Miksi olen niin hankala ihminen ja kaikki kaverisuhteeni kariutuvat?

Kaverisuhteisiin ei liity samanlaista romanttista virettä, lapsia, yhteistä asuntolainaa, yhteiskunnan arvostusta jonka takia pitäisi pysyä paskassa ihmissuhteessa jos toinen osapuoli käyttäytyy huonosti. Aikansa sitä voi katsoakin mutta ennemmn tai myöhemmin menee kuppi nurin.

Vierailija kirjoitti:

Kaverisuhteisiin ei liity samanlaista romanttista virettä, lapsia, yhteistä asuntolainaa, yhteiskunnan arvostusta jonka takia pitäisi pysyä paskassa ihmissuhteessa jos toinen osapuoli käyttäytyy huonosti. Aikansa sitä voi katsoakin mutta ennemmn tai myöhemmin menee kuppi nurin.

En koe että olen pysynyt ikinä paskassa suhteessa, vaan nämä parisuhteet ovat olleet sellaisia missä on ollut molemminpuoleinen kunnioitus ja mukavaa yhdessä. Sen sijaan koen ehkä roikkuneeni puolikuolleissa kaverisuhteissa, joissa ollaan oltu kovin erilaisia ja erilaiset kommunikaatiotavat on johtaneet väärinkäsityksiin yms. Ap

Suurin osa kaveri- ja ystävyyssuhteista muuttuu elämän aikana. Ongelmalliseksi asia muuttuu siinä vaiheessa jos ei ole hyvä solmimaan uusia tuttavuuksia ja ystävyyksiä. 

Itselläni on vain yksi ystävä säilynyt lapsuudesta asti. Kaikki muut ystävät vaihtuneet elämän aikana (olen lähes eläkeikäinen).

Oot nainen. Siitä se johtuu.

Selvittämättömän ristiriidat. Toinen ja sä olette erilaisia, erilleen kasvettu? Jompi kumpi sanelee enemmän tai ehdottaa, vaikka pitäisi neuvotella. Yhdistääkö jokin. Sujuuko kommunikaatio. Oletko mielenkiintoinen vai harmaa. Onko toinen vai sä koko ajan äänessä, toinen liian hiljaa. Onko arvot erilaiset ja tavoitteet. Odottaako toinen tai sä apua jossain asiassa, tai henkistä tukea. Meneekö heidän aika perheen kanssa ja töissä, tai muu tuttu. Onko heissä ollut epäkypsiä ihmisiä, juovia, ei aikaa. Kysymyksiä voisi kysyä ja kysyä.

Itsellä samat fiilikset. Minusta tuntuu, että naisten vaatimukset muille naisille on liian kovat niin käytöksen kuin mielipiteidenkin suhteen. Eivät katso ystävältä sellaista, joka poikaystävältä menisi kuitenkin läpi. Olen toisaalta aika miesmäinen nainen...

Aikuisiällä saa helposti vaan tuttuja. Pitää varmaan miettiä, mitä odottaa ystävyydeltä ja mitä vastapuoli odottaa. Mitkä asiat yhdistää? Sama arvomaailma ja harrastus?

Olisko endometrioosi syynä ?

Samaa oon miettinyt, kun en oo yhtään draamanhakuinen tms. Mutta uskon että ollaan vaan kasvettu erilleen. Itsellä vaan introverttinä ei niin helposti tuu tilalle niitä uusia ystävyyssuhteita, toisaalta oon kyllä myös tarkka siitä kenelle annan aikaani. Niistä jotka pääsee mun lähipiiriin, haluan kyllä pitää kiinni.

Olen myös miettinyt tuota että olen aika introvertti ja etäinen, minkä jotkut ovat ehkä lukeneet ylimielisyydeksi ja kiinnostumattomuudeksi. Ehkä olen sitten yrittänyt kaveerata itselleni vääränlaisten ihmisten kanssa. Myös mielenkiinnonkohteeni ovat aika sekalaiset ja spesifit.

Viimeisin kaverisuhteeni joka lopahti oli sellaisen ihmisen kanssa, joka jälkikäteen ajatellen olisi varmaan tarvinnut kaverisuhteelta draamaa ja suuria tunteita, mutta ei minulta niitä saanut. Ap

Tunnistan itseni, mutta en riitaannu kenenkään kanssa. Jotenkin vaan kontaktit hiipuvat pois. Varmasti se vaikuttaa, että olen aika introvertti ja mulla on ns. ruuhkavuodet alkaneet vähän aiemmin kuin kavereillani. Lisäksi tuntuu, että moni odottaa hirveän tiivistä yhteydenpitoa ja itse en yksinoloa tarvitsevana harrastavan perheen työssäkäyvänä äitinä vaan kykene olemaan niin sosiaalinen kuin toiset toivoisivat. 

Mulla myös pitkät parisuhteet, mutta kaveripiirit vaihtuneet. Sillä erotuksella, että minä olen usein ollut se, joka sai tarpeekseen.

Koin usein muuttuneeni sisäisesti niin paljon, että ei enää ollut yhteistä kavereiden kanssa. Lisäksi kaverit alkoivat odottaa minulta enemmän kuin halusin antaa.

Juuri nyt olen ollut pari vuotta kokonaan ilman kavereita. Em. syistä en enää edes jaksaisi tutustua uusiin ihmisiin. 

Itse olen sitä ihmistyyppiä jota on vajaa 2% väestöstä. Juu, en edes halua olla muiden kanssa tekemisissä koska suurin osa ihmisistä on äärettömän typeriä ja yksinkertaisia, en vain jaksa kuluttaa elåmääni ja aikaani heihin.

Olen todennut nyt aikuisiällä, että lapsuuden ja nuoruuden ystävät ovat jääneet. Uusia ystäviä ei tule vaan kaikki tuttavuudet ovat ystäviä vain pintapuolisesti ja pitävät sinua ystävänä jos haluavat jotain tai hyötyvät sinusta jotenkin. 

Minun ongelma on se, että olen pyöreäkasvoinen ja isosilmäinen. Näytän sellaiselta hölmöltä maalaisemännältä, jota voi vedättää ihan miten vain. Minuun tutustutaan ehkä sen takia, että vastailen juttuihin kehuen ja kannustaen. Siitä huomionhakuiset draamattaret innostuvat; "tuo on varmasti tosi kateellinen matkoistani /miehistäni /vaatteistani". Sitten kun käy ilmi että olen opiskellut, asunut ulkomailla, on ollut useampia parisuhteita, nyt elän lapsivapaata elämää ja toimin esimiehenä, niin minulle suututaan.

Etkö sä nyt olekaan se reppana jota minä pompottaisin? Etkö sinä nyt yhtään ihaile minua, vaikka minä flexaan ja sinä kehut ja tsemppaat kuin pientä lasta? Yhyy. Jännästi haukutaan kateelliseksi, vaikka nimenomaan en ole kateellinen kun minulla on kaikki mitä muillakin on (miksei olisi?).

Mulla melkein sama juttu mutta taustalla vaikea kipusairaus joka kesti pitkää ja en jaksanut mitään. Nyt pari kaveria kyselee ja tietää nämä vaikeudet.  Heitäkään en ole jaksanut nähdä mutta nyt on valoa tunnelin päässä ja kipuun on löytynyt syy ja se voidaan hoitaa. On varmaan outoa alkaa luomaan uusia kaveruus suhteita mutta näin se elämä menee.

Kannattaa muuten kysellä jos joku ihminen katoaa vaan kaveripiireistä. Sairastuminen voi olla syy ettei enää pysty tai jaksa olla sosiaalinen. Koko maailma voi hajota ja kaikki keskittyminen menee että saa edes syötyä.

Sinussa ei varmaan ole mitään vikaa. Olen myös ihmetellyt joidenkin kykyä pitää ne lapsuus kaverit aikuisuuteen samana.

Vierailija kirjoitti:

Minun ongelma on se, että olen pyöreäkasvoinen ja isosilmäinen. Näytän sellaiselta hölmöltä maalaisemännältä, jota voi vedättää ihan miten vain. Minuun tutustutaan ehkä sen takia, että vastailen juttuihin kehuen ja kannustaen. Siitä huomionhakuiset draamattaret innostuvat; "tuo on varmasti tosi kateellinen matkoistani /miehistäni /vaatteistani". Sitten kun käy ilmi että olen opiskellut, asunut ulkomailla, on ollut useampia parisuhteita, nyt elän lapsivapaata elämää ja toimin esimiehenä, niin minulle suututaan.

Etkö sä nyt olekaan se reppana jota minä pompottaisin? Etkö sinä nyt yhtään ihaile minua, vaikka minä flexaan ja sinä kehut ja tsemppaat kuin pientä lasta? Yhyy. Jännästi haukutaan kateelliseksi, vaikka nimenomaan en ole kateellinen kun minulla on kaikki mitä muillakin on (miksei olisi?).

Tää oli saanut vähän alapeukkuja mutta samaistuin tähän itsekin. Näytän vähän ikäistäni nuoremmalta ja jotkut luulee että mm. Ujouteni ja ulkonäköni takia olen jotenkin reppana. Vaikka totuus on ihan sama kuin tällä kirjoittajalla. Se karkoittaa sitten toksisia tyyppejä lopulta. Tässä pitää vaan oppia tunnistamaan sellaiset ja ehkei olla niin kehuva ja kannustava heitä kohtaan, vaan aktiivisemmin hakeutua niiden aidosti mukavien seuraan ja kannustaa valikoivasti heitä, jos haluaa toteuttaa omaa luonnettaan.

Vierailija kirjoitti:

Minun ongelma on se, että olen pyöreäkasvoinen ja isosilmäinen. Näytän sellaiselta hölmöltä maalaisemännältä, jota voi vedättää ihan miten vain. Minuun tutustutaan ehkä sen takia, että vastailen juttuihin kehuen ja kannustaen. Siitä huomionhakuiset draamattaret innostuvat; "tuo on varmasti tosi kateellinen matkoistani /miehistäni /vaatteistani". Sitten kun käy ilmi että olen opiskellut, asunut ulkomailla, on ollut useampia parisuhteita, nyt elän lapsivapaata elämää ja toimin esimiehenä, niin minulle suututaan.

Etkö sä nyt olekaan se reppana jota minä pompottaisin? Etkö sinä nyt yhtään ihaile minua, vaikka minä flexaan ja sinä kehut ja tsemppaat kuin pientä lasta? Yhyy. Jännästi haukutaan kateelliseksi, vaikka nimenomaan en ole kateellinen kun minulla on kaikki mitä muillakin on (miksei olisi?).

Muakin luullaan tyhmemmäksi ja viattomammaksi kuin olen.

Jos nuo riidat on olleet ns. yksipuolisia, niin tuskin olet itse syypää jos parisuhteissasikaan ei ole jatkuvaa draamaa. Ihmettelin pitkälle aikuisikään miten joillakin on aina riitaa jonkun kanssa, kunnes tutustuin pariin ihmiseen jotka oikeasti hakemalla hakevat just noita suuritunteisia kaverisuhteita. Ihmeellisistä asioista mököttämistä, ja kun et lähdekään siihen syyttelyyn mukaan niin yritetään kaivaa riidan aihetta ihan kaikesta. Vaikka sitten sovinnom jälkeen, mikä on mielestäni todella inha tapa. Mikäköhän tuon aiheuttaa.

Mitä jos muissa on vika, eikä aina jätetyssä. Paljon on narskuja ja autisteja, viina-ihmisiäkin. Osa lapsellisia ja väärin luulevia.