Lapsesi sanoo, ettei halua lapsia

Vierailija kirjoitti:

Sanon että hyvä, että tietää mitä haluaa. Ja että onneksi Suomessa niitä lapsia ei ole pakko saada. Ja että rakastan häntä. 

Ja näin olen sanonutkin. 

Olisitpa ollut äitini.

Vierailija kirjoitti:

En kyllä mitenkään ymmärrä että joku on surullinen siitä, etteivät omat lapset hanki lapsia. Siis erittäin ymmärrettävää, jos joku haluaisi itse lapsia, mutta jääkin tahattomasti lapsettomaksi, niin tottakai siitä tuntee surua, koska asia koskettaa omaa elämää.

Mutta tuntea surua joidenkin muiden lisääntymättömyydestä, täysin järjetöntä. Eiväthän nuo muut ihmiset ole millään tavalla wannabe-isovanhempien hallinnassa, vaikka heidän lapsiaan ovat. Mitä muiden elämästä ottaa nokkiinsa ja surra, kun se elämä ja päätökset ei kuulu kuin heille itselleen. Ei ne lapset ole mikään oman itsen jatke, jonka täytyy toteuttaa vanhempansa haluamia asioita. Sureminen kertoo siitä, että ko ihminen ajattelee juuri noin, lastaan omana marionettinaan.

 Vaikka ne omat lapset hankkisikin lapsia, he voivat muuttaa toiselle puolelle maailmaa eikä sitten niitä lapsenlapsia näe juuri koskaan, eli mitä ihmeen iloa heistä on, jokin ih

Minulle biologisen suvun jatkuminen on äärimmäisen tärkeää. Koen elämäntehtäväkseni nimenomaan sen, että jatkan sukuani ja turvaan tuleviakin jälkipolviani. Joku toinen kokee toisen asian elämäntehtäväkseen. Jos lapseni ei haluaisi lapsia, kokisin epäonnistuneeni elämäntehtävässäni. Ottaisin sen raskaasti, vaikka miten syyllistäisitte. 

Olisin todella surullinen. Tulisi mieleen että lapsi kokee lapsuutensa olleen kurja ja huono koska ei halua omia lapsia, mitä olen tehnyt vanhempana väärin?

Mun pikkusisko julisti ettei aio hankkia ikinä lapsia eikä pidä lapsista , vaan kuinkas kävi, kun sopiva mies asteli myöhemmin vastaan . Ovat naimisissa ja kaksi kovin rakasta lasta heillä . 

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsia tehdä, vaan saadaan. Kaikki eivät edes saa, vaikka haluaisivat. 

Toiset taas saavat, vaikka eivät haluaisikaan.

Vanhin on 31 vuotias, eikä halua lapsia. Ei oikein muutkaan nuoremmat ole asiasta innostuneet. Olen sanonut että on heidän oma päätös minä en siihen vaikuta nyt enkä tulevaisuudessa 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsia tehdä, vaan saadaan. Kaikki eivät edes saa, vaikka haluaisivat. 

Toiset taas saavat, vaikka eivät haluaisikaan.

Valitettavan yleistä. Sitäpaitsi 90% lapsista on vahinkoja

Vierailija kirjoitti:

Mun pikkusisko julisti ettei aio hankkia ikinä lapsia eikä pidä lapsista , vaan kuinkas kävi, kun sopiva mies asteli myöhemmin vastaan . Ovat naimisissa ja kaksi kovin rakasta lasta heillä . 

Ja arvatenkin käytät tuota siskosi sekoilua verukkeena ilmoittaa kaikille lapsettomuudestaan kertoville että kyllä se mieli vielä muuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsia tehdä, vaan saadaan. Kaikki eivät edes saa, vaikka haluaisivat. 

Toiset taas saavat, vaikka eivät haluaisikaan.

Valitettavan yleistä. Sitäpaitsi 90% lapsista on vahinkoja

No ei kai sentään. Harvoin vahinkoja sattuu kun nykyään ehkäisymenetelmiä piisaa ja ne toimivat. Ne vahingot jotka itse tiedän ovat luokkaa ei käytetty ehkäisyä ollenkaan mutta vahinko se oli.

Minä olen tuo kyseinen en halua lapsia -lapsi.

Ikää 32v, naimisissa, puolisoni kanssa yhteinen matka kestänyt 10v. Meillä menee mukavasti niin taloudellisesti kuten muillakin elämän osa-alueilla.

En leikkinyt nukeilla. Lapsuus oli onnellinen, mulla on sisaruksia joiden kanssa on läheiset välit.12-vuotiaana ajatus siitä, etten halua koskaan lapsia nosti ensimmäisen kerran päätään. Sanoin sen ääneen, vastaukseksi sain mieli kyllä muuttuu -höpinää.

Minun ja puolisoni vanhemmat ovat ruikuttaneet meiltä perheenlisäystä.tämä on kuitenkin viimeaikoina jo vähentynyt.Ollaan kerrottu, ettemme ole kiinnostuneita lisääntymään. Vanhempamme eivät tätä ymmärrä, koska lasten hankinta oli heille itsestäänselvyys sekä unelmien täyttymys. Lapsenlapsia heillä on jo meidän sisarusten kautta. Ymmärrän heidän surunsa/järkytyksensä siinä asiassa, että se, minkä kokivat itselleen parhaaksi ei ole meille samalla tavalla parhaaksi. Ovat kuitenkin sinut asian kanssa, meidän perheessä on läheiset välit.

Tämä on jotenkin hassua, olen surullinen vanhempiemme puolesta koska he kokevat surua meidän puolesta. He ovat surullisia, koska emme koe sitä "onnea, minkä he ovat kokeneet". En kuitenkaan voi uhrata omaa elämääni siihen, että tekisin heidät onnelliseksi lisääntymällä. Vanhempamme kuitenkin vaikuttavat siltä, että ovat pääsemässä hiljalleen yli tästä pettymyksestä.

Sanoisin että se on hänen henkilökohtainen päätöksensä ja minä kunnioitan sitä ja olen olen iloinen siitä että hän tietää mitä haluaa. Maailma on sellaisella tolalla että käy sääliksi kaikkia lapsia ja vanhempia muutenkin. Lapsi on nyt 9v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä mitenkään ymmärrä että joku on surullinen siitä, etteivät omat lapset hanki lapsia. Siis erittäin ymmärrettävää, jos joku haluaisi itse lapsia, mutta jääkin tahattomasti lapsettomaksi, niin tottakai siitä tuntee surua, koska asia koskettaa omaa elämää.

Mutta tuntea surua joidenkin muiden lisääntymättömyydestä, täysin järjetöntä. Eiväthän nuo muut ihmiset ole millään tavalla wannabe-isovanhempien hallinnassa, vaikka heidän lapsiaan ovat. Mitä muiden elämästä ottaa nokkiinsa ja surra, kun se elämä ja päätökset ei kuulu kuin heille itselleen. Ei ne lapset ole mikään oman itsen jatke, jonka täytyy toteuttaa vanhempansa haluamia asioita. Sureminen kertoo siitä, että ko ihminen ajattelee juuri noin, lastaan omana marionettinaan.

 Vaikka ne omat lapset hankkisikin lapsia, he voivat muuttaa toiselle puolelle maailmaa eikä sitten niitä lapsenlapsia näe juuri

Ethän sinä ole epäonnistunut elämäntehtävässäsi jos olet lapsia hankkinut. Toisten ihmisten elämäntehtäviin et voi vaikuttaa, eivätkä ne ole sinun tehtäviäsi.

Lapsena ajattelin, että lapset on vaan asia, joka tulee aikuisena. 16-vuotiaana ajatus kammoksutti ja ajattelin, että sitten aikuisena haluan lapsia.

20-25- vuotiaana ajattelin että varmaan myöhemmin haluan lapsia, koska kyllä se mieli muuttuu. Pidin itseäni outolintuna.

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sen kaukaisemmalta ajatus omasta lapsesta on tullut, en vaan ikinä ole halunnut. Kävi siis päinvastoin, en ruennut haluamaan, vaikka niin nuorempana oletin. Nyt ymmärrän,  etten yksinkertaisesti halua lapsia ja asian kanssa ei tarvitse enää kipuilla. 

Vanhempani kyselivät lastenlasten perään ennen kuin täytin 30, eivät enää. Ovat onnellisia siitä, että mulla on hyvä näin.

N40

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tuo kyseinen en halua lapsia -lapsi.

Ikää 32v, naimisissa, puolisoni kanssa yhteinen matka kestänyt 10v. Meillä menee mukavasti niin taloudellisesti kuten muillakin elämän osa-alueilla.

En leikkinyt nukeilla. Lapsuus oli onnellinen, mulla on sisaruksia joiden kanssa on läheiset välit.12-vuotiaana ajatus siitä, etten halua koskaan lapsia nosti ensimmäisen kerran päätään. Sanoin sen ääneen, vastaukseksi sain mieli kyllä muuttuu -höpinää.

Minun ja puolisoni vanhemmat ovat ruikuttaneet meiltä perheenlisäystä.tämä on kuitenkin viimeaikoina jo vähentynyt.Ollaan kerrottu, ettemme ole kiinnostuneita lisääntymään. Vanhempamme eivät tätä ymmärrä, koska lasten hankinta oli heille itsestäänselvyys sekä unelmien täyttymys. Lapsenlapsia heillä on jo meidän sisarusten kautta. Ymmärrän heidän surunsa/järkytyksensä siinä asiassa, että se, minkä kokivat itselleen parhaaksi ei ole meille samalla tavalla parhaaksi

Täällä vähän sama. Ikää 31, miehen kanssa yhdessä 9 vuotta. Äitini on odottanut lisääntymistäni reilut 10 vuotta. Viimeksi kaksi päivää sitten sanoi että kannattaa harkita sitä päätöstä lapsista vielä, saattaa myöhemmin kaduttaa ettei lapsia ole. Kun kysyin että entäs jos hankkii varmuuden vuoksi ja katuu sitten sitä että hankki, hän ei keksinyt mitään vastausta.

Äitini on sanonut että lapset ovat olleet hänelle elämän suurin onni ja selviytymiskeino vaikeinakin aikoina. Tiedän että hän tarkoittaa hyvää kun toivoo minun lisääntyvän, hän ajattelee että kokisin saman onnen. Mutta alan aistia että hänkin alkaa pikkuhiljaa pureskella tosissaan sitä faktaa etten minä aio hankkia lapsia. Ennen puheeni tuntuivat kaikuvan lähinnä kuuroille korville, niin itsestäänselvänä hän piti sitä että haluan jälkikasvua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun pikkusisko julisti ettei aio hankkia ikinä lapsia eikä pidä lapsista , vaan kuinkas kävi, kun sopiva mies asteli myöhemmin vastaan . Ovat naimisissa ja kaksi kovin rakasta lasta heillä . 

 

 

Ja arvatenkin käytät tuota siskosi sekoilua verukkeena ilmoittaa kaikille lapsettomuudestaan kertoville että kyllä se mieli vielä muuttuu.

vastaan tähän :

Nimenomaan niin että vannomatta paras. Asian varmistaa ja näkee sitten ajan kanssa . Itse olen kokenut kaksi biologisen kellon tikitystä . Toinen 28-30v , toinen 38-40 vuotiaana . Nykyaikana tätä sotkee usein hormonaalinen ehkäisy, joten tarkasti e-pillerinsä popsiva tai kierukkaa käyttävä saattaa säästyä luonnon sanelemilta viesteiltä . 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun pikkusisko julisti ettei aio hankkia ikinä lapsia eikä pidä lapsista , vaan kuinkas kävi, kun sopiva mies asteli myöhemmin vastaan . Ovat naimisissa ja kaksi kovin rakasta lasta heillä . 

 

 

Ja arvatenkin käytät tuota siskosi sekoilua verukkeena ilmoittaa kaikille lapsettomuudestaan kertoville että kyllä se mieli vielä muuttuu.

 

vastaan tähän :

Nimenomaan niin että vannomatta paras. Asian varmistaa ja näkee sitten ajan kanssa . Itse olen kokenut kaksi biologisen kellon tikitystä . Toinen 28-30v , toinen 38-40 vuotiaana . Nykyaikana tätä sotkee usein hormonaalinen ehkäisy, joten tarkasti e-pillerinsä popsiva tai kierukkaa käyttävä saattaa säästyä luonnon sanelemilta viesteiltä . 

Niin, kun sinulla (ja siskollasi) on vauvakuume niin kyllä se muillekin tulee. Kuten sanoin.

Todellakin lapsia saattaa alkaa haluamaan palavasti vasta yli nelikymppisenä. Olen vierestä seurannut ystäväni tuskaa (45 v) kuinka ei ole miestä ja hän niin kovasti haluaa perheen. Asia on hänelle todella raskas koska oli "vannoutunut vela" ollut koko elämänsä. Sanoo että perheen haluaminen tuntuu ihan fyysisenä kipuna.

Olen hieman nuorempi ystävääni ja vahvasti koen etten lapsia halua, enkä niitä tee varmuudeksi jotta ei kaduta. Mutta kurjaa katsoa vierestä miten voi toinen kokea erilailla. Ei voi elämäänsä ennustaa, naisen elämä on hyvin vaikeaa joskus 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun pikkusisko julisti ettei aio hankkia ikinä lapsia eikä pidä lapsista , vaan kuinkas kävi, kun sopiva mies asteli myöhemmin vastaan . Ovat naimisissa ja kaksi kovin rakasta lasta heillä . 

 

 

Ja arvatenkin käytät tuota siskosi sekoilua verukkeena ilmoittaa kaikille lapsettomuudestaan kertoville että kyllä se mieli vielä muuttuu.

 

vastaan tähän :

Nimenomaan niin että vannomatta paras. Asian varmistaa ja näkee sitten ajan kanssa . Itse olen kokenut kaksi biologisen kellon tikitystä . Toinen 28-30v , toinen 38-40 vuotiaana . Nykyaikana tätä sotkee usein hormonaalinen ehkäisy, joten tarkasti e-pillerinsä popsiva tai kierukkaa käyttävä saattaa säästyä luonnon sanelemilta viesteiltä . 

Entä jos lapsettomuus on rationaalinen päätös, joka on tehty jo ennen tätä demonisoimasi hormonaalisen ehkäisyn aloitusta? Mulle on ihan sama mitä luonto sanelee, lapsettomuuspäätös on tehty pitkän harkinnan päätteeksi järkiperustein. Jos lopettaisin ehkäisyn, lapsihan saisi joka tapauksessa alkunsa, mikä sotii erittäin voimakkaasti lapsettomuuspäätöstä vastaan. Se, että  lähtisin lisääntymishaihatukseen mukaan jonkun luontoäidin sanelemana, tuntuu vieraalta. Eli jos hormonaalinen ehkäisy ehkäisee vielä nämä biologisen kellon kumahdukset, on mielestäni vain hyvä asia.

Monella on muuten hormonaalinen ehkäisy ennen lapsenhankintapäätöstä. Jättävät sen pois, kun HALUAVAT LAPSEN.

Vierailija kirjoitti:

Todellakin lapsia saattaa alkaa haluamaan palavasti vasta yli nelikymppisenä. Olen vierestä seurannut ystäväni tuskaa (45 v) kuinka ei ole miestä ja hän niin kovasti haluaa perheen. Asia on hänelle todella raskas koska oli "vannoutunut vela" ollut koko elämänsä. Sanoo että perheen haluaminen tuntuu ihan fyysisenä kipuna.

Olen hieman nuorempi ystävääni ja vahvasti koen etten lapsia halua, enkä niitä tee varmuudeksi jotta ei kaduta. Mutta kurjaa katsoa vierestä miten voi toinen kokea erilailla. Ei voi elämäänsä ennustaa, naisen elämä on hyvin vaikeaa joskus 

Mun on pakko sanoa etten ihan usko näihin myöhäisherännäisiin vannoutuneisiin veloihin jotka yhtäkkiä keski-iässä kääntävät kelkkansa täysin. Jos minkäännäköistä vauvakuumeen hitustakaan ei ole ikinä ollut, niin en vain usko että sellainen yhtäkkiä jysähtää tyhjästä kun kaikki on liian myöhäistä. Voin hyvin olla väärässäkin, mutta purematta en noita tarinoita niele. Tosin harvemmin niitä kuuleekaan totena kerrottavan, yleensä ovat vain (lisääntyneiden) jossittelua että niin varmasti tulevaisuudessa käy ellet nyt lisäänny.

Jos mutuilen, niin väittäisin että kaverisi ei ollut vela ollenkaan tai ainakaan niin varma asiastaan kuin sanoi olevansa. Tiedän tällaisia ihmisiä itse, jotka pitävät meteliä vapaaehtoisesta lapsettomuudestaan, mutta samaan aikaan asunnon ostoa funtsiessaan miettivät että montako huonetta tarvitaan jos lapsia tulee yksi tai ehkä kaksikin sitten joskus.

Vierailija kirjoitti:

Poistan hänet testamentista. Lakiosan joutuu ikävä kyllä jättämään (on kyllä törkeä laki itsemääräämisoikeutta vastaan). Yritän pienentää lakiosaa mahdollisimman paljon muiden toimenpiteiden avulla, mutta niitä en aio selventää.

Koska jotkut oikeastikin ajattelee näin, niin haluaisin velana sanoa teille: Kuule, mulle sun perintösi on ihan se ja sama. Jos haluan jotakin materiaa niin tienaan ihan itse omat rahani. Mulle on myös ihan ok, jos minulle ei haluta vakaumukseni vuoksi jättää perintöesineitä, kun minulla ei ole lapsia, joille ne periytyisivät.

Vaikkakin olen erittäin vastuullinen ihminen ja en koskaan veisi niitä perintökalleuksia kaniin, ja ennen vanhuuttani todennäköisesti testamenttaisin ne jollekin jäljellä olevalle verisukulaiselle.

Se verisukulais-lapsenlapsikin voi laittaa ne perintöhelyt roskiin tai rahoiksi, you never know.