Onko muutto uudelle paikkakunnalle 9v lapselle liian paha?

Tuossa iässä ehkä on ok. Mä olin 15v. kun muutimme toiselle paikkakunnalle. Menetin kaikki kaverit. Ei ollut kavereita uudella paikkakunnalla. Kyllä vitutti silloin.

Muutto ei aiheuta traumoja. Johtajuustaitoja kehiin! Pelkäätkö ettet kykene maksamaan lainoja ja työtilannetta? 

Talous on hyvä turvata. Tosin jos haluaa toteuttaa unelmaa, pitää ottaa riskejä. Tuttu voi olla turvallista, mutta uusia näkökulmia on hyvä saada elämään.

Hätiköityjä päätöksiä ei kantsi tehdä. Talo/asuntokaupoilla tarkkana! 

No ei tietenkään ole. Tämä on tätä nykyajan ylihössöttämistä, että normaalin sosiaalisen lapsen pärjäämistä muutossa murehditaan. Sen ymmärtäisi, jos kyseessä olisi vaikeasti sopeutuva erityislapsi, sosiaalisia tilanteita kovasti arasteleva tai jotain, mutta ei oikein muuten.

Omassa lapsuudessani muutettin maasta toiseenkin muutaman kerran. Kouluikäisenä muutto britteihin ahdisti kauheasti, ja kiukuttelin vastaan, juuri koska oli kaverit Suomessa, tutut harrastukset yms. Jännitti myös se vieras kieli ja joutuisinko kiusatuksi ulkomaalaisena joka puhuu huonoa englantia. Mutta niin se meni, että kun vuoden päästä palattiin isän työkomennuksen jälkeen Suomeen, kiukuttelinkin Suomeen paluuta vastaan, olin niin sopeutunut sinne Englantiin jo enkä olisi halunnut takaisin. Ja veljelleni joka on helpompi luonne, ja vähän erakkoluonne, nämä muutot oli vielä helpompia, hänelle oli aina ihan sama missä asutaan. Minä vähän kiukuttelin ja kapinoin, mutta pärjäsin ja sopeuduin, ja nykyään ajattlein että ne muutot on ollut valtava rikkaus.

Niin nämä tarinat ovat erilaisia. Meidän perhe muutti, kun olin 10v. Uudessa paikassa sain paljon hyviä ystäviä ja juurruin sinne. En asu siellä enää, mutta edelleen ne parhaimmat ystävät ovat niitä, jotka ovat sieltä kotoisin. Kyllä siihen vaikuttaa paljon kaikki miten lapsi kotiutuu uuteen paikkaan. Ei se ole aina lapsesta itsestä kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sinä haluat? 

En tiedä. Haluan omistusasunnon. Avioerosta on jo pitkä aika ja koen että elän vuokralla jonkinlaista välitilassa. Täällä on mahdollisuuksia, mutta myös levottomuuksia ja kallista. Haaveilen kodista josta rakennan tulevaisuuden "mummolan". Mutta entä jos ei sopeuduta? Jos kaipaamme takaisin?  Pienellä paikkakunnalla jään itse syrjään? Toisaalta kaipaan pihaa, luontoa, pysyvyyttä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Muutossa on hyviä ja huonoja puolia, pohdin asiaa. Isossa kaupungissa on töitä ja tapahtumia enemmän ja lapset mahdollisesti voisivat opiskella samassa kaupungissa peruskoulun jälkeen jos tänne jää mutta haaveissa myös oman kodin osto luonnon ääreltä. Puntaroin.

Ap

Et kai ole muuttamassa kaupunkiin, jossa sinulla ei ole töitä?

Alallani on töitä ko. kaupungissa ja lähikaupungeissa (30min työmatka) mutta tietenkin paljon rajallisemmin vaihtoehtoja kuin täällä nykyisessä.

Ap

Mitä tuntuma kirjoituksesta tulee? Pohdin ja puntaroin. Ap

Voisko se 9 v jäädä asumaan toisen vanhemman luokse? Jos sieltä käsin voisi jatkaa vanhassa koulussa? 

En edes tiedä, montako kertaa muutin lapsuudessani. Välillä ei ollut edes yhteistä kieltä muiden lasten kanssa. Ei ole vaikuttanut koulumenestyksen ja harrastusryhmiin pääsi lapsena aina helposti uudelleen sisään. Aikuiset tässä asiassa on jähmeämpiä, lapsena sopeutui helpommin. 

En traumatisoitunut pysyvästi ja ne oikeasti hyvät kaverit pysyi kyllä, vaikka siihen aikaan ei edes ollut kännyköitä ja whatsappia, ihan kirjeillä mentiin. 

Toinenkin vanhempi asuu kauempana eikä siis jatkuisi sama koulu hänen luona. Jos molemmat olisimmekin ihan lähekkäin en näkisi mahdollisuutena muuttaa, mutta isäkin muuttanut etäämmälle. Muuttopaikalta isän luo tunnin matka, onko mielestänne liikaa?

Ap

Kuule, kyllä teille on muutto tulossa. Jos ei nyt, niin lähitulevaisuudessa. Haluat turvallisen kasvuympäristön, ja "mummolassa" on aina letunpaistoa ja saunavastojen tekoa. Ja se portailla istuva kissa. 

Yhteydet pelaa ja säilyy. Kehittele ajatusta. Kun voit hyvin, voi muutkin hyvin. Kaikkia ei voi miellyttää.

Lapset ovat jo kokeneet eron ja olen pitänyt tärkeänä elää niin että muutoksia tulee mahdollisimman vähän. Tässä kaikki "toimii" mutta samalla elämä hektistä, asuminen kallistuu ja lieveiömiöt lisääntyy. Mietin sitäkin aikaa kun lapset muuttavat omilleen, asunko yhä vuokralla? Vai ostanko oman vasta sitten? Kannattaako maksaa vuosikaudet vuokraa ja ostaa oma 50v? Toisaalta jäänkö liian yksin pienellä paikkakunnalla pohtien että olisin voinut jäädä tapahtumien keskiöön? Ehkä löytää kumppaninkin paremmin? Mutta tulevatko lapset opiskelupaikoiltaan minun kerrostaloasuntoon, kun nyt jo koko ajan pyytävät että muutetaan mukavimmille seuduille? Entä jos nuorin ei saa ystäviä, ikävöi ja kärsii? Toisaalta saa huoneen ja pihan. Vaan eihän ne menetettyjä ystäviä korvaa.

Ap 

Minusta iso merkitys on sillä, millaiselle paikkakunnalle muuttaa. Jossain 20 000 asukkaan pikkukaupungissakin on jo harrastuksia, useampia kouluja, paljon ikätovereita jne. Kovin pienelle paikkakunnalle taas en lähtisi, herkemmin jää lapsi yksin. Tunnin matka toisen vanhemman luo on täysin ok, voisihan sama aika kulua matkaan vaikka pk-seudulla.

Minä olin 9 v, kun muutimme saman kaupungin sisällä n. 4 km päähän. Minulla vaihtui koulu ja koulukaverien jääminen harmitti tosi paljon. Parhaan ystäväni kanssa nähtiin muutosta huolimatta, vanhemmat kuljettivat autolla ja kesäaikaan pyöräilin. Sain siis uusiakin kavereita, mutta selvästi tuon koulun vaihtaminen oli minulle raskas asia ja väritti myöhempää kouluaikaa kaupungissa. Vaihdoin tuolloin 9 v iässä koulua vielä kesken vuoden, mikä oli huono veto. Olisi kannattanut vaihtaa koulua niin, että kesäloman jälkeen olisin aloittanut uudessa koulussa. Olisi ollut helpompi päästä porukkaan sisään ja tuon vaihdon takia koulunkäynti kärsi (jouduin opiskelemaan jotkut asiat kahdesti ja jotkin asiat jäivät kokonaan välistä). 

Toisaalta muutto oli hyvä asia nyt jälkikäteen ajateltuna. Jos olisin jäänyt vanhaan koululuokkaani, niin eläisin nykyään hyvin erilaista elämää. Sattumalta tuolla luokalla oli paljon lapsia, jotka myöhemmin sotkeentuivat päihteiden kanssa ja korkeasti kouluttautuminen ei kiinnostanut. Mutta nämä ovat ihan tuurista kiinni olevia juttuja. Ehkä tällä haluan kokonaisuudessaan sanoa sitä, että muutto voi olla isokin kokemus, vaikka tapahtuisi saman kaupungin sisällä. Joku toinen taas ei olisi moksiskaan muutosta. 

Paikkakunnalla n 18 000 asukasta, eli kohtuu pieni.

Minä olin 10 kun muutettiin toiselle puolelle Suomea. Muista, että vaikea oli lähteä ja jättää hyvät kaverit, mutta sain kyllä sitten hyvin nopeasti uusia kavereita, joista osaan pidän yhteyttä aikuisiälläkin. Vanhan paikkakunnan kavereihin yhteydenpito jäi aika nopeasti, kun etäisyys oli tosiaan puoli Suomea.

Mitä tekisitte aloittajan asemassa?

Up

Asiasta on tutkimuksia lue niitä, itse päätin olla muuttamatta. Lapsi oli tuolloin 10.