Haetteko suvun vanhukset luoksenne jouluaatoksi?
Tämä kysymys vain heille, joilla ei satoja kilometrejä välimatkaa, vaan asutaan suht lähekkäin.
Kommentit (34)
En hae. Äiti asuu jossain muutaman kilometrin päässä, mutta sitä saa tänäkin vuonna mitä on edelliset vuoskymmenet niittänyt eli viettäköön joulunsakin ihan yksinään.
Vanhemmat, silloin kun elivät, eivät koskaan halunneet viettää joulua muiden luona. Tällä hetkellä suvun vanhin on jotain 60-vuotias ja työelämässä.
Isäni 85v tulee meille aattona ihan omalla autolla. Äiti on kuollut. Joulupäivänä on yleensä ollut kaikki isän lapset ja lapsenlapset kylässä tai sitten tätini miehensä kanssa sekä isäni tietty. Lopetin mun sisarpuolien kestitsemisen kun aina oli niin vaikeeta tulla vaikka isän takia yritin pitää traditiota yllä. Äitini eläessä he järjestivät joulupäivän aterian heillä.
Tätini arvostaa kutsua mutta tänä vuonna he viettävät joulupäivän omien lastensa kanssa. Ymmärrettävää kun tätini ei asu Suomessa.
Tänä vuonna joulupäivänä tulee anoppi ja appiukko sekä mahdollisesti myös isäni. syömään. Ollaan anopia ja appiukkoa kutsuttu kaikkina vuosina äitini kuoleman jälkeen meille, mutta eivät ole halunneet tulla vaikkakin tuntevat sisarpuoliani ja muita.
No tänä vuonna näin.
Tapaninpäivä on mun rötväyspäivä jolloin en tee mitään.
Silloin kun isänäiti vielä eli, niin haettiin tai tulivat taxilla, matkaa joku reilu 30 kilsaa, ei aattona mutta joulupäivänä. Nyt ei enää ole vanhuksia olemassa, tai no äiti hoivakodissa.
Ja mummu ainakin nautti kun pääsi, tarjottiin aina jotain vähän "eksoottisempaa" ja pikku hömpsyä päälle, sillä oli tosi hauskaa.
Vierailija kirjoitti:
En hae. Äiti asuu jossain muutaman kilometrin päässä, mutta sitä saa tänäkin vuonna mitä on edelliset vuoskymmenet niittänyt eli viettäköön joulunsakin ihan yksinään.
Eikö oo hoitanut lapsianne ja antanut rahaa?
Ei haeta. Appiukko haluaa olla kotona. Hänellä 4 lasta, jotka kaikki vierailevat jossain vaiheessa pyhiä.
Tämä mummo ja ukki aikoo viettää tämän joulun ihan kahdestaan.
Äsken just mietimme että emme lähde mihinkään tänä jouluna. Ilmoitamme lapsien perheille että näin tällä kertaa.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miksi kaikki olettavat, että vanhukset haluaa tulla teille jouluksi. Ihanaa kun viimein saa viettää joulun niin kuin haluaa, yksin ja omalla aikataululla.
Emme oleta vaan kysytään. Vanha tätini halusi välillä viettää jouluaaton yksin ja sitä kunnioitettiin.
En hae, he osaavat itse ajaa nelivetomaastureillaan pihaan.
Kyllä olen halunnut joka jouluksi. Tulivat autolla meille viimeksi jouluna 2022.Viime vuonna eivät tulleet kun isä oli johuonossa kunnossa. Korona-aika oli myös ikävää kun eivät voineet tulla. Nyt isäni kuoli syksyllä ja pitää miettiä miten saadaan äiti tänne, hän kun ei aja autoa. Matkaa 200km.
Vierailija kirjoitti:
En hae. Äiti asuu jossain muutaman kilometrin päässä, mutta sitä saa tänäkin vuonna mitä on edelliset vuoskymmenet niittänyt eli viettäköön joulunsakin ihan yksinään.
Sanonta menee: sitä niittää mitä kylvää, eli käytät sitä väärin.
Ei haeta. Eivät lähtisi tänne miehen suvun hälinään. Meillä on suvuissa niin erilaiset jouluperinteet, ettei niitä voi yhteensovittaa. Onneksi vanhemmilleni riittää se, että saavat olla rauhassa eikä tarvitse ajella satoja kilometrejä vain siksi, että jokainen haluaa meidän perheen aikaa. Mieheni on hankala ymmärtää, että meillä ei ole sukujouluperinnettä ja vanhempani haluavat olla keskenään jouluna. Silti muistan lapsuuden perhejoulut ihanana aikana, kun oltiin kaikessa rauhassa kotona ja tapanina käytiin mummolassa, ei kiirettä eikä velvollisuuksia.
Meillä "vanhukset" laittavat jouluruuan ja tahtovat nuoremmat luokseen. Samalla paikkakunnalla asutaan.