Miten tuntuu että ennen ehdittiin enemmän kaikkea vaikka mm kotityöt oli raskaampia

Kun olin lapsi sunnuntai-iltaisin tuli radiosta kuunnelmia, tykkäsin niistä.

TV tä ei ollut edes vielä meillä.

https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/et-ikina-usko-mika-valmisruo…

Olen huomannut, että kirjan ehtii lukea nykyäänkin, jos se on tarpeeksi kiinnostava.

On totta, että aikaa oli enemmän ennen nettiä ja somea. Ennen televisiota sitä oli vielä enemmän.

Ruutu aika on syyllinen.

Mistä ajanjaksosta puhutaan?

Ennen älypuhelimia ja -laitteita? Maailman tahti oli varmaan marginaalisesti hitaampi, mutta kovaa pyrittiin jo siihen että alta kolmekymppisenä eläköidytään kiireen ja stressin aiheuttaman kroonisen aivosolmun vuoksi. Työ, harrastukset, oma aika, perheaika, aikataulutus, täydellisyys yhteiskunnan silmissä sekä yksilönä että tuottavana osana yhteisöä.

Ennen tietotekniikan rantautumista jokaiseen kotiin? Oltiin vielä vahvasti teollisia ja maajusseja, palveluyhteiskunta teki vasta tuloaan. Ei ollut kodin ulkopuolisia harrastuksia ellei sellaiseksi laskettu joukkueurheilua tai pianon pimputusta, ja niiden pariin joutivat lapset kävellä tai pyöräillä. Vanhempien työt oli tehtaalla, lähikaupassa tai kotitilalla, päämääränä oli hoitaa työpäivä alta pois että pääsee hoitamaan kotityöt, niiden lisäksi ei ollut sosiaalista painetta arkenakin juosta pitkin kyliä vieraisilla ja harrastuksissa.

Savutorppien aikaan? Velvoitteet yhteiskuntaa kohti päättyivät vuokraisännän pelloille ja kirkon penkkiin. Ne olivat ne pakolliset, muut ajat vuodesta käytettiin siihen että omalla perheellä oli katto päänpäällä ja ruokaa pöydässä. Vaikkakin näennäisen perhekeskeistä aikaa, ei ollut tavatonta että toinen vanhemmista oli pysyvästi reissutöissä ja lapset vanhimmasta päästä renkinä/piikana.

Väittäisin, että maailma on yksilölle tänä(kin) päivänä sellainen millaisen siitä itselleen muovaa. Kätevyys on se ansa mihin me kaikki kävellään kerta kerran perään. Jos yksinkertaisempaa elämää haluaa, lopettaa harrastuksissa juoksemisen ja yötä myöden toimistossa tai liukuhihnan äärellä istumisen ja tekee elannokseen työtunnit 8-16. Viimeistään kotona sulkee älypuhelimen, tietokoneen+television, avaa radion ja laittaa harrastuksena ruokaa, pesee pyykkiä, siivoilee ja istuttaa kukkasia perheen kesken. Hyväksyy myös sen, että mammonaa ja uutta tavaraa ei välttämättä kerry. Päivittelee maailman tilaa naapurin kanssa sen sijaan että käkkii yksin nojatuolissa ruutua tuijottaen miljoonien muiden ruutua tuijottavien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikaa ei tuhlattu joutavien nettisivujen selailuun eikä yksikään itseään kunnioittava aikuinen olisi voinut kuvitellakaan pelaavansa tuntikaupalla jotakin peliä

 

Kyllä ihmiset käytti aikaa vaikka shakkiin tai korttipeleihin.

Ap tuskin tarkoitti mitään aurinkokuninkaan hovia.

Kyllä ihan tavalliset ihmiset pelasivat korttia ja pelejä. Ainakin miehet. Ehkä naisten elämä sitten oli pelkkää raatamista?

Vierailija kirjoitti:

Ja kaipaan niin kovasti takaisin tuollaisiin "vaikeampiin" aikoihin. Uskon että olisin onnellisempi ja levollisempi kaikin puolin. Olisipa kiva kuulla maailman tapahtumista päivien viiveellä radiosta tai paikallisesta sanomalehdestä. Tai kuulla kylän asioita posteljoonilta jne. Istua hiljaisessa pirtissä kellon tikitystä kuunnellen ja odotellen päivän uutislähetystä radiosta. Niin ja olen nainen 30v Ap

Mää olin nuorempana tuollainen, ja sitten downshiftasinkin asumaan sellaiseen mummonmökkiin, jossa lämmitin puilla, hoidin kasvimaata ym ja kävin osa-aikatöissä. Pari vuotta meni ihan mukavasti puolierakkona, kunnes tajusin että tämä on silkkaa yhtä ja samaa vuodesta toiseen ja näin voin elää vaikka vanhan kun kaikki muut tilaisuudet on menny ohi. Muutin sitten hirveän töpinän kanssa kaupunkiin ja ryhdyin uranaiseksi :D Kaikkea kannattaa kokeilla.

T. myöskin nainen 30v.

Vierailija kirjoitti:

Ennen tehtiin vähemmän töitä ja hitaammalla tahdilla. Nykyään väsytetään ihminen ja aika kuluu nopeasti. Monen pitää jäädä pakolla ylitöihin ilman ylityölisiä jne. Päivä on lyhyempi omalle ajalle. Ei kerkeä edes siivota tai tehdä itselleen ruokaa.

Työelämä vie kaiken ihmisistä. Nyt pitäisi perustaa uusia ammattiliittoja ja estää niiden korruptoituminen ja parantaa nykyajan moderia työelämää siten että se pysyy "ajan tasalla" nykyajan kiivaassa rytmissä.

Se että neljä tuntia päivässä olisi töitä ja 8h palkalla olisi se realismi.

____________________________

Olen samaa mieltä. Aloitin työurani reilu 20 v sitten. Työ olo haastavaa ja mielenkiintoista. Työpäivät olivat kohtuullisen mittaisia ja töiden loputtua työasioista pääsi yleensä eroon, kun sulki työpaikan oven. 

Oli energiaa käydä liikkumassa, hoitaa kotihommat, harrastaa ja kuljettaa lapsia harrastuksiin. Jokin kuitenkin alkoi muuttua vajaa kymmenen vuotta sitten. Työpaikalla alettiin mitata kaikkea, alettiin soveltaa eri johtamisoppeja sekä vaatia tuloksia ja tehokkuutta. Useinkaan nämä opit eivät omiin työtehtäviin soveltuneet ja itse työ vian vaikeutui, kun tehokkuuden mittaamiseksi työhön tuli paljon enemmän erilaista dokumentointia ja kirjauksia, joiden avulla työtä yritettiin saada mitattua. 

Tämä aiheutti myös sen, että työstä ei pääse ikinä eroon. Aina on mielessä se että onko nyt varmasti saanut tehtyä jonkun homman tarpeeksi nopeasti, onko muistanut kirjata työjaan sovellukseen x ja järjestelmään y. Työpäivät pitenevät, työpuhelin on aina mukanq ja siitä pitää tarkistaa jo illalla että onko sähköpostiin tullut jotain, mikä aiheuttaa hommia jo heti aamusta seuraavana työpäivänä. 

Olen itse huomannut, että pääsen töitä eroon vain vaihtamalla paikkakuntaa. Kotona pääsee eroon työasioista yleensä vain silloin, kun lähtee urheilemaan . Yleensä lähden jollekin vuokramökille ja omalle mökille, jossa ei ole työelämään kuuluvia ärsykkeitä. Ja esim. mökillä on aina niin paljon puuhaa, ettei työasiat edes käy mielessä. Kotona tiskien laittaminen koneeseen on työpäivän jälkeen joskus ylivoimaista. Mökillä taas käsin tiskaus ei tunnu lainkaan raskaalta. 

Samankaltaisia kokemuksia tuntuu olevan todella monella kaltaisellani +/- 50 vuotiaalla.

Vierailija kirjoitti:

Ennen oli piika ja renki tekemässä työt sekä 12 lasta heidän apuna. Nykynaiset ei osaa kuvitellakaan miten ennen tehtiin töitä.

Niin mutta tuo oli KAUAN ennen. Ei sotien jälkeen mitään piikoja ja renkejä ollut enää. Harvemmin 12 lastakin perheissä.

Ennen ei perheen esikoista kuljetettu terapiaan, keskimmäistä psykiatrisen sairaanhoitajan arvioon, kuopusta toimintaterapiaan ja itse käyty jossain vertaistukiryhmäsä jakamassa arjen vaikeuksia. Lisänä Wilmaa ei ollut keksittykään, josta tulee jatkuvalla syötöllä viestiä. Perjantaina tuli litannia ensi viikon lukujärjestysmuutoksista. Tällä tiedolla me vanhemmat emme lopulta tekisi mitään... okei, maanantaina onkin englantia mutta ei äikkää.. sijainen on tiistaina, koska opettajalla koulutusta.. no selvä selvä.

Töistä ei painostettu ennen varmaan jatkuviin ylitöihin? Niin ja jos oma Jannica-Nico-Emmanuel on kipeänä, niin terkkariin saa ajan 2,5 viikon päähän. Hammasjonossa oltu puoli vuotta...

En tiedä. En todellakaan tiedä mutta voi että miten suorituskeskeistä ja ongelmakeskeistä kaikki on nykyään!

Nro 48: Mun siskoni on sanonut ihan samaa. Siis että kaupungissa ei pääse eroon työasioista. Hän tekeekin nykyisin 4-päiväistä työviikkoa eli lähtee aina torstaisin töiden jälkeen mökille. Vaikka hänellä onkin työpuhelin, hänellä on edelleen myös oma puhelin. Työpuhelin jää torstaina kaupunkiin. Kaikki lomansakin hän viettää mökillä ja myös silloin työpåuhelin jää kaupunkiin. On sanonutkin, että vaikka työpuhelimeen ei virallisesti tarvitsisi vastata enää klo 16 jälkeen, silti siihen tulee vastattua tai jos tulee jokin viesti tai sähköposti, ainakin luettua se. 



Mulla ei ole mökkiä, mutta ei myöskään työpuhelinta. Olen firmassa ainoa, jolla työpuhelinta ei ole. Koska mulla on vain oma puhelin, en ole asentanut siihen sähköpostiohjelmaa enkä edes Teamsia. Vain ollessani tietokoneen ääressä luen sähköpostini ja Teamsiin tulleet viestit. Mutta olen oppinut siihenkin, että kun näen lähettäjän ja sähköpostissa otsikon, o saan jo siitä päätellä, luenko vasta seuraavana työpäivänä. Siitä huolimatta se pieni ärsyke, että pitää edes vilkaista, kuka on lähettäjä ja/tai mikä on asia, vaikuttaa. Joten pyrin olemaan reagoimatta vapaa-ajallani niihin. 

Ketjun aiheeseen muuten, niin olen samaa mieltä, että some ja älypuhelimet vie aikaa. Yleensäkin erilainen viestittely. Aikoinaan, kun tein vielä toimistolla töitä eikä mulla ollut älypuhelinta, kerran kotiin tultuani laskin, että mua oli kotitietokoneellani odottamassa 38 viestiä. Jos olisin jokaiselle vastaamiseen käyttänyt 5 minuuttia aikaa, mulla olisi mennyt yli 3 tuntia töiden jälkeen pelkästään viestittelyyn. Yleensäkin se, että nykyisin "pitää" olla tavoitettavissa 24/7, on jokseenkin stressaavaa. Lankapuhelinten aikaan, jos ei vastannut puhelimeen, soittaja tiesi, että toinen ei ole kotona tai on vaikka saunassa tai jotain. Lisäksi ymmärrettiin, että öisin ei soitella, jos ei ole joku ihan oikea hätä (kuten joku läheinen joutunut onnettomuuteen tms). Yleensäkin - ellei toisin oltu sovittu - klo 21 jälkeen ei soitettu enää kenellekään. Eikä myöskään aamulla, kun oltiin jo valmistautumassa töihin lähtöön. Eikä myöskään toisen työpaikalle, jos asiaa ei ollut välttämätöntä hoitaa juuri nyt. Sukulaiset, ystävät ja kaverit eivät siis lähes koskaan häirinneet työpäivän aikana. Puoliso ehkä tai sitten päiväkodista tai koulusta saatettiin soittaa, jos lapsi oli kesken päivän sairastunut tai jotain vastaavaa. 



Tämän vuoden alussa mä poistin ensin puolet kaikista Facebook-kavereistani ja pari kuukautta myöhemmin lähes kaikki loputkin. Nyt mulla on alle 20 FB-kaveria. Heidän päivityksiään jaksan vielä seurata. Kännykkäni ei enää äänimerkillä ilmoita, kun tulee jokin viesti eli poistin myös sen. Mulla saattaa olla kännykkä koko viikonlopun jossain päin asuntoa enkä edes tiedä, missä se on. Kun työviikko alkaa, pitää edellisenä iltana kissojen ja koirien kanssa etsiä se, koska siinä on mun ainoa herätyskelloni.

Vierailija kirjoitti:

Ennen ei perheen esikoista kuljetettu terapiaan, keskimmäistä psykiatrisen sairaanhoitajan arvioon, kuopusta toimintaterapiaan ja itse käyty jossain vertaistukiryhmäsä jakamassa arjen vaikeuksia. Lisänä Wilmaa ei ollut keksittykään, josta tulee jatkuvalla syötöllä viestiä. Perjantaina tuli litannia ensi viikon lukujärjestysmuutoksista. Tällä tiedolla me vanhemmat emme lopulta tekisi mitään... okei, maanantaina onkin englantia mutta ei äikkää.. sijainen on tiistaina, koska opettajalla koulutusta.. no selvä selvä.

Töistä ei painostettu ennen varmaan jatkuviin ylitöihin? Niin ja jos oma Jannica-Nico-Emmanuel on kipeänä, niin terkkariin saa ajan 2,5 viikon päähän. Hammasjonossa oltu puoli vuotta...

En tiedä. En todellakaan tiedä mutta voi että miten suorituskeskeistä ja ongelmakeskeistä kaikki on nykyään!

Jo pelkästään vanhemmuuden vaatimukset ovat aivan uusissa sfääreissä! Toisaalta on hyvä, että tieto on lisääntynyt, mutta jotenkin odotetaan, että tämän vuoksi nykyihminen tekee kaikki asiat todella optimoidusti. Aloitin peruskoulun 90-luvun alkupuolella. Ekaluokalla oli reissuvihko, johon opettajat kirjoittivat silloin tällöin jotain, mutta melko pian sekin jäi pois ja kaikki tiedotus meni yksittäisten monisteiden välityksellä. Lukujärjestykset jaettiin elokuussa ja tammikuussa ja niissä pysyttiin. Korkeintaan joku luokkaretki aiheutti muutoksia koulupäivään. Nykyään Wilmaa pitäisi seurata monta kertaa päivässä, jotta pysyy perillä. Pitäisi olla Wilma-sovellus puhelimessakin, kun ei tunnu riittävän, että iltaisin katsoo merkinnät läpi. Melkein joka viikko on päiviä, jolloin koulu alkaa tai loppuu eri aikaan mitä lukujärjestykseen on merkitty. Joskus tulee edellisenä iltapäivänä tieto, että juuri seuraavana päivänä pitäisi olla asia x, y ja z mukana. 90-luvulla vanhempien osallistumiseksi riitti, että tulee kerran vuodessa vanhempainiltaan. Alakoulussa taisi vielä olla jotain vanhempainvartteja, mutta en muista, että yläasteella olisi ollut, saati lukiossa. Kyllä kaikki oli aivan oppilaan omalla vastuulla.

Kouluterveystarkastukset meni siten, että terkkari tuli paikalle kouluun ja jokainen vuorollaan kävi vastaanotolla. Hammastarkastuksiin koko luokka pakattiin minibussiin ja käytiin hammaslääkärissä. Nykyään ajelet keskellä päivää ristiin rastiin lapsen kanssa näissä tarkastuksissa, kunhan saat kesken omien töiden edes varattua aikaa. Puheterapeutti tuli kouluun, joten vanhempien ei tarvinnut ajella mihinkään. Itse olin aikanaan pulassa, kun piti kerran viikossa mennä lapsen kanssa puheterapeutille eikä työaika joustanut riittävästi. Siinä sitten sai nolostella joka suuntaan, kun en suoriutunut töistä enkä lapsen asioista kunnialla. Töissä todettiin, että henkilökohtaiset asiat pitäisi pystyä hoitaa töiden kärsimättä ja lapsen asioissa sitten syyllistettiin huonoksi vanhemmaksi. Ei helvetti, kun kaikissa työpaikoissa ei voi hyppiä miten sattuu! Paras oli kun ystävälleni todettiin, että sitten varmaan pitää laittaa talo myyntiin, jos ei voi lapsen asioissa ottaa kahta viikkoa palkatonta eräälle hoitojaksolle.

Silloin ei ollut nettiä eikä somea eikä muitakaan sähköisiä systeemeitä joiden väitetään helpottavan ja nopeuttavan elämää.

Oikeasti, ottakaa joskus aikaa kuinka vähän aikaa menee siivoamiseen, niin mietin miksi siitäkin tehdään iso numero. Jos osaa niin siihen ei kauaa mene, minulla meni lapsen ollessa pieni 15 minuuttia, pyyhin pölyt, vein matot tuulettumaan ja pyyhin lattiat, kun ei ollut tiskikonetta tiskasin astiat heti pois jne. Nykyisin siivoan keittiö eli astiat koneeseen ja puhtaat kaappiin, pyyhin pöytätasot ja hellan, aikaa ei mene kuin 5 minuuttia. Muuten siivoan huone/päivä ja robotti imuri kiertää joka päivä

Näin muistan itse 80- ja 90-luvun, miten vanhemmillani "oli aikaa" kaikkeen. Lapset tyrkättiin hoitoon heti kun se oli mahdollista. Kaikki lomat lapset viettivät sukulaisilla. Lasten kanssa ei leikitty eikä lasten touhuja valvottu. Aikuiset keskittyivät aikuisten juttuihin ja lapset leikkivät keskenään. Äidillä ei ollut aikaa harrastaa, koska hän vei lapset tarhaan, kävi töissä, haki lapset tarhasta, ruokki lapset ja käytti koko loppuillan siivoten. Isäni harrasti miten häntä huvitti. Aika sairas työnjako. Eli toisella oli aikaa vaikka mihin ja toinen oli kotiorja. 

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti, ottakaa joskus aikaa kuinka vähän aikaa menee siivoamiseen, niin mietin miksi siitäkin tehdään iso numero. Jos osaa niin siihen ei kauaa mene, minulla meni lapsen ollessa pieni 15 minuuttia, pyyhin pölyt, vein matot tuulettumaan ja pyyhin lattiat, kun ei ollut tiskikonetta tiskasin astiat heti pois jne. Nykyisin siivoan keittiö eli astiat koneeseen ja puhtaat kaappiin, pyyhin pöytätasot ja hellan, aikaa ei mene kuin 5 minuuttia. Muuten siivoan huone/päivä ja robotti imuri kiertää joka päivä

Kyse ei olekaan ajasta, vaan energian puutteesta. Ei ole energiaa tehdä mitään lyhyitäkään siivousrykäisyjä. 

Vierailija kirjoitti:

Aikaa ei tuhlattu joutavien nettisivujen selailuun eikä yksikään itseään kunnioittava aikuinen olisi voinut kuvitellakaan pelaavansa tuntikaupalla jotakin peliä

Ei ollut muuta kuin radio ja jossain vaiheessa tuli televisio, jossa oli muutama kanava ja viestintään oli lankapuhelin jos sitäkään. Aikaa ei mennyt nettiin tms.

Huomaa kun menee vaikka mökille, että on aikaa kalastaa ja lukea kirjaa vaikka on puulämmitys ja kantovesi. 

Vierailija kirjoitti:

Näin muistan itse 80- ja 90-luvun, miten vanhemmillani "oli aikaa" kaikkeen. Lapset tyrkättiin hoitoon heti kun se oli mahdollista. Kaikki lomat lapset viettivät sukulaisilla. Lasten kanssa ei leikitty eikä lasten touhuja valvottu. Aikuiset keskittyivät aikuisten juttuihin ja lapset leikkivät keskenään. Äidillä ei ollut aikaa harrastaa, koska hän vei lapset tarhaan, kävi töissä, haki lapset tarhasta, ruokki lapset ja käytti koko loppuillan siivoten. Isäni harrasti miten häntä huvitti. Aika sairas työnjako. Eli toisella oli aikaa vaikka mihin ja toinen oli kotiorja. 

Oma äitini oli yksinhuoltaja, ja vaikutelmakseni on jäänyt, että hän halusi viettää aikaa kanssani. Ja oli myös tiukka esim. sen suhteen, että sukulaisten luokse mentiin aina yhdessä siinäkin vaiheessa, kun olisin voinut jo jäädä itsekseni kotiin. Jälkikäteen olen siitä iloinen, kukaan toinen ikäpolveni serkku tai pikkuserkku ei tunne toisiaan tai edes vanhempaa sukupolvea. Kun heitä ei pakotettu kyläilemään.

Sen muistan, että äitini aika happamasti puhui ystävilleen/sukulaisilleen/työkavereilleen (joiden luona me käytiin paljon ja joita kävi paljon meillä) niistä ihmisistä, jotka tekevät itsestään tärkeitä ja kiireisiä kaikenmaailman järjestö- ja yhdistyshommissa. Että eivät lapset paljon vanhempiaan kotona näe. Sentyyppisiä havaintoja muistan hänen suustaan kuulleeni. Tämä oli ehkä 80-luvun loppua ja 90-luvun alkua. Kavereiden perheistä näin sitten laman tullen, että äidit olivat kodin ulkopuolella palkkatöissä ja isät työttöminä kotona. Ikävä kyllä vaikutelma oli, että naiset sitten tekivät kotihommat töidensä päälle. Isät joko olivat läsnä tai eivät olleet lapsilleen, vaikka olivat päivät pitkät kotona. Omakotitaloissa sentään pääsivät puuhastelemaan, mutta ottivatko lapset mukaan, ehkä eivät tai vain toisinaan. Yhden kaverin isä onnistui 90-luvun kuluessa juomaan itsensä hengiltä.

Arvelen, että äidilläni oli monella tavalla "näytön paikka" pärjätä yksin lapsen kanssa hyvin vihamielisessä ympäristössä (yksinhuoltajavihamielisessä), mutta arvelen hänen myöskin nähneen ympäröivän yhteiskunnan tilanteen ja sen "vaarat" ja siksi pitäneen huolta minusta, toisinaan oman itsensä kustannuksella. Kantoi vastuun niin sanoakseni. Sen seurauksena välimme ovat hyvät ja olen (toistaiseksi etupäässä omassa mielessäni) sitoutunut vastaavasti huolehtimaan äitini asioista, kun hänen voimansa iän myötä heikkenevät.

Meni vähän off topic, mutta muistikuvani on se, että äitini ei koskaan "hötkyillyt" tai edes ollut kiireinen. Hänellä saattoi olla rahastressiä (siis oli, ja välillä pahaa), mutta ei koskaan stressiä ajan ja ehtimisen suhteen. Itselläni ollut pikemminkin päinvastoin.

Ennen normaali elämä saattoi olla fyysisesti raskasta, mutta henkisesti helppoa. Nykyään on toisinpäin. Kun mieli lepää niin jaksaa touhuta, mutta nykyään sitä lepotaukoa ei oikein missään välissä saa.