoin tiedän, että tulotasoni on nousemassa ensi vuoden alussa ja olen siitä niin innoissani. Tulee edes vähän pelivaraa eikä joudu enää keräämään pulloja syödäkseen.
Tukia en ole saanut näiden vuosien aikana kuin lapsilisän.
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän opin elämästä jo 15 vuotiaana että no money, no funny. Kaverit oli myös taiteellisia ja jatkoivat sillä tiellä. Nyt ne on katkeria kuuskymppisiä joilla ei ole mitään. Minulla on miljoona omaisuus ja teen mitä lystään. Onneksi ymmärrän vieläpä himmata enkä polta itseäni loppuun töissä. Valintojen maailma.
Kaikkihan me valittaisiin miljonäärin elämä, jos se olisi mahdollista.
Sen eteen pitää tehdäkin jotain. Tavalliselle duunarille säästäminen indeksirahastoon on helpoin tie. 20€/kk kuluttomaan indeksirahastoon niin 20 vuodessa sulla on 10000€. Kannattaa lapselle laittaa edes tuo parikymppiä niin saa pesämunan kun muuttaa kotoa.
Vierailija kirjoitti:
"Eli olet mätkyjen pelossa laskenut prosentin yläkanttiin. Kuten yllä jo sanottiin palataan siihen veroista uhriutumiseen kun tämän vuoden verotus valmistuu. "
Ei vaan hain sentilleen oikeat tiedot tulorekisteristä ja syötin sentilleen oikein tulevat bruttopalkat.
Niin, sen jälkeen kun olet alkuvuoden maksanut veroja liian pienen prosentin mukaan. Käsittämätöntä että joku maksaa noin suurta palkkaa jollekulle joka ei edes ymmärrä miten verotus toimii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilo on vain ajatus ja ajattelu on toistaiseksi vielä ilmaista. Köyhyys on vain onnellisten ajatusten puutetta.
Ei. Köyhyys on sitä, ettei koskaan voi olla varma siitä, että selviää taloudelisesti. Että pystyy maksamaan
seuraavan kuukauden vuokran ja pakolliset laskut. Että voi ostaa talvitakin, kun vanha ei enää lämmitä tai
pesukoneen rikkinäisen tilalle. Köyhyys on sitä, että lapsi pyytä pientä summaa koulun retkeen tai muuhun
eikä sitä rahaa vain ole. Sitä, että jääkaapissa on yhteensä neljä tuotetta useammalle hengelle. Sitä, että
&nb
Kun olet seissyt alastomana tammi-helmikuun kadunkulmassa kerjäämilläsi safkoilla eläen tällä Asenteellasi, niin palataan asiaan. Muussa tapauksessa voit debiilinä lopettaa valehtelusi ja lässyttämisesi. Vain teot kertovat totuuden.

Jos en ymmärrä, sanon: "Suomenna!" Puhu varovasti Tai galloni halgeaa!"
Kyllä. On raskasta olla huolissaan koko ajan. Joskus olisi mukava olla varaa käydä yleisillä jossain. Edes 1 krta/kk.
Lapsetkin onnettomia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Eli olet mätkyjen pelossa laskenut prosentin yläkanttiin. Kuten yllä jo sanottiin palataan siihen veroista uhriutumiseen kun tämän vuoden verotus valmistuu. "
Ei vaan hain sentilleen oikeat tiedot tulorekisteristä ja syötin sentilleen oikein tulevat bruttopalkat.
Niin, sen jälkeen kun olet alkuvuoden maksanut veroja liian pienen prosentin mukaan. Käsittämätöntä että joku maksaa noin suurta palkkaa jollekulle joka ei edes ymmärrä miten verotus toimii.
Tiedän vallan hyvin miten verotus toimii. juuri SIKSI onkin mahdollista että palkankorotuksen takia nettopalkka pienenee kuten minulle kävi.
Olen maksanut alkuvuoden IHAN OIKEAA veroprosenttia koska silloinhan KUKAAN EI TIENNYT tulevista palkankorotuksista. Ne olisi voineet olla tulemattakin.
no pyydä 4e tunti jossei hyvästä palkasta mitään hyötyä.

Miksi ihmeessä sitten edes suostuit palkankorotukseen?
Joksikin aikaa kyllä.
Ensimmäinen kerta oli pahin ja jatkui vuosia, jolloin ehdin tottua vähään niin hyvin, että en ole osannut käyttää rahaa sitten, kun meni paremmin. Toisen katastrofin jälkeen itkin päivän ja totesin, että nyt riittää. En ole luovuttanut, mutta en enää pyristele. Asiat järjestyvät vähemmälläkin, jos ovat järjestyäkseen. Köyhyys itsessään ei tapa iloani, mutta siitä seuraava pyristely tekee sen enkä aio enää tehdä sitä. En voi pakottaa ketään ottamaan minua töihin enkä voi parantaa sairauksiani, vaikka mitä tekisin. Voin hakea töitä ja hoitaa sairauteni, mutta muu on muiden käsissä.
Oikein etoo paskan puhuminen, kuinka raha ei tuo onnea. Kun se raha nimenomaan tuo elämään asioita, jotka ovat onnen osasia. Tottahan se on ettei raha tuodessaan elämästä täydellistä tee, mutta onhan sillä merkitystä, mitkä asiat elämässä ovat huonosti ja mitkä hyvin. Kai sitä mieluummin tienaa 2000€ kuukaudessa ja asuu vuokrayksiössä kuin elelee siltojen alla ja kaivelee roskiksia.
Ihminen ymmärtää onnensa vasta sitten kun se on sen menettänyt. On menettänyt, koska jokin oli korvien välissä vinksallaan. Näitähän on, joilla rahaa on paljon enemmän kuin mitä ehtii kuluttamaan, mutta silti sitä pitäisi olla enemmän. Kun on 10 milliä, pitäisi olla 15 milliä. Ikinä ei olla tyytyväisiä mihinkään, kun nähdään vain se, että kun voisi olla enemmän ja paremmin. Kun päässä on nyrjähtänyt, niin ei siinä silloin tule mieleen, että kun paljon huonommin voisi olla ja monilla on niin huonosti, ettei sellaista itselleen halua. Raha ei tuo onnea, jos siihen ei osaa suhtautua oikein.
Mitä Suomen köyhältä muka puuttuu? Kaviaaria ja lohta arkena? Balin lomalentoa vuosittain?
Ei oikeasti yhtään mitään. Itse olin köyhä opiskeluajan, ei tasan jäänyt päälle mitään stressiä tai kyvyttömyyttä käyttää rahaa, kun sitä myöhemmin olen ansainnut.
Näissä ruikutuksissa kaali haisee, ruikutetaan vailla mitään oikeaa syytä.
Ilo katoaa, elämä ankeutuu ja jatkuva murehtiminen tekee sairaaksi. Itse pienituloinen, alkuvuodesta tulen olemaan työtön. Huoli toimeentulosta ja lainoista on kova. Vatsahaava pahenee samoin unettomuus. Köyhyys (ja työttömyys) todellakin tekevät sairaaksi ja ankeuttavat elämää. Turha muuta selittää. Sisältöä löydän päiviini ja saan sitä kautta iloa mutta ei se tosiseikkoja poista.
Kouluttaudu jne. vaan millä rahalla? Mulla on kaksi kokrkeakoulututkintoa, melko tuoreita jopa. Minkäs minä sille voin ettei 50v täyttänyt työnantajille kelpaa. Ja ei, en todellakaan pennittömänä rupea yrtystä perustamaan. Pitäisi olla liikeidea, vai mitä. Enkä hakeudu lähihoitajaksi, siihen en sovellu.
"Miksi ihmeessä sitten edes suostuit palkankorotukseen?"
miten kieltäydyt LIITON neuvottelemasta korotuksesta?
Ja tokihan tuo ENSI VUONNA nostaa aavistuksen nettopalkkaa. Lisäksi vaikuttaa esim eläkekertymään, koska siinä huomioidaan bruttopalkka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän opin elämästä jo 15 vuotiaana että no money, no funny. Kaverit oli myös taiteellisia ja jatkoivat sillä tiellä. Nyt ne on katkeria kuuskymppisiä joilla ei ole mitään. Minulla on miljoona omaisuus ja teen mitä lystään. Onneksi ymmärrän vieläpä himmata enkä polta itseäni loppuun töissä. Valintojen maailma.
Kaikkihan me valittaisiin miljonäärin elämä, jos se olisi mahdollista.
Sen eteen pitää tehdäkin jotain. Tavalliselle duunarille säästäminen indeksirahastoon on helpoin tie. 20€/kk kuluttomaan indeksirahastoon niin 20 vuodessa sulla on 10000€. Kannattaa lapselle laittaa edes tuo parikymppiä niin saa pesämunan kun muuttaa kotoa.
Tyhjästä on paha nyhjästä. Mitä pienemmät tulot ovat, tai mitä kehnompi on menojen ja tulojen suhde, sen huonompi on säästää. Kymppitonni meinaa olla jo tänä päivänä pieni raha, mutta joskus 20 vuoden kuluttua se on todella pientä silppua. Kukaties emme enää silloin elä edes euroaikaa, emmekä ole välttämättä enää elossakaan silloin, koska sota. Mutta mikäli elämä jatkuu, kannattaa yrittää säästää mieluummin 20€/viikko sen sijaan että säästää kahtakymppiä kuukaudessa. Jos vaan mitenkään mahdollista, sillä 20 e kuukaudessa tahti on tuskallisen hidasta säästämistä. Ei sillä oikein valmiiksi tule.
Yksi hyvä tutkinto riittää mainiosti, kun hankkii nuoresta työkokemusta. Ihan selvä että kun vastakkain on 25 v vastavalmistunut ja 50 v vastavalmistunut, valitaan se nuorempi.
Ja mitä tarkoittaa, ettei muka sovi hoitotyöhön? Hoitotyössä on hirveästi eri vaihtoehtoja, ihan toimistotyöstä verikokeita ottamassa siihen mummon nosteluun. Jos katsoo itsensä noihin tärkeisiin töihin liian hyvänä, niin on sitten työtön vaan, eikä valita.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. On raskasta olla huolissaan koko ajan. Joskus olisi mukava olla varaa käydä yleisillä jossain. Edes 1 krta/kk.
Lapsetkin onnettomia.
Mihin siis ei ole varaa? Laavuretkeen makkaranpaistoineen? Vai pitääkö se olla ökyreissu saastuttavine lentoineen?
Niin totta. Elämä on aika kapeaa ja stressaavaa pienituloisena. Kaikki energia menee selviytymiseen. Kaikki pitää laskea ja suunnitella tarkkaan. Eikä siltikään rahat aina riitä, eli stressiä stressiä. Yllättävät rahanmenot heittävät lisää kapuloita rattaisiin. Ja joutuu syömään pahanmakuista ruokaa, pukeutumaan huonolaatuisiin vaatteisiin ja asumaan ahtaasti/huonosti/kaukana kaikesta. Silti on ihmisiä, jotka kadehtivat köyhän elämää.

Tässäkin aloituksessa on paljon näitä jotka kadehtivat köyhän elämää.
Sain isältäni 120 000 euroa. Äidiltä jäi perintöä 60 000 euroa. Ennen elin työmarkkinatuella eikä oikein iloja ollut elämässä.