En ole syönyt kolmeen kuukauteen sokeria ja olen rajoittanut päivittäiset kalorit minimiiin, mutta
Olen silti ylipainoinen nainen. 165 cm ja 72 kg tällä hetkellä. Lähtötilanne oli n. 80 kg. Tuntuu, että paino ei liiku alaspäin, jos en pidä kalorinsaantia todella pienenä ja lopeta kaikkea ylimääräistä hiilaria. En syö käytännössä ollenkaan leipää tai pastaa tai riisiä. Kaikki sokeriherkut jätin jo syyskuussa. Silti en ole vieläkään normaalipainoinen. Onneksi kaikkien mielestä laihtuminen on ihan helppoa ja kuka vain voi vain muuttua hoikaksi jos itse haluaa. Sen päivän haluan nähdä, että olen taas hoikka ja vielä kykenen pitämään tätä elämäntyyliä yllä loppuelämäni. Masentavaa tämä on, jos nyt suoraan sanotaan.
Kommentit (77)
Laihduttaminen johtaa kyllä usein syömishäiriöihin. Usein juuri ensin jätetään pois herkut kuten itsekin tein. Sitten aletaan pelätä kaikkia muitakin lihottavia ruokia. Lopulta tilanne johtaa anoreksiaan tai bulimiaan riippuen ihmisestä. En enää yhtään ihmettele, miten joku voi olla syömishäiriöinen, ei siihen tarvita kuin ripaus häpeää, itseinhoa ja ehkä sopivan hankala elämäntilanne. Sen jälkeen ei tarvitse välttämättä kuin yhden ikävän kommentin joltakin puolitutulta tai anonyymilta.
ap
Parempi laihduttaa maltilla hitaasti. Jos heti vedät itsesi liian tiukille,repsahdat varmasti takaisin. Elimistö tottuu pikkuhiljaa vähemmälle ruualle.
Vierailija kirjoitti:
Näin vähän mun pitää joka tapauksessa oppia syömään, jos aion pysyä hoikkana, jos minusta joskus sellainen tulee. En jaksa mitään sellaista väsytystaistelua, että vähennän sitten aina yhden potaatin verran kaloreita päivässä ruokavaliostani kun olen laihtunut 5 kg. Sama kai vetää sitten suoraan hoikan 50-kiloisen ruokavaliolla, jos ei ole mitään menetettävää paitsi lihakset, mutta niitä nyt ei ollut ennenkään. ap
50-kiloisenakin sinun pitää syödä vähintään 1500 kcal päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 164 ja painan nyt 56 kg, olin 72 kg ennen pätkäpaastoa. Nytkin syön vain klo 9-16 välillä. Juon paljon kahvia, se laittaa aineenvaihdunnan toimimaan. Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja struuma, ja otan aamulääkkeen 8.30 veden kanssa ja syön vasta klo 9. Nyt olen kolme vuotta pitänyt painon kurissa näin. Syön leipää, pullan ja suklaatakin kahvin kanssa, kaurapuuroa, perunaa ja kasviksia, kanaa ja juustoa. En liiku yhtään. Silti paino pysyy pätkäpaastolla. Joka aamu punnitsen itseni. Nyt jää aikaa tehdä kaikkea, enkä ajattele ruokaa juuri ollenkaan.
Ei sovi kaikille. Tuokin perustuu siihen, että kalpreita tulee vähemmän. Miksi niitä kaloreita ei voi ottaa vähemmän pidempänä aikana.
Pätkäpaasto ei perustu vähiin kaloreihin.

Ei pidä todellakaan kaikilla paikkaansa. Mulla sinänsä toki huono historia takana, että olen painanut enimmilläni 130 kg. Vuosien urakan tuloksena nyt 55 kg. Saan syödä 1200 kcal / päivä, etten liho enkä laihdu lisää. Mun elimistö on 10 vuoden dieettijojoilun aikana oppinut oikein tehosäästäjäksi, ja lihakset korvautuneet läskillä joka ei kuluta kaloreita nimeksikään.
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan 165 cm nainen voi syödä paljon. Pieni ihminen kuluttaa vähän, vanhempana vielä vähemmän. Ennen vanhaan kun ihmiset eivät vielä olleet ylipainoisia, syötiin yksi ateria päivässä. Ja ehkä jotain ihan pientä sen lisäksi. Eikä se ateria ollut mitään mättöä, vaan tavallinen lautasellinen lämmintä terveellistä ruokaa ja joku yksi pieni leipäsiivu sen mukana. Ja se oli siis päivän ainoa "isompi" ruokailu. Ei ihmistä ole luotu syömään kokonaista jumbomix-mättöpussia jälkkäriksi ja sen lisäksi vähän herkkuja pitkin päivää.
En tiedä mistä ajasta puhut oikein. Itse olen synt, 1950 ja meillä ja koko kylällä ja sukulaisissa syötiin päivässä kaksi kertaa oikein kunnolla, klo 12 ja kello 18. Välillä oli kaffetta ja pullaa. Aamulla oli kaurapuuroa voisilmän kanssa ja maitoa iso mukillinen. Kukaan ei ollut lihava, ei edes pyöreä. Näet maatalossa tehtiin fyysistä työtä ja ruokaa piti olla tarpeeksi. Meillä oli päivittäin 12 henkeä ruokapöydässä. Jälkiruoaksi oli aina mannapuuroa ja rusinasoppaa, sekahedelmäsoppaa tai raparberikiisseliä. Vuodenajat määräilivät mitä syötiin. Kesällä salaatteja oli aina tarjolla, talvella juureksia. Kakkua ym. leivottiin lauantaina. Mitään karkkeja ja sipsejä ja kokista ei ollut ja ruoka-ajat olivat jämptit. Jos joku meinasi välillä "kuolla" nälkään, sai ottaa piepoa (talkkunaa) piimän kera. Meillä ei ole lihavia suvussa eikä lapsuudenkodin perheessä ainoatakaan ja edelleen syödään hyvin, itsetehtyä kotiruokaa ei eineksiä ja valmistuotteita. Hampaatkin ovat säilyneet melkein kaikilla ja perusterveitä muutenkin ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin vähän mun pitää joka tapauksessa oppia syömään, jos aion pysyä hoikkana, jos minusta joskus sellainen tulee. En jaksa mitään sellaista väsytystaistelua, että vähennän sitten aina yhden potaatin verran kaloreita päivässä ruokavaliostani kun olen laihtunut 5 kg. Sama kai vetää sitten suoraan hoikan 50-kiloisen ruokavaliolla, jos ei ole mitään menetettävää paitsi lihakset, mutta niitä nyt ei ollut ennenkään. ap
50-kiloisenakin sinun pitää syödä vähintään 1500 kcal päivässä.
Ei kyllä istumatyöläisen, joka ei liiku, tarvitse syödä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 164 ja painan nyt 56 kg, olin 72 kg ennen pätkäpaastoa. Nytkin syön vain klo 9-16 välillä. Juon paljon kahvia, se laittaa aineenvaihdunnan toimimaan. Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja struuma, ja otan aamulääkkeen 8.30 veden kanssa ja syön vasta klo 9. Nyt olen kolme vuotta pitänyt painon kurissa näin. Syön leipää, pullan ja suklaatakin kahvin kanssa, kaurapuuroa, perunaa ja kasviksia, kanaa ja juustoa. En liiku yhtään. Silti paino pysyy pätkäpaastolla. Joka aamu punnitsen itseni. Nyt jää aikaa tehdä kaikkea, enkä ajattele ruokaa juuri ollenkaan.
Ei sovi kaikille. Tuokin perustuu siihen, että kalpreita tulee vähemmän. Miksi niitä kaloreita ei voi ottaa vähemmän pidempänä aikana.
Pätkäpaasto ei perustu vähiin kaloreihin.
Kyllä se laihtumisen osalta juuri siihen perustuu. Ihminen tulee yleensä syöneeksi vähemmän kaloreita vuorokaudessa, kun aikaikkuna on rajoitettu. Ja sitten laihtuu. On myös paljonkin ihmisiä, jotka ei laihdu pätkäpaastolla lainkaan, nämä on niitä jotka onnistuvat sitten vetämään yhtä paljon kaloreita siinä 8 tunnissa kuin ennen 16:ssa. Muita terveyshyötyjä paastolla saattaa olla kalorimäärästä riippumatta, mutta laihtuminen on valitettavasti aina ja kaikilla menetelmillä kalorin saannin ja kulutuksen peliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin vähän mun pitää joka tapauksessa oppia syömään, jos aion pysyä hoikkana, jos minusta joskus sellainen tulee. En jaksa mitään sellaista väsytystaistelua, että vähennän sitten aina yhden potaatin verran kaloreita päivässä ruokavaliostani kun olen laihtunut 5 kg. Sama kai vetää sitten suoraan hoikan 50-kiloisen ruokavaliolla, jos ei ole mitään menetettävää paitsi lihakset, mutta niitä nyt ei ollut ennenkään. ap
50-kiloisenakin sinun pitää syödä vähintään 1500 kcal päivässä.
Ei kyllä istumatyöläisen, joka ei liiku, tarvitse syödä.
Kyllä ihan perusaineenvaihduntaan menee jo 1300 kcal päivässä 50-kiloisella. Ehkä kannattaa hakeutua ravintoterapeutille tai muulle asiantuntijalle jos lihoaa noilla kaloreilla, sillon on elimistö jotenkin pahasti sekaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 164 ja painan nyt 56 kg, olin 72 kg ennen pätkäpaastoa. Nytkin syön vain klo 9-16 välillä. Juon paljon kahvia, se laittaa aineenvaihdunnan toimimaan. Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja struuma, ja otan aamulääkkeen 8.30 veden kanssa ja syön vasta klo 9. Nyt olen kolme vuotta pitänyt painon kurissa näin. Syön leipää, pullan ja suklaatakin kahvin kanssa, kaurapuuroa, perunaa ja kasviksia, kanaa ja juustoa. En liiku yhtään. Silti paino pysyy pätkäpaastolla. Joka aamu punnitsen itseni. Nyt jää aikaa tehdä kaikkea, enkä ajattele ruokaa juuri ollenkaan.
Ei sovi kaikille. Tuokin perustuu siihen, että kalpreita tulee vähemmän. Miksi niitä kaloreita ei voi ottaa vähemmän pidempänä aikana.
Pätkäpaasto ei perustu vähiin kaloreihin.
Pätkäpaasto ei perustu kaloreihin edes laihtumisen osalta.
Siis hyvinhän sinä olet edennyt! Olet pudottanut syyskuusta 8 kiloa! Se on oikein hyvin. Nythän on vasta joulukuun alku. Eli olet tehnyt elämäntaparemonttia n. 3 kuukautta. Mitä vähemmän ylipainoa on, sen hitaammaksi laihtuminen menee eli loput kilot putoavat hitaammassa tahdissa.
Uskon, että iso osa naisista kärsii häiriintyneestä syömiskäyttäytymisestä, kuten itsekin olen kärsinyt ihan jo lapsesta saakka. Ei tarvita paljoa, että siitä kehittyy syömishäiriö. Mielenterveysongelmat ovat nykyään todella yleisiä, eikä tämä nykyinen maailman ja yhteiskunnan tilanne helpota oireilua. Hienoa, että mt-ongelmista sentään puhutaan nykyään ääneen, mutta ei pelkät puheet tuo lisää resursseja niiden hoitamiseen. Toivottavasti joku suojelisi edes lapsia kaikelta mädännäisyydeltä, mikä johtaa ihmisen mielen hajoamiseen palasiksi. Pienten lasten vanhempiin soisi panostettavan apua tarjottaessa. Pienenä se häpeän siemen kylvetään.
Toivon, että jos jollain näitä juttujani lukiessa tulee ajatus, että tällä tavalla laihduttaminen olisi jotenkin ihailtavaa ja hyvä juttu, niin voin kertoa, että olen henkisesti aivan loppu, enkä välitä itsestäni enää yhtään. Toivon, ettei kukaan ikinä kommentoisi toisen ulkomuotoa halveksuen, ei edes anonyymisti netissä. Taustalla on todella usein jotain paljon vaikeampia asioita, mitä pelkkä läski tai laiha kuori antaa olettaa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Aiotko olla loppuelämän sokeritttomalla ja vähähiilihydraattisella?
Ite oon laihduttanut ~80kg--->73kg laskemalla kaloreita. Syön päivittäin riisiä, pastaa, joskus suklaapatukan. Koitan pitää kalorit kuitenkin maltillisina. (Ja silloin tällöin cheat day, jolloin en laske kaloreita.) Tätä pystyn jatkamaan loppuelämäni, en ole laihdutuskuurilla. Tällä hetkellä syön 1700kcal päivässä, liikun ja olen aktiivinen, joten kulutukseni on korkeahko myös.
Vielä noin 3-4kg pudotettavaa ja sen jälkeen sen ylläpitoa loppuelämä.
Ihmettelen noita loppuelämä-juttuja. Ei tietenkään tarvitse olla loppuelämää sokerittomalla ja vähähiilarisella, vaikka niitä käyttäisikin aktiivisen laihdutuksen aikana. Itse olen laihduttanut kymmeniä kiloja ketodieetillä. Ei koskaan ollut tarkoitusta olla sillä loppuelämää, mutta tietenkään se ei tarkoita että voi palata syömään kuin silloin sairaalloisen lihavana kun ketoilun lopettaa, vaan sen mukaan mitä uusi hoikempi keho kaloreita kuluttaa. Vähitellen lähellä tavoitepainoa aloin ensin syömään juureksia, sitten hedelmiäkin, lopulta leipää ja pastaakin. Samalla vähensin rasvaa, jota ketolla syötiin runsaasti, niin ettei kalorit nouse liikaa. En ole lihonut takaisin lainkaan, vaikken ole ollut enää muutamaan vuoteen ketolla tai vähähiilarisella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon itse 165cm ja painan 81kg ja näytän ihan normaalilta :D Mulla toki F kupin tissit ja käyn salilla = lihasta. Ei se paino oikeasti kerro oletko ylipainonen vai et tai oletko epäterve. Mun neuvo on, että syö säännöllisesti ja kokeile syödä ensin laskemalla kalorit. Liikutko yhtään? Jos et liiku erityisemmin, niin 1650kcal/1750 pv on ok. Jos taas urheilet ja liikut, riippuen kuinka paljon, niin sanoisin 1800-2000kcal.
Normaali on suhteellinen käsite. Nykyajan läskien vierellä varmasti näytätkin normaalilta. 50 vuotta sitten olisit näyttänyt superläskiltä. Ei 80 kg kyllä tuon kokoiselle ole normaalipainoa nähnytkään. Sun pitäisi painaa noin 50 kg.
Joskus vaan tuntuu siltä, etteivät ihmiset oikein ymmärrä, miten vakavia mielenterveyden häiriöitä syömishäiriöt ovat.
Aika monesta paistaa
Jos 165cm/81kg kuvittelee näyttävänsä normaalilta niin aika häiriintynyttä se on
Paastoa, älä näännytä. Laske huonelämpötilaa. Pue vähemmän vaatteita niin keho joutuu käyttämään enemmän energiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin vähän mun pitää joka tapauksessa oppia syömään, jos aion pysyä hoikkana, jos minusta joskus sellainen tulee. En jaksa mitään sellaista väsytystaistelua, että vähennän sitten aina yhden potaatin verran kaloreita päivässä ruokavaliostani kun olen laihtunut 5 kg. Sama kai vetää sitten suoraan hoikan 50-kiloisen ruokavaliolla, jos ei ole mitään menetettävää paitsi lihakset, mutta niitä nyt ei ollut ennenkään. ap
50-kiloisenakin sinun pitää syödä vähintään 1500 kcal päivässä.
Lihoisin noilla kaloreilla
T. 50kg

Miksi alapeukut?
8 kg kolmessa kuukaudessa on erittäin hyvä tulos. Jatka vain samaan malliin, kunnes tavoitat ihannepainosi.
Keho käy säästöliekillä jos ei syö ja silloin ei laihdu. Monet kuvittelee että laihtuu kun jättää kalorit vähiin mutta ei se niin mene. Paras tapa laihtua on että lisää liikuntaa ja treeniä ja syö normaalisti mutta jättää herkuttelun pois. Ihminen laihtuu kyllä kun syö normaalisti ja liikkuu sanotaan nyt 1-2 tuntia hyvää treenii päivässä.72 kg ei ole iso paino joten silloin pitää treenata vähän kovempaa jos haluaa vaikka 5 kg laihtua.
Kävelen reippaasti, eikä ole vajaatoimintaa. ap