Miksi ihmiset edelleen hakeutuvat opiskelemaan hoitoalaa, vaikka se kuulemma on niin kamalaa?

Vierailija kirjoitti:

Jokainen, joka valittaa huonosta työilmapiiristä voi pysähtyä tarkastelemaan ensisijaisesti omaa käytöstään työpaikalla, eikä keskittyä osoittelemaan sormella työkavereita.

 

Aivan, hyvän työilmapiirin luominen koskettaa joka ikistä työntekijää.

 

Kohtele muita niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. Kaikista ei tarvitse tykätä, mutta toimeen pitää tulla, koska et voi itse valita työkavereita. Työpaikalla ollaan tekemässä töitä, ei hakemassa ystävyyssuhteita. Aika pitkälle pääsee näillä.

Koulukiusattu: keskity miettimään omaa käytöstäsi. Koulun ilmapiiriin vaikuttaa jokaisen käytös. Kohtele muita kuten toivot itseäsi kohdeltavan. Koulua käydään oppimisen, ei ystävyyssuhteiden luomista varten. Aika pitkälle pääsee näillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varma työ, varmat tulot. Moni alallani on lopulta päätynyt hotio- tai sosiaalialalle. Itsekin harkitsen kouluttautumista lähihoitajaksi, työtön taiteen maisteri olen.

Juuri näin. Minäkin olen ajautunut kouluttautumaan hoiva-alalle, koska ei ollut töitä. Toimittajana tein keikkatyötä ja yritin myydä juttuja freelancerina lehtiin. Olin välillä radiossa tuuraamassa, jos joku sairastui, esim. haastatteluja tekemässä. Rahat ei riittäneet elämiseen. Humanistina ajattelin, että jokin ihmisläheinen työ sopii. Varma palkka, varma työpaikka.

Hunanistilla ei ole toimittajan koulutusta.

Kun ei kulttuurintutkimuksella elä eikä työllisty, niin ihminen tekee mitä tahansa muuta työtä. Esimerkiksi toimittaja-freelancerina juttuja lehtiin omaan osaamisalaansa liittyen tai teemahaastatteluihin perustuen.

Vierailija kirjoitti:

Rahkeet ei riitä muuhun, siinä syy. Opetus on ilmainen, ensin apuhoitajaksi, sitten kampaajaksi ja vielä kokiksi jossa allergisoidutaan kaikkeen ja eiku eläkkeelle.

Kerro missä voi opiskella apuhoitajaksi? (Ihan tiedoksi ettei sellaista nimikettä enää ole.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rahkeet ei riitä muuhun, siinä syy. Opetus on ilmainen, ensin apuhoitajaksi, sitten kampaajaksi ja vielä kokiksi jossa allergisoidutaan kaikkeen ja eiku eläkkeelle.

Kerro missä voi opiskella apuhoitajaksi? (Ihan tiedoksi ettei sellaista nimikettä enää ole.)

Tarkoittaa varmaan hoiva-avustajaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen, joka valittaa huonosta työilmapiiristä voi pysähtyä tarkastelemaan ensisijaisesti omaa käytöstään työpaikalla, eikä keskittyä osoittelemaan sormella työkavereita.

 

Aivan, hyvän työilmapiirin luominen koskettaa joka ikistä työntekijää.

 

Kohtele muita niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. Kaikista ei tarvitse tykätä, mutta toimeen pitää tulla, koska et voi itse valita työkavereita. Työpaikalla ollaan tekemässä töitä, ei hakemassa ystävyyssuhteita. Aika pitkälle pääsee näillä.

Koulukiusattu: keskity miettimään omaa käytöstäsi. Koulun ilmapiiriin vaikuttaa jokaisen käytös. Kohtele muita kuten toivot itseäsi kohdeltavan. Koulua käydään oppimisen, ei ystävyyssuhteiden luomista varten. Aika pitkälle pääsee näillä.

Hakattu vaimo: kohtele muita kuten haluat itseäsi kohdeltavan. Kodin ilmapiiriin vaikuttaa jokainen. Älä osoittele muita sormellasi vaan keskity omaan käytökseen.

Opiskellessa on kivaa. Ja opinnoista on aina hyötyä vaikka ei varsinaisesti haluaisi alalle töihin.

Keskeytyksiä tulee myös paljon mikä kertoo minusta siitä että opiskelu haluisilla ei välttämättä ole alasta todellista kuvaa.

Vierailija kirjoitti:

Halusin jo nuorena auttaa muita. En oikein ymmärrä miksi kuvitellaan hoitoalalle pääsemisen olevan täysin läpihuutojuttu (ei ainakaan pääkaupunkiseudun ammattikorkeakouluihin pääsy sitä ole).

Väkivallan ja suoranaisen hoitajavihan määrä yllätti, vaikka tutkintoon sisältyi miltei kaksi lukuvuotta palkatonta harjoittelua. Kuusi vuotta alalla riitti minulle. Muille hoitajille tsemppiä! Alanvaihto on mahdollista vielä aikuiskoulutustuen lakkauttamisen jälkeenkin, keikkalaisille maksetaan aika hyvin tällä hetkellä. 

Tällä sivustolla uskoisin olevan juuri sitä kaikkein hoitajavihamielisintä väestöä, tukevasti keski-ikäisiä naisia... Mikähän siinäkin on mekanismina? Noh, kymmenen vuoden kuluttua hekin saattavat olla katumapäällä, kun hoitoa ei enää (ainakaan suomeksi) liiemmin saa.

Minun kokemukseni mukaan alkoholiongelmaiset keski-ikäiset miehet ja päihteistä sekaisin olevat on vihamielisimpiä. Syljetään päälle, huoritellaan, revitään hiuksista tai vaatteista. Jos menet liian lähelle, nyrkistä tulee. Todella törkeällä tavalla haukutaan ja uhkaillaan.

Vierailija kirjoitti:

Opiskellessa on kivaa. Ja opinnoista on aina hyötyä vaikka ei varsinaisesti haluaisi alalle töihin.

Keskeytyksiä tulee myös paljon mikä kertoo minusta siitä että opiskelu haluisilla ei välttämättä ole alasta todellista kuvaa.

Keskeytyksiä tulee monista eri syistä, joista harvoin varmaan opiskelukavereille kerrotaan. Olen ollut työpaikkaohjaaja ja opiskelijavastaava jo vuosia. Mielenterveys ja päihteet on yleisin syy, miksi harjoitteluissa tulee ongelmia. Monesti opiskelija voi myös itse kertoa, että en jaksanut tulla aamuvuoroon, koska join aamuyöhön asti, tai että tänne tuleminen ahdistaa niin paljon, etten pysty lähtemään kotoa ja saan paniikkikohtauksen. Nämä käsitellään aina luottamuksella ja toki ohjaava opettaja mukana keskusteluissa tai ainakin hänelle ilmoitetaan. Se, että ihminen opiskelee hoitoalaa, ei poista ihmisyyttä. Varmasti ihan saman verran on mielenterveyden ongelmia tai päihdeongelmia kuin muillakin opiskelijoilla, mutta hoitoalalla joutuu helpommin keskeyttämään, kun ne tulee ilmi. Hoitoalalle myös helpommin hakeutuu kovia kokeneita ihmisiä. Heillä on valtava halu auttaa, mutta joskus ne omat traumat aktivoituu esim. pahoinpitelyn seurauksena tai jos näkee kaltoinkohtelua yms. Muistan erityisesti erään opiskelijan, joka oli nuorena ollut itsetuhoinen ja kertoi siitä ohjaajalle eli minulle. Hän ei jaksanutkaan olla meillä harjoittelussa, ei kestänyt sitä, että ihmiset voi olla pahoja. Tarkoitan, että voivat olla ilkeitä tai tehdä väärin. Ei ole helppoa hoitaa heikommassa asemassa olevia, kun heillä ei olekaan sädekehä pään päällä, eivät ole joka hetki kiitollisia tai onnellisia saamastaan avusta. Tällaisista tunteista opiskelijat saattavat puhua oman ohjaajan tai opettajan kanssa, mutta tuskin niitä kipeitä asioita opiskeluporukassa läväytetään esiin.