Ravintotietäjät! Syön yleensä vain kaksi kertaa (tukevasti) päivässä. Onko tästä jotain haittaa?
Siis teidän, että terveellisin vaihtoehto olisi syödä useampi pieni ateria päivässä, mutta kun tämä sopii minulle ja kropalleni.
Eli syön yleensä aamulla tukevan aamupalan ja kahvit siihen päälle. Sen jälkeen menee pitkälle iltapäivään, ennen kuin minulla taas on nälkä. Joskus ehkä kolmen-neljän aikaan syön sitten lämpimän aterian ja siihen taas kahvit päälle. En siis syö kahta lämmintä ateriaa tyyliin lounas klo 12 ja päivällinen klo 17 vaan juuri tuon yhden aterian sillä välillä. Illalla saatan vielä haukata jotain pientä iltapalaa, mutta en välttämättä.
Olen kokonaisuudessani aika pieniruokainen (myös pienikokoinen), eli siis ruokamäärät eivät ole kovin isoja. Ikinä en kuitenkaan ole nälissäni ja syön aina vatsani täyteen sekä monipuolisesti. En halua syödä silloin kun ei ole nälkä, ja toisaalta en halua syödä vähempää kuin on nälkä. Vireystasoni pysyy hyvänä koko päivän. Onko näin ollen jotain fyysistä syytä, miksi minun pitäisi jakaa ruokailuni pienempiin palasiin, syödä vähemmän kerralla ja useampina erinä?
ja selvennykseksi kerrottakoon, että aamupalani sisältää yleensä sekä viljatuotteita (puuroa, leipää), vihanneksia (kurkkua, salaattia, tomaattia) että hedelmää tai marjaa (rahkaa, kiisseliä, tuoremehua, tuore hedelmä). Päivällinen koostuu monipuolisesta tuorelautasesta, leivästä, lämpimästä ruuasta ja vielä jälkiruuasta (usein jotain marjoja tai hedelmiä sisältävää). Rasvatonta maitoa tai piimää juon usein aterioiden välilläkin. Kahvien kanssa (aamupalan jälkeen ja päivällisen jälkeen) otan usein jonkun herkkupalan kuten palan piirakkaa,pari keksiä tai pienen pullan.
Mitat 163/49. Istumatyö. Liikuntaa harrastan n. 2 kertaa viikossa (hyötyliikuntaa joka päivä; en omista autoa)
Kommentit (9)
Koska tämä on ainoa tapa pitää paino kurissa. Joskus olen kokeillut ruoan jakamista siihen viiteen, kuuteen osaa, ja tuloksena on paino noussut.
Kuuntele vain kehoasi. Ei kaikki reagoi verensokerin laskuun. Jos elimistö ei ilmoittele ummetuksella, väsymyksellä tai millään tavalla, niin syö pois vain kahdesti.
Eikös juuri joku tutkimus osoittanutkin, että etelä-eurooppalainen tyyli syödä pari ateriaa päivässä ilman mitään välipaloja pitää ihmisen parhaiten hoikkana. Eli suomalainen pitkin päivää pupeltaminen ei sittenkään takaa parasta tulosta.
Vierailija:
Eikös juuri joku tutkimus osoittanutkin, että etelä-eurooppalainen tyyli syödä pari ateriaa päivässä ilman mitään välipaloja pitää ihmisen parhaiten hoikkana. Eli suomalainen pitkin päivää pupeltaminen ei sittenkään takaa parasta tulosta.
Tarinan viesti oli se, että ranskatar syö vain kolme tukevaa ateriaa päivässä.
pitää vielä lisätä, että kirjan toinen tärkeä viesti oli kohtuus: ei liian tuhteja annoksia, vaikka kermaa ja voita käytetäänkin.
JA asia riippuu tietysti siitäkin mitä syöt. Jos syö hirveän paljon eri ruoka-aineita samalla aterialla, se on ruoansulatukselle paljon rasittavampaa kuin se, että syö määrällisesti saman annoksen, mutta vain 2-3 eri ruoka-ainetta.
ksi, mutta tykkään syödä vasta silloin kun on kova nälkä (yleensä aamuisin on nälkä ja sitten tosiaan useamman tunnin työnteon jälkeen iltapäivällä). En mätä kauheita annoksia, vaan lähinnä ateriassa on VÄHÄN kaikkea...Tyyliin pieni annos monenmoisesta koostuvaa salaattia (syön yleensä yliopiston ruokalassa, jossa vihanneslautasen voi koota isosta valikoimasta), sen kylkeen leipää juustolla, kunnon lämminruoka joka sisältää kalaa/lihaa/kanaa ja runsaat lisukkeet ja sitten pieni annos jälkkäriä, joka on esim. hedelmäsalaattia tai marjakiisseliä. Syön aina rauhassa, en hotkien.
Ruuansulatus pelaa, kroppa pieni ja sopusuhtainen. Taidan siis pitäytyä näissä tottumuksissa...=)
-ap
Siis omasta mielestäni, olo oli hyvä ja mieliala, vaikka tiesin, ettei se ole terveellisin/suositeltavin tapa
verensokeri heittelee rajusti kun syöt vain pari kertaa päivässä. Mutta jos on hyvä olo ja syöt kuitenkin monipuolisesti niin ei kait tuosta mitään vaaraakaan ole..