Ns.vaativien vauvojen äidit!

Emilyn:

Kiitos vaan mulla on muuten erittäin hyvä olo, niin saa hyviä naurujakin täällä :)

Niin näyttää viestistäsi päätellen olevan. :) Ja kun kerran päätit ihan alkaa ilmeisesti minua nimittelemään (minua tuntematta), haluan toivottaa sinulle oikein ihanaa alkanutta vuotta ja hyvää vointia! Toivottavasti saat apua pikaisesti! Iso rutistus! :)

Esikoiseni kitisi valveillaoloajat tuonne 6,5kk ikään asti. Vaikka olin huolestunut kitinästä ja ärtynytkin on päällimmäisenä jäänyt mieleen sellainen " tunnemuisto" kuinka kurjaa oli kun ei voinut lohduttaa vauvaa. Kun ei voinut tehdä mitään jotta kitinä olisi loppunut. Olisin ollut niin onnellinen kun olisin voinut sylillä ja suukoilla tehdä toisen olon paremmaksi mutta ei.. Silloin tuntui myös siltä että olen epäonnistunut äitinä.



Esikoiseni nukkui hyvin vauvanakin. Yöunet oli 12h (2-5 syöttöä toki) ja kahdet päikkärit, yhteensä 4h! Unien jälkeen oli noin 5min tyytyväinen sitten alkoi kitinä. Myös se harmitti kun vauva ei syönyt " kunnolla" rintaa; söi pikkuhetken, päästi irti ja kitisi, ei huolinut lisää. Ja kun vauva tarvii ruokaa niin tarjosin 10min kuluttua lisää ja taas söi hiukan. Hyvin söi ainoastaan yöllä ja päikkäreiden jälkeen. Imetin 5,5kk.

Jestas sentään....luin tämän ketju, enkä voi olla muuta kuin äärimmäisen järkyttynyt siitä, että Emilyn leimaa täällä jonkun jopa sen vuoksi, että lapsi on ollut laitoksella yön lastenhoitohuoneessa...?



Minun tyttöni oli ensimmäisen yön siellä, ja osan toistakin, minulla oli pitkittynyt synnytys jossa tuli komplikaatioita ja päättyi lopulta leikkaukseen. Kaikkien (ainakin mitä tiedän) sektio-äitien vauvat ovat ensimmäisen yön lastenhoitohuoneessa, leikattu äiti on usein liian heikko noustaakseen edes sängystä ensimmäisenä vuorokautena, ja usein kovassa kipulääkityksessä. Itse en päässyt edes vuoteesta ylös ilman apua ensimmäiseen viikkoon kotona......enpä tosiaan ajattele olevani huono äiti vaikka vauva on lastenhoitajien hoiveissa ollutkin.



Onko sinulla Emilyn kokemusta tästäkin? Vai onko sektio-äiditkin sinusta huonoja äitejä....?



JESTAS sentään, kaikkea sitä kuulee!!!

Onko Emilyn provo, ja jos on, miksi ei bannata pois täältä, kun ihan selkeästi hänen motiivinsa olla täällä on jotain ihan muuta kuin antaa vertaistukea tai hakea sitä.

Miksi minua ei bannata täältä ja miksei minun viestejäni poisteta, jos kerta olen milloin minkäkin syyn takia haukkunut yms kuten aina väitetään - johtuisiko siitä vauvalehden palstan valvojilla lukutaito toimii ja kirjoitukseni ovat netiketin mukaisia.



Sen sijaan jotkut muut voisivat hitusen hioa luetun ymmärtämistä ja tuota loistavaa taitoa lukea rivien välistä asioita, joita en ole edes sanonut. Suurin osa sitä ei harrastakaan, mutta sitten aina joku.. ja sehän se on kivaa, kun tulee uusia palstailijoita joille väitetään minun haukkuneen niin korvike kuin sektioäitejäkin - mitenkähän sekin tähän keskusteluun liittyi. Kehottaisin sinua Dirah miettimään tuota netikettiä.

sulle vielä pakko kommentoida tuosta meidän neidin aikaisesta yöunillelaitosta. kyllä vain, neiti meni tänäänkin huutojen kera yöunille klo 19.30, sillä yhtään kauempaa ei tässä huushollissa huutoa voinut kukaan kuunnella.tyttö yksinkertaisesti väsähtää tuolloin. no, pullo ei tytölle kelvannut, huudon kanssa sai nukuttaa uneen. nukahti tosin ennen kahdeksaa, mutta hmm...kuinkahan monta kertaa on vauvan luona jo käyty tässä parin tunnin aikana...veikkaisin kymmentä kertaa. nytkin neiti siellä huutelee, ei itke onneksi. vuorotellen käydään miehen kanssa laittamassa tuttia/antamassa pulloa.

että ihan kivaahan tämä on. toinen vaihtoehto olisi se, että vauva huutaisi tuossa olohuoneessa yliväsyneenä ja pitäisi isoveljeäkin hereillä.

toisinaan tyttö jää hyvin nukkumaan, yleensä ei.



esikoinen on nukahtanut aina ennen kahdeksaa yöunille ja posotellut aamuun asti. mutta tämä olikin se helppo vauva. iisiä elämä olikin vielä tuon yhden lapsen kanssa, kunnes taloon tuli tämä pikku styranki...



sitruska

Ihan samanlaisia tuntemuksia myös minulla ollut ja on joskus vieläkin, kun meillä vaikea päivä. On hirveä tunne kun ei saa omaa vauvaa rauhoitettua ja tuntuu että toisella on aina " vähän huono olla" . Näin esikoisen kanssa sitä todella alussa (ja joskus vieläkin) tunsi itsensä epäonnistuneeksi äitinä. Sitä kun tekisi mitä vaan että omalla lapsella olisi hyvä olla.



Minulla auttoi kyllä huimasti vertaistuki. Tutustuin toiseen äitiin, jolla sattumoisin samanluonteinen vauva kuin meidän neiti. Hänen kanssaan olen voinut jakaa tämän äiteyden iloja ja suruja ja hän todella tietää mistä puhun jos esim. kerron meidän melkoisen hankalista ajoista. Kun niinhän se on, että sellaista mitä ei ole itse kokenut, on vaikea ymmärtää.



Olen itse muuten miettinyt juuri sitä että, mitäs jos sitä tosiaan olisi taapero tuossa jaloissa vielä pörräämässä. Hatun nosto siis kaikille teille useamman lapsen äideille, joilla haastava vauva! Itse en enää tiedä uskallanko tähän leikkiin ryhtyä (vaikka taitaa se pieni vauvakuume nostaa jo päätään kun tuo neiti kasvaa niin hurjaa vauhtia ;) ).

Tosin kuten tarkensit, ne äidit jotka sinä tiedät. Lienee aika pieni osa koko Suomen sektioäideistä ne sinun tietämäsi.



Huonekaverini oli sektion läpikäynyt ja vaikkei ylös sängystä päässytkään, isä oli auttamassa päivisin/iltaisin ja varmaan hoitajatkin olisivat auttaneet, toivathan öisinkin vauvan syömään viereen ja siinähän se lapsi köllötteli äidin kainalossa muutoinkin. Apua liikkumiseen/vaipanvaihtoon sai isältä/hoitajilta.

Nyt taitaa kyllä pata kattilaa soimata :)

Dirah:

Nyt taitaa kyllä pata kattilaa soimata :)

Komppaan! ;)

Ahaa, siitäkö on nyt sitten kysymys...? En tietääkseni puhunut kaikista Suomen sektio-äideistä, puhuin niistä joista minä tunnen ja joita myös Sairaalassa tapasin.



Minut leikattiin iltapäivällä, ja osastolle pääsin illalla ja olin ainakin niin kovassa lääkityksessä että en olisi pystynyt hoitamaan lasta.



Perheen jäsenien, myös Isien piti ainakin minun synnytyssairaalassani poistua osastolta klo 21.



Seuraavaksi varmaan älät vänkämään miksi ette ottaneet perhehuonetta? :)



Jestas sentaan, kirjoittelusi kielii kyllä ihan totaalisesta empatian puutteesta ja melkoisesta putkinäköisyydestä, jos kuvittelet tietäväsi lapsista, äitiydestä ja synnytyksistä(kin) kaiken. Kaikki menevät samalla tavalla, ja sinä tiedät miten.



Mutta otin siis esille koko asian, koska ihmettelin miten ihmeessä joki nyt voi yleensä päästää suustaan mitään noin älytöntä. Jos jonkun lapsi on ollut lastenhoitohuoneessa, siihen on varmaan joku syy, mitä sinä et tiedä, mutta ei se lapsi siitä kärsi.



Ihmettelen muuten kehtaat täällä mainita mitään netiketistä, kun itse provosoit ja kärjistät asioita, en ole yhtään kirjoitusta lukenut, jossa olisit antanut tukeasi kellekään.

Tuosta sektiosta ja lapsen hoitamisesta sairaalassa....Totta kai houtajat auttavat ja Isä myö, mutta ihmettelen kun minä puhuin ensimmäisestä yöstä, niin Emilyn veti mukaan jo päivätkin, isät ja hoitajat. Kuka täällä on sanonut että ei ole LAISINKAAN hoitanut lastaan sairaalassa, en minä ainakaan.



Kannattaisko yleensä kysellä vähän taustoja, ennen kuin tekee johtopäätöksiä, ja herranjestas, kannattaisko olla paisuttamatta ja vääristelemättä asioita noin kamalasti??!!

Kyseinen henkilö on joko provo tai sitten erittäin huonosti voiva, empatiakykynsä menettänyt henkilö.



Hyviä vointeja sinulle ja vauvallesi! :)



Emmi (joka oma-aloitteisesti jätti lapsensa lastenhoitohuoneeseen huutamaan) ;) ja tästä kovastakin kohtalosta (että on tällaisen tunarin lapseksi sattunut syntymään) hyvin selvinnyt pieni mutta erittäin pippurinen neiti 8kk. ;) ;)

Ensinnäkin, olen pahoillani että olen ymmärtänyt sinut niin totaalisen väärin: Automaattisesti ajattelin, että et ehkä ymmärrä millaista elämä vaativan vauvan kanssa on, koska et halunnut antaa myötätuntoa ap:lle, joka kokee elämänsä raskaaksi. Minusta ilmaisutapasi on erittäin julma ja ihmettelen, miksi nimittelet ihmisiä tuolla tavoin.



Millainen Sinä olet ihmisenä? Millainen sitten on sinun vaativa vauvasi? Miksi et ole kertonut siitä mitään...Miten vaikeita kokemuksia sinulla sitten on ollutkaan omassa elämässäsi, kun vähättelet toisten elämän vaikeutta. Ehkä me muut täällä voisimme/haluaisimme auttaa sinuakin selviämään vaativan vauvasi kanssa paremmin. Ei äidin tarvitse aina olla täydellinen ja jaksava. Minusta on parempi purkaa huolensa, kuin pitää ne visusti sisällään. Miksi sinua niin kovasti harmittaa se, että ihmiset puhuvat vauva-arjen vaikeudesta?



Ei toki, elämä koliikkiin lopu. Ehkä sinun erilaisesti ajattelevana ihmisenä on vaikea ymmärtää sitä, että siinä tilanteessa ei äiti välttämättä koskaan ajattele itseään ja sitä kuinka kurjaa elämä on. Päinvastoin, ainakin itse olisin antanut vaikka oman käteni, että olisin saanut lapseni sydäntä raastavan itkun hiljenemään! Olin niin huolissani lapsestani ja hänen terveydestään. Miksi itse sanot aina, että " tuleeko katastrofi vai pelataanko vauvan mukaan" . Kuka muu täällä on koskaan väittänyt, että vauvan myötä tulisi katastrofi elämään?



t.Ihmettelee Saraida...

Tunnen suurta empatiaa sinua kohtaan. Itselläni on melko samanikäiset lapset (p 2 v. 7 kk ja t 5 kk)mutta lasten vaativuustaso menee juuri toisin päin. Eli esikoinen oli se vaativa vauva. Ei ollut ikinä tyytyväinen, heräili vähän väliä sekä päivä-että yöuniltaan, huusi kurkku suorana, jos tissi ei ollut sekunnin murto-osassa suussa ym. ym. Tutista tuli paras kaverini. Helpotti kyllä, kun alkoi liikkumaan, koska osoittautui erittäin vilkkaaksi ja toiminnalliseksi pojan viikariksi. On vieläkin aika haasteellinen taapero, kärsimätön, helposti ärtyvä, temperamenttinen, mutta toisaalta niin ihanan rakastettava äidin oma halipoika, joka hymyllään sulattaa tämän mamman sydämen. On erittäin hellyydenkipeä, on vieläkin tosi paljon sylissä ja tarvitsee läheisyyttä. Tämä meidän tytär on taas ihan toista maata. Perustyytyväinen, herää aamulla hymy kasvoillaan, jaksaa odottaa ruokaansa vähän aikaa, ei hermostu puettaessa, nukkuu kahdet 3-4:n tunnin päikkärit sekä 12 tunnin yöunet kahdella syötöllä. Eli helppo tapaus kaikenkaikkiaan. Olen monta kertaa miettinyt, että mitenkähän sitä olisi pärjännyt, jos lapsien luonteet olisivat eripäin. Olisin varmaan aivan puhki. eli todella paljon voimia sinulle arkeen!!! Koita ottaa omaa aikaa välillä, lähde vaikka lenkille, käy kampaajalla tai vaikka hieronnassa. En voi muuta sanoa kuin että helpottaa aikanaan, ja tytöstä kuoriutuu mitä ihanin hellyyttä ja läheisyyttä kaipaava tulinen tyttö!!!! Koita jaksaa ja antaa esikoisellekin haleja ja syliä!!! Voimahalaus täältä sinne!!! Ja älä välitä tuollaisista *****njauhajista, kaikille meille ei ole suotu myötäelämisen kykyä. Ja muistakaa, rakkaat kanssasisaret:Ei äidin tarvitse olla marttyyri, se osoittaa vahvuutta myöntää olevansa väsynyt, kyllästynyt ja joskus jopa heikko. Ihmisiä me ollaan ja välillä on helpompia ja välillä vaikeampia aikoja!!!!! Tsemppiä kaikille äideille, joilla on empatiakyky tallella!!!!

Meillä kans haasteellinen poika, ikää nyt 11kk ja vieläkin ja siis parhaillaan hankalaa kun tekee kulmahampaita ja nukkuis vaan yhet päikkärit jotka ei tietenkään riitä ja ei sitten kävis millään ilveellä toisille unille eikä varsinkaan sisälle... HUOKAUS. Kävelee ja touhuilee jo kivasti kun on virkeä, mut kun alkaa väsyä, ei jaksa muuta kun narista sylissä muttei kuitenkaan osaa rauhoittua unille. Vois jatkaa varmaan romaanin verra tästä aiheesta..



Itsellä kyllä lievä kammo jääny tästä vauva-ajasta ettei meille kolmatta tule, niin on välillä riittämätön olo tämän kuopuksen kanssa. Luulin esikoisen olleen hankala kun itki ekat kolme kuukautta, mutta kyllä nyt hyvin huomaa miten helpolla olen hänen kanssaan päässy. Ei voi muuta kun odottaa ja toivoa et aikaa kuluis ja taas vähän helpottuis ;) !



Pahimpiin huutoihin helpotuksen tuo kun laittaa pumpulit korviin, katkeee se pahin terä huudolta, etenkin öisin käytän kun muuten herään niin totaalisesti, et kun poika simahtaa niin ite en enää saa unta.. Kaukenlaisia ajatuksia on kyllä käyny mielessään tän 11kkden aikana läpi, ettei kyllä uskois, mut nyt mentävä poju huutaa kuin hinaaja eikä isukin syli enää auta!!

Meidän lapsilla on ikäeroa 1v3kk ja lapset ovat hyvin erilaisia tapuksia. Esikoinen voisi olla se helppo lapsi sieltä todellisesta ääripäästä. Aina tyytyväinen ja hyväntuulinen vauva, nukkui yöt läpi 2kk iästä asti. Ollaan liikuttu lapsen kanssa paljon alusta asti ja helposti tuo on mukana pyörinyt. Lapsi syntyi sektiolla ja siitä huolimatta olin itse loistavassa kunnossa. Lapsi oli vierihoidopssa tuota heräämö aikaa lukuunottamatta kokoajan ja kotiuduttiin jo komantena päivänä sairaalasta. Isäkin sai pitää 5 viikon vapaat lapsen synnyttyä, joten kaikkihan on mennyt kuin sadussa, vai kuinka?



Pienenä " ongelmana" meillä on kuitenkin ollut se, että lapsella todettiin syntymän jälkeen downin syndrooma. Ikionnellisa olimme siitä että lapsi oli muuten terve ja hyvävointinen. Alkuun ongelmia oli lähinnä vain noiden syöttämisten kanssa, kun ei pieni osannut imeä. Muuten normaaleihin vauvanhoitokuvioihin meillä on alusta asti kuuluneet lukuisat lääkärikäynnit ja erilaiset kuntoutukset sekä niiden myötä harjoitukset kotona. Hengitystieongelmat ja niiden jatkuva lääkitys sekä infektioherkällä lapsella toistuva sairastelu..



Kakkonen on sitten ollut vähän eri maata. Alusta asti sellainen vahvan ja voimakastahtoisen oloinen tyttö :) Ääntä riitti nuo ensimmäiset kuukaudet, vaikka yöt menivät tällakin kertaa hyvin. Itse koin kakkosen alkukuukaudet raskaaksi ehkä juuri siitä syystä että hän huusi niin paljon. Huuto oli jotain mihin en ollut esikoisen kansssa tottunut ja tottakai muutenkin väsyneestä äidistä tuntuu pahalta kantaa sylissään itkevää vauvaa kun mikään ei auta. -Välihuomautus Emilynille: kyllä tiesin etukäteen että vauvat voivat itkeä vaikkei esikoisemme sitä tehnytkään. Mutta pahalta se tuntui silti.- Onnekas käänne tuli tuossa 4kk iässä kun vauvan vatsavaivat ja pulauttelu helpottivat, nyt meillä on mitä iloisin ja aurinkoisin pikkuneiti :) Toki välillä huudetaan, mutta ihan erilailla kuin aiemmin.



Vaikka vauva on nyt tyytyväinen ja helppo tapaus, silti välillä väsyttää. Syynä tämä talvi ja esikoisen sairastelu. Viimeisen 2kk saldo taitaa olla keuhkokuume, korvatulehdus, korvatulehdus (vaikka korvat on jo putkitettu) ja juuri äsken huomasin että taas on lämpö nousussa :/.



Eli kahden lapsen kanssa on kuitenkin kahden lapsen jutut, jolla tarkoitan että arki voi olla raskasta vaikkei vauva huudakaan 24/7. Ja tuolloin myös vauvan vaativuus tuntuu enemmän mitä tuntuisi silloin kun vauva on ainokainen. Eri ihmisten lapsia nyt on vaikea verrata keskenään, sanoisin jopa mahdotonta. Jokainen kokee asiat erilailla ja sama vauva voi olla yhdelle vaativa ja toiselle helppo. Ne omat ongelmat on jokatapauksessa jokaisella itsellään, eikä niitä muuta sen pienemmäksi tieto siitä että naapurissa on vielä vaikeampaa.



Näiden palstojen ideana kai lienee keskustella asioista ja vaikka valittaakin silloin kun siltä tuntuu? Itse valitan useinkin ;) Joskus palstalla, joskus kavereille, miehelle,äidilleni jne. Minua helpottaa se etä pääsen välillä purkamaan itseäni, sen voimin jaksan taas eteenpäin. Se että sanon jollekin olevani tänään ihan poikki vaikka esikoisen sairastelun takia tai vauvan huudosta, ei suinkaan tarkoita sirtä etten olisi kykenevä äidiksi. Eikä se tarkoita sitä että olisin lähtenyt leikkiin mielikuvalla ettei lapset koskaan sairastele tai itke. Vaikka kuinka olen ottanut asioista etukäteen selvää ja mielestäni avoimin mielein ottanut vastaan sen mitä minulle annetaan, välillä vaan väsyttää ja annan itselleni luvan sanoa sen. Ehkä heti sanomisen jälkeen helpottaa ja mieli on jo paljon parempi :)



Enkä usko että muutkaan jotka tänne ongelmistaan kirjoittavat, rypevät kokoaikaa " valituksessaan" . Eiköhän jokainen pyöritä tahollaan sitä arkea ja ole se paras mahdollinen äiti lapsilleen. Itselläni kesti jonkin aikaa ennen kuin annoin itselleni luvan olla välillä väsynyt ja heikko. Toivottavasti Emilyn pystyt joskus antamaan itsellesi luvan samaan, se helpottaa ihan oikeasti. Ja vaikket itsellesi sitä soisikaan, suo edes muille. Jos koet ettei sinulla ole johonkin aloitukseen muuta kirjoitettavaa kuin arvostella ap:ta, niin voisit vaikka jättää vastaamatta.

... jänniä kommentteja tämä(kin) aihe herättänyt. Toivoisin, että tämä foorumi toimisi vertaistuen antamisen ja saamisen paikkana. Toisten kokemusten väheksyminen/mitätöiminen osoittaa mitä suurinta empaattisuuden puutetta ja näköalattomuutta. Toisinaan se kertoo omasta epävarmuudesta, mitä yritetään pöngittää väärin keinoin. Onneksi yleensä elämänkokemus tuo mukanaan ymmärrystä lisää- Emilyn, toivon sitä sinulle.

sana on toki vapaa, mutta sun viestit alkaa ottaan koppaan. Sama MIHIN ketjuun vastaat niin aina tyyliin -täydellinen ÄITI. Ja mikä asiassa on huvittavinta olet itse itsesi ylentänyt ko. kastiin ja vieläpä 4,5 kk:n kokemuksen syvällä rintaäänellä. Ei muutakuin pidä äänesi korkealla, jotta mielesi pysyy virkeänä.



nimimerkillä Olga, tod. kyllästynyt juttuihisi, ja neiti 10 kk

että kyllä eri temperamenttisia vauvoja on ja omani näytti jo laitoksella olevansa pippurityyppiä. Oli ärtyisä ym. vaati nopeaa " palvelua" eli tissi heti suuhun jo ennen heräämistä -tyyliin tai meni remmi päältä.., mutta temperamentin kanssa aloin pärjätä sen jälkeen, kun tajusin mistä oli sen perinyt ja osasin sitten palvella neitiä niin kuin haluaisin itseäni palveltavan ;), niin ja liikkellelähtö on toisaan auttanut!



Olga ja neiti 10 kk