Perheensisäinen adoptio ilman biologisen isän suostumusta
Meillä on meneillään adoptioprosessi, missä mieheni adoptoi vanhimman lapsemme. Meillä on myös kaksi yhteistä lasta. Mies on ollut myös vanhimman lapsen elämässä siitä asti kun tämä oli taapero ja lapsi kutsuu häntä isäksi. Biologista isää kutsuu nimellä. Biologiseen isään lapsella ei ole mitään yhteyttä koska biologinen isä ei halua tavata, eikä oikeastaan mitään muutakaan. Biologinen isä on nähnyt lapsen viimeksi tämän ollessa noin vuoden, nyt lapsi on kohta jo koululainen.
Ongelma adoptiossa on kuitenkin se että biologinen isä vastustaa adoptiota. Tavallaan osasin odottaa sitä että vastustaa, vaikka sitten ihan vaan periaatteesta. Biologinen isä on tällä hetkellä isä vain juridisesti, +biologisesti, hän ei ole lapsen huoltaja eikä myöskään osallistunut lapsen elatukseen ensimmäisiä kuukausia lukuunottamatta. Erosimme aikoinaan lapsen isän arvaamattoman ja väkivaltaisen käytöksen vuoksi.
Tiedän että perheensisäinen adoptio voidaan tietyissä tilanteissa vahvistaa myös silloin vaikka biologinen isä vastustaa adoptiota, mikäli adoptio on lapsen edun mukaista. Voisiko tämä olla sellainen tilanne?
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika heittämällä menee varmasti läpi jos adoptiota haette. Biologinen isä on laiminlyönyt jopa ainoaa olemassa olevaa velvollisuuttaan, elatusvelvollisuutta ilmeisesti lapsen koko elämän ajan. Eiköhän oikeus katso että adoptio on lapsen edun mukainen.
Ihan samalla tavalla äiti on laiminlyönyt kun ei ole hakenut lapselle kuuluvaa etuutta. Lapsella on oikeus saada elatusta kummallakin vanhemmalta ja äiti on ollut lapsen virallinen edunvalvoja.
No nyt on kyllä oikea ajattelun helmi. Äidin vika että isä laiminlyö elatusvelvollisuuden!
Sinulta puuttuu ajattelukyky kokonaan? Totta hitossa se on lähivanhemman velvollisuus huolehtia, että lapsen etu toteutuu.
Elatukset määrätään viime kädessä tuomiolla, eikä niistä pääse luistamaan ellei joku sitä mahdollista eli tässä tapauksessa äiti on laiminlyönyt velvollisuuksiaan, eikä ole vienyt asiaa eteen päin.
Kuka on maksanut elatusmaksut? Bioisä? Kela?
Onko isyystunnustettu?
Vierailija kirjoitti: Jos sinulla on AP todistaa, että yrityksistäsi huolimatta isä ei ole halunnut lasta tavata ja olla lapsen kanssa yhteydessä, sekä on kieltäytynyt / halunnut lasta elättää millään tavalla, niin silloin sulla on vahva pohja adoptiolle. Jos kuitenkaan et ole itsekkään pyrkinyt saamaan lasta tapaamaan isäänsä vaan olet odottanut, että isä järjestäisi tapaamiset, niin silloin todennäköisesti adoptio ei onnistu, koska uskoisin oikeuden katsovan asian niin, että isälle on annettava mahdollisuus sille, että pyrkii näkemään ja olemaan läsnä lapsensa elämässä.
Ai että äidin pitäisi jotenkin erikseen suostutella isää tapaamaan lasta ja vielä järkätä tapaamisia isän puolesta?
Miksi isä itse ei ole tehnyt aloitetta tavatakseen lasta?
Ei kaikki isän ja lapsen välinen yhteydenpito voi olla äidin vastuulla, vaikka se isän mielestä kiva ajatus olisikin että kaikki tehtäisiin hänen puolestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika heittämällä menee varmasti läpi jos adoptiota haette. Biologinen isä on laiminlyönyt jopa ainoaa olemassa olevaa velvollisuuttaan, elatusvelvollisuutta ilmeisesti lapsen koko elämän ajan. Eiköhän oikeus katso että adoptio on lapsen edun mukainen.
Ihan samalla tavalla äiti on laiminlyönyt kun ei ole hakenut lapselle kuuluvaa etuutta. Lapsella on oikeus saada elatusta kummallakin vanhemmalta ja äiti on ollut lapsen virallinen edunvalvoja.
No nyt on kyllä oikea ajattelun helmi. Äidin vika että isä laiminlyö elatusvelvollisuuden!
Sinulta puuttuu ajattelukyky kokonaan? Totta hitossa se on lähivanhemman velvollisuus huolehtia, että lapsen etu toteutuu.
Nyt niitä valoja päälle. Äidin olisi pitänyt hakea ne elarit vaikka käräjien kautta. Ne rahat kuuluu lapselle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika heittämällä menee varmasti läpi jos adoptiota haette. Biologinen isä on laiminlyönyt jopa ainoaa olemassa olevaa velvollisuuttaan, elatusvelvollisuutta ilmeisesti lapsen koko elämän ajan. Eiköhän oikeus katso että adoptio on lapsen edun mukainen.
Ihan samalla tavalla äiti on laiminlyönyt kun ei ole hakenut lapselle kuuluvaa etuutta. Lapsella on oikeus saada elatusta kummallakin vanhemmalta ja äiti on ollut lapsen virallinen edunvalvoja.
No nyt on kyllä oikea ajattelun helmi. Äidin vika että isä laiminlyö elatusvelvollisuuden!
Sinulta puuttuu ajattelukyky kokonaan? Totta hitossa se on lähivanhemman velvollisuus huolehtia, et
Isä ne velvollisuudet on laiminlyönyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika heittämällä menee varmasti läpi jos adoptiota haette. Biologinen isä on laiminlyönyt jopa ainoaa olemassa olevaa velvollisuuttaan, elatusvelvollisuutta ilmeisesti lapsen koko elämän ajan. Eiköhän oikeus katso että adoptio on lapsen edun mukainen.
Ihan samalla tavalla äiti on laiminlyönyt kun ei ole hakenut lapselle kuuluvaa etuutta. Lapsella on oikeus saada elatusta kummallakin vanhemmalta ja äiti on ollut lapsen virallinen edunvalvoja.
No nyt on kyllä oikea ajattelun helmi. Äidin vika että isä laiminlyö elatusvelvollisuuden!
Sinulta puuttuu ajattelukyky kokonaan? Totta hit
Huoh
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano sille että alkaa maksaa elareita jos ei kerran luovu huoltajuudesta.
Kuka ne tähän mennessä muuten on maksanut?
Biologinen isä ei ole lapsen huoltaja, mutta hän vastustaa perheensisäistä adoptiota. Elareita ei ole maksanut kukaan, vaan minä ja mies ollaan yhdessä vastattu myös vanhimman lapsen elatuksesta.
https://www.minilex.fi/a/adoptio-ilman-is%C3%A4n-suostumusta
"Alaikäisen adoptio voidaan joskus vahvistaa, vaikka isä olisi nimenomaan kieltäytynyt antamasta suostumusta tai peruuttanut aiemmin antamansa suostumuksen. Lapsi voidaan tällöin antaa adoptoitavaksi, jos tuomioistuin katsoo adoption olevan voimakkaasti lapsen edun mukaista. Lisäksi edellytetään, ettei isän ja lapsen välinen suhde ole ollut kovin läheinen eikä heidän välillään ole ollut tiivistä yhteydenpitoa."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika heittämällä menee varmasti läpi jos adoptiota haette. Biologinen isä on laiminlyönyt jopa ainoaa olemassa olevaa velvollisuuttaan, elatusvelvollisuutta ilmeisesti lapsen koko elämän ajan. Eiköhän oikeus katso että adoptio on lapsen edun mukainen.
Ihan samalla tavalla äiti on laiminlyönyt kun ei ole hakenut lapselle kuuluvaa etuutta. Lapsella on oikeus saada elatusta kummallakin vanhemmalta ja äiti on ollut lapsen virallinen edunvalvoja.
No nyt on kyllä oikea ajattelun helmi. Äidin vika että isä laiminlyö elatusvelvollisuuden!
Sinulta puuttuu ajattelukyky kokonaan? Totta hit
Joo joo, mutta se ei poista e-dun-val-vo-jan velvollisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Kuka on maksanut elatusmaksut? Bioisä? Kela?
Onko isyystunnustettu?
Ei kukaan, kuten jo aiemmin kerroin. Kelalta niitä ei haettu, koska niitä ei varsinaisesti tarvittu eikä meillä ollut kirjallista vahvistettua sopimusta elatusmaksuista.
Isyys on aikoinaan tunnustettu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika heittämällä menee varmasti läpi jos adoptiota haette. Biologinen isä on laiminlyönyt jopa ainoaa olemassa olevaa velvollisuuttaan, elatusvelvollisuutta ilmeisesti lapsen koko elämän ajan. Eiköhän oikeus katso että adoptio on lapsen edun mukainen.
Ihan samalla tavalla äiti on laiminlyönyt kun ei ole hakenut lapselle kuuluvaa etuutta. Lapsella on oikeus saada elatusta kummallakin vanhemmalta ja äiti on ollut lapsen virallinen edunvalvoja.
No nyt on kyllä oikea ajattelun helmi. Äidin vika että isä laiminlyö elatusvelvollisuuden!
Lapsen äiti on omalta osaltaan hoitanut elatusvelvollisuutensa, bioisä ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano sille että alkaa maksaa elareita jos ei kerran luovu huoltajuudesta.
Kuka ne tähän mennessä muuten on maksanut?
Biologinen isä ei ole lapsen huoltaja, mutta hän vastustaa perheensisäistä adoptiota. Elareita ei ole maksanut kukaan, vaan minä ja mies ollaan yhdessä vastattu myös vanhimman lapsen elatuksesta.
https://www.minilex.fi/a/adoptio-ilman-is%C3%A4n-suostumusta
"Alaikäisen adoptio voidaan joskus vahvistaa, vaikka isä olisi nimenomaan kieltäytynyt antamasta suostumusta tai peruuttanut aiemmin antamansa suostumuksen. Lapsi voidaan tällöin antaa adoptoitavaksi, jos tuomioistuin katsoo adoption olevan voimakkaasti lapsen edun mukaista. Lisäksi edellytetään, ettei isän ja lapsen välinen suhde ole ollut kovin läheinen eikä heidän välillään ole ollut tiivistä yhtey
Tätä samaa lueskelin. Täytyyhän tuossa moni kohta, mutta silti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika heittämällä menee varmasti läpi jos adoptiota haette. Biologinen isä on laiminlyönyt jopa ainoaa olemassa olevaa velvollisuuttaan, elatusvelvollisuutta ilmeisesti lapsen koko elämän ajan. Eiköhän oikeus katso että adoptio on lapsen edun mukainen.
Ihan samalla tavalla äiti on laiminlyönyt kun ei ole hakenut lapselle kuuluvaa etuutta. Lapsella on oikeus saada elatusta kummallakin vanhemmalta ja äiti on ollut lapsen virallinen edunvalvoja.
No nyt on kyllä oikea ajattelun helmi. Äidin vika että isä la
Miten voi olla jollakin noin vaikea ymmärtää asioita? Lapsella on oikeus saada elatusta MOLEMMILTA vanhemmiltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika heittämällä menee varmasti läpi jos adoptiota haette. Biologinen isä on laiminlyönyt jopa ainoaa olemassa olevaa velvollisuuttaan, elatusvelvollisuutta ilmeisesti lapsen koko elämän ajan. Eiköhän oikeus katso että adoptio on lapsen edun mukainen.
Ihan samalla tavalla äiti on laiminlyönyt kun ei ole hakenut lapselle kuuluvaa etuutta. Lapsella on oikeus saada elatusta kummallakin vanhemmalta ja äiti on ollut lapsen virallinen edunvalvoja.
No nyt on kyllä oikea ajattelun helmi. Äidin vika että isä laiminlyö elatusvelvollisuuden!
Sinulta puuttuu ajattelukyky kokonaan? Totta hit
Sinusta on se ok?
Isä ne velvollisuudet on laiminlyönyt.
Se on ok?
Vierailija kirjoitti:
Isä ne velvollisuudet on laiminlyönyt.
Se on ok?
Minuakin kiinnostaisi tietää kenen se olisi pitänyt se hoitaa ettei tämä olisi mahdollista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika heittämällä menee varmasti läpi jos adoptiota haette. Biologinen isä on laiminlyönyt jopa ainoaa olemassa olevaa velvollisuuttaan, elatusvelvollisuutta ilmeisesti lapsen koko elämän ajan. Eiköhän oikeus katso että adoptio on lapsen edun mukainen.
Ihan samalla tavalla äiti on laiminlyönyt kun ei ole hakenut lapselle kuuluvaa etuutta. Lapsella on oikeus saada elatusta kummallakin vanhemmalta ja äiti on ollut lapsen virallinen edunvalvoja.
No nyt on kyl
Lapsiahan on se elatuksen saanut molemmilta vanhemmilta: isäpuolelta jota kutsuu ISÄKSI ja äidiltään. Miksi äidin olisi pitänyt hakea elatusta vastahakoiselta bioisältä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika heittämällä menee varmasti läpi jos adoptiota haette. Biologinen isä on laiminlyönyt jopa ainoaa olemassa olevaa velvollisuuttaan, elatusvelvollisuutta ilmeisesti lapsen koko elämän ajan. Eiköhän oikeus katso että adoptio on lapsen edun mukainen.
Ihan samalla tavalla äiti on laiminlyönyt kun ei ole hakenut lapselle kuuluvaa etuutta. Lapsella on oikeus saada elatusta kummallakin vanhemmalta ja äiti on ollut lapsen virallinen edunv
Koska se on lapsen OIKEUS, joka on kirjattu lakiin.
Vanhempi voidaan velvoittaa suorittamaan lapselle elatusapua, jos:
1) hän ei muulla tavoin huolehdi lapsen elatuksesta;
2) lapsi ei asu pysyvästi hänen luonaan; tai
3) lapsi asuu vuorotellen hänen ja toisen vanhempansa tai muun huoltajansa luona.
Elatusavun määrä ja sen suorittamistapa vahvistetaan sopimuksella tai tuomiolla.
Elatusmaksuasiasta vielä sen verran, että elatusmaksujen puuttumisella ei ole ollut mitään käytännön vaikutusta lapsen elatukseen tai elämään.
Ap
Jos sinulla on AP todistaa, että yrityksistäsi huolimatta isä ei ole halunnut lasta tavata ja olla lapsen kanssa yhteydessä, sekä on kieltäytynyt / halunnut lasta elättää millään tavalla, niin silloin sulla on vahva pohja adoptiolle.
Jos kuitenkaan et ole itsekkään pyrkinyt saamaan lasta tapaamaan isäänsä vaan olet odottanut, että isä järjestäisi tapaamiset, niin silloin todennäköisesti adoptio ei onnistu, koska uskoisin oikeuden katsovan asian niin, että isälle on annettava mahdollisuus sille, että pyrkii näkemään ja olemaan läsnä lapsensa elämässä.