Riina Myöhäsen sanoo, että" kuka vaan voi alkaa kotiäidiksi"

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sitä jää vähän "tössisköksi", jos on vaan kotona vuositolkulla. Ja kyllä se koulussa huomataan, jos lapsi ei ole ollut päiväkodissa. Itse en ollut ja mulla oli aina riesana koulukiusaaminen kun en osannut ollut porukassa. Yleensä oli joku hyvä kaveri mut usein kävi niin että se löysi paremmat kaverit ja mä jäin vähän yksin ja siten kiusaajien uhriksi.

No mulla kävi kuule ihan samalla tavalla vaikka olin päivähoidossa 1v alkaen.

Nämä kotiäitiyden seuraukset ovat todennäköisiä, ei varmasti kaikille tapahtuvia asioita. Kyllä kai lapsi voi oppia sosiaaliseksi ilman päiväkotiakin, mutta minulle ei niin käynyt. Sanoisin, että yläasteen lopulla, viimeistään lukion alussa olin jo toisten tasolla. Työelämässä/opiskeluissa olen ollut ihan normaali porukan jäsen. Minä vaan olisin tarvinnut sitä sosiaalisuuden oppimista jo pienenä. Mun ala-aste oli jotenki stressaavaa aikaa, siis ei läksyt yms. vaan ihan se, että miksi mulle aina nauretaan, miksi minä olen aina se ilman kaveria? 

Miltä teistä kuulostaisi, jos mä sanoisin, että kaikki tukiopetus on turhaa ja normaali kyllä oppii kaiken ihan vilkaisemalla kirjaa? Niin minä opinkin, mutta entäs jos se sun lapsi ei oppiskaan?  Rautalangasta väännettynä: mä olisin tarvinnut sosiaalista harjaantumista, ehkä toisilla se luontaisempaa. Ja korostan vielä, etten ole ujo enkä estynyt luonteeltani, mua vaan stressasi ala-asteella se luokkayhteisö. 

Ja sitten tuo tössäke-sana. Ihmisiä on erilaisia. Jos joku juristinainen on vähän aikaa kotona lasten kanssa, niin eiköhän hänellä ole riskienarviontikykyä sen verran, jos kerran juristiksi on opiskellut, että osaa väistää/pienentää niitä kotiäitiyden riskejä? Siis vie lapsiaan aktiivisesti kerhoihin yms, maksattaa miehellään sitä eläkettä ja osaa arvioida sen, ettei oma koulutus mene hukkaan. Sitten on nämä tössäkkeet. Jotka eivät saa mitään aikaan ei työelämässä eikä kotona. Juuri näiden lapset pitäisi saada sinne päiväkotiin, että se lapsi olisi jotenkin samalla viivalla ala-asteella toisten kanssa. Ja sille äidillekin työelämä voisi tehdä hyvää. Eihän se äitikään lakkaa kehittymästä, kun lapsia saa, vaan kehitys jatkuu melkein hautaan saakka! Mun äiti meni viiskymppisenä työelämään ja huomasin hänessä positiivisen muutoksen. Eläkkeensä tosin kun näki niin itku tuli...

Ei kannata hermostua tuosta mun käyttämästä tössäke-sanasta, jos ei sellainen koe olevansa. Mutta kyllä te tiedätte sen ihmistyypin. On kotona, koska se on helpompaa. Lapsia ei kasvateta ja aktivoida, vaan älylaitteet viihdyttää, niin vanhempia kuin lapsia, noin esimerkiksi. Moni kotiäiti on varmasti ihan muuta. Mutta mä koen, että näistä päiväkodin hyödyistä pitää saada puhua avoimesti, jottei kukaan äiti jää kotiin siksi, että luulee kotihoidon olevan lapsille aina parempi.

Ja vielä tuo, että "olin päiväkodissa yksivuotiaasta asti, mutten silti löytänyt kavereita". No ajatteleppa, miten syrjäytynyt olisit, jos et olisi ollut siellä päiväkodissakaan? Entäs ne perheet, joissa on todella vakavia ongelmia? Eikö ole hyvä, että ne huomataan päiväkodissa? Lapsi aina mustelmilla, lihakset ikään nähden alikehittyneet, esimerkiksi.

Erityislasten vanhemmuuten en ole ottanut enkä ota mitään kantaa, on varmaan omanlaisensa tilanne joka perheessä.

Sit tämä vielä, että lapsensaantivuodet ovat myös niitä vuosia, jolloin ensimmäiset työpaikat pitäisi saada, jos mielii uralla eteenpäin. Jos olet hoitaja, saat varmasti töitä vaikka kuusikymppisenä tai toisaalta varmaan juristi tai lääkäri saa myös. Mutta on ammatteja myös siltä väliltä. Insinööri, tradenomi yms, joiden kyllä kannattaisi puskea itsensä sinne työelämään lasten saannin jälkeen, koska koulutus vanhenee. Mun kaverien äideissä on näitä, joilla on kyllä koulutus, mutta joutuivat uudelleenkouluttamaan itsensä, koska koulutus vanheni. Toki opintolainat piti maksaa näistä vanhentuneistakin koulutuksista. Siihen kun vielä avioero päälle niin köyhyys on taattu.

Eli älkää nyt hakatko näppiksiänne hajalle sen vuoksi, että kannatan varhaiskasvatusta kaikille lapsille. Siinä on vain nämä yllä kuvailemani riskit ja ne kannattaa ottaa huomioon. 

Ja täällä keskustelussa vauhkoojille suosittelen lukemaan lapsen kehityspsykologiaa ja myöskin ottamaan huomioon nykyisen "varhaiskasvatuksen" kriisin. Jos tunget sen 1-vuotiaan sinne päiväkotiin, ei se siellä mitään sosiaalisia taitoja opi sen paremmin, lähinnä päinvastoin, koska 1-vuotiaan kehitystehtävänä ei ole oppia toimimaan suuressa ryhmässä lapsia. Valmiudet ryhmässä toimimiseen tule paljon myöhemmin. Huutaminen, lyöminen ja "vahvin voittaa" eivät ole sosiaalisia taitoja.

Vierailija kirjoitti:

Nämä kotiäitiyden seuraukset ovat todennäköisiä, ei varmasti kaikille tapahtuvia asioita. Kyllä kai lapsi voi oppia sosiaaliseksi ilman päiväkotiakin, mutta minulle ei niin käynyt. Sanoisin, että yläasteen lopulla, viimeistään lukion alussa olin jo toisten tasolla. Työelämässä/opiskeluissa olen ollut ihan normaali porukan jäsen. Minä vaan olisin tarvinnut sitä sosiaalisuuden oppimista jo pienenä. Mun ala-aste oli jotenki stressaavaa aikaa, siis ei läksyt yms. vaan ihan se, että miksi mulle aina nauretaan, miksi minä olen aina se ilman kaveria? 

Miltä teistä kuulostaisi, jos mä sanoisin, että kaikki tukiopetus on turhaa ja normaali kyllä oppii kaiken ihan vilkaisemalla kirjaa? Niin minä opinkin, mutta entäs jos se sun lapsi ei oppiskaan?  Rautalangasta väännettynä: mä olisin tarvinnut sosiaalista harjaantumista, ehkä toisilla se luontaisempaa. Ja korostan vielä, etten ole ujo enkä estynyt luonteeltani, mua vaan stressasi ala-

Niin, jos olisin saanut olla vaikka vuoden tai kaksi pidempään kotona, niin tuskin olisin sen enempää syrjäytynyt, lähinnä kai päinvastoin. Säkään et ymmärrä lapsen sosiaalisesta kehityksestä juttujesi perusteella yhtään mitään. Tottakai sillä on eroa, onko lapsi kotona 7v asti vai vaikka 3v asti, mutta ei se yksivuotiaan päiväkotiin tunkeminen opeta millään tavalla sosiaalisuutta.

En ole missään vaiheessa sanonut, että lapsi pitäisi ehdottomasti laittaa jo 1-vuotiaana sinne päiväkotiin. 

Vierailija kirjoitti:

Nämä kotiäitiyden seuraukset ovat todennäköisiä, ei varmasti kaikille tapahtuvia asioita. Kyllä kai lapsi voi oppia sosiaaliseksi ilman päiväkotiakin, mutta minulle ei niin käynyt. Sanoisin, että yläasteen lopulla, viimeistään lukion alussa olin jo toisten tasolla. Työelämässä/opiskeluissa olen ollut ihan normaali porukan jäsen. Minä vaan olisin tarvinnut sitä sosiaalisuuden oppimista jo pienenä. Mun ala-aste oli jotenki stressaavaa aikaa, siis ei läksyt yms. vaan ihan se, että miksi mulle aina nauretaan, miksi minä olen aina se ilman kaveria? 

Miltä teistä kuulostaisi, jos mä sanoisin, että kaikki tukiopetus on turhaa ja normaali kyllä oppii kaiken ihan vilkaisemalla kirjaa? Niin minä opinkin, mutta entäs jos se sun lapsi ei oppiskaan?  Rautalangasta väännettynä: mä olisin tarvinnut sosiaalista harjaantumista, ehkä toisilla se luontaisempaa. Ja korostan vielä, etten ole ujo enkä estynyt luonteeltani, mua vaan stressasi ala-

Unohdat kyllä taitavasti sen, millaisessa jamassa päivähoito tällä hetkellä Suomessa on, ihan alan ammattilaisten itsensä mukaan. Jo kymmenen vuotta sitten mieheni työskennellessä päivähoidossa, hän sanoi, ettei laittaisi ikinä lapsiaan päiväkotiin, niin aliresursoitua toiminta oli jo silloin, ja huonommaksi on mennyt. Myös päiväkodeissa tapahtuu väkivaltaa ym, mutta kovin pieni lapsihan ei siitä välttämättä osaa edes kertoa.

Lisäksi lapset ovat erilaisia. Ehkä sinulle päivähoito olisi ollut joku oljenkorsi sosiaalistua osaksi yhteisöä, mutta voi myös olla, että se on vain selitys, jonka olet kehittänyt itsellesi, etkä olisikaan kehittynyt sen sosiaalisemmaksi päivähoidossakaan. Mutta monille lapsille päiväkoti on todella stressaava ympäristö, joka ei kehitä sosiaalisia taitoja, koska lapsi ei kykene rentoutumaan vieraassa ympäristössä ja suuressa ryhmässä. Se on mielestäni aika paljon vaadittu muutaman vuoden ikäiseltä lapselta.

Mielestäni on ihan luonnollinen ja toimiva ratkaisu, että varhaislapsuus vietetään pääasiassa oman ydinperheen kanssa, toki sosiaalisia suhteita muuten tukien. Mutta eivät hyvin pienet lapset edes varsinaisesti tarvitse sosiaalisten suhteiden tukemista, vaan heille kaikista tärkeintä on turvallisen kiintymyssuhteen rakentaminen omiin huoltajiin. Päiväkodeissa tätä ei tapahdu, vaan pääasiassahan lapset leikkivät keskenään, kun pitäisi olla turvallinen aikuinen, joka auttaa oppimaan tunnesäätelyä, lohduttaa tarvittaessa jne. Tähän ei hoitajien aika millään riiitä ainakaan riittävällä tasolla. Itse en laittaisi alle 4-vuotiasta päivähoitoon jollei olisi oikeasti aivan pakko.

Päivähoidon tilanne on yhteiskunnallinen resurssointikysymys. Jos saisin päättää, lisäisin ehdottomasti rahoitusta varhaiskasvatukseen, jottei olisi liian isoja ryhmiä yms. Tämä nyt pitäisi olla päiväselvä asia.

Päiväkodin voi varsin mainiosti aloittaa 3-4 -vuotiaana, en ole missään nimessä vauvoja sinne väkisin viemässä. Mutta tässä pitää huomioida perheen kokonaistilanne. Oletteko muuten ikinä ajatelleet, että jos äiti panostaa uraansa edes jonkin verran lasten ollessa pieniä, voi äidillä olla lasten murrosiässä enemmän aikaa ja rahaa lapsilleen? Tämäkin kannattaa ottaa huomioon. 

Mun kohdalla tuo sosiaalistuminen oli vain yksi heikko kohta. Myös mun taidoissa oli puutteita. Ja olin tosi hyvä oppilas kyllä koulussa, keskiarvo ysiä, et ei pitäis olla mitään synnynnäistä vikaa. 

Ja kyllä mua säälitti, ettei mun äidillä ikinä ollut rahaa. Isä kyllä maksoi kaiken, mutta ei se ole sama asia. Jotenkin sellainen aikuinen joka ei pysty vaatteita ostamaan itselle eikä lapsille on jotenki, no ei aivan aikuinen.

Aikoinaan kukaan lapsi ei käynyt päiväkodissa, kun ei niitä ollut. Tuliko näistä sitten jotenkin viallisia isompina ja epäsosiaalisia?

Hyvin pieni lapsi tuskin hyötyy varhaiskasvatuksesta ellei kotona ole hyvin huonot olot. Mutta jo vähän isommalle lapselle päiväkodin muut lapset voivat olla ilo. Tosin voihan muita lapsia nähdä myös kerhoissa, pihalla, puistoissa tai ylipäätänsä sukulaisten tai vanhempien ystävien kautta.

Jos vain menoja tarpeeksi pienentää, niin kuka vain voi jäädä kotiäidiksi alaikäisille lapsilleen (jos niitä siis on). Jokaisessa perheessä tehdään itse se valinta ja jokaisen perheen tilanne on erilainen. 

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut kuukauden äitiyslomalla ja jo nyt tulossa hulluksi tähän kotona köllöttelyyn, vailla mitään älyllisiä haasteita. Joten ei, ei voisi kaikista tulla kotiäitejä. Olen maisteri ja töissä lakialalla. Olen 13-vuotiaasta asti ollut enemmän tai vähemmän työelämässä tai puuhannut jotain yrittäjämäistä. Taidan olla jonkinlainen uranainen, kuten äitini. Nytkin kehittelen sivubisnestä tähän oheen. En käsitä miten työttömät eivät sekoa vaikkei ei ole edes vauvaa hoidettavana. 

Ehkä et vain ole tarpeeksi älyllinen, että loisit niitä älyllisiä haasteita itsellesi. Näköjään vapaa-aikasi ja lomasi ovat vain epä-älyllistä köllöttelyä. Minä ainakin voin ilman virikkeitä pohtia vaikka mitä älyllistä asiaa ja olen kykenevä lukemaan esim. lehtiä ja kauno- tai tietokirjoja, joista saan uusia asioita mietittäväksi. Minulla on myös liikunta- ja käsityöharrastuksia, joista saan iloa päiviini. Sittenhän voi liittyä vaikkapa yhdistykseen tai jollekin foorumille, missä voi keskustella muiden samanmielisten kanssa asioista.

Ja voihan joku ottaa lapsen kasvatuksensa älyllisenä haasteena, jossa yrittää vain paremmin ja paremmin kasvattaa lastaan. 

Tuli mieleen sellainenkin, että ajatteletko, että lastenhoitajien ja varhaiskasvatuksenopettajien työ on epä-älyllistä?

Monet nykyiset päiväkodit ovat meluisia säilöjä lapsille vaihtuvine hoitajineen. Rakastava vanhempi ja sisarukset kotona ovat parempi vaihtoehto lapselle kaikin tavoin, myös sosiaalisuuden opetteluun. Äidille/isälle on arvovalinta jäädä kotivanhemmaksi. Sitoutunut kotivanhemmuus vaatii hyvää itsetuntoa ja älykkyyttä. Täytyy uskoa siihen, että toimii perheensä (ja samalla yhteiskunnan) parhaaksi, osaa kasvattaa jälkikasvunsa päivähoitoa paremmin, pärjää taloudellisesti ja parisuhde kantaa. Monen lapsen kanssa kotona olo on kaikkea muuta kuin laiskottelua, ja lapset kyllä saavat mallin työnteosta: sekä kotitöiden että vieraan töiden. Eikä ole mikään katastrofi, jos pitkän kotona olon jälkeen joutuisikin päivittämään ammattitaitoaan tai uudelleen kouluttautumaan. Sama kohtalo on monilla kokoaikaisesti töissä käyneilläkin, jos potkut tulevat. 

Toiset arvostavat kotivanhemmuutta korkeammalle kuin päivähoitoa ja löysempää rahaa, toiset toisin päin. Omat kotona versoneet jälkeläiseni kukkivat niin eskassa, koulussa, yliopistossa kuin työelämässäkin, joten entistä ylpeämpi voin olla kotiäitivuosistani. Pitkä kotiäitiys ei myöskään listinyt älyäni, elämääni, motivaatiotani, kehittymistäni, kyvykkyyttäni tms., vaan olen suurituloinen veronmaksaja.  Mielelläni suon veroeurojani käytettäväksi siihen, että joku toinen valitsee kotivanhemmuuden ja keskittyy kasvattamaan jälkeläisiään joiksikin vuosiksi. 

Entisaikaan lapset pärjäsivät ilman päivähoidon sosiaalistavaa vaikutusta, koska kukaan ei ollut sen sosiaalisempi. Mua kiusas nimenomaan ne sosiaalisesti taitavammat siellä koulussa. 

Uudelleenkouluttautuminen voi olla taloudellisesti mahdotonta, jos on esim eronnut.

Mä lopettelen omalta osaltani tätä keskustelua, mutta älkää ylistäkö kotiäitiyttä jotenki täydellisenä ratkaisuna. Mä kärsin ja mun äiti kärsii siitä pienen eläkkeen vuoksi edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Entisaikaan lapset pärjäsivät ilman päivähoidon sosiaalistavaa vaikutusta, koska kukaan ei ollut sen sosiaalisempi. Mua kiusas nimenomaan ne sosiaalisesti taitavammat siellä koulussa. 

Uudelleenkouluttautuminen voi olla taloudellisesti mahdotonta, jos on esim eronnut.

Mä lopettelen omalta osaltani tätä keskustelua, mutta älkää ylistäkö kotiäitiyttä jotenki täydellisenä ratkaisuna. Mä kärsin ja mun äiti kärsii siitä pienen eläkkeen vuoksi edelleen.

Elämä ei ole täydellistä, joten mitkään valinnat eivät ole täydellisiä. Kuitenkaan sinun huonot kokemuksesi äitisi kotiäitiydestä vuosikymmeniä(?) sitten eivät voi olla mitta kotivanhemmuudelle/päivähoidon tarpeellisuudelle tai oikeuta pitämään kotiäitejä tössyköinä. 

Kaikella on riskinsä. Minäkin voin sanoa, että mieti mikä riski siinä on, että nainen menee töihin ja rakastuu siihen työkaveriin ja sitten nämä vanhemmat eroavat ja mitä kaikkea se ero aiheuttaa lapselle.

Tai mitenkä, jos se äiti siellä työpaikalla joutuukin vakavasti kiusatuksi ja se aiheuttaa pahoja henkisiä ongelmia hänelle, joka purkautuu kotona vaikka väkivaltana lasta kohtaan. Tai entä se, että se ura lähteekin niin hyvin nousuun, ettei äidillä ole enää aikaa keskittyä lapseen ja tämä lapsi joutuukin olemaan hoidossa suurimman osan ajasta, eikä saa pidettyä edes kesälomia. Tai mitenkäs, kun äiti on niin urakiidossa, että lapsi jää ilman sisaruksia ja ainoaksi lapseksi ja työn takia muutetaan paikkakuntaa suht useasti ja ne kaverit vaihtuvat kokoajaan. 

Vai mitä se tekee lapsen terveydelle, kun pienestä pitäen hän näkee äitiään muutaman tunnin päivässä, koska äidin tärkeä ura menee edellä, jotta hän voi sitten ostaa merkkivaatteita ja elektroniikkaa lapselle ja lähettää kaikenlaisille matkoille ja leireille lapsen yksinään ja muutenkin suurimmaksi osaksi joutuu lähinnä huolehtimaan itsestään yksin,



Perheensä kanssa paljon aikaa viettäneet ovat tietysti erilaisia, kuin nämä lapset, jotka ovat aina vieraiden ihmisten ympäröiminä. Se mitä tilastot kertovat, että vaikka näitä tarhassa olleita lapsia alkaa olla paljon, niin se sosialisoituminen ei näy ystävyyksien lisääntymisessä. Päinvastoin, nykyisin on aina vaan enemmän yksinäisyyttä ja mielenterveysongelmia, vaikka tarhalasten määrä vain lisääntyy,



Tässä ketjussa kuvitellaan, että laittamalla lapset jo vauvasta asti hoitoon, heidät voidaan pelastaa yksinäisyydeltä ja köyhyydeltä tulevaisuudessa. Se ei ole niin. Nuo kaikki voivat koskettaa ihan jokaista ihmistä, eikä sitä muutama vuosi pikkulapsena tarhassa muuta miksikään. Suomi on täynnä ihmisiä, joilla on ollut koko nuoruus kavereita ja sitten 30 vuotiaana huomaavat ettei heillä ole jäljellä enää ainoatakaan ystävää, eikä työtä. Ja taas toisia, joilla ei niitä ollut, mutta sitten jostain niitä sai muutaman ystävän aikuisena ja ne ystävyyssuhteet kestävät loppuelämän.

Väittäsin jopa, että he jotka ovat olleet paljon kotona perheensä kanssa osaavat olla perheessä, eivätkä eroa niin helpolla, kuin nämä, jotka aina ovat vieraiden ihmisten seurassa ja jotka vaihtuvat muutaman vuoden välein. Opitaan siihen bussityyliin. Kun yksi jättää, niin kohta tulee seuraava, eikä nähdä edes arvoa siinä pysyvyydessä, vaan kaikki selitetään hienosti, kuinka ollaan niin sosiaalisia, kun kaikkien kanssa ollaan kaveri sen muutaman vuoden.

Onnellinen elämä on muutakin kuin materia ja ura ja vaikka teinit ja lapset ajattelevat, että uusin iPhone on arvokkaampi kuin aika oman äidin kanssa, se ei ole totta. Sitä aikaa omien vanhempiensa tai lastensa kanssa ei saa koskaan takaisin, mutta nykytilanteessa se aika usein halutaan lahjoittaa jollekin tarhatädille, jotta saadaan sitten hankittua sille lapselle se puhelin tai merkkitakki. No, voi sitten vanhuksena kertoa, ettei ole kauheasti muistoja omien lastensa lapsuudesta, koska halusi mielummin käyttää sen ajan töissä tienaamassa jotta sai enemmän tavaraa ja lapset voivat muistella äitiään, että äiti arvosti sitä, että hän oppi olemaan kaikkien muiden kanssa kuin äitinsä.

Vierailija kirjoitti:

Päivähoidon tilanne on yhteiskunnallinen resurssointikysymys. Jos saisin päättää, lisäisin ehdottomasti rahoitusta varhaiskasvatukseen, jottei olisi liian isoja ryhmiä yms. Tämä nyt pitäisi olla päiväselvä asia.

Päiväkodin voi varsin mainiosti aloittaa 3-4 -vuotiaana, en ole missään nimessä vauvoja sinne väkisin viemässä. Mutta tässä pitää huomioida perheen kokonaistilanne. Oletteko muuten ikinä ajatelleet, että jos äiti panostaa uraansa edes jonkin verran lasten ollessa pieniä, voi äidillä olla lasten murrosiässä enemmän aikaa ja rahaa lapsilleen? Tämäkin kannattaa ottaa huomioon. 

Mun kohdalla tuo sosiaalistuminen oli vain yksi heikko kohta. Myös mun taidoissa oli puutteita. Ja olin tosi hyvä oppilas kyllä koulussa, keskiarvo ysiä, et ei pitäis olla mitään synnynnäistä vikaa. 

Ja kyllä mua säälitti, ettei mun äidillä ikinä ollut rahaa. Isä kyllä maksoi kaiken, mutta ei se ole sama asia. J

Tämä on valitettava teidän perheenne sisäinen ongelma. Lähinnä isästäsi johtuva sanoisin. Hän olisi aivan hyvin voinut tehdä asiat tosin ja sinä kirjoittaisin nyt ettei äidiltäsi puuttunut koskaan mitään ja hänellä oli aina rahaa käytettävissä ja isäsi oli onnellinen kuinka te lapset saitte kasvaa kotona äitisi hyvässä hoidossa ilman stressiä.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut kuukauden äitiyslomalla ja jo nyt tulossa hulluksi tähän kotona köllöttelyyn, vailla mitään älyllisiä haasteita. Joten ei, ei voisi kaikista tulla kotiäitejä. Olen maisteri ja töissä lakialalla. Olen 13-vuotiaasta asti ollut enemmän tai vähemmän työelämässä tai puuhannut jotain yrittäjämäistä. Taidan olla jonkinlainen uranainen, kuten äitini. Nytkin kehittelen sivubisnestä tähän oheen. En käsitä miten työttömät eivät sekoa vaikkei ei ole edes vauvaa hoidettavana. 

Ehkä et vain ole tarpeeksi älyllinen, että loisit niitä älyllisiä haasteita itsellesi. Näköjään vapaa-aikasi ja lomasi ovat vain epä-älyllistä köllöttelyä. Minä ainakin voin ilman virikkeitä pohtia vaikka mitä älyllistä asiaa ja olen kykenevä lukemaan esim. lehtiä ja kauno- tai tietokirjoja, joista saan uusia asioita mietittäväksi. Minulla on myös liikunta- ja käsityöhar

Hänhän sanoo kehittävänsä sivubisestä siihen oheen. Mikään lehtien lukeminen ja liikunta ei ole virikettä, sen tiedän itsekin 10 vuotta kotona haahuilleena ja aktiivisesti urheilleenakin. Jos tarvitsee älyllisiä haasteita niin niitä ei saa lenkkipolkua/ kuntosalia kuluttamalla, käsitöillä tai lehtiä lukemalla.

"Mutta mä koen, että näistä päiväkodin hyödyistä pitää saada puhua avoimesti, jottei kukaan äiti jää kotiin siksi, että luulee kotihoidon olevan lapsille aina parempi."

Tuo on turha huoli. Neuvolasta tuputetaan päivähoitoa ihan kaikille vanhemmille, vaikka vanhempi olisi kasvatuksen ammattilainen, esim lastenhoitaja tai opettaja itse. Ei todellakaan jää mistään suunnasta sellaista kuvaa, että kotihoito olisi lapselle parempi. Aivan vinoutunut asenne nyky-yhteiskunnassa, vanhemmat eivät osaa kasvattaa lastaan ja laitos on niille parempi. 

Ihmiset jotka aukottomasti puhuvat päivähoidon puolesta, tekevät niin eivätkä edes tunne lapsen kehityspsykologiaa riittävästi. Vasta kolmevuotiaasta eteenpäin siitä voi saada hyötyä eikä silloinkaan aina. 

"Olen ollut kuukauden äitiyslomalla ja jo nyt tulossa hulluksi tähän kotona köllöttelyyn, vailla mitään älyllisiä haasteita. " Kuukauden? Eli vauva on vielä syntymättä? Vai vauva on kuukauden? Vauvan hoito on kyllä helppoa verrattuna isompaan, mutta jos on helppoa, etkö oikeasti keksi itsellesi mitään? Koko maailma on nenän edessä tavoitettavissa kotiinkin, eikä mitään keksi? 

Joku toinen vastasi jo hyvin: "Ja voihan joku ottaa lapsen kasvatuksensa älyllisenä haasteena, jossa yrittää vain paremmin ja paremmin kasvattaa lastaan. " Minä tein näin, luin hyllymetreittäin, motoriikasta psykologiaan ja kaikesta siltä väliltä, toki toteutinkin. Tehtiin ihan vastaavat metsäretket, kausiaskartelut ja kirjastoretket ja musiikkielämykset jne jne kuin päiväkodissakin (tiedän koska olen koulutukseltani lastenhoitaja). 

Sehän on äidin ja isän tehtävä, kasvatus. Vanhempana toimiminen. Ihmislapsi ei itse itseään hoida ja kasvata.

Jos ottaa sen "köllöttelynä", niin... en nyt keksi muuta selitystä kuin että vauva on vielä syntymättä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sitä jää vähän "tössisköksi", jos on vaan kotona vuositolkulla. Ja kyllä se koulussa huomataan, jos lapsi ei ole ollut päiväkodissa. Itse en ollut ja mulla oli aina riesana koulukiusaaminen kun en osannut ollut porukassa. Yleensä oli joku hyvä kaveri mut usein kävi niin että se löysi paremmat kaverit ja mä jäin vähän yksin ja siten kiusaajien uhriksi.

Tämä. Minulla sama kokemus. Äiti oli kotiäiti. En suosittele kenellekään.

Naiset töihin ja lapset päiväkotiin. Se on koko perheen parhaaksi. 

Meidän perheessä olisi ollut taloudellisesti mahdollista mulla jäädä kotiäidiksi, mutta en jäänyt. Meillä on vain yksi lapsi, niin ehdottomasti halusin hänet päiväkotiin 3-vuotiaana sosiaalisen kehityksen vuoksi. Mulla on kaksi sisarusta ja meidän äiti oli kotiäiti, sosiaaliset kuviot jäivät todella pieneksi ja se on vaikutti koulunkäyntiin koko ala-asteen ajan. Toisekseen, haluan antaa lapselle mallin, jossa molemmat vanhemmat tekevät töitä perheen talouden eteen. Kolmanneksi, kotona oleilu vaikuttaa eläkkeeseen. Vaikka puolisollani on hyvät tulot ja suhteemme on hyvä, niin koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu tulevaisuudessa, joten työnteolla on paremmat mahdollisuudet turvata eläkettä. Neljänneksi, olen korkeasti koulutettu, ja haluan antaa lapselle esimerkkiä koulutuksen ja työn tekemisen mallista. Olen terve ja täysin työkykyinen, joten koen velvollisuudekseni osallistua yhteiskunnan pyörittämiseen palkkatyöllä tukien nostelun ja kotona makaamisen sijasta. Tuosta päiväkodista mainitsen vielä sen, että meillä oli onni pitää lapsi pienessä päiväkodissa, jossa ei ollut työntekijäpulaa. Nyt lapsi on jo koulussa, ja vaikka on ainokainen, on sosiaalisesti ja muutenkin hyvin pärjäävä, tasapainoinen lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Entisaikaan lapset pärjäsivät ilman päivähoidon sosiaalistavaa vaikutusta, koska kukaan ei ollut sen sosiaalisempi. Mua kiusas nimenomaan ne sosiaalisesti taitavammat siellä koulussa. 

Uudelleenkouluttautuminen voi olla taloudellisesti mahdotonta, jos on esim eronnut.

Mä lopettelen omalta osaltani tätä keskustelua, mutta älkää ylistäkö kotiäitiyttä jotenki täydellisenä ratkaisuna. Mä kärsin ja mun äiti kärsii siitä pienen eläkkeen vuoksi edelleen.

Tai sitten kärsisit esimerkiksi mahahaavasta tai mielenterveysongelmista, koska työkaverisi olisi kiusannut sinua vuosikausia. Ei ole täydellisiä ratkaisuja, mutta tämä kotiäitihalveksunta pitää saada näkyväksi. Niin paljon he sitä kohtaavat tänäpäivänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut kuukauden äitiyslomalla ja jo nyt tulossa hulluksi tähän kotona köllöttelyyn, vailla mitään älyllisiä haasteita. Joten ei, ei voisi kaikista tulla kotiäitejä. Olen maisteri ja töissä lakialalla. Olen 13-vuotiaasta asti ollut enemmän tai vähemmän työelämässä tai puuhannut jotain yrittäjämäistä. Taidan olla jonkinlainen uranainen, kuten äitini. Nytkin kehittelen sivubisnestä tähän oheen. En käsitä miten työttömät eivät sekoa vaikkei ei ole edes vauvaa hoidettavana. 

Ehkä et vain ole tarpeeksi älyllinen, että loisit niitä älyllisiä haasteita itsellesi. Näköjään vapaa-aikasi ja lomasi ovat vain epä-älyllistä köllöttelyä. Minä ainakin voin ilman virikkeitä pohtia vaikka mitä älyllistä asiaa ja olen kykenevä lukemaan esim. lehtiä ja kauno- tai tietokirjoja, joista saan uusia asioita mietitt

Lähdetään siitä, että puolella väestöstä on älykkyys 100 tai alle. Moni ei oikeasti tarvitse suuri haasteita, jotta ne olisi jo haasteellisia ja moni älykäs taas osaa älykkydellään kehittää tyhjästä niitä todella haastavia haasteita. Ihan vaikka kotona.

Kokeile kutoa vaikka todella monimutkainen villapaita ilman ohjeita. Siinä sinulle älyllistä haastetta. Vai eikö kaikki älyllinen haaste ole yhtä arvokasta? Vain se sinun työtehtäväsi lasketaan sellaiseksi? Vain jos siitä maksetaan palkkaa ja veroja?

Ihmettelen vähän kun monet tuntemani äidit ostelevat lapsilleen kalliita merkkivaatteita, kuten Gugguuta, Metsolaa yms. ja sitten samalla valittavat kun ei ole varaa jäädä lasten kanssa kotiin kun kotihoidontuki on niin pieni. Esim. Gugguun pipot ovat hinnaltaan jotain 50 euron luokkaa, kirpparilta saa kelvollisia ja lämpimiä pipoja parilla eurolla. Valintoja, valintoja...