Onko parisuhde sen arvoista? Oon ihan puhki parisuhdeviikonlopun jäljiltä

Pani kerran päivässä piristää.

Olen huomannut että ne illat kun olen yksin niin nukkumaan mennessä minulla riittäisi energiaa vielä touhuta mutta ne illat kun mies on kotona olen aivan poikki ja valmis nukkumaan ennen kuin pitäisi. Kai tosta jotain voi päätellä että kuluttavaahan se on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet jo eilisestä ihan puhki ja mietit, että sinkkuna elämäsi olisi stressittömämpää, niin kannattaako sinun viedä tätä juttua yhtään pidemmälle? On normaalia, että suhteen alkumetreillä käydään läpi arvomaailmoja, odotuksia ja toiveita. Kaikki eivät sitä puolta parisuhteessa jaksa ja silloin on ihan ok pysyä sinkkuna. Ei sinkkuus ja satunnaisen seksiseuran hakeminen tee ihmistä mitenkään huonompaa.

Toisaalta nainen ei välttämättä ole juuri sinulle sopiva ja siksi näiden peruskysymysten läpikäynti tuntuu niin uuvuttavalta. Samalla aaltopituudella olevan kanssa on helpompaa ottaa kinkkisetkin asiat puheeksi ja niistä pystyy keskustelemaan ilman turhaa vääntöä ja ylimääräisiä tunnekuohuja. Siltikään sinun ei kannata väkisin hakeutua parisuhteeseen, jos yhtään tuntuu siltä, että se ei ole sinun juttusi. Siinä tapauksessa se on oikea ratkaisu sekä sinun että hypoteettise

Moi taas läheisriippuvaisen äidin kasvattamalle mieslapselle! Nykyään suhteelta lähdetään hakemaan molemminpuolista hyvää oloa. Enää ei riitä kämppäkaveri- tyylinen "parisuhde"

Tuo kommentti lapsuudenperheestä saa vaikuttamaan, että sinusta erimielisyyden tai erilaisuuden käsittely ylipäätään on stressaavaa. Ja sanon tämän ihan tuomitsematta, koska olen itse samanlainen. Lapsena tottui siihen että mikä tahansa pikkuvirhe johtaa vanhempien raivokohtaukseen ja lyömiseen. Kestän edelleenkin tosi huonosti konflikteja, ja "olet tehnyt jotain väärin" vaikka töissä on stressaavin tilanne ikinä vaikka kyseessä olisi pieni ja inhimillinen virhe. 

Tietenkin on myös mahdollista että ette vain sovi yhteen. Silloin, tietenkin, pitää erota. Ei kukaan odota miehiltä että pitää sopeutua tilanteeseen josta ei pidä. Eikä kukaan odota että parisuhdeajan pitäisi olla tuollaista. Jos asia on näin niin silloin sinun TÄYTYY ottaa asia esille naisen kanssa ja erota, ei ole oikein tuhlata sinun aikaa ja hänen aikaa kun ette ole pitkällä aikavälillä toisillenne sopivia. Jos taas kyse on tuosta edellisestä asiasta, ehkä terapeutti voisi auttaa jäsentämään ajatuksia, vaikka vain pari käyntiä? Ensin ihan vain yksin että voit varmasti puhua kaikesta avoimesti, ja sitten jos tuntuu siltä että haluat saada suhteen toimimaan niin mahdollisesti myös yhdessä naisen kanssa.

Ehkä olet väärän ihmisen kanssa? Silloin se tuntuukin vain työltä. Ei se välttämättä tarkoita ettet ole sopiva parisuhteeseen. Kun löytyy se oikea, asiat vaan jotenkin naksahtaa kohdalleen eikä tarvitse joka asiasta vääntää ja käydä säännöllisesti kehityskeskusteluja. 

Tottakai jokaisessa parisuhteessa tulee joskus huonojakin aikoja, mutta jos ei siinä ole mitään automatiikkaa niin on se sitten aikamoista puurtamista. Näin oman kokemukseni perusteella. Löysin itse sen oikean vasta vanhemmalla iällä ja nyt vasta ymmärrän kuinka helppoa ja ihanaa parisuhde voi olla. Ihan kuin olisin löytänyt kotiin. Minäkin ajattelin aiemmin, että minussa on jotain vikaa ja etten sovellu parisuhteeseen. 

Mutta sitten kun löytyy ihminen joka näkee sinut, siis ymmärtää sua selittämättäkin, kaikki sujuu kuin tanssi.

N46

Vierailija kirjoitti:

Miksi yrität parisuhdetta jos se ei ole sinun juttusi?

Ja varsinkaan sellaisen naisen kanssa joka ei ole sinulle sopiva? Parisuhteen lähtökohta kun on se, että on riittävän samankaltainen arvo- ja ajatusmaailma sekä yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia. Lisäksi pitää olla ainakin suunnilleen samanlainen elämänrytmi kautta linjan eli ollaan samassa elämänvaiheessa (suht samanikäisyys jeesaa tässä), jaetaan suht samanlainen päivärytmi (iltavirkku ja aamuvirkku samassa taloudessa tuottaa melko jatkuvaa kahnausta ja tahkoamista) ja muutenkin sellainen yleinen samantahtisuus eli kumpikin jahkaa tai kumpikin on spontaani. Sekin on hyväksi, että kummallakin on samankaltainen halu joko kotoiluun tai menemiseen. Etenkin siis jos toiveena on viettää yhteistä aikaa.

Pitää olla myös suunnilleen samanlaiset tulevaisuuden suunnitelmat ja haaveet jotka on helppoa yhdistää yhteisiksi. Tietenkin ihan omaakin saa ja pitää olla, mutta niiden saavuttamisessa sitten toinen tukee toista.

Tosi moni mies tuntuu menevän/haluavan yhteen naisen kanssa jolla on aivan erilaiset ajatukset käytännössä kaikessa mitä miehellä. Jostain syystä moni mies pitää hyvänä ideana alkaa esittää jotain roolihahmoa, jotta kelpaisi tällaiselle naiselle ja sitten parisuhteeseen päästyään alkaa kitinä kuinka raskasta kaikki on eikä hän kelpaa naiselle omana itsenään..

Miksi ihmeessä haluat olla parisuhteessa jossa et kelpaa omana itsenäsi? Eikä vaikuta ihan tolkulliselta tuo naisesikaan jos hän kuvittelee, että toista voi muuttaa ja että toisen velvollisuus on muuttua.

Miksi ihmiset haluaa tuhlata elämänsä tuollaisissa parisuhteissa joissa kummallakaan ei ole hyvä olla?!

Eroa sitten.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä haluat olla parisuhteessa jossa et kelpaa omana itsenäsi? Eikä vaikuta ihan tolkulliselta tuo naisesikaan jos hän kuvittelee, että toista voi muuttaa ja että toisen velvollisuus on muuttua.

Miksi ihmiset haluaa tuhlata elämänsä tuollaisissa parisuhteissa joissa kummallakaan ei ole hyvä olla?!

Jotkut saattavat tehdä lapsiakin monen kanssa vaikka ovat esittäneet muuta kuin oikeesti ovat. Mikä siinä on niiin vaikeaa olla rehellisesti oma itsensä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet jo eilisestä ihan puhki ja mietit, että sinkkuna elämäsi olisi stressittömämpää, niin kannattaako sinun viedä tätä juttua yhtään pidemmälle? On normaalia, että suhteen alkumetreillä käydään läpi arvomaailmoja, odotuksia ja toiveita. Kaikki eivät sitä puolta parisuhteessa jaksa ja silloin on ihan ok pysyä sinkkuna. Ei sinkkuus ja satunnaisen seksiseuran hakeminen tee ihmistä mitenkään huonompaa.

Toisaalta nainen ei välttämättä ole juuri sinulle sopiva ja siksi näiden peruskysymysten läpikäynti tuntuu niin uuvuttavalta. Samalla aaltopituudella olevan kanssa on helpompaa ottaa kinkkisetkin asiat puheeksi ja niistä pystyy keskustelemaan ilman turhaa vääntöä ja ylimääräisiä tunnekuohuja. Siltikään sinun ei kannata väkisin hakeutua parisuhteeseen, jos yhtään tuntuu siltä, että se ei ole sinun juttusi. Siinä tapauksessa

Olipa taas niin empatiaa tihkuva kommentti.

Vierailija kirjoitti:

Tuo kommentti lapsuudenperheestä saa vaikuttamaan, että sinusta erimielisyyden tai erilaisuuden käsittely ylipäätään on stressaavaa. Ja sanon tämän ihan tuomitsematta, koska olen itse samanlainen. Lapsena tottui siihen että mikä tahansa pikkuvirhe johtaa vanhempien raivokohtaukseen ja lyömiseen. Kestän edelleenkin tosi huonosti konflikteja, ja "olet tehnyt jotain väärin" vaikka töissä on stressaavin tilanne ikinä vaikka kyseessä olisi pieni ja inhimillinen virhe. 

Tietenkin on myös mahdollista että ette vain sovi yhteen. Silloin, tietenkin, pitää erota. Ei kukaan odota miehiltä että pitää sopeutua tilanteeseen josta ei pidä. Eikä kukaan odota että parisuhdeajan pitäisi olla tuollaista. Jos asia on näin niin silloin sinun TÄYTYY ottaa asia esille naisen kanssa ja erota, ei ole oikein tuhlata sinun aikaa ja hänen aikaa kun ette ole pitkällä aikavälillä toisillenne sopivia. Jos taas kyse on tuosta edellisestä asiasta, ehkä terapeut

Nii, mä käyn terapiassa ja oon käyny jo vuosikausia. Ehkä se puhuminen siellä auttaa. En usko että ongelma on mitenkään siinä että ihminen olisi vääränlainen. Oon mä ollu vääränlaistenkin kanssa ja tää on kyllä ihan erilaista.

AP

"On normaalia, että suhteen alkumetreillä käydään läpi arvomaailmoja, odotuksia ja toiveita."

Opitko tämän jostain naisten lehdestä, että noin pitää niinkun ihan väkisin toimia.

Ihan kuin joku työhaastattelun kysymys, että "missä sä näät itsesi kymmen vuoden päästä", mitä vittua?

Ei helvetti mitä paskaa."

Ei sitä nyt minään haastattaluna käydä läpi vaan nuo tulevat ilmi kun keskustellaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Mutta eihän se toteudu jos kummatkin eivät ole avoimia siitä mitä oikeasti ajattelevat ja miten maailman näkevät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi yrität parisuhdetta jos se ei ole sinun juttusi?

 

 

 

Ja varsinkaan sellaisen naisen kanssa joka ei ole sinulle sopiva? Parisuhteen lähtökohta kun on se, että on riittävän samankaltainen arvo- ja ajatusmaailma sekä yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia. Lisäksi pitää olla ainakin suunnilleen samanlainen elämänrytmi kautta linjan eli ollaan samassa elämänvaiheessa (suht samanikäisyys jeesaa tässä), jaetaan suht samanlainen päivärytmi (iltavirkku ja aamuvirkku samassa taloudessa tuottaa melko jatkuvaa kahnausta ja tahkoamista) ja muutenkin sellainen yleinen samantahtisuus eli kumpikin jahkaa tai kumpikin on spontaani. Sekin on hyväksi, että kummallakin on samankaltainen halu joko kotoiluun tai menemiseen. Etenkin siis jos toiveena on viettää yhteistä aikaa.

Pitää olla myös suunnilleen samanlaiset tulevaisuuden

Kyllä meillä natsaa joka saralla erittäin hyvin ja ymmärretään toisiamme. Ei meillä oo oikein mitään ristiriitoja arvojen tai tulevaisuudensuunnitelmien suhteen ja konfliktit on harvinaisia ja suhteellisen helppoja. Tämä toki käy hyvin selväksi myös mun aiemmista vastauksista.

AP

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä haluat olla parisuhteessa jossa et kelpaa omana itsenäsi? Eikä vaikuta ihan tolkulliselta tuo naisesikaan jos hän kuvittelee, että toista voi muuttaa ja että toisen velvollisuus on muuttua.

Miksi ihmiset haluaa tuhlata elämänsä tuollaisissa parisuhteissa joissa kummallakaan ei ole hyvä olla?!

En mä oo sanonu etten kelpais omana itsenäni tai että nainen yrittäis muuttaa mua. En tiedä oonko puhunu jotain mun aiemmasta parisuhteesta, koska siinä tilanne oli tuo.

AP

People pleasereille parisuhde on kuormittavaa kun oikeastaan koko ajan pitää maskata ja olla tuntosarvet valppaana.

Sulla varmaan vaikuttaa perheesi aiheuttama trauma taustalla. Kuormitut siksi tosi paljon normaaleista parisuhteen konflikteista ja rankemmista keskusteluista, joita on joskus käytävä, jotta parisuhde säilyy hyvänä. En tiedä auttaisiko terapia vai onko sun hermosto lopullisesti niin ylivirittynyt, että sitä hälytystilaa ei saa sammutettua. Ainakin kannattaa yrittää kuitenkin. Psykofyysinen terapia on yksi vaihtoehto, jota kannattaa kokeilla jos koet tarvetta lähteä hoitamaan itseäsi.

Vierailija kirjoitti:

Sulla varmaan vaikuttaa perheesi aiheuttama trauma taustalla. Kuormitut siksi tosi paljon normaaleista parisuhteen konflikteista ja rankemmista keskusteluista, joita on joskus käytävä, jotta parisuhde säilyy hyvänä. En tiedä auttaisiko terapia vai onko sun hermosto lopullisesti niin ylivirittynyt, että sitä hälytystilaa ei saa sammutettua. Ainakin kannattaa yrittää kuitenkin. Psykofyysinen terapia on yksi vaihtoehto, jota kannattaa kokeilla jos koet tarvetta lähteä hoitamaan itseäsi.

Nii. Mä oon käyny viitisen vuotta terapiassa, mutta koen joo olevani edelleen vähän neuroottinen ihminen ja tarkkailevani jatkuvasti ympäristöäni. Ei oo kyllä ollu psykofyysistä suuntausta vaan cbt:tä.

AP

Hei, lueskeltuani tätä ketjua näkisin, että sulle on jäänyt todella vahva pelko konflikteista lapsuusajalta. Olet käsittääkseni äärimmäisen herkkä ihminen, jonka herkkyys muserrettu. Oletko ajatellut ottaa puolison kanssa tätä asiaa esiin siten, että pelkäät näitä konflikteja. Sain käsityksen, että puolisosi on ymmärtäväinen ihminen. En toki tarkoita, että puolison pitäisi alkaa terapeutiksi vaan, että hän olisi tietoinen näistä asioista. Olisiko mahdollista sopia esim. niin, että nämä keskustelut yritettäisiin pitää lyhyinä. Jotenkin siihen malliin, että voisit vaikka sanoa, että nyt alkoi liikaa ahdistamaan, jatketaan hetken kuluttua kun saan käsiteltyä sisälläni tämän nyt käydyn keskustelun.

Tarkoitan tällä siis sitä, että puoliso olisi tietoinen sinussa heräävästä pelosta. En ole mikään alan asiantuntija, mutta tuntuisi vaan siltä, että näin toimien se alitajuinen pelko ei saisi niin suurta otetta. Luottamus voisi kasvaa siihen, ettei toinen hylkää.

Kaikkea hyvää sinulle/teille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla varmaan vaikuttaa perheesi aiheuttama trauma taustalla. Kuormitut siksi tosi paljon normaaleista parisuhteen konflikteista ja rankemmista keskusteluista, joita on joskus käytävä, jotta parisuhde säilyy hyvänä. En tiedä auttaisiko terapia vai onko sun hermosto lopullisesti niin ylivirittynyt, että sitä hälytystilaa ei saa sammutettua. Ainakin kannattaa yrittää kuitenkin. Psykofyysinen terapia on yksi vaihtoehto, jota kannattaa kokeilla jos koet tarvetta lähteä hoitamaan itseäsi.

Nii. Mä oon käyny viitisen vuotta terapiassa, mutta koen joo olevani edelleen vähän neuroottinen ihminen ja tarkkailevani jatkuvasti ympäristöäni. Ei oo kyllä ollu psykofyysistä suuntausta vaan cbt:tä.

 

AP

Psykofyysinen terapia auttaa sammuttamaan kehon traumareaktiot johon mielikin reagoi. Sehän ei mene niin, että mieli reagoi ja sitten keho vaan toisinpäin. Mä sain paljon apua psykofyysisestä terapiasta. Keho lakkasi olemasta hälytystilassa koko ajan.

Normaali parisuhde ei vaadi moisia sessioita ja jos vaatii, taitaa olla väärä pari.