Väitän, että nuoten pahoinvointi johtuu 2 asiasta: perheiden hajoamisen ja vanhemmilla ei aikaa (vaikkei eroakaan)
Siis vanhempien työelämä on kovin paineista. Ihan poikki molemmat työpäivän jälkeen, kun tehostetaan jatkuvasti tai sitten turhautuneena työttöminä, jotka kärsii siitä, että ei ole työtä eikä rahaa.
Vain tehokkaat pärjää työelämässä. Ihmiset antaa sinne kaikkensa. Ei jaksa enää lasten kanssa. Aikaisin vaan nukkumaan, että itse saa kerätä voimia. Eihän siinä ehdi arkisin sitten nähdä omia lapsiaan kuin pari kolme tuntia.
Ja toinen (joko päällekkäin edellisen kanssa tai pelkästään) parisuhteiden päättyminen eroon.
Molemmissa tapauksissa kodin turva ja kodin antama kasvatus on vaillinaista. Pelkkä ammattikasvatus päiväkodissa ei tätä korvaa.
Pätkätöitä ja silpputöitä kyllä on, mutta helpot täyspäivätyöt on hävinneet. (Toki työpäivän lyhennysmahdollisuus on hyvä asia.)
(Voi jopa olla, että isovanhemmatkin on eronneet tai edelleen nääntyvät töissä.)
Lyhyesti: työelämä vaatii ihmisiltä nykyään liikaa ja työtön taas ei pääse mukaan ja ahdistuu ja joutuu sivuraiteelle. Lisäksi perheiden rikkonaisuus.
Miksi näille ei tehdä mitään. Ennemmin menee toiseen suuntaan. Perheyksikköä pitäisi jotenkin tukea.
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikääpä median antamaa kuvaa ihmissuhteista: erotaan, karataan, petetään, vaihdetaan sukupuolta, uusi seurustelukumpoani ja taas uusi... Tuotahan monet sarjat ovat ja kirjat ja muut. Jospa annettaisiin noissakin malli kestävistä ihmissuhteista ja ongelmien ratkaisusta niin, että perheet pysyvät koossa.
Kyllä jokainen tekee ne valinnat itse, ei media sentään meistä aivottomia tee.
Media antaa mallia ihmisille.
Yli mennyt lapsikeskeisyys. Koko lapsuus perustuu valheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Yli mennyt lapsikeskeisyys. Koko lapsuus perustuu valheeseen.
Tuo on kyllä myös totta. Vallalla on tosiaan valtava lapsikeskeisyys samalla kun lapset voivat huonosti. Valtava ristiriita.
Eroperheen lapsi eroaa helpommin itsekin, kun on saanut mallin kotoa. Eli ongelmien ratkaisu on ero.
Kouluun pitää saada opetusta kestävästä parisuhteesta ja puolison valitsemisesta.

Mihin kouluun? Peruskouluunko? Ei 7-16 -vuotias ole vielä kypsä pohtimaan parisuhdeasioita.
Mun lapsen tuttu poika yläasteella oli jotenkin ahdistunut. Kävi koulussa epäsäännöllisesti ja lopulta ei ollenkaan. Yritti opiskella amiksessa, mutta keskeytti. Sai lapsen toisen (ilmeisesti aika samanlaisen) kanssa ehkä noin 17-18 'vuotiaana. Muuttivat maaseudulle. Lapseni ei tiedä, mitä heille kuuluu nyt.
Mun tuttu lapsuudesta kävi kyllä peruskoulun, mutta tuhosi amisuransa tahallaan ihan loppuvaiheessa koulutusta. Oireili voimakkaasti. Tuli äidiksi 19-vuotiaana. Yllätys oli suuri, kun lopetti paheensa kuin seinään ja alkoi hoivata kaksosiaan. (Aviomiehensä jatkoi samaa rataa ja ero tuli kaksosten ollessa noin 2-v) Teki lisää lapsia uuden miehen kanssa ja erosi taas. Tuo lapsi teki lapsia alaikäisenä ja oireilee. Tuttuni hoivaa, kun tuon lapsen mieskin pakeni jo ennen ristiäisiä.
Minä taas väitän että nuorten pahoinvointi johtuu edellisestä hallituksesta ja kyllä setasta. Nuoret ei saa enää olla rauhassa kun joka paikassa tulee sitä samaa, jos kerran mietit edes että olisko helpompi olla esimerkiksi mies, niin pitää vaihtaa sukupuoli samantien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroperheen lapsi eroaa helpommin itsekin, kun on saanut mallin kotoa. Eli ongelmien ratkaisu on ero.
Kouluun pitää saada opetusta kestävästä parisuhteesta ja puolison valitsemisesta.
Mihin kouluun? Peruskouluunko? Ei 7-16 -vuotias ole vielä kypsä pohtimaan parisuhdeasioita.
Peruskouluun alkeita ja toiselle asteelle enemmän parisuhdeopetusta. Lukiossa se voisi olla pakollinen psykologian kurssi.
(Peruskoulussa opetetaan hyvin tarkkaan kaikkea seksistä ja erilaisesta seksistä nauttimista. Kyllä parisuhdeopetuskin olisi paikallaan.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yli mennyt lapsikeskeisyys. Koko lapsuus perustuu valheeseen.
Tuo on kyllä myös totta. Vallalla on tosiaan valtava lapsikeskeisyys samalla kun lapset voivat huonosti. Valtava ristiriita.
Lapsen harteilla on sellainen taakka joka ei sinne kuuluu. Ei lasten kuulu kaikesta päättää. Väsyyhän siihen.
Vierailija kirjoitti:
Minä taas väitän että nuorten pahoinvointi johtuu edellisestä hallituksesta ja kyllä setasta. Nuoret ei saa enää olla rauhassa kun joka paikassa tulee sitä samaa, jos kerran mietit edes että olisko helpompi olla esimerkiksi mies, niin pitää vaihtaa sukupuoli samantien.
Sitä setan oppia oli runsaasti jo 5 vuotta sitten lapseni terveusopin kirjassa yläkoulussa.
Lapseni tuntee useita, jotka on epävarmoja suuntautumisensa suhteen tai jo vaihtaneet identiteettiään. Itse en tuntenut enkä tunne edelleenkään ainuttakaan. En tunne edes homoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi jopa olla, että lapsille olisi parempi olla vain turvallisessa hoivassa vanhempien työpäivän ajan kuin ylikoulutettyjen "tätien" jatkuvan tarkkailun alaisina.
Pienimmille joo kotihoito tai pph on hyvä mutta 4-5-vuotiaiden on jo hyvä saada ikäistään seuraa ettei ole sosiaalisesti aivan jälkijunassa kun eskari alkaa.
Päiväkerhot, harrastusryhmät, ystävät yms ovat sinulle tuntematon käsite? Myös asianmukaisesti kotihoidettu lapsi saa ikäistään seuraa ihan riittävästi.
Nuorilta vaaditaan liikaa. Ensin tasapäistetään peruskoulussa, mutta lukion lopuksi on ar mo ton. Leik kuri.
E n s i k e r t a l a i s u u s k i i n t i ö. Se pitäisi poistaa. Aiheuttaa isot paineet onnistua valitsemaan heri oikea ala.

Jouduin pätkimään tekstiä, kun joutui sensuuriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi jopa olla, että lapsille olisi parempi olla vain turvallisessa hoivassa vanhempien työpäivän ajan kuin ylikoulutettyjen "tätien" jatkuvan tarkkailun alaisina.
Pienimmille joo kotihoito tai pph on hyvä mutta 4-5-vuotiaiden on jo hyvä saada ikäistään seuraa ettei ole sosiaalisesti aivan jälkijunassa kun eskari alkaa.
Samaa mieltä. Itse kävin vain pph:n hoidossa aikoinaan ja siitä suoraan kouluun ilman eskaria. Muut lapset tunsivat toisensa jo entuudestaan. Minulle oli tosi hankalaa sopeutua isoihin ryhmiin, kun oli ikänsä ollut korkeintaan muutaman lapsen seurassa. Omani laitoin päiväkotiin ja olen tyytyväinen valintaan.
Vierailija kirjoitti:
Eroperheen lapsi eroaa helpommin itsekin, kun on saanut mallin kotoa. Eli ongelmien ratkaisu on ero.
Kouluun pitää saada opetusta kestävästä parisuhteesta ja puolison valitsemisesta.
Niin. Malli jossa oman pään ongelmia vaan paetaan eroilemalla ei ole terve.
Vierailija kirjoitti:
Miettikääpä median antamaa kuvaa ihmissuhteista: erotaan, karataan, petetään, vaihdetaan sukupuolta, uusi seurustelukumpoani ja taas uusi... Tuotahan monet sarjat ovat ja kirjat ja muut. Jospa annettaisiin noissakin malli kestävistä ihmissuhteista ja ongelmien ratkaisusta niin, että perheet pysyvät koossa.
Mitä ihme medioita sinä oikein seuraat? En tuollaisiin aiheisiin ole törmännyt.

Kyllähän noita on. Mutta medianlukutaito on myös tärkeää. Sen ymmärtäminen että eroja ja vaihtuvia parisuhteita ihannoivat ovat loppu viimein rikkinäisiä ihmisiä. Kateellisia normaaleille ihmisille mutta peittävät sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroperheen lapsi eroaa helpommin itsekin, kun on saanut mallin kotoa. Eli ongelmien ratkaisu on ero.
Kouluun pitää saada opetusta kestävästä parisuhteesta ja puolison valitsemisesta.
Mihin kouluun? Peruskouluunko? Ei 7-16 -vuotias ole vielä kypsä pohtimaan parisuhdeasioita.
Peruskouluun alkeita ja toiselle asteelle enemmän parisuhdeopetusta. Lukiossa se voisi olla pakollinen psykologian kurssi.
(Peruskoulussa opetetaan hyvin tarkkaan kaikkea seksistä ja erilaisesta seksistä nauttimista. Kyllä parisuhdeopetuskin olisi paikallaan.)
Lukiossa on pakollinen psykologian kurssi ja siellä onneksi käsitteellään psykologiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikääpä median antamaa kuvaa ihmissuhteista: erotaan, karataan, petetään, vaihdetaan sukupuolta, uusi seurustelukumpoani ja taas uusi... Tuotahan monet sarjat ovat ja kirjat ja muut. Jospa annettaisiin noissakin malli kestävistä ihmissuhteista ja ongelmien ratkaisusta niin, että perheet pysyvät koossa.
Mitä ihme medioita sinä oikein seuraat? En tuollaisiin aiheisiin ole törmännyt.
Kyllähän noita on. Mutta medianlukutaito on myös tärkeää. Sen ymmärtäminen että eroja ja vaihtuvia parisuhteita ihannoivat ovat loppu viimein rikkinäisiä ihmisiä. Kateellisia normaaleille ihmisille mutta peittävät sitä.
Missä noita on?