Lue keskustelun säännöt.
Tilanne, johon et olisi uskonut päätyväsi?
06.12.2023 |
En olisi vielä 5 vuotta sitten uskonut, että nyt asun yksin ja kerrostalossa. Eroni ja sen syyt olisivat olleet scifiä. Ja että saisin tietyn, enemmän menneisyyteen liittyvän ihmisen kämppääni auttamaan käytännön hommissa.
Entä muut? Miten elämä on yllättänyt?
Kommentit (84)
Sain soiton sairaalasta, että läheinen on ampunut itseään päähän ja tulee kuolemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En olisi ikinä nuoruuden parisuhteen eron jälkeen uskonut, että olen seuraavat 10 vuotta sinkku. Joo, muutama rakkaustarinakin noihin vuosiin mahtunut ja hirveä läjä treffejä, tapailuja.. kohtaamisia. Mutta en olisi uskonut että uutta kumppania en enää löydä!
Vierailija kirjoitti:
En olisi ikinä nuoruuden parisuhteen eron jälkeen uskonut, että olen seuraavat 10 vuotta sinkku. Joo, muutama rakkaustarinakin noihin vuosiin mahtunut ja hirveä läjä treffejä, tapailuja.. kohtaamisia. Mutta en olisi uskonut että uutta kumppania en enää löydä!
Sama mutta ei yhtään rakkaustarinaa eikä edes seksiä.
Vierailija kirjoitti:
En olisi ikinä nuoruuden parisuhteen eron jälkeen uskonut, että olen seuraavat 10 vuotta sinkku. Joo, muutama rakkaustarinakin noihin vuosiin mahtunut ja hirveä läjä treffejä, tapailuja.. kohtaamisia. Mutta en olisi uskonut että uutta kumppania en enää löydä!
Sama mutta ei yhtään rakkaustarinaa eikä edes seksiä.
Minut irtisanottiin vakituisesta, pitkäaikaisesta työstä alkoholin käytön vuoksi. Minut, tunnollisen ihmisen ja työntekijän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On off -suhde exän kanssa. Hirveän stressaavaa ja tätä jatkunut jo vuoden. Toivottavasti pääsen irti pian lopullisesti mutta kun hänkin roikkuu minussa ja seksi on mahtavaa. Ihmisinä vain emme sovi muuten ollenkaan yhteen.
Se että piikitän itseeni huumeita kaupungin puistossa, yleisissä vessoissa, huoltoaseman takana. Nykyään tuntuu niin kaukaiselta nuo jutut vaikka aikaa kulunu vasta 2-3 vuotta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että ihastun ja päädyn suutelemaan yli 10 vuotta nuoremman työkaverini kanssa. Tämän jälkeen tajusin etten ole enää onnellinen omassa parisuhteessani ja olen harkinnut eroa.
Jäin leskeksi, sairastuin vakavasti varmaan ihan stressistä, meni fyysinen kunto ja ulkonäkö, menetin kodin ja asun nyt vuokra-asunnossa jossa kosteusvaurio, töistä turha haaveillakaan. "Läheiset" kaikkosi, kun kurjasta tilanteestani tuli pysyvä ja köyhdyin. No jotain hyvääkin, että on muutama ihminen ketä välillä tapaan, kissat tuo iloa (toki ovat jo iäkkäitä), hoidan kasveja, usko tuo lohtua. Pystyn vielä lukemaan, kirjoittamaan, neulomaan ja selviän arkitoimista itsenäisesti. Elämäni on todellakin ollut luopumisen opettelua ja kuinka selvitä ikuisen alakulon kanssa.
N46
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei käynyt ikinä mielessäkään, että olisin näin +40-vuotiaana lapseton ikisinkku joka asuu itsarikuutiossa.
Vierailija kirjoitti:
En olisi ikinä nuoruuden parisuhteen eron jälkeen uskonut, että olen seuraavat 10 vuotta sinkku. Joo, muutama rakkaustarinakin noihin vuosiin mahtunut ja hirveä läjä treffejä, tapailuja.. kohtaamisia. Mutta en olisi uskonut että uutta kumppania en enää löydä!
Sama juttu ja vaikka olikin jo kokemusta parisuhteen löytämisen hankaluudesta eli treffailua ei koskaan ole tullut suuremmassa määrin harrastettuakaan, niin jotenkin en olisi uskonut että ero 28-vuotiaana johtaisi tähän että sopivaa kumppania ei enää löydy ja jäänkin sinkuksi lopun ikää. Samalla meni myös haaveet omasta perheestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En arvannut miten iso muutos yhdessä vuosikymmenessä (35v -> 45v) voikaan tulla omaan jaksamiseen, persoonaan ja ulkonäköönkin.
Nyt yhtäkkiä onkin just sellainen väsynyt ja äkäinen tantta jollainen ei ikinä aikonut olla.
Aviomies yritti tappaa kännipäissään.
Enpä olisi nuorena uskonut että päädyn naimisiin ja vieläpä alkoholistin kanssa joka yrittää kuristaa minusta elämän ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyinen tilanteeni. Olen 51v nainen. Aina 45v saakka urheilin, olin sosiaalinen, pätevä, iloinen ja energinen ihminen.
Sairastuin masennukseen, joka syveni korona-ajan eristyksissä. Nykyisin olen päihdeongelmainen, ahdistunut, kotiin jämähtänyt, yksinäinen ihminen. Pelkään liikkua ulkopuolella ja varon ihmisiä. Työni teen etänä, sen yritän hoitaa hampaat irvessä etten menetä sitäkin.. apua yritin hakea, mutta jaksamiseni ei riittänyt siihen byrokratiaan ja välinpitämättömyyteen.
Joka aamu päätän, että tänään on parempi päivä, tänään uskon itseeni ja siihen, että saan itseni kuntoon. Nyt on ollut jo enemmän päiviä, jolloin tunnen että on enemmän energiaa, olen ollut raitis monta päivää, liikkunut metsässä, saanut puhelun läheiseltä, tuntenut iloa.
En olisi ikinä uskonut päätyväni valitsemaan arkkua lapsilleni (monikossa) ja suunnittelemaan hautakiveä heille, etenkin kun lapset olivat terveitä syntyessään.
Sen sijaan moni muu asia on ollut ihan jos ei odotettavissa, niin todennäköisyyksien sisäpuolella, vaikkapa tuö Keski-Euroopassa.
Olen tähän asti ollut hyvin onnellisesti naimisissa elämäni miehen kanssa, rakastan ja jumaloin miestäni.
Kunnes elämääni yllättäen asteli toinen mies, joka kiinnitti huomioni.
Nyt olen häneen toivottoman ihastunut.
Olen koettanut olla ruokkimatta ihastusta, mutta olemme samassa työpaikassa niin se on vähän mahdotonta.
Rakastan aviomiestäni enkä halua jättää tai pettää, mutta tämä toinenkin mies houkuttaa.
Ei välttämättä tilanne jossa haluaisin olla.. :/
Lisäyksenä, että olen ihan tavallinen, tavallisen näköinen nainen jne.
En tosiaankaan tiedä mitä helvettiä nyt :(
Vierailija kirjoitti:
Olen tähän asti ollut hyvin onnellisesti naimisissa elämäni miehen kanssa, rakastan ja jumaloin miestäni.
Kunnes elämääni yllättäen asteli toinen mies, joka kiinnitti huomioni.
Nyt olen häneen toivottoman ihastunut.
Olen koettanut olla ruokkimatta ihastusta, mutta olemme samassa työpaikassa niin se on vähän mahdotonta.
Rakastan aviomiestäni enkä halua jättää tai pettää, mutta tämä toinenkin mies houkuttaa.
Ei välttämättä tilanne jossa haluaisin olla.. :/
Lisäyksenä, että olen ihan tavallinen, tavallisen näköinen nainen jne.
En tosiaankaan tiedä mitä helvettiä nyt :(
Yrität nyt muistutella itseäsi, että katselet ihastuneena tuota henkilöä vaaleanpunaisten lasien läpi. Maltat mielesi ja annat ajan kulua. Ja missään tilanteessa et sano miehellesi yhtään mitään! Kun aikaa kuluu, silmäsi alkavat pikkuhiljaa avautua ja järki voittaa.
Ikää 35v enkä ole koskaan seurustellut. En myöskään olisi ikinä uskonut että tulen painamaan yli 80 kg mutta niin vaan kohta 90 kg kolkuttelee :(
Että asun metsässä koiran kanssa, etten koskaan mennyt naimisiin ja että olen yrittäjä, joka lopulta löysi työn, jossa todella viihtyy.