Miksi ihmiset edelleen hakeutuvat opiskelemaan hoitoalaa, vaikka se kuulemma on niin kamalaa?

Koska Norja ja Ruotsi. Sinne heti kun on valmistunut, lähtöpalkkakin on siellä yli 5000 euroa kk. Suomessa opinnot ja sitten maailmalle kiitos!

Ihmettelen kun hoitajat valittaa sitä huonoa ilmapiiriä. Samaan syssyyn ihmettelen sitä, että onko alalla niin typeriä ihmisiä töissä, että ei ymmärretä heidän itse olevan ne alan ihmiset ja ne ihmiset, jotka sen aiheuttaa ja voivat muuttaa. Mua ei muiden terveydenhuollon ammattilaiseksi saa niiden muiden ihmisten takia, koska en voi ymmärtää miten vähäjärkistä voi päästä töihin tai saada korkeakoulututkinnon.  

Halusin hoitoalalle koska se kiinnostaa ja minulla on ollut ilo työskennellä mukavissa paikoissa kivojen ihmisten kanssa. Se mikä yllätti, on ihmisten käsitys sairaanhoitajista jonkinlaisina hyppyytettävinä palvelijoina sekä suoranainen hoitajaviha.

Ei se nyt niin hirveää ole. Ne, joista ei alunperinkään ole ollut hoitoalalle, pitävät itsestään metakkaa ja myrkyttävät alan vetovoimaa ja imagoa.

Vierailija kirjoitti:

Joillekin hoitotyö on edelleen ihanneammatti ja osa hoitajista pitää edelleen työstään sen vaativuudesta ja ajoittaisesta raskaudesta huolimatta eikä näiden ihmisten näkemyksiä ole tuotu esille samalla tavalla kuin negatiivisesti tekemäänsä hoitotyöhön suhtautuvien näkemyksiä.

Mukava kuulla. Olisi hyvä, jos näitä positiivisiakin kokemuksia nostettaisiin enemmän esiin. Ap.

Jokainen, joka valittaa huonosta työilmapiiristä voi pysähtyä tarkastelemaan ensisijaisesti omaa käytöstään työpaikalla, eikä keskittyä osoittelemaan sormella työkavereita.

Aivan, hyvän työilmapiirin luominen koskettaa joka ikistä työntekijää.

Kohtele muita niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. Kaikista ei tarvitse tykätä, mutta toimeen pitää tulla, koska et voi itse valita työkavereita. Työpaikalla ollaan tekemässä töitä, ei hakemassa ystävyyssuhteita. Aika pitkälle pääsee näillä.

Minäkin ihmettelen vähän tätä, että miksi alalle vapaaehtoisesti hakeutuneet eivät ole ylpeitä ammatistaan positiivisessa mielessä, vaan sitä valitusta on niin paljon. Olisi tärkeää, että hoidon tuottaisi aidosti työstään motivoitunut ihminen, eikä niin että asiakas kokee olevansa vaan vaivaksi.

Ei se kaikkialla niin kamalaa ole. Itse lähdin alalta, koska löysin aikuisiällä yhtäkkiä niin kovan intohimon täysin toista alaa kohtaan. Kaikki hoitoalan työpaikkani olivat kuitenkin ihan ok, osa jopa tosi kivoja, työpaikkaa myös helppo vaihtaa jos joku paikka ei miellytä. En tehnyt oikeastaan varsinaista hoitotyötä koskaan, mutta alalla siis kyllä olin, eli alalla aika paljon työmahdollisuuksia. Palkkakin oli omalla kohdallani ihan ok eikä se alanvaihdon myötä noussut. 

En nyt tiedä suosittelisinko välttämättä kuitenkaan, koska eihän tuosta alasta enää hyvää kuule, mutta ymmärrän silti sen miksi osa sinne haluaa. Lisäksi kansainvälinen tutkinto, voi muuttaa ulkomaillekin. Ja sille joka sanoi, että helppo päästä.. Amk:iin ei kyllä ollut silloin ainakaan helppo päästä, hirveästi hakijoita ja vain pieni määrä otettiin sisään. Moni erinomainen jäi ilman paikkaa. En tiedä mikä tilanne on nykyään. 

Hoitotyö on oikeasti mielenkiintoista ja mukavaa. Työolot vain on tehty hirveiksi liialla työllä.

Olin itse 10 vuotta sairaanhoitajana. Juuri koronan alla keksittiin sitten alkaa supistaan ja sopeuttaa. Vähennettiin hoitajia ja muiden työt lisääntyivät. Muutaman kuukauden kärsin ja mietin kunnes sanoin ei kiitos, heippa. 

Niillä ei vielä ole omakohtaista kokemusta. Luulevat että puheet on liioiteltuja. Moni sitten jättää opinnot kesken, ja valmistuneista moni vaihtaa alaa jo alkuvaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin ihmettelen vähän tätä, että miksi alalle vapaaehtoisesti hakeutuneet eivät ole ylpeitä ammatistaan positiivisessa mielessä, vaan sitä valitusta on niin paljon. Olisi tärkeää, että hoidon tuottaisi aidosti työstään motivoitunut ihminen, eikä niin että asiakas kokee olevansa vaan vaivaksi.

Eli mielestäsi työstään ylpeän ihmisen on nieltävä huonot työolot ja sen tosiasian, ettei pysty huonojen resurssien vuoksi hoitamaan potilaita kuten pitäisi?

Sekö on sinun näkemys motivaatiosta? Mielestäni juuri päinvastoin. 

Koska sitä kamaluutta ei ymmärrä ennen kuin sen itse kokee.

Monella lienee ihan vaan varma työllistyminen, mutta monella myös ihan se kutsumus. 

Vierailija kirjoitti:

Varma työ, varmat tulot. Moni alallani on lopulta päätynyt hotio- tai sosiaalialalle. Itsekin harkitsen kouluttautumista lähihoitajaksi, työtön taiteen maisteri olen.

Juuri näin. Minäkin olen ajautunut kouluttautumaan hoiva-alalle, koska ei ollut töitä. Toimittajana tein keikkatyötä ja yritin myydä juttuja freelancerina lehtiin. Olin välillä radiossa tuuraamassa, jos joku sairastui, esim. haastatteluja tekemässä. Rahat ei riittäneet elämiseen. Humanistina ajattelin, että jokin ihmisläheinen työ sopii. Varma palkka, varma työpaikka.

Alalle hakijoiden määrä on romahtanut.

Vierailija kirjoitti:

Alalle hakijoiden määrä on romahtanut.

Ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varma työ, varmat tulot. Moni alallani on lopulta päätynyt hotio- tai sosiaalialalle. Itsekin harkitsen kouluttautumista lähihoitajaksi, työtön taiteen maisteri olen.

Juuri näin. Minäkin olen ajautunut kouluttautumaan hoiva-alalle, koska ei ollut töitä. Toimittajana tein keikkatyötä ja yritin myydä juttuja freelancerina lehtiin. Olin välillä radiossa tuuraamassa, jos joku sairastui, esim. haastatteluja tekemässä. Rahat ei riittäneet elämiseen. Humanistina ajattelin, että jokin ihmisläheinen työ sopii. Varma palkka, varma työpaikka.

Hunanistilla ei ole toimittajan koulutusta.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin ihmettelen vähän tätä, että miksi alalle vapaaehtoisesti hakeutuneet eivät ole ylpeitä ammatistaan positiivisessa mielessä, vaan sitä valitusta on niin paljon. Olisi tärkeää, että hoidon tuottaisi aidosti työstään motivoitunut ihminen, eikä niin että asiakas kokee olevansa vaan vaivaksi.

Ammatista on vaikea nykypäivänä sanoa hyvää, kun työ on muuttunut niin raskaaksi. Olen itsekin tällä hetkellä sairauslomalla pahoinpitelystä saamistani ruhjeista. Asiakas hyökkäsi kimppuun. 

Kiire on inhottava työkaveri. Tekisin työni tuhat kertaa paremmin, jos ei olisi koko ajan kiire. Minusta tuntuu, että olen jo aamuvuoron alkaessa myöhässä. Unohtelen asioita. Tätä tapahtuu koko ajan, tulee mieleen, että ai niin, piti tehdä se ja tämä ja tuo. Listat on apuna vain siihen, mikä on kriittisintä muistaa. Työtä on liikaa, pientä muistettavaa sälää on liikaa. Kaikenlainen tilastointi ja taulukot ja muut ovat lisääntyneet. En muista kaikkiin tietokoneohjelmiin tunnuksia. Pidän salassa pukukaapin takaseinässä luettelon salasanoista ja tunnuksista. Niin ei saa tehdä, koska ollaan tietokonerobotteja, jotka muistaa kymmeniin ohjelmistoihin 3 kk välein vaihtuvat salasanansa ulkoa.

Joinakin päivinä olen niin väsynyt, että menen 5 minuutiksi yksin vessaan ja laitan valot pois. Olen pimeässä ja ilman meteliä, hengitän. Kun ihmisiltä on viety mahdollisuus olla rauhassa edes yhtä hetkeä, ei se tervettä ole. Kaikkialla on samanlaista. Olen kokeillut tehdä keikkaa ja katsoa, missä on inhimillisempää - ei missään. Monessa uudemmassa paikassa ei ole minkäänlaisia kunnon taukotiloja ja osassa on 1-2 tietokonetta pikkuruisessa kopissa ja viiden ihmisen pitäisi kirjata ja hoitaa puheluita siellä kopperossa. Kun säästetään työtiloista.

Mä olen 44v. lähihoitaja joka opiskelee parasta aikaa sairaanhoitajaksi. Olen tällä alalla siksi, että tämä kiinnostaa mua. Tulot ihan kohtuulliset kun asuu pienellä ja halvalla paikkakunnalla.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin ihmettelen vähän tätä, että miksi alalle vapaaehtoisesti hakeutuneet eivät ole ylpeitä ammatistaan positiivisessa mielessä, vaan sitä valitusta on niin paljon. Olisi tärkeää, että hoidon tuottaisi aidosti työstään motivoitunut ihminen, eikä niin että asiakas kokee olevansa vaan vaivaksi.

Kehuisitko itse työtä, jossa et pysty tekemään työtäsi hyvin koska on liian vähän työntekijöitä ja muita isoja ongelmia? Miten pysyt motivoituneena, jos työ vie oman terveytesi?