Entä kun aikuinen tyttäreni muistaa, että..
Mitä tehdä kun aikuinen tyttäreni muistaa että lapsuuden perheen vanhemmat riiteli koko ajan?
Olen se toinen vanhempi ja kyllä, on riideltykin, mutta ei nyt mitenkään koko ajan - ehkä jonkun kerran kuussa sanaharkkaa.
Miten auttaa häntä käsittelemään tätä asiaa?
Kommentit (12)
No haluaisin jotenkin tukea tässä, ettei hänen tarvitsisi päihtyneenä lauantai-iltaisin tästä soitella.
t. ap
Ne riidat on jättäneet ison jäljen. Todennäköisesti tilanteet ovat olleet pelottavia ja se pelko on ollut riitojen välissäkin eli aina läsnä. Ei sinulla ole vaihtoehtoja kuin katsoa peiliin, hävetä ja pyytää anteeksi.
Jos sitä ongelmaa ei ole koskaan aikaisemmin ollut, ja vasta aikuisena alkaa muistelemaan, niin kyllä se vastuu siitä selviämisestä on hänellä
Oliko teillä alkoholi mukana riidoissa? Jos tytär itse nyt juo ja riitelee läheisten kanssa ja muistot palanneet.
Ei riitely mitään, puhutaan sitten, kun olet 5-vuotiaana nähnyt, kuinka pahoinpidelty äitisi tuijottaa aseen piippuun ja isä sanoo äidille, että jos kerrot kenellekään, lähtee henki tolta kakaralta (minulta). Aikuisena toi tyyppi sitten leikkii niin maailman parasta isää ettei oo tosikaan. En ole tekemisissä. Ei traumoja aiheuttaneiden vanhempien kanssa tarvitse olla tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
No haluaisin jotenkin tukea tässä, ettei hänen tarvitsisi päihtyneenä lauantai-iltaisin tästä soitella.
t. ap
Tyttärelläsi on alkoholiongelma, ohjaa hoitoon. Alkoholisti ei ongelmaansa tunnusta, vaan syyttää muita.
-ohis
Porvoossa ei taida olla tapana katkaista napanuoraa.
Jostain syystä en itse halua käsitellä äitini kanssa lapsuuttani millään tavoin. Elän omaa elämääni oman perheeni kanssa.
Päihtyneenä yksityiskohtien vatvominen korostuu. Älä lähde keskusteluihin mukaan, kun tyttäresi on humalassa. Neutraalissa tilanteessa voit ottaa tämän puheeksi ja kysyä, mitä hän oikeasti tarkoittaa ja kuinka suuresta asiasta hänen kannaltaan on kyse.
No
otat
asuun
uudelleen
kotiis
ja korjaat ne välit .
Vierailija kirjoitti:
Jos sitä ongelmaa ei ole koskaan aikaisemmin ollut, ja vasta aikuisena alkaa muistelemaan, niin kyllä se vastuu siitä selviämisestä on hänellä
Kotona asuva lapsi ei vain tiedä paremmasta. Kun on koko lyhyen elämänsä tottunut surkeaan kohteluun alkaa pitää sitä normaalina.
Itse aloin ymmärtää oman äitini poikkeuksellista pahantahtoisuutta, julmuutta ja itsekkyyttä oikeastaan vähitellen vasta kun itse sain lapsen. Kun itse rakastin lastani, halusin hänen parastaan ja nautin lapsen seurasta, toimin äitinä melkein kaikessa toisin.
Toivottavasti oma lapseni ei päädy samaan.