Lue keskustelun säännöt.
Kertokaapa naiset: miksi niin moni nainen haluaa erota 40-50 -vuotiaana?
26.11.2023 |
Tuttavapiirissäni tämä alkaa olla jo surkuhupaisia piirteitä saanut epidemia. Lähes kaikki naiset ovat yhtä äkkiä todenneet, että parisuhde ei olekaan hyvä eikä koskaan ole ollutkaan.
Enkä nyt siis sano etteikö erota saisi, mikäli suhde on huono, mutta monessa tietämässäni tapauksessa suhteet on ainakin ulkopuolisen silmin vaikuttaneet vähintäänkin hyviltä. Jos ihan rehellinen olen niin tämä on saanut ajattelemaan onko kyse vain vaihdevuosien mukanaan tuomasta hormonaalisesta myrskystä, jonka seurauksena naiset eivät osaa erottaa omia ja parisuhteen ongelmia toisistaan. Olenko oikeassa?
Kommentit (1045)
Tuo 40-50 on se ikä, jolloin ylipäätään lakkaa sietämästä huonoa kohtelua. Itse katkaisin välit lapsuuden perheeseeni, kun mustan lampaan ja yleisen syntipukin rooli alkoi tökkiä. Moni miettii myös ystäväpiiriään, jos siellä on joutunut epäkiitolliseen rooliin.
Eroaminen ei siis ole mitenkään ainoa elämän alue, missä aikuistuminen näkyy. Nelikymppisellä naisella on vielä puolet elämää jäljellä, ja jos ensimmäiseen puolikkaaseen liittyy huonoa kohtelua tai passuuttamista, orjuuttamista, taloudellista hyväksikäyttöä, henkistä väkivaltaa tai muuta vastaavaa, niin ihan ymmärrettävästi tuntuu, että se toinen puolikas elämää on varmaan parempi ilman semmoista riippaa.
Suomessa useimmat neli-viisikymppiset naiset pärjäävät taloudellisesti ilmankin avioliittoa. Miehen pitäisi siis olla oikeasti kiva ja arjen hyvää, jotta haluaisi jatkaa liittoa loppuelämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minä haluan nyt elää yksin enkä tarvitse miestä tähän enää. Erosta on nyt seitsemän vuotta ja olen tyytyväinen elämääni.
Mutta mies on rikottu. Ei pidä luvata rakastaa, jos asenne on kuitenkin minä minä minä. Mies on vain hyödyke joka hylätään, kun ei enää tarvita.
Olemme tuntevia ihmisiä.
M
Se mieshän siinä on ollut minä minä minä. Sitten kitisee, kun ei toinen jaksakaan niin huonoa diiliä (miehen) elämän loppuun asti.
Just pohdin herätessäni ettei ihme kun naiset rupeavat eroamaan 30 vuotiaana kun silloin viimeistään tajuaa mikä kusetus parisuhde on. V**** mihin sitä on tuhlannut elämänsä ja energiansa.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko joissain toisissa maissa tämänikäisten kohtaaminen helpompaa. Toki riippuu varmaan persoonasta (onko puhelias, ekstrovertti) ja harrastuksista miten mahdollisia kumppaneita löytäisi.
Introverttinä ei ole tämänkään ikäisenä helppoa, nyt vielä kun itsetuntemus on ihan eri luokkaa kuin nuorena ei tee mieli suostua ns puolivillaiseen. Ei jaksaisi enää pettyä, mutta osaako sitä itsekään muuttua niin, ettei löytäisi itseään taas jostakin tyhjästä olemisesta.
Ehkä yksinolo on vain keskimäärin houkuttavaa ja vaivatonta tässä iässä. En kaipaa aikaa jossa ihmiset nähtiin parisuhteen osina ja yksinäisiä sääliteltiin. Ihan turhaa. Tietysti olisi kiva os olisi voimaa antavia ihmissuhteita. Kyllä tässä olisi kulttuurisesti kehittämistä.
Minäkin olen ääri-introvertti, melko erakko jopa. Työtäkin teen etänä kotoa. Ja jos tarkemmin mietin, niin en oikeastaan kaipaisi varsinaisesti parisuhdetta tai miestä, vaan jotain ihmissuhteita. luulen, että jos olisi hyvä kaveri tai pari, se riittäisi mainiosti. Se vaan on tuntunut aina helpommalta löytää parisuhde kuin ystäviä, joten siksi ajatus on mennyt siihen, että jos yksinäisyys välillä vaivaa, niin pitäisi etsiä nimenomaan parisuhde. Ei ole tosiaan kovin helppoa tässä kulttuurissa aikuisella iällä löytää enää uusia ystäviä. Harrastuksissakin kun käy, siellä ihmiset vaan tulee, harrastaa ja lähtee pois, ei siellä juuri kontaktia synny.
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan avainsana tuossa "ulkopuolisin silmin". Sinä et kyllä voi ulkopuolisin silmin tietää, miten parisuhteessa menee. Useimmat kun kuitenkin aika hyvin näyttävät ulospäin parempaa todellisuutta ja tuo parisuhteen huono tila on varmasti yksi niistä asioista, joista ei kiinnosta kenen tahansa kanssa keskustella.
Ulkopuolisen silmin asiat on hyvin, jos nainen piikoo ja pitää kodin pystyssä. Ei se sille naiselle silti ole hyvä tilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse asiassa yllättävän monissa erotilanteissa mies on ollut tavalla tai toisella aloitteen tekijä, mutta naisen työksi on jäänyt eron läpi vieminen.
Moni mies esimerkiksi käytännössä lopettaa kaiken käyttäytymisen ja kommunikaation, joka kuuluu toisiaan rakastavien ihmisten parisuhteeseen, ja alkaa kohdella kuin hyvänpäiväntuttua.
Silti mies ei hae eroa, vaan lopulta vaimo on se, joka hoitaa kaikki eroon liittyvät käytännön asiat ja järjestelyt, jopa muuttaa itse pois.
Useimmiten erossa on kaksi toisistaan eroon tahtovaa osapuolta, ei vain niin, että ykskaks nainen päättää lähteä, tyhjentää kämpän ja lähtee lätkimään. Toki näitäkin tapauksia jatkuvasti on, eivätkä ole harvinaisia, mutta silti vähemmistössä erotilastoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko joissain toisissa maissa tämänikäisten kohtaaminen helpompaa. Toki riippuu varmaan persoonasta (onko puhelias, ekstrovertti) ja harrastuksista miten mahdollisia kumppaneita löytäisi.
Introverttinä ei ole tämänkään ikäisenä helppoa, nyt vielä kun itsetuntemus on ihan eri luokkaa kuin nuorena ei tee mieli suostua ns puolivillaiseen. Ei jaksaisi enää pettyä, mutta osaako sitä itsekään muuttua niin, ettei löytäisi itseään taas jostakin tyhjästä olemisesta.
Ehkä yksinolo on vain keskimäärin houkuttavaa ja vaivatonta tässä iässä. En kaipaa aikaa jossa ihmiset nähtiin parisuhteen osina ja yksinäisiä sääliteltiin. Ihan turhaa. Tietysti olisi kiva os olisi voimaa antavia ihmissuhteita. Kyllä tässä olisi kulttuurisesti kehittämistä.
Minäkin olen ääri-introvertti, melko erakko jopa.
Ihmiset ovat vanhentuessaan ikävä kyllä melko kranttuja myös ystävyyssuhteidensa osalta. On tosiaan helpompi löytää parisuhde, kuin hyvä ystävyyssuhde. Ihmiset eivät yksinkertaisesti enää oikein kiinnostu uusista ystävistä, jokaisella on omat tapansa ja toimintamallinsa, ja usein ystävyys vähän iäkkäämpänä perustuu enemmän vanhojen asioiden muisteluun kuin yhdessä tekemiseen tässä ja nyt.
Sen sijaan olen huomannut, että erilaisissa aktiviteeteissa, tapahtumissa, toiminnoissa ja esimerkiksi harrastus- tai yhdistystoiminnassa saattaa olla melko helppoa löytää omanikäistä juttuseuraa, vaikka ei niinkään ystävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jokainen tietysti saa tehdä ihan kuten itse haluaa, mutta itse en kyllä yhtään ymmärrä naisten halua erota suhteista, jotka on "ihan hyviä". Itsellänikään ei ole täydellinen suhde, mutta arvostan kyllä esim. turvallisuutta (myös taloudellista) niin paljon etten yksin todellakaan halua olla. Ihan hirveä visio olisi vaikkapa se, että vakavan sairauden joutuisi kohtaamaan ilman puolison tukea.
Sulla on sitten hyvä mies. Monelle on pelottava visio, että joutuisi kohtamaan vakavan sairauden ja siinä olisi vielä mies vaatimassa palveluksia ja valittamassa, kun vaimo laiskottelee sairaalareissuillaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuo 40-50 on se ikä, jolloin ylipäätään lakkaa sietämästä huonoa kohtelua. Itse katkaisin välit lapsuuden perheeseeni, kun mustan lampaan ja yleisen syntipukin rooli alkoi tökkiä. Moni miettii myös ystäväpiiriään, jos siellä on joutunut epäkiitolliseen rooliin.
Eroaminen ei siis ole mitenkään ainoa elämän alue, missä aikuistuminen näkyy. Nelikymppisellä naisella on vielä puolet elämää jäljellä, ja jos ensimmäiseen puolikkaaseen liittyy huonoa kohtelua tai passuuttamista, orjuuttamista, taloudellista hyväksikäyttöä, henkistä väkivaltaa tai muuta vastaavaa, niin ihan ymmärrettävästi tuntuu, että se toinen puolikas elämää on varmaan parempi ilman semmoista riippaa.
Suomessa useimmat neli-viisikymppiset naiset pärjäävät taloudellisesti ilmankin avioliittoa. Miehen pitäisi siis olla oikeasti kiva ja arjen hyvää, jotta haluaisi jatkaa liittoa loppuelämän.
Totta turiset. Kaikki feikit ihmissuhteet saavat kyytiä. Moni uskaltaa vasta nyt irtaantua kunnolla, nähdä energiavarkaat ja mielistelijät,tietää oman roolinsa lapsuusperheessä ja sanoutua siitä irti.
.Nahjusmaista pelkurijengiä on sen verran paljon. On saattanut tähän asti olla heidän kärsivällinen kynnysmattonsa, piikansa tai miksi ikinä onkaan asettunut.
Ei tuollaisessa voimautumisessa ole mitään pilkattavaa. Hyvä vain että lähdetään etsimään parempaa oloa ja eloa. Uhrautuminen ja antaminen ovat eri asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole eronnut, mutta ymmärrän kyllä miksi monet eroaa tuossa iässä. Itse koin nelikymppisenä jonkun sorttisen kriisin. Mietin, että tätäkö elämä on loppuun saakka, töissä oli kaikki huonosti, poika oli pahimmassa teini-iässä, mies matkusti paljon työnsä takia. Olin uupunut ja kaipasin muutosta. Kipuilin itsekseni ja mietin, miten jaksaa eteenpäin enkä oikein osannut sanoittaa oloani muille. Silloin kävi mielessä eroajatus, mutta toisaalta olin löytänyt hyvän ja osallistuvan puolison, en uskonut sen vaihtamalla paranevan. Enkä edes uskonut uutta kuppania löytäväni, vanha kun olin, niin huono kuva minulla oli itsestäni silloin.
Omalle kohdalla auttoi jatko-opiskelu. Opiskelin työn ohessa ja valmistuttuani irtisanouduin vanhasta työstä ja vaihdoin kokonaan toiselle alalle. Sain kaipaamani muutoksen ja tajusin, että sen muutoksen tein minä ihan itse. Se oivallus paransi itseluottamustani, kun ymmärsin, että nelikymppisenä olin nainen parhaimmillaan.
Nyt reilun 10 vuotta myöhemmin sama vanha parisuhde voi erinomaisesti. Oli se onni, että puoliso ei silloin kriiseilyni aikana kyllästynyt pahantuulisuuteeni.
Perhe on parinkymmenen vuoden projekti. Jos sitä on yksin vetänyt palkkatyönsä ohella saamatta muuta kuin miesmökötystä ja kitinää palkakseen, miksi pitäisi jatkaa vielä kun lapset lähtevät omilleen?
Jos mies haluaa pitää vaimonsa, hän pitää tämän tyytyväisenä ja jakaa kaiken, työtaakan, vastuut ja rahat.
Eroavilla ei ole ollut näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse asiassa eroista saattaa tulla tietynlainen "epidemia". Esimerkiksi työyhteisössäni (julkinen sektori) oli paljon suht samanikäisiä naisia töissä, ja juuri tuossa noin 50-vuotiaana, yllättävän moni heistä samanikäisistä erosi 1-2 vuoden sisällä. Monella oli eroprosessi samaan aikaan kesken.
Ehkä siinä kuitenkin oli jotakin perää, kun oletettavasti he keskustelivat parisuhteistaankin keskenään (osa tästä porukasta oli tiivistikin työajan ulkopuolella yhdessä) ja elämäntilanteet olivat muutenkin samanlaiset, samasta ikäluokasta johtuen.
Me ollaan n. 50 pari ja ero on suunnitteilla ja tulossa puolen vuoden sisään. Tiedän, että tämä ero tulee olemaan iso shokki monellekin, koska ollaan monen mielestä täydellinen pari.
Kulissien takana on kuitenkin tylsistynyt vaimo, jonka kanssa ei tehdä mitään kivaa. Olen ehdotellut miehelle kaikenlaista tekemistä ja kertonut, että musta meidän pitäisi harrastaa enemmän yhdessä. Ollaan vieraannuttu täysin ja keskustelut on tasoa kauppalista ja lasten asiat. Jos mies ehdottaa mulle jotain, niin se on joko television katselua tai seksiä.
Suurin syy eroon on kuitenkin miehen monivuotinen suhde ja rakastuminen toiseen naiseen. Tuo suhde on jo päättynyt, joten ei välttämättä tule näkymään ulkopuolelle syynä, joten ei ehkä kaikille paljastu. Syy ei olisi paljastunut minullekaan, ellen miehen eroilmoituksen jälkeen olisi asiaa saanut itse selville.
Meilläkin mies siis halusi eroa, mutta ei ole tehnyt minkäänlaisia toimia eron eteenpäin viemiseksi. Hän haaveili jonkin aikaa meidän yhteisen kodin lunastamisesta ja varmaankin oletti pitävänsä kaikki tavarat ja mun muuttavan vaatteitteni ja hammasharjan kera. Ne haaveet nyt onneksi kaatui nykyiseen epävarmaan talouteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Just pohdin herätessäni ettei ihme kun naiset rupeavat eroamaan 30 vuotiaana kun silloin viimeistään tajuaa mikä kusetus parisuhde on. V**** mihin sitä on tuhlannut elämänsä ja energiansa.
Ajattele, ihan sairasta oikeasti miten meitä on huijattu ja mitä satuja meille on syötetty. Että miten parisuhdetta on ehdottomasti tavoiteltava ja että joku mies voisi tehdä sut onnelliseksi. Pah. Siitä saa olla kiitollinen, jos sen vaikutus naisen elämään on plus miinus nolla, eikä mene pakkasen puolelle.
Moni mies osallistuu ennen lapsia hyvin kotitöihin. Nuoret parit kokkaavat ja siivoavat yhdessä ja käyvät yhdessä lenkillä.
Lasten syntyessä nämä tasa-arvoiset miehet taantuvat yllättäen kivikaudelle. Pakenevat ylitöihin ja salille, ja vaimo jää yksin pyörittämään pikkulapsiarkea. Siinä kohtaa ei välttämättä oikein voi erota, kun lasten hoito vie ansiotulot väliaikaisesti hapoille, ja lasten takia menot nousevat paljon. Ja onhan se miehen apu kerran viikossakin parempi kuin ei ollenkaan.
Pettymys ei silti unohdu. Seuraavina vuosina nainen tarkkailee kriittisemmin liittoaan: tuleeko se tasa-arvoinen nuorukainen vielä takaisin, vai onko tämä hiukan isommilla tuloillaan elvistelevä luolamies pysyvä sohvankoriste.
Noin 15 vuoden kuluttua vastaus alkaa olla selvä. Siinä kohtaa tulot ja menot ovat jo naisella taas tasapainossa, ja teinit tekevät usein enemmän kotitöitä kuin se luolamies. Luolamies saa mennä.
Erosin miehestäni tänä syksynä. Meillä oli tuttavapiirin pisin parisuhde (lähes 20 vuotta) ja mieheni mukaan hänen ystävänsä usein kyselivät häneltä, kuinka meillä meni niin hyvin. Mitähän lie vastaili.
Todellisuudessa olin pohtinut eroa jo kymmenen vuotta. Pariterapiassakin käytiin. Aina kun olin lähdössä, mies manipuloi minut takaisin. Arki kiukuttelevan, haluttoman, pilveä polttavan työnvälttelijän kanssa vei kaikki voimani. Unelmat haihtuvat hiljalleen. Häpesin sitä, millaiseksi puolisoni oli kasvanut.
Minusta tuntui, että minulla olisi vielä elämää edessä, vaikka joutuisin viettämään sen yksin. Loppukesällä kuitenkin tapasin sielunkumppanini. Kahden viikon platonisen tuttavuuden jälkeen jätin mieheni ja aloitin uuden suhteen. Jaan nyt arjen aivan erilaisen miehen kanssa kuin ennen ja koen saaneeni uuden elämän. Kiitän joka päivä itseäni siitä, että lähdin.
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan n. 50 pari ja ero on suunnitteilla ja tulossa puolen vuoden sisään. Tiedän, että tämä ero tulee olemaan iso shokki monellekin, koska ollaan monen mielestä täydellinen pari.
Kulissien takana on kuitenkin tylsistynyt vaimo, jonka kanssa ei tehdä mitään kivaa. Olen ehdotellut miehelle kaikenlaista tekemistä ja kertonut, että musta meidän pitäisi harrastaa enemmän yhdessä. Ollaan vieraannuttu täysin ja keskustelut on tasoa kauppalista ja lasten asiat. Jos mies ehdottaa mulle jotain, niin se on joko television katselua tai seksiä.
Suurin syy eroon on kuitenkin miehen monivuotinen suhde ja rakastuminen toiseen naiseen. Tuo suhde on jo päättynyt, joten ei välttämättä tule näkymään ulkopuolelle syynä, joten ei ehkä kaikille paljastu. Syy ei olisi paljastunut minullekaan, ellen miehen eroilmoituksen jälkeen olisi asiaa saanut itse selville.
Meilläkin mies siis halusi eroa, mutta ei ole tehnyt minkäänl
Voimia sinulle. Samankaltaisen tilanteen läpikäyneenä voin sanoa, että ensimmäiset puoli vuotta on aikamoista myllerrystä katkeruuden, yksinäisyyden ja romahtaneen itsetunnon kanssa kamppaillessa. Sitten alkaa helpottaa ja alkaa näkemään kuopatun avioliiton kaikessa kauheudessaan, ja tuntemaan ylpeyttä siitä että pääsi eroon kamalasta ihmisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset kasvaneet ja muuttamassa tai jo muuttaneet kotoa, pitkästä aikaa aikaa itselle. Ja siinä on sitten aikaa miettiä että mitä loppuelämältä haluaa. Aina se ei sitten ole oma mies joka kenties ei ole kohdellut hyvin ja arvostavasti.
Siinä se.Niin niin. Toisen miehen kulli kiinnostaa, ihanaa voimaantumista.
Naiset eivät ajattele kuin miehet. Jos jollekin miehelle naisen tärkein elin on p*llu, hyvin harvalle naiselle miehen tärkein asia on kulli. Monelle miehelle tuo riittää, nainen haluaa ystävyyttä, asioiden jakamista, huumoria. Ja jos huomaa että nämä puuttuvat, on hyvin helppoa elää ilman sitä kullia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvyys on usein ollut kulissia. Kun ikää tulee, ei enää niin välitä kulisseista.
Usein kuitenkin myös tuo mitä ap sanoo: ei osata erottaa omia ongelmia parisuhteen ongelmista.
Jos "oma ongelma" on passiivinen tai vihamielinen alkoholistimies, niin siitäpä pääsee eroon erolla.
Ja näin on ratkennut sekä oma että parisuhteen ongelma.
Jos tää ei sulle kelpaa niin saathan sinä toki oman elämäsi moisella pilata, siitä vaan.
No eipä ole omassa tuttavapiirissä mikään "epidemia" eroissa. Sitäpaitsi ei toisten suhteen tilasta voi oikeasti tietää yhtään mitään. Aikamoista yleistämistä ap:lla.