Kohta 40-vuotiaan naisen tyytymättömyys elämään

Vierailija kirjoitti:

Uskokaa pois, samoja ajatuksia on myös miehillä. 

Entistä enemmän nähdään helposti nainen rajoitteena tai rasitteena. Eivät tietenkään kaikki. 

Miehet eivät vain niin "helpolla" eroa, ennemmin sietävät tilannetta, vaikka itsekin toivoisivat eroa.

Oma avioliittokin on oikein hyvä, me puhallamme yhteiseen hiileen ja olemme toistemme parhaita ystäviä. Siitä huolimatta nyt 40+ iässä on välillä todella vahvana haave siitä, mitä voisi yksin ollessa tehdä, ja nimen omaan yksin eläessä ja asuessa. Ehkä se on jonkinlaista illuusiota kuviteltavasta vapaudesta. 

Oma vapaushaaveeni on asua pienessä mukavassa asunnossa tai mummonmökissä, tehdä mitä haluttaa, mennä nukkumaan, kun siltä tuntuu, saisin sisustaa 100% omannäköisen asunnon, ottaa sellaisen lemmikin kuin haluan, mennä, tulla ja tehdä sitä mikä hyvältä tuntuu. Kääntöpuoli tietysti olisi yksin asuvan potentiaalinen yksinäisyys.

 

N62:

Meillä on koti maalla ja kaupungissa. 150km väliä. Molemmilla auto. Itse olen 97%maalla, puolisokin aina vaan enemmän. On ihanaa olla välillä yksin ja myös tosi mukavaa olla yhdessä. Onneksi on näin. Laatuaikaa

Vierailija kirjoitti:

Minä lähdin jo 30-kriisin seurauksena kuuntelemaan sisäistä ääntä.

 

Nyt on turha tutkinto, ei kunnon työkokemusta, työttömänä. Vaihtaisin mielelläni tylsään työhön, mutta ei minua sellaiseen huolita. 

N42

Minäkin tein noin kolmikymppisenä, vähän on alan töitä, mutten kadu. Opiskelu lisäsi myös itsetuntemusta. Tylsä työ on onneksi elättämässä.

Vaihdoin nelikymppisenä työpaikkaa ja sen jälkeenkin vielä kerran. Ajattelin että laajempi työkokemus on parempi turva tulevaisuudelle ja antaa mahdollisuuden palkannousullekin.

Nyt viisikymppisenä taitaa lähteä ukko. Olen antanut kohdella itseäni huonosti ja rakkaus on sen myötä palanut loppuun. Oma asunto on etsinnässä, sellainen kiva, pieni ja helppo että aikaa jää liikunnalle ja harrastuksille ja ihan vaan olemiselle.

upupup

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tyytymätön parisuhteeseen, ollut jo pidemmän aikaa. En rakasta enkä halua miestäni, mutta kuitenkin kaikki on hyvin ja oikeasti pidänkin hänestä, kuin kaverista tai veljestä, mutta haikailen jatkuvasti vain jotain muuta. Edes sinkkuelämää. Omaa kotia joka olisi yksin minun. Vapautta tehdä mitä vaan, milloin vaan, kenen kanssa vaan.

Pelkään että onkin vain ohimenevä vaihe (mutta kauanko vielä kestää, nyt jo kestänyt vuoden..) ja että vain haihattelen asioita joita en sitten löytäisikään. Joten tässä ollaan, ja yritän psyykata itseäni miettimään muita asioita...

ei väljähtyneeseen suhteeseen kannata jäädä, mutta monella saattaa olla vähän ruusuinen kuva hehkeästä sinkkuelämästä. Itsekin erosin pitkästä liitosta ja syystä, enkä sitä kadu. Naurattaa vain perheelliset kolleegat, jotka huokailee että olisipa heillä yhtä paljon vapaa aikaa kun mulla. No joo, kolikon toisena puolena on kuitenkin se että ihan kaiken saa hoitaa itse ja on sitä yksinäisyyttäkin. Osa ehkä viettää villiä tinder-elämää, mutta veikkaan ettei kovin moni sitä jaksa. Itseänikin lihatiskimeno ja kertsisuhtee ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tyytymätön parisuhteeseen, ollut jo pidemmän aikaa. En rakasta enkä halua miestäni, mutta kuitenkin kaikki on hyvin ja oikeasti pidänkin hänestä, kuin kaverista tai veljestä, mutta haikailen jatkuvasti vain jotain muuta. Edes sinkkuelämää. Omaa kotia joka olisi yksin minun. Vapautta tehdä mitä vaan, milloin vaan, kenen kanssa vaan.

Pelkään että onkin vain ohimenevä vaihe (mutta kauanko vielä kestää, nyt jo kestänyt vuoden..) ja että vain haihattelen asioita joita en sitten löytäisikään. Joten tässä ollaan, ja yritän psyykata itseäni miettimään muita asioita...

Miksi et hankkisi sitä omaa unelmiesi kotia? Ei parisuhteen tarvitse sen vuoksi päättyä.

Sama suunnitelma on itselläni ja jonain päivänä vielä toteutan sen :)

Eiköhän se ole ihan miehesi mielipiteestä kiinni, tarvitseeko parisuhteesi päättyä tuollaiseen vai ei. Et sinä voi vain yksipuolisella päätöksellä sanella sääntöjä ja olettaa, että parisuhde pysyy joka tapauksessa. Suhteet kun perustuvat vapaaehtoisuuteen.

Mulle ei asumusero ainakaan olisi ok, eli oma suhteeni päättyisi siihen jos puoliso haluaisi omat kodit. Yhteisen kodin ja elämän jakaminen on nimenomaan niitä parhaita asioita suhteessa, seksin ja läheisyyden lisäksi. En todellakaan kaipaa takaisin nuoruuden seurusteluvaiheeseen, jossa nähdään välillä vaan. 

Lisäksi olisin todella loukkaantunut ja pahoillani, jos puolisoni kertoisi kaipaavansa karkuun minua. Sehän kertoisi siitä, ettei kanssani olisi hyvä olla. Parempi päästää sitten vapaaksi vaan, jos ei yhdessä viihtyisi enää.