Kertokaapa naiset: miksi niin moni nainen haluaa erota 40-50 -vuotiaana?
Tuttavapiirissäni tämä alkaa olla jo surkuhupaisia piirteitä saanut epidemia. Lähes kaikki naiset ovat yhtä äkkiä todenneet, että parisuhde ei olekaan hyvä eikä koskaan ole ollutkaan.
Enkä nyt siis sano etteikö erota saisi, mikäli suhde on huono, mutta monessa tietämässäni tapauksessa suhteet on ainakin ulkopuolisen silmin vaikuttaneet vähintäänkin hyviltä. Jos ihan rehellinen olen niin tämä on saanut ajattelemaan onko kyse vain vaihdevuosien mukanaan tuomasta hormonaalisesta myrskystä, jonka seurauksena naiset eivät osaa erottaa omia ja parisuhteen ongelmia toisistaan. Olenko oikeassa?
Kommentit (1045)
Kiintymyshormonit laskee, joten miehen pitäis nähdä enemmän vaivaa vaimon hyvinvoinnin eteen, jos haluaa vaimon pysyvän rinnalla.
Kun ei halua enää tyytyä väljähtäneeseen suhteeseen. Rakkaus vain loppuu yksinkertaisesti ja tietää pärjäävänsä yksin paremmin. Itse en aio ottaa miestä enää vaan olen Mielummin yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika katkeria naisia ketjussa.
Jos sama ois miesten osalta, niin perusviesti tuskin olisi "en tarvitse naista mihinkään", "ei kiinnosta seksi", "en kyllä enää elätiksi naista ota", "maksakoon itse oman elintasonsa"
No, tuollaisia viestejähän tämä palsta on täynnä. Lisättynä tuohon vielä loputon valitus siitä kuinka rumia ja lihavia suomalaiset naiset ovat...
Sen sijaan, että alatte haukkua miehiä, voisiko ajatella, että pikemminkin panostaisitte enemmän ulkonäköönne ja laihduttaisitte?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä juttuja lukiessa herää kysymys, että miksi alun perinkään on menty yhteen miehen kanssa joka ei tee kotitöitä ja on vätys? Mielestäni tuollaiset ei ole miehiä ollenkaan. En ihmettele jos tuollaisesta haluaa erota. Oma mieheni on fiksu, asiansa hoitava ja hauskaa seuraa, mun paras ystävä ja kohtelee vuosien jälkeenkin minua ja lapsia kuin kukkaa kämmenellään. En ymmärrä, miksi kukaan tyytyisi yhtään vähempään, edes päiväksi, tai varsinkaan vuosikymmeniksi. Sen sijaan että ihmetellään eroja, ihmettelisin että miksi kukaan antaa edes mahdollisuutta tuollaisille alun perinkään.
Meillä homma keikahti minun äitiysvapaan aikana. Töihin palauttuani tein ison työn, että homma saatiin edes sinnepäin entiseen verrattuna. Toisen lapsen kohdalla kävi sama juttu, mutta sitten minulla ei ollut enää aikaa eikä tarmoa käydä uudestaan kaikkea läpi. Oli helpompi vain t
Tämä on tavallinen tarina eikä tähän voi mitenkään valmistautua etukäteen. Naisten ei pitäisi syyttää itseään vaan miesten katsoa peiliin ja ymmärtää, ettei tällainen peli vetele! Miehillä ei ole mitään oikeutta luistella perheen tuomista velvollisuuksista.
Itse aikanaan kyllästyin jatkuvaan vääntämiseen asioista ja päätin tehdä kaiken itse. Lopetin täysin nalkuttamisen. Mies oli tyytyväinen, mutta seksiä olisi pitänyt saada. Itsellä ei paljoa haluja ollut, kun v-käyrä oli huipussaan koko ajan. Jossain vaiheessa tajusin, että elin parisuhteessa kuin yksinhuoltaja, joten otin eron ja muutin pois lasten kanssa. Mies oli aivan tyrmistynyt. Meillähän oli kaikki NIIIIIN hyvin! Taloudellisestikin pärjäsin paremmin, kun tarvitsi vain kolmelle henkilölle ruokaa enää ostaa ja mies osallistui lasten kuluihin elatusmaksujen muodossa. Perhe-elämä on kyllä yksi hoax naisille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Useimmille naisille tuo enemmän onnea läheiset ihmissuhteet ja hoivaaminen, kuin hyvä ura kovalla bisnesalalla. Huijaaminen tapahtuu pikemminkin siinä, että naisia manipuloidaan halveksimaan perinteistä ydinperhe-elämää, vaikka se olisi useimmille paras ratkaisu."
Suomessa on vaan hyvin vähän tarpeeksi hyvätuloisia ja hyväsydämisiä miehiä, jotka kykenevät ja haluavat yksin elättää perheensä. Köyhyydessä ei kukaan halua elää, joten mistä noita rikkaita miehiä riittäisi jokaiselle naiselle? Ja vielä sellaisia, jotka ei ikinä riidellessäkään sano naiselle, että sinä olet elätti.
Jos nainen ON elätti, niin miksi sitä ei saisi sanoa?
-eri
Miesten ei sitten kannata haikailla perinteisten ydinperheiden perään, jos ei kuitenkaan pysty arvostamaan naisen panosta perheen hyväksi. Taloudellisessa väkivallassa ja sitä toisen naamaan hieromisessa ei ole mitään hyvää. Naisen koulutus, ammatti ja omat rahat menee heittämällä tuon riskin yli, joten miettikää nyt kunnolla käytöstänne, miehet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitkaa täydellinen puoliso niin eipä tule tarvetta erota. Problem solved.
Tähän ei vaan palstamammojen rahkeet riitä. Useimmat ovat vauvakuumeessaan ottaneet sen, jonka onnistuvat saamaan. Sitten kun lapset on tehty ja selvitty karmeimmista vauva- ja taaperovuosista, voidaan todeta että nyt on mies tehnyt sen mitä varten se on otettu, ja otetaan ero.
Tää on niin typerää. Siinä tekee huonon valinnan itsensä kannalta sekä myös lasten kannalta, jos valitsee huonon puolison ja isän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Useimmille naisille tuo enemmän onnea läheiset ihmissuhteet ja hoivaaminen, kuin hyvä ura kovalla bisnesalalla. Huijaaminen tapahtuu pikemminkin siinä, että naisia manipuloidaan halveksimaan perinteistä ydinperhe-elämää, vaikka se olisi useimmille paras ratkaisu."
Suomessa on vaan hyvin vähän tarpeeksi hyvätuloisia ja hyväsydämisiä miehiä, jotka kykenevät ja haluavat yksin elättää perheensä. Köyhyydessä ei kukaan halua elää, joten mistä noita rikkaita miehiä riittäisi jokaiselle naiselle? Ja vielä sellaisia, jotka ei ikinä riidellessäkään sano naiselle, että sinä olet elätti.
Jos nainen ON elätti, niin miksi sitä ei saisi sanoa?
-eri
Nainen elättää hoivallaan miehen perhettä, on siis elättäjä eikä elätti. Mies joka ei hoivan arvoa ymmärrä, jää yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika katkeria naisia ketjussa.
Jos sama ois miesten osalta, niin perusviesti tuskin olisi "en tarvitse naista mihinkään", "ei kiinnosta seksi", "en kyllä enää elätiksi naista ota", "maksakoon itse oman elintasonsa"
No, tuollaisia viestejähän tämä palsta on täynnä. Lisättynä tuohon vielä loputon valitus siitä kuinka rumia ja lihavia suomalaiset naiset ovat...
Sen sijaan, että alatte haukkua miehiä, voisiko ajatella, että pikemminkin panostaisitte enemmän ulkonäköönne ja laihduttaisitte?
Buhuu! Sitten kun nainen kuntoilee ja pitää ulkonäöstään huolta niin alkaa se itku, kun mies joutuu itse hoitamaan lapset ja perkele kun rahaakin menee niihin pakkeleihin ja vaatteisiin. Jos mies haluaa nätin, itsestään huolehtivan työssäkäyvän naisen, joka jaksaa sängyssä touhuilla niin se vaatii mieheltäkin osallistumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitkaa täydellinen puoliso niin eipä tule tarvetta erota. Problem solved.
Tähän ei vaan palstamammojen rahkeet riitä. Useimmat ovat vauvakuumeessaan ottaneet sen, jonka onnistuvat saamaan. Sitten kun lapset on tehty ja selvitty karmeimmista vauva- ja taaperovuosista, voidaan todeta että nyt on mies tehnyt sen mitä varten se on otettu, ja otetaan ero.
Tää on niin typerää. Siinä tekee huonon valinnan itsensä kannalta sekä myös lasten kannalta, jos valitsee huonon puolison ja isän.
Niinhän se on. Mutta kun hormonit ottavat vallan niin järki sumenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika katkeria naisia ketjussa.
Jos sama ois miesten osalta, niin perusviesti tuskin olisi "en tarvitse naista mihinkään", "ei kiinnosta seksi", "en kyllä enää elätiksi naista ota", "maksakoon itse oman elintasonsa"
No, tuollaisia viestejähän tämä palsta on täynnä. Lisättynä tuohon vielä loputon valitus siitä kuinka rumia ja lihavia suomalaiset naiset ovat...
Sen sijaan, että alatte haukkua miehiä, voisiko ajatella, että pikemminkin panostaisitte enemmän ulkonäköönne ja laihduttaisitte?
Miksi? Jos mieskään ei ole valmis panostamaan suhteeseen?
Tuossa vaiheessa on molemmat jo tajunneet, että tämä ei ole hyvä idea. Koska mies on niin saamaton, hoitaa nainen sen eron.
Hyvä keskustelu. Kysynkin nyt teiltä naisilta että mitä asioita ennenkaikkea toivoisitte uudelta mieheltä?
M
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika katkeria naisia ketjussa.
Jos sama ois miesten osalta, niin perusviesti tuskin olisi "en tarvitse naista mihinkään", "ei kiinnosta seksi", "en kyllä enää elätiksi naista ota", "maksakoon itse oman elintasonsa"
Eiköhän miehet ole enemmän siellä elätettävien puolella ja kuluerä kuin tasavertainen talouteen osallistuja, saatika joku utopiaa oleva elintason kohottaja.
Äläs nyt. Meillähän on nykyään nämä Pepit ym. konsultit neuvomassa, kuinka naisten kannattaa mennä provider-suhteisiin, jossa mies kustantaa yhteiselämän ja nainen käyttää omat rahansa itseensä.
Sitähän miehet nyt näillä mallinukeillaan yrittää markinoida naisille että saisi taas alistettua taloudellisesti koska tajusivat, että joutuu ihan oikeasti olemaan hyvä ihminen jos aikoo naisen kanssa elää nyt kun sitä ei saa enää taloudellisella väkivallalla pakotettua suhteeseen.
Tarkoitatko että kun naiset myy näitä höpökurssejaan netissä toisille naisille, niin taustalla ovatkin miehet vetelmässä naruista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika katkeria naisia ketjussa.
Jos sama ois miesten osalta, niin perusviesti tuskin olisi "en tarvitse naista mihinkään", "ei kiinnosta seksi", "en kyllä enää elätiksi naista ota", "maksakoon itse oman elintasonsa"
No, tuollaisia viestejähän tämä palsta on täynnä. Lisättynä tuohon vielä loputon valitus siitä kuinka rumia ja lihavia suomalaiset naiset ovat...
Sen sijaan, että alatte haukkua miehiä, voisiko ajatella, että pikemminkin panostaisitte enemmän ulkonäköönne ja laihduttaisitte?
Miksi? Jos mieskään ei ole valmis panostamaan suhteeseen?
Ymmärsinkö nyt oikein, että: Mies haukkuu naista. Nainen laihduttaa ja panostaa ulkonäköönsä. Sitten mies ei enää hauku naista. Nyt on kunnon meininkiä, ei ihme, että naiset ottavat eroja.
Miehet hommaa moottoripyöriä ja avoautoja, naiset sitten etsii parempia miehiä kun tajuavat ettei Reino enää täytäkään tarpeita.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä keskustelu. Kysynkin nyt teiltä naisilta että mitä asioita ennenkaikkea toivoisitte uudelta mieheltä?
M
Mukavaa yhdessäoloa, yhteistä tekemistä eikä missään nimessä yhteen muuttamista.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä keskustelu. Kysynkin nyt teiltä naisilta että mitä asioita ennenkaikkea toivoisitte uudelta mieheltä?
M
Terveet elämäntavat, ei ylipainoa, hoidetut hampaat, talous kunnossa ja tärkein tietysti sopiva luonne.
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti siksi, ettei miestä kiinnosta enää mikään ja kaikkein vähiten seksi.
Ja sama toimii toisinkinpäin.
Tuo viimeinen kappale on niin totta. Siihen ei pidä tuudittautua, että puoliso on vierellä, kun sairaus tulee. Minä olen se sairastuneen jättänyt osapuoli. En pystynyt olemaan omaishoitaja ja kun ajattelin joutuvani olemaan mahdollisesti koko loppuelämäni sidottu toiseen, niin se aiheutti niin paljon ahdistusta, että jouduin osastohoitoon. Ajatus siitä, että autan puolisoa joka päivä kaikissa toimissa aamusta alkaen, en voi nukkua aamulla ikinä niin pitkään kuin haluan, en voi olla poissa kotoa paria tuntia pitempään, minulla ei ole omaa aikaa kotona ikinä, yhtään, oli liikaa. On helppo sanoa, että hoidan, hoidan, mutta kun se tilanne on käsillä, niin asia on varsin eri ja kun se puolisokin voi muuttua sairauden myötä ja usein vakava sairaus kyllä muuttaakin ihmistä ja usein huonompaan suuntaan.