Ns.vaativien vauvojen äidit!
Milloin vauvastanne alkoi huomata normaalia vaativampia piirteitä? Oliko vauva kiukkuinen ja ärtyisä jo laitoksella vai ilmenikö vaativuus vasta myöhemmin?
Meidän neiti oli ensimmäiset 2kk tyytyväinen vauva. Mutta siitä pikkuhiljaa ajan kuluessa on tytöstä kuoriutunut todella herkkä, itkuisa, vaativa ja temperamenttinen tapaus. Meillä siis vauva vastustaa kaikkea ja kaikkia, pukemista, riisumista, syöttämistä, lattiallaoloa, nukkumaanmenoa jne. Hereilläoloajasta noin 80% tyttö kitisee tai on tyytymätön. Hymyjä irtoaa todella vähän, vaikka mitä yrittäisi ja mitä tekisi.
Minulla on vertailupohjaa esikoiseen, sillä hän oli mielestäni ns. normaalivaativainen tai jopa helppo vauva. Toki poikakin itkeskeli ja oli silloin tällöin ärtsy, mutta ei todellakaan tätä luokkaa! Muistan hyvin, kuinka saatoin pukea pojalle toppavaatteet sisällä ja laittaa pojan odottelemaan lattialle esim. siksi aikaa kun kävin vielä vessassa jne. Poika senkun vaan makoili ja oli tyytyväinen, vaikka varmasti oli kuuma ja tukala olo haalarissa. Tätä en voisi kuvitellakaan tekeväni tyttöni kanssa, sillä hän saisi asiasta niin kamalan raivarin, että koko kulmakunta kuulisi.
Helpottaakohan tämä koskaan vai jatkuuko tälläinen pippurinen takkuilu läpi lapsuuden? Onko kellään kokemuksia? Onko vaativa vauva myös vaativa taapero?
Miten jaksat vauvan kanssa, aina vaan hymyillä, kuunnella sitä jatkuvaa huutoa ja taistelua? Olla kärsivällinen ja ymmärtäväinen?
Minä olen toistaiseksi jaksanut, vaikka välillä sieppaa kieltämättä kunnolla. Kun tuo uhmaikäinen taaperokin hämmentää mukavasti tätä soppaa aina silloin tällöin. En vaan haluaisi uskoa, etteikö tämä ärtyisyys tätä koskaan katoa....uskottelen itselleni, että kuhan vauva oppii liikkumaan (ryömimään), kitinät helpottaa. Tuskinpa kuitenkaan, vai?
sitruska ja muksut 6kk/2v7kk
Kommentit (68)
Voi että kuulostaa tutulta, Tinuri! Juuri tuollaista oli arki esikoisemme kanssa. Ja kun huutokohtauksen saattoi laukaista esim. valojen sammuttaminen tai kahvinkeittimen porina, me vanhemmat oltiin ihan varpaillamme, että mitäs nyt tulikaan tehdyksi. Myöhemmin se edellisessä viestissäni mainitsemani vauvatanssi toi jonkin verran apua huomion poissuuntaamiseen. Ja joskus ei auttanut muu kuin jättää tyttö yksin sänkyynsä, niin kamalalta kuin se kuulostaakin. Sylissä pitäminen oli hänelle joskus liikaa. Istuttiin vain vieressä ja hyräiltiin. Pätkittäiset unet ja niiden ennakoimattomuus myös toivat arkeen oman lisänsä.
Kyllähän se tiedetään, että kaikki vauvat itkevät ja valvottavat, jotkut enemmän kuin toiset. Ei meidänkään maailma koliikkiin ym. kaatunut, vaikka helpompaa olisi ollut ilman. Paljon on tukiverkostosta ja omasta asenteesta kiinni, mutta onhan silti sallittua sanoa, että nyt väsyttää. Totta ihmeessä saa olla väsynyt ja jopa valittaa sitä, jos parin tunnin unilla joutuu tekemään niin vastuullista työtä, mitä lasten hoitaminen on.
Tinuri:
Kaikkein raskainta meille vanhemmille oli se, että herkästi ärtyvä vauva oli äärimmäisen vaikeasti tyynnyteltävä! Kun vauva ryhtyi itkemään, hän meni ikäänkuin aivan lukkoon, itkään sylittelyt tai hyssyttely-yritykset eivät tuntuneet menevän perille. Vauva huusi hysteerisenä ja vanhemmat itkivät. Uskomaton riittämättömyyden tunne :( Ainoastaan jokin muu, voimakas ärsyke sai vauvan pois tuosta tilasta, joten opimme hieman ennakoimaan ja monesti tilanteen pelasti ikkunasta nähty koira tai jokin pelleily, jolla vauvan sai unohtamaan alkavan itkun :)
Mulla ei ollut vertailupohjaa ja ajattelin, että kaikki vauvat ovat sellaisia. Kantoliinassa oli pääosin ja huuto kohosi välittömästi täydelle volyymille jos ei sattunut joku miellyttämään. Netissä kun seikkailin niin sattumalta törmäsin " High need babies" sivuille http://www.askdrsears.com/html/5/T050100.asp ja " löysin" esikoiseni sieltä. Minustakin helpotti heti kun vauva pääsi liikkeelle, mutta on ollut käsittämättömän aktiivinen ja nukutukset yms. siksikin tosi vaikeita kun jalat vaan käy ja käy vaikka makaa jo sängyssä...Pikkukakkonen on ihmeellinen. Viihtyy lattialla ja katselee jotain lamppua tai lelua, koiraa tai isosiskoa naureskellen. Kun käy yöunille niin sen kun laittaa sänkyyn ja tutin suuhun niin sinne sammuu(no okei, tuttia joutuu välillä käydä laittamassa suuhun, mutta sittenkin vaan alkaa ähistä eikä huutaa). Masu on kyllä vaivannut ja siksi kantoliina on ollut käytössä tällä kakkosellakin. Sitä paitsi jossain vaiheessa alkoi tuntua, ettei tule pidettyä varmaan tarpeeksi sylissä kun nukkui vaunuissa ja hereilläolostakin suurimman osan köllötteli lattialla...
En osaa sanoa, missä vaiheessa " vaativuus" alkoi, mutta luullakseni se oli lapsessa jo ihan syntyessään.
tuon Tinurin kirjoituksen luettuani, meidän poika oli niiiiin samanlainen. Ja vieläkin on juurikin erittäin aktiivinen tyyppi. Koko ajan täytyy olla jotain tekemistä, tai kiipeää pitkin seiniä. Jos vain on paljon tekemistä, ulkoilua ja selkeät päivärutiinit, niin pojan kanssa pärjää todella hyvin. Ja on aina ollut TODELLA hellyydenkipeä, varmaan 20 kertaa päivässä täytyy vakuutella, että vieläkin hän on äidin oma kulta... ja sylissä haluaa olla tosi paljon, halailla ja pusutella. On myös aina ollut motorisesti ikäisiään edellä, mutta esim. puhe on vähän jäänyt jälkeen vilkkauden ja aktiivisuuden takia.Ei myöskään pahemmin malta esim. piirrellä, kun jotkut tämän ikäiset piirtävät jo taitavastikin. Vetää pari viivaa ja seuraava paperi kehiin.Ja värityskirjasta avataan niitit ja irrotetaan sivut erikseen. Se on paljon hauskempaa kuin värittäminen. Osaa kyllä myös rauhoittua, katselee piirrettyjä ja kuuntelee satuja tosi mielellään. Ja on myös älykäs ja esim. osannut kaikki kirjaimet, numerot ja värit tosi pitkän aikaa(on siis 2,7 v.)On myös syönyt täysin itse 1-vuotiaasta alkaen, kuivaksi opettelu oli helppoa, halusi itse kalsarit 1,9 v:n iässä, eikä juurikaan vahinkoja enää sattunut. Olen ajatellut, että juuri tämän aktiivisuuden takia nämä asiat ovat olleet helppoja. Että kyllä vauvasta jo huomaa sen perustemperamentin, mikä ihmisellä on.
Me myös olemme olleet todella ihmeissämme, kun tämä pikkuneiti on niin läpeensä tyytyväinen tapaus. Saa nähdä, tuleeko hänestä sitten rauhallinen ja vetäytyvä tyyppi...
Että kyllä ne vaan niin erilaisia on, ei voi muuta sanoa! Ja hyvä tietenkin niin!!!!!!!!!!!!!!
Eli meidän nyt 4v keskimmäinen oli kanssa vauvana kovin vaativa, helposti ärtyvä, vaikeasti rauhoiteltavissa oleva, koko ajan syliä vaativa (kantoliinassa olikin miltein koko ajan, vasta kun alkoi liikkua niin viihtyminen esim lattialla oli mahdollista siten että minä pääsin vessaan tms). Unipätkät oli lyhyitä, vauva heräsi helposti ulkopuoliseen ärsykkeeseen eikä nukahtanut takaisin vaikka selvästi väsytti.
Vauvaojen temperamenteissä (=tavassa reagoida) tosiaan on eroa, sen sain huomata rauhallisen ja " helpon" esikoisen jälkeen.
Meillä keskimmäinen on aina ollut hyvin sosiaalinen (missä isoveljensä oli ja on edelleen paljon ujompi) ja nauravainen, iloinen ja elämänmyönteinen - niin kauan kun asiat ovat hänen mielestään hyvin. Ei tarvitse tulla kuin pieni takapakki kuten sukka on väärin jalassa, niin poika voi olla kuin kuoleman partaalla! Liikkuvainen hän myöskin on, vilkas ja ketterä, jo 2-3kk vauvana jalat ja kädet sätkytteli ilmassa ja kääntymisen hän oppi 2,5kk iässä, ryömimään alkoi 4kk ikäisenä ja konttaamaan sekä nousemaan pystyyn puolivuotiaana. Poika on edelleen kova kipeämään jne eli on liikunnallisesti hyvin lahjakas ja tarvitsee tosi paljon virikkeitä plus muuta tekemistä ettei meno ylly ihan hurjaksi. Ja kaiken tämän vastapainoksi hän saattaa istua rakentelemassa legoja itsekseen tunnin, puolitoistakin eli keskittymiskyvyn puutetta ei ainakaan ole.
Syömisen opettelu oli aikoinaan tuskien taival, siis kiinteisiin siirtyminen. Nukahtaminen on edelleen vaikeaa ts hän ei millään tahtoisi rauhoittua (osin kai siksikin ettei vaan jää mistään paitsi), samanlainen ollut siis vauvasta saakka. Taustalla löytyy myös koliikkia, allergiaa ja atoppinen (=kutiseva) iho eli vaikea sanoa mikä loppujen lopuksi johtui mistäkin.
Ja esikoinen sekä tämä kolmas ovat kuin toista maata, oikeasti voi puhua rauhallisista vauvoista jotka viihtyvät myös hetken aikaa esim sitterissä, nukahtavat melko helpolla, tyyntyvät helpolla eivätkä niin pienestä hätkähdä.
Hieman suvaitsevaisuutta, ei tämä vauvojen erilaisuus nyt voi kenellekään yllätyksenä tulla. Se, miten kukin (vanhempi) kokee vativan vauvan hoidon on myös hyvin yksilöllistä. Jos äiti kokee tarvitsevansa vertaistukea, ei ole kovin rakentavaa alkaa mollata häntä vaikeaksi äidiksi. Edes vitsinä.
Mayella
kolmen hyvin erilaisen pojan äiti
Huoh, ehkäpä juuri tätä hain aloituksellani eniten: vertaistukea ja tietoa siitä, ettei me olla ainoita pippuristen vauvaojen vanhempia:) Kiitos siis kaikille asiallisesti vastanneille!
Minäkin olen lukenut Tracy Hoggin kirjan ja yllätys yllätys, saimme joulupukilta tuon Keltikangas-Järvisen ' Temperamentti-kirjan. Pippurinen tyttömme kun on ' valloittanut' isovanhemmatkin kovalla äänellään:) Kunpa vaan ehtisi lukea kirjan ajatuksella, kun on oltu koko perhe tässä kipeenäkin jo jonkin aikaa...
Meidän tyttö oli jo laitoksella ' kuuluisa' . Toisena yönä synnytyksestä vauva aloitti huutokonsertin, josta ei meinannut tulla loppua. Ei kelvannut tissi, ei tutti, ei kapalo ei mikään. Hoitajan oli pakko tulla hakemaan lapsi pois, että edes huonetoverit saisivat nukkua. Kätilö katsoi väsyneitä silmiäni säälien ja tokaisi, että ' pikkuiset tytöt taitaa olla niitä kaikista kovapäisimpiä' (tyttö syntyi 3-kiloisena eli kaiketi nykymittapuun mukaan pieni)
Meilläkään ei tyttö ole rauhoittunut vaunuihin, päikkärit ovat olleet lyhyitä, oikeastaan aina sen yhden unisyklin pituisia. Yöunia ollaan aina nukuttu pätkissä, kiinteiden aloitus on ollut koko ajan takkuamista.
Voisiko kyse olla sittenkin allergioista? Korvatulehduksiakin on ollut ja jos vielä ilmaantuu, laitetaan tytölle putket korviin. Itkuisuus ja huonotuulisuus on kuitenkin ollut aina, ei vain kipeänä. Kun tyttö sairastaa, koko perhe sairastaa (ts. öisin nukkumisesta voi vain haaveilla, lääkkeenanto on aina yksi painajainen, vauva huutaa kurkku kipeänä niin kauan, että nenä on ihan tukossa ja kurkku käheänä)
Kun neiti saa raivarit, ei hänkään tyynny mihinkään. Kiukkukohtaus saattaa syttyä ihan milloin vain ja mistä tahansa. Jos vaikka lelu tippuu lattialle, pyyhkäisen valuvaa nenää, laitan lattialle hetkeksi, laitan syöttötuoliin, veli kiljaisee kovaa vieressä, tyttö ei ylety esim johonkin maassa olevaan leluun....
No, mutta tätä tämä nyt on. Välillä vaan väsyttää ja ottaa päähän, kun ei vauvan kanssa enää viitsi oikein käydä edes missään. Automatkat on yhtä huutoa eikä se kitinä lakkaa kylässäkään. En halua muiden ' kärsivän' tytön kitinöistä, siksi pysyn mielluummin kotona:)
Lisää kuulumisia saapi kirjoitella! Tämä vauva-palsta on todella henkireikäni, piipahdan täällä aina kun mahdollista. Se todella auttaa, että saa ' kertoa' jollekin tästä arjesta ja tietää, että edes joku tämänkin lukee. Vielä enemmän auttaa se, että joku sympatiseeraa ja kertoo omista kokemuksistaan. Kiitos vielä siitä kaikille.
sitruska (joka nukkui viime hönä ruhtinaalliset 4h) ja muksut 6kk/2v7kk
Pakko oli tulla vielä sulle vastaamaan kun luin vikan viestisi. Taitaa näissä pienissä neideissä olla tosiaan potkua. Tsemppiä! Se helpottaa varmasti jonkun verran kun teidän neiti pääsee liikkeelle. Ei se voimakas luonne siitä mihinkään lähde mutta sen jälkeen neidillä on niin paljon mielenkiintoista puuhaa ympärillä, että aina ei ehdi eikä muista kitistä. ;) Näin kävi ainakin meillä ja tästä ketjusta päätellen myös monella muulla.
Ja rohkeesti sitten vaan ihmisten ilmoille! Kyllä maailmaan ääntä mahtuu. :) Muistan kun itse olin ekat kuukaudet " linnoittautuneena" kotiin ettei vaan muut häiriinnyt huudosta mutta usko pois: se on pahinta mitä voit tehdä! Reippaasti vaan kyläilemään ja vaikka avoimeen tai perhekerhoon muksujen kanssa. Jaksat varmasti itsekin paremmin, kun tapaat muita aikuisia joiden kanssa voi mahdollisesti jutella asioista.
Jaksamista sinulle ja perheellesi!
Emmi ja pieni mutta pippurinen neiti 8kk.
sitruska:
Voisiko kyse olla sittenkin allergioista? Korvatulehduksiakin on ollut ja jos vielä ilmaantuu, laitetaan tytölle putket korviin. Itkuisuus ja huonotuulisuus on kuitenkin ollut aina, ei vain kipeänä.
Kovin tutulta kuulostaa itkuisuuden ja yöheräilyjen osalta... Meillä ei onneksi ollut maitoallergialle tyypillistä (?) korvatulehduskierrettä, koska jätin jo aika varhain (huomattuani maidon aiheuttavan vauvalle vatsavaivoja) omasta ruokavaliostani maitotuotteet pois ja imetin dieetillä, valitettavasti vain muitakin allergioita oli.
Kannattaa esittää epäily mahdollisista suolioireisista allergioista neuvolassa, ei varmastikaan ole liioiteltua etsiä itkuisuuden ja tyytymättömyyden syitä myös vauvan terevydestä. Vaativa vauva kun voi olla myös sairas vauva :( Eikä noita suolioireisia ruoka-allergioita kovin helposti löydetä neuvolassa! Jos imetät vielä, voit toki tehdä lyhyen kokeilun kotonakin; jätät omasta ruokavaliostasi kahdeksi viikoksi (maksimissaan, usein lyhyempikin kokeilu antaa suuntaa) maidon ja maitotuotteet sekä kananmunan pois (nämä ovat yleisimmät allergian aiheuttajat) ja jos " oireet" helpottuvat, kokeilet palauttaa nuo aineet ruokavalioon ja katsot, tuleeko vauva selvästi ärtyisämmäksi.
...Meillä allergian " oireina" oli todellakin ärtyvä, kärsimätön, takertuva ja erittäin huonosti nukkuva vauva, jolla oli täydellinen iho, satunnaisia vaippa-alueen punaiseksi lehahtamisia ja löysähköä vatsaa lukuun ottamatta. Silloin tällöin vauvan kakka oli todella pahanhajuista ja vihertävää, siitä jo tiesi, että nyt on altistuttu jollekin sopimattomalle ruoka-aineelle :(
Uskomaton muutos vaativasta vauvasta ihan " tavallisen temperamenttiseen taaperoon" tapahtui silloin 1v7kk iässä kun ruokavaliosta jätettiin pois kotimaiset viljat ja soija. Kolmen päivän kuluttua hämmästelimme lasta, joka tyytyväisenä teki palapeleja ja oli kuin itse aurinko. Yöunetkin parantuivat huomattavasti heti, mutta ensimmäisen täyden yön tyttö nukkui vasta kaksivuotiaana kun suolisto oli saanut rauhassa parantua!
Kuten aiemmin kirjoitin, edelleen hän on ns. temperamenttinen, mutta kuten joku kirjoitti omasta aktiivisesta lapsestaan, jaksaa tyttömme keskittyä piirtelyyn, palapeliin tai muuhun häntä kiinnostavaan, joten ylivilkkaudesta ei ole kyse. Tulevaisuuden ammatikseen tyttö ilmoittaa napakasti " akrobaatti" (joskin vaihtoehtona on tulla isona äidiksi :D), ja sellainen hän todella jo onkin :)
Mene täältä netistä vauvasi luo.. niin täydelliset äidit tekevät!
SITRUSKA- kai siinä jotain perää täytyy olla, että pienet tytöt pippurisia. Meilläkin tuo tahto vauva syntyi 3-kiloisena ja on kyllä sellainen pippurinen pakkaus:) Ärhäkän koliikin takia oli tietysti itkuinen sen ensimmäiset kolme kuukautta.. ilta itkut kesti 6-8 tuntiakin illassa. Päivisin neiti nukkui liikkuvissa vaunuissa pari tuntia.. jos muutoin saatui nukahtamaan, niin heräsi jo viiden minuutin päästä entistä kiukkuisempana, oli taatusti vauvallekin hurjan rankkaa aikaa.
Neiti 4kk ja koliikki helpottanut, enpä sitten tiedä onko jäänyt siltä ajalta tavaksi, että viihtyy vaan sylissä ja on kovin komentava tyyppi, eli suuttuu salamana jos kaikki ei mene heti niinkuin hän on kaavillut.. eli ei mitkään shakin pelaajan hermot ;) Hetkeäkään ei typy viihdy yksin, joten kantoliinan hankin ja se onkin ollut maailman paras hankinta! SIinä tyttö melko tyytyväinen illat jos äiti / isi vaan jaksaa liikkua ja touhuta jotain koko ajan :D Niin ja liinaan sitten nukahtaakin, muutenhan ei juuri päiväunia sisällä nuku. Niin, yöunetkin tosiaan nukkuu vieressä, omassa sängyssä ei ole nukkunut (edes laitoksella) koskaan yli tuntia kerrallaan. Eli illalla kun nukahtaa liinaan niin nukkuu 5-60 min. omassa sängyssä ja siitä kun herää niin otan viereeni nukkumaan, muuten menee yö ihan hulinaksi. No, kylläpähän tulee itsekin mentyä " ajoissa" nukkumaan:) (klo24-02)
Minulla ei paljoa vertailupintaa, joten en tiedä onko meidän vauva sellainen " vaativa vauva" mutta kyllä ainakin meille ihan riittävän vaativa pakkaus..:) mutta kyllä hyvin ihana ja rakas sellainen. Kyllähän tässä tietty pärjää, kun ei ole niitä isompia lapsia hoidettavana.. kyllä se sitten olisikin ihan toinen juttu, *hui*.. Ollaankin tässä mietitty, että toinen lapsi olisi ihana (jos luoja joskus toisen soisi..) mutta jos sattuu samanlainen vauva, niin mitenkäs sitä sitten pärjää, jos olisi taapero ja sitten tällainen vauva joka vaatii ainakin yhden aikuisen huomion 24/7.. hmmm...???
Onhan typy nytkin jo rauhoituunut kovasti ja varmaan kokoajan, kun tulee ikää ja oppii itse liikkumaan ja tekemään enemmän asioita. ja tottakai kun ei ole enää niitä kovia vatsakipuja niin sen puoleen tietysti ihan kuin eri vauva.
Mun täytyy kyllä sanoa vielä, että kun jonkinverran lapsettomuutta ja lapsettomuushoitoja takana, niin on kuitenkin päällimmäisenä ajatuksena, että ihanaa, että saan elää tätä vauva-arkea ja olen kyllä joka päivä onnellinen tuosta pienestä pippurista, vaikka hän välillä hiukan vaativa onkin:) Ja olenpa minäkin huomannut, että taitaa nuo vaativammat vauvat olla erityisen fiksuja ja näppäriä tapauksia ;)
Tsemppiä vaan kaikille, joilla vaativat vauvat ja muistakaa, että aika aikaa kutakin.. :)
ensimmäinen oli jo laitokselta asti sellanen, että huusi ko mikäki ja nukku vain vieressä. nyt 2,5 ja on sellanen vieläki, että samassa huoneessa nukkuu ja tosi arka muutenki. en vieny laitoksella lastenhuoneeseen yöks, koska vastaanotto oli sellanen, että hoida lapsesi vain ite. joten viimisen yön kirjaimellisesti valvoin ja kannoin, koska lapsi huusi ja aamulla piti lähteä kotia. Sydän hakkasi ja teki pahaa ja mietin, että miten jaksan. toisella olin viisaampi ja minut kyllä leikattiinki, mutta vein pariksi yöksi hoitajille, jotta sain itse nukkua ja sitten viimisinä öinäki viimiseltä syötöltä sinne vain, ja toivat sitte syötölle taas jossaki 3 maissa. ja olin tyytyväinen. ajattelin vain, että kotona on jaksettava ja nyt saa käyttää hoitajia hyväkseen ja sitte oli kyllä pakkoki pyytää apua, kun leikattiin..no tämä toinen nukku vain ja omassa sängyssä ja nyt kotonaki nukkuu heti paremmin ja olenki nukkunu väliiin toisessa huoneessa, koska sitte taas oli näitä mahakipuitkuja 2,5 kk ja en halunnu hänen herättävän siskoaan, mutta paljon vähemmällä olemme nyt päässeet (poika 4kk) heti huomaa eron siskoonsa. Tyttö huusi päivisin ja iltaisin mahaansa väliin kovastiki poika vain iltaisin. Tytön kanssa heräämme vieläki 1-2 kertaa yössä ei toki tarvi valvoa, mutta silti koko 2,5 v herätty. En voisi millään koko ajan kantaa poikaa...en osaa tehdä kantoliinojen kanssa mitään ( olen koittanut ja tyttö ahdistu siellä heti aluksi!) pakko tehdä ruokaa, pyykätä ja siivota..ja en halua tehdä tahallaan niin, että lapsi tulee kamalan riippuvaiseksi minusta, koska sitten en pääse mihinkään, niin että mieheni vahtii tenavia..tiedän sellasiakin äitejä, jotka tyytyväistä lasta ovat kantaneet ja paijanneet koko ajan ja nyt lapsi huutaa perään heti, kun äiti menee näkyvistä. iskä ei kelpaa. jaksaminen oli ensimmäisen kanssa tosi tiukilla ja pelottikin tehdä toista, mutta halusin silti ja tämä toinen on ollut kyllä ihanan positiivinen yllätys. en toki tarkoita, ettenkö pitäisi sylissä ja olisi lapsen kanssa, mutta tosiaan tuo toinenki lapsi tarvii seuraa ja kotityötkään ei hoidu itsestään. veljeni ensimmäisestä lapsesta ei tiennyt mitään, niin kiltti hän oli, ja toisella oli allergioita ja koliikki, ja hän huusi melkein jatkuvasti..mutta he saivat jotaki apua sitten neuvolan kautta, että pääsivät väliin itse rauhoittumaan..kuulokkeet korvissa vain kantaa, kun ei jaksanut väliin kuunnella. se oli todella kamalaa aikaa..eipä heille sitte kolmosta ole tulossakaan varmaan koskaan...
Myös meillä, nyt jo 4v, kuvauksesta löytyvä herkkä ja erittäin empaattinen tyttö. Hän syntyi 2kk ennen laskettua aikaa. Kun itse lähinnä pohdin selviääkö tyttö, vakuutti lastenlääkäri " tämän ruutitynnyrin" kotiutuvan ennätysjassa - kuten kävikin. Mulla ei ole vauva-ajasta juurikaan muuta muistoa kuin loputon huuto. tuntui, että tyttö huusi kaiken valveillaoloajan. Ja kyse ei ollut mistään pienestä kitinästä. Ja huudosta löytyi vain yksi voimakkuus, voit arvata mikä. Ihmetellen luin lastenhoito-opuksia, missä kerrottiin vanhempien oppivan muutamassa päivässä erottamaan nälkä- väsy- ja kipuitkun.
Tyttö oli myös erittäin ärtyvä ja kärsimätön. Sanoin aina, että tytöllä olisi pitänyt olla ympäri vuorokauden 5 palvelijaa ympärillä. Kaikki piti tapahtua HETI! Parhaiten selvisi, kun ennakoi tilanteita. Eli mm. ruokaa piti tarjota 5 min ennen kun tuli nälkä, jos tarjosi 6 min aikaisemmin, ruoka ei kelvannut ja jos nälkä ehti tulla, ei tyttö huudoltaan saanut syötyä mitään. Lukemattomat kerrat olen kävellyt keittiössä hyssyttäen tyttöä ja samalla yrittänyt syöttää.
Tuntuu, että ekan vuoden mä joko lauloin tai höpötin koko ajan jotain. Välillä luin teksti-tv:stä uutisia tytölle, pääasia oli että kokoajan tapahtui jotain. Vaunuissa tyttö ei viihtynyt lainkaan. Kaupassa jutustelin koko ajan tytölle: ostetaanko tänään kaksi tomaattia ja tämä kurkkuhan näyttää tosi hyvältä, mitäs tuumisit jos tehtäis tästä salaattia isälle illalla....
Välillä olin niin väsynyt huutoon, että mun oli pakko jättää tyttö huutamaan sänkyynsä ja mennä itse ulos jäähylle, muuten olisin seonnut. Muistan vieläkin kuin eilisen päivän, kun tyttö ei huutanut tai kärtynnyt koko päivänä. hän oli silloin 1v8kk.
Mulle ehkä kaikkein vaikeinta vaativan vauvan kanssa oli itseluottamuksen (äitinä) kärsiminen. Olin aivan ymmällä, sillä vaikka mitä olisin vauvan kanssa tehnyt, palkaksi sain vain huutoa. Sitten mikä sai mut selviämään vauva-ajasta, oli vertaistuki. eräällä ystävälläni oli vaativa vauva ja hänen kommenttinsa, ei meillä sentään tuollasta ole, sai mut pysymään realiteeteissa. Eli sen jälkeen uskalsin tunnustaa, ettei meillä ollut mikään ihan tavallinen vauva. Mulle kaikkein raskaimpia kommentteja oli, vauva-aika nyt on tuollaista. Tällaisista kommenteista itseluottamus kärsi todella pahasti. Lisäksi kun jouduimme käymään tyttömme takia monissa terapioissa keskosuuden takia, kaikki (lastenhoidon ammattiaiset) järjestään kertoivat tyttömme olevan vahvatahtoinen ja tasapainoinen, luottavainen ym. Tällaiset kommentit antoivat uskoa, etten ollut täysin epäonnistunut lapsen kasvatuksessa, vaikka sitä jatkuvasti epäilinkin.
Nyt kun meillä on toinen vauva (9kk), tajuan, miten raskasta esikoisen kanssa on ollut. Vaikka tämä toinenkin itkee/kitisee paljon, varmaan noin 70-80% hereilläoloajasta, puuttuu hänen itkustaan se tietyntyyppinen raivo, mikä raastaa väsyneen äidin hermoja. Ja kuopusella on itkussa myös eri sävyjä, joista olin siis joskus lukenutkin.
Voin lohduttaa, että näistä vaativista vauvoista voi kehittyä tasapainoisia ja ihania lapsukaisia, rakkautta ja läheisyyttä he vain tarvitsevat monin verroin enemmän kuin keskivertolapset.
Voimia sinulle ja muille vaativien vauvojen äideille:)
Onpas meillä samantyyppisiä kokemuksia! Muistan, kun tytön kotiutuessa valitin äidilleni puhelimessa surkeana ja väsyneenä, että vauva vain itkee koko ajan. Äiti totesi, että sellaisiahan vauvat ovat. Seuraavaksi hän kysyi, itkeekö tyttö sylissäkin. Siis haloo!! Myöhemmin äiti sai itse nähdä, ja viiden lapsen antamalla kokemuksella totesi, että taitaa olla tavallista ärhäkämpi pakkaus tämä meidän tyttömme.
Toinen asia, millä tarkoitettiin hyvää, oli se, kun kehotettiin lähtemään ihmisten ilmoille. Joo-o, ulos kyllä pääsin, mutta tyttö kammosi vieraita paikkoja ja ihmisiä, joten perhekerhot yms. eivät tulleet kysymykseenkään. Muskari pienessä ryhmässä alkoi sujua vähän alta 1 v iässä, vaikka aluksi näytti, että siitäkin tulee katastrofi.
seibe:
Mulle ehkä kaikkein vaikeinta vaativan vauvan kanssa oli itseluottamuksen (äitinä) kärsiminen. Olin aivan ymmällä, sillä vaikka mitä olisin vauvan kanssa tehnyt, palkaksi sain vain huutoa. Sitten mikä sai mut selviämään vauva-ajasta, oli vertaistuki. eräällä ystävälläni oli vaativa vauva ja hänen kommenttinsa, ei meillä sentään tuollasta ole, sai mut pysymään realiteeteissa. Eli sen jälkeen uskalsin tunnustaa, ettei meillä ollut mikään ihan tavallinen vauva. Mulle kaikkein raskaimpia kommentteja oli, vauva-aika nyt on tuollaista. Tällaisista kommenteista itseluottamus kärsi todella pahasti.
vielä hieman sitä, että edellä esittämäni kysymykset oli tietenkin osoitettu nimimerkille Emilyn. Hyvää alkanutta vuotta kaikkien vauvojen vanhemmille!!!
t.Saraida
..kilpailuhengen osoitti jo se, että heti alkuun minulle moni nimimerkki totesi, että en tiedä vaativista vauvoista mitään. Joten samapa se sitten on mitä sanon, kun muut kyllä tietävät omiensa ja muitten vauvojen vaatimustason ilman sanomistakin.
Tosin eipä mulla ole mitään tarvetta tähän vertaistukeen, ainakaan tällä palstalla jossa jotkut tykkäävät vaan käydä mustamaalaassa toisia palstailijoita. Jos on huonot fiilikset sektiosta tai korvikkeen antamisesta, niin olo tuskin paranee toisia haukkumalla, kannattaisi käsitellä ne patoutumat jonkun ammattilaisen kanssa.
minua suunnattomasti jäi vaivaamaan eräs kommentti viestissä nro 60, jossa annettiin ymmärtää, että tällä palstalla mustamaalataan ja haukutaan henkilöitä, jotka hakevat vertaistukea. En ole nähnyt kenenkään tekevän näin, paitsi juuri sen, joka asiasta mainitsi.
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Ei ole väliä, onko viestissä SUORIA solvauksia tms. sillä jos viestin sävy on epäystävällinen ja jokseenkin provosoiva, voi olettaa, että moni älähtää tästä johtuen. Tässäkään keskustelussa en ole nähnyt kuin YHDEN henkilön, joka ei ole ollut valmis jakamaan vertaistukea vaan keskittynyt mielummin löytämään vikaa muista kirjoittajista. Ja ei, en ole nähnyt hänen viesteissään suoria haukkuja, mutta koska tuoreet äidit ovat kuin talviunilta heränneitä karhuja, he kyllä taatusti kihahtavat pienimmästäkin. Enkä tarkoita tätä pahalla :) Ihmettelen vain, että jos tietää hormonimyrskyistä kärsivien ihmisten olevan herkempiä, miksi alkaa tökkiä kepillä jäätä? Ai jotta voi sitten tyytyväisenä myhäillä omalla näyttöpäätteellään kuinka on saanut muut hermostumaan ja mollaamaan itseä, jotta voi JÄLLEEN KERRAN osoittaa olevansa parempi, kun ei ole ITSE suoraan sanonut mitään loukkauksia/solvauksia?
Minusta tuollainen provosointi on ominaista kiusaajilla. Esim. päiväkodissa teräväkielisempi/vanhempi lapsi saattaa vaivihkaa kiusata pienempää/vähemmän kehittynyttä lasta, muttei kuitenkaan siten, että mitään varsinaista vahinkoa tapahtuisi. Isompi saattaa ärsyttää pienempää esim. sanallisesti ja kun nuorempi sitten alkaa kiukuissaan itkeä/potkia/huutaa tms. niin isompi voi kohautta harteitaan ja sanoa, että " en mä tehnyt mitään" . Niinpä.
Mutta jatkakaa. Onneksi täällä on niitäkin, jotka ovat valmiita jakamaan omaa tukeaan ottamatta kantaa siihen, kuka on väärässä ja kenellä onkaan rankinta kotona.
Mietipä tällainen tilanne: tulet palstalle jakamaan ongelmiasi eli jokin asia äitiydessä mietityttää (mikä sitten lieneekään oma " heikko" kohtasi tai miehesi heikko kohta tai asia, jossa tunnet/te riittämättömyyttä). Ja sitten muut kirjoittajat toteavat, että teidän ei kannata hankkia lisää lapsia tai että olette vain vaikeita vanhempia, ette yksinkertaisesti itsekkyytenne vuoksi tahdo tarjota lapsellenne parasta. Pystytkö ollenkaan eläytymään siihen, että miltä sinusta mahtaisi silloin tuntua???
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan ei tällä palstalla useinkaan pidä paikkaansa. Se on huomattu jo alusta alkaen. Esim. sanoin haluavani synnyttää ilman epiduraalia, jotkut alkoivat kritisoida siltä osin että yritän mukamas näyttää jotain sillä ja että se olisi joku äitiyden mitta. Naurettiin, että siinäpähän sitten näet mitä se kipu on; " et siitä mitään kruunua saa etkä ole sen parempi äiti" (monia ei kiinnostanut yhtään ne todelliset syyt epiduraalittomuuteen). Sitten kun synnytin ilman epiduraalia, se tulkittiin siten, että halveksuisin mukamas niitä jotka ovat epiduraalin ottaneet. Joku veti jossain kohtaan mukaan jo sellaista, että halveksuisin sektioäitejä.
Samoin se, että kun puhuu imettämisestä ja täysimetyksestä - olen mukamas haukkunut korvikeäidit huonoiksi äideiksi ja sanonut korvikkeen olevan myrkkyä. En ole sitä sanonut suoraan enkä edes rivien välistä.
Selvän linjan huomaa siinäkin, että minulle kyllä saa täällä sanoa että " sä et tiedä vaativista vauvoista mitään" mutta sitten heti perään sanotaan minulle myös, että " sinä et voi sanoa kellä on vaativa vauva ja kellä ei" (eli siis muut voivat sanoa, minä en)
Joten kiusaajaksi en itseäni todellakaan näe (sellaisista minulla kyllä on henkkoht kokemusta kiitos vaan, ai niin mutta sekin johtuu tietysti ihan minusta itsestäni) Jos joku tulkitsee rivien välistä asioita, joihin en ole millään tavoin edes viitannut, siitä en todellakaan aio ottaa syitä niskoilleni.
Mulla kolme lasta joista kaksi ekaa ovat kaksoset. Sanoisin, että lasten " vaativuus" tai " helppous ja vaikeus" ovat paljon myös olosuhteista kiinni. Yhden lapsen kanssa vielä pärjää suht hyvin, oli se sitten miten itkuinen tahansa. Toki koliikit yms. ovat asia erikseen, kukaan tuskin kiistää, että se on raskasta!!
Niin, noilla olosuhteilla tarkoitan sitä, että esim. kumpikaan kaksosistani kai ei ollut mitenkään erityisen vaikea tai hankala, mutta yhdistettynä siihen että tuli kaksi vauvaa samalla kertaa, eikä kumpikaan ollut mikään superhelppokaan ja parisuhteelle on aina iso kriisi kun yhtäkkiä kahden henkilön sijasta perheessä onkin 4 henkeä.
Sanoisin että kumpikin kaksosistani olivat helppoja eräillä tapaa ja vaikeita toisilla tapaa. Toisella oli syntyessään fyysinen vamma jota hoidettiin ekat 4 vuotta leikkauksin ja fysioterapian avulla + kaikkea muuta pikkusälää. Tää jätkä oli myös todellinen tissitakiainen ja just sellainen kuin EMILYNIN vauva, eli nukahti yöunille vasta 24 aikoihin ja heräsi jatkuvasti... SE oli tosi raskasta! Sitten toisaalta tämä vauva oli helppo sinänsä että nukkui päiväunia hyvin ja muutenkin oli iloinen veijari.
Toinen kaksosista taas oli helppo sinänsä että osasi jo pienestä nukahtaa itse omaan sänkyynsä, ja oppi nukkumaan öitään jo 2 kk iästä! Luksusta! Sitten toisaalta tämä lapsi ei ikinä nukkunut esim. autossa hyvin, ja päikkäritkin olivat lyhyet. Lapsi oli myös hyvin herkkä ja säikky ja on sitä vieläkin 5-vuotiaana. Vauvana pelkäsi vieraita ihmisiä ja ihmismassoja. Kun alkoi itkeä oli vaikeasti tyynnytettävissä, saattoi itkeä tuntikausia kunnes nukahti aivan näännyksissä ja hiestä märkänä. Kamalaa se oli:(((.
Tästä kolmannesta toivoin " helppoa" eli että ois ainakin ollut hyvä nukkumaan ja viihtynyt välillä yksinkin. VAan toisin kävi. Nyt pieni vauvamme on 10 kk, ei vieläkään nuku öitään hyvin (herää 3-20 kertaa yössä), nukkuu päiväunia välillä TODELLA huonosti, eli ½-1 h x 2 krt päivässä, roikkuu perässäni jatkuvasti ja vaatii kanniskelua. Aika vaikeaa toteuttaa kun vanhempienkin lasten kanssa pitäisi välillä ehtiä olla ja esim. ruoanlaitto on joskus vaikeaa kun pienin on niin takertuva.
Tän kolmosen imetys on myös välillä ollut vaikeaa. Toinen kaksosistahan oli tissitakiainen eli lussutti ja lussutti tuntikausia. Tätä kolmatta saa houkutella tissille toden teolla! Pienenä hänellä oli rintaraivareita ja nyt isompana kaikki muu paitsi syöminen kiinnostaa. Imetys on onneksi sentään onnistunut kaikista ongelmista huolimatta!
Mutta lapset on lapsia ja lapsillakin on eri luonteet alusta alkaen. Vaikea siihen on vanhemman vaikuttaa. Siitä olen samaa mieltä että oikea asenne varmasti auttaa, eli jos ajattelee että kyllä tämä ajan kanssa tästä helpottuu. Omaa aikaa tulee varmasti enemmän kun lapset kasvavat ja kohta niitä öitäkin saa taas nukkua kunnolla:).
Rauhaisaa mieltä kaikille!
ole nähnyt juurikaan muita juttujasi arvoisa Emilyn, en ota niihin kantaa. Tämän keskustelun pohjalta olen tehnyt päätelmäni.
En tiedä miten olet ilmaissut kantasi esim. epiduraaliasiassa, mutta mikäli olet tehnyt sen samalla ylenkatsovalla tyylillä, kuin ensimmäinen viestisi tässä ketjussa, en yhtään ihmettele, että sinua vastaan on hyökätty.
Ja vielä rivien välistä kirjoittamisesta; minä en väittänyt sinua kiusaajaksi. En edes rivien välistä. Sen tulkitsit ihan itse ;) Se tuli mieleeni ihan muuten vain.
...niin itseä, toisiamme kuin erilaisia temperamenttejakin kohtaan.
Itselleni oli suuri
, kun esikoisen vauva-aikana luin Liisa Keltikangas-Järvisen kirjan " Temperamentti - ihmisen yksilöllisyys" , jossa käydään läpi eri temperamenttiteorioita ja esitellään eri tyypittelyjä pääpiirteittäin. Vauvan erilaisia temperamentteja sivutaan myös Tracy Hoggin kirjassa " Opi kuntelemaan vauvaasi" (kirja tosin oli muuten makuuni hiven liian, hmm, kaikkitietävä ;)). Hoggin kirjassa vauvat on luokiteltu seuraavasti: Enkelimäinen vauva, Oppikirjamainen vauva, Herkkä lapsi, Pirteä vauva ja Ärtyisä vauva :DDD ...Useimmat meistä (ja vauvoista) ovat tosin parin tyypin sekoituksia eikä ihan puhtaasti tietynlaisia :)
Esikoinen oli jo vastasyntyneestä saakka " vaativa" , yliärtyvä, jännittynyt ja todella " läsnäoleva" , otti heti katsekontaktia, itki kyyneliä ja kannatteli päätään jo laitoksella :) Vaativa itkukin erottui kaikkien muiden ylitse, kun jätin hänet hetkeksi vauvalaan mennäkseni suihkuun. (Kaamea äiti siis olin minäkin, vaikken nyt muuten puutu aiempaan keskusteluun...)
Hän ei nukkunut päivällä juuri koskaan 15 minuuttia pidempää kerrallaan, senkin usein vain sylissä kanniskeltuna. Herkkä vatsa vaivasi (ja monien ongelmien syyksi paljastui myöhemmin moniallergisuus) ja vauvalla oli todella suuri läheisyydentarve, mikä tietysti on luonnollistakin pikkuvauvoille. Mutta TODELLA suuri, niin ettei vauvaa voinut oikein hetkeksikään laskea sylistä/rinnalta. Rattaissa hän huusi kimeästi kirkuen ensimmäiset 3 kuukautta, kurjaa kun en älynnyt siinä vaiheessa hankkia kantoliinaa!
Kaikkein raskainta meille vanhemmille oli se, että herkästi ärtyvä vauva oli äärimmäisen vaikeasti tyynnyteltävä! Kun vauva ryhtyi itkemään, hän meni ikäänkuin aivan lukkoon, itkään sylittelyt tai hyssyttely-yritykset eivät tuntuneet menevän perille. Vauva huusi hysteerisenä ja vanhemmat itkivät. Uskomaton riittämättömyyden tunne :( Ainoastaan jokin muu, voimakas ärsyke sai vauvan pois tuosta tilasta, joten opimme hieman ennakoimaan ja monesti tilanteen pelasti ikkunasta nähty koira tai jokin pelleily, jolla vauvan sai unohtamaan alkavan itkun :)
Onneksi tyttö oli itkuisuuden, huono-unisuuden ja ärtyvyyden lisäksi myös nauravainen ja sosiaalinen, nautti reissuista ja erilaisista aktiviteeteista. Pyrinkin käymään vauvan kanssa jossakin joka päivä, samalla unohtui oma väsymyskin ja pääsi iloitsemaan siitä, että lapsi osoitti myös hyvin positiivisia piirteitä :)
Jälkikäteen ajateltuna olen usein miettinyt, mikä johtui allergioista, mikä tytön temperamentista. Vaikka alun painajaismaisuus on enää muisto vain, on hän edelleen hyvin vahvatahtoinen (nyt 3½-vuotias), melko kärsimätön ja ennenkaikkea [b]aktiivinen[/b], mikä onkin hänen määräävin temperamenttipiirteensä. Hieman alle vuoden ikäisenä hän oli poikkeuksellisen vilkas menijä, voisi sanoa, että kiipeili pitkin seiniä :P Perusruoka-allergiat (viljat, soija) todettiin vasta 1v7kk iässä, sillä tytön oireina olivat lähinnä ärtyisyys ja huonot unenlahjat... Ns. suolioireinen allergia, jota ei kovin helposti tunnisteta perusterveydenhuollossa, kun iho oli siisti eivätkä testit näyttäneet mitään. Onneksi löytyi hyvä allergologi!
Aktiivisuus on hyvä temperamenttipiirre, mutta vanhemmille todella väsyttävää :) Hän on ikäistään kehittyneempi monessa suhteessa, etenkin motorisesti ja ällistyttää välillä vanhempansakin taidoillaan. (Kävelemään oppi 7½kk iässä tukia vasten, 10-kuisena ilman tukea ja menoa on riittänyt siitä saakka...)
Nyt perheessä on kolmeviikkoinen vauvapoika, ja ero siskoon on ollut todella suuri ainakin tähän saakka. Tämä vauva ei itke kuin selkeästä syystä, rauhoittuu jutteluun ja silittelyyn ja on muutenkin hyvin lunki tyyppi :) Oleme ihan h-moilasina (ja tietenkin toivomme, ettei tämä vauva olisi myös moniallergikko, mahdollisuus siihen 75%) ja nautimme nyt vauva-ajasta ilman jatkuvaa huolta, ainakin vielä. *kop kop*
Vaikka ällistelemme tämän vauvan erilaisuutta (eli helppoutta), ei sisko ole ollut yhtään vähemmän rakas vauvana. Tuntuu hassulta " vertailla" , mutta ilman kokemusta vaativasta vauvasta emme ehkä osaisi niin täysillä iloita tästä tavallisemmasta (?) vauvasta.
Tinuri ja ihanat, rakkaat lapset, kovin erilaiset :)